[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Järnefeltien elämää ja kirjeenvaihtoa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Eira Uusitalo  FM, YTM, Hämeenlinna
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Yrjänä, Jouni; Keskisarja, Teemu: Alexander Järnefelt. Kenraali ja
suomalaisuustaistelija. SKS, 2009. 492 sivua.
Toppi, Marko (toim.): Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa ja
päiväkirjamerkintöjä 1889-1914. SKS, 2009. 403 sivua.


Järnefeltien elämää ja kirjeenvaihtoa
---------------------------------------------------------

Järnefeltien kulttuurisuvusta ilmestyi vuonna 2009 kaksi laajaa
teosta. Alexander Järnefeltin (1833?1896) elämäkerta on
perusteellinen tutkimus suvun päämiehen urasta sotilaana,
virkamiehenä ja suomalaisuustaistelijana niin Venäjällä kuin
Suomessa. Eero Järnefeltin ja Saimi Swanin kirjeenvaihto ja
päiväkirjamerkinnät tarjoavat toisenlaisen, yksityisemmän
näkökulman suvun vaiheisiin ja vievät mukanaan 1900-luvun alun
taiteilijaelämään.


Järnefeltien suku lienee tullut tunnetuksi tähän asti parhaiten Arvid
Järnefeltin kirjoittamasta Vanhempieni romaanista (ilm. 1928-30).
Keskeisin henkilö siinä oli äiti Elisabeth, koska teksti perustui
pitkälti hänen muistoihinsa ja isä Alexander oli jäänyt lapsille
etäisemmäksi. Perheen lapsista tuli aikanaan vanhempiaan kuuluisampia
toimijoita suomalaisessa kulttuurielämässä.

Jouni Yrjänä ja Teemu Keskisarja ovat kirjoittaneet perusteellisen ja
laajan elämäkerran Alexander Järnefeltistä (1833?1896). He kertovat 
kuuluisan suvun päämiehestä jotakuinkin kaiken: hänen urastaan
sotilaana, virkamiehenä ja suomalaisuustaistelijana. Tutkijoiden
teksti on lähes täydellistä, minulle ei tule mieleen yhtään asiaa,
minkä haluaisin lisätä tai poistaa. Teos on paljon enemmänkin kuin
vain yhden miehen elämäkerta. Se kytkeytyy autonomian ajan
historiaan, kuvaa ajan aatevirtauksia, yläluokkaista kulttuurielämää
ja eri alojen vaikuttajia.

Arkisto- ja kirjallisuuslähteet on hyödynnetty kattavasti -
pelkästään henkilöluetteloakin on kirjan lopussa kahdeksan sivun
verran. Vanhempieni romaanista on lainattu katkelmia värittämään
Järnefeltin luonnetta ja kuvaa perheenisänä. Myös kirjeistä on otettu
lainauksia. Ihmeen paljon kirjaan on löytynyt myös kuvitusta, lähinnä
henkilökuvia ja piirroksia.

Teksti on tyyliltään yhtenäistä, vaikka kirjoittaja vaihtuu eri
luvuissa. Tutkijat ovat tehneet hyvää yhteistyötä erinomaisesta
lopputuloksesta päätellen. Järkälemäinen teos ei uuvuta lukijaa
missään vaiheessa osittain siksi, että luvut on jaettu sopivan
mittaisiksi kappaleiksi, joissa on onnistuneet otsikot. Luettavuutta
helpottaa myös se, että lähdeviitteet on siirretty kirjan loppuun.

Alexander Järnefeltin isoisän isoisä Johan Keldunck oli lähtöisin
Saksasta ja sai 30-vuotisen sodan jälkeen aatelisarvon kuningatar
Kristiinalta. Aatelisnimeksi tuli Järnefelt. Alexander syntyi
Tohmajärvellä Hovilan kartanossa vuonna 1833. Hänen isänsä Gustaf
Adolf toimi Kuopiossa lääninkirjurina ja myöhemmin kruununvoutina.
Äiti Aurora Fredrika Molander oli pappissukua, Porvoon piispan tytär.
Alexander Järnefeltillä oli kaikkiaan seitsemän sisarusta.

Vuonna 1857 Alexander Järnefelt solmi avioliiton pietarilaisen
Elisabeth Cloth von Jürgensburgin kanssa. Perheeseen syntyi kaikkiaan
yhdeksän lasta, jotka omalla tavallaan värittivät suomalaista
kulttuurielämää. Kriitikko Kasper, kirjailija Arvid, taidemaalari
Erik (Eero) ja säveltäjä Armas olivat taiteelle omistautunut
poikanelikko. Eero solmi avioliiton näyttelijä Saimi Swanin kanssa ja
kun vielä Aino Järnefelt avioitui Jean Sibeliuksen kanssa, oli
kulttuurielämä kaikissa muodoissaan perheen ja suvun arkea. Perheen
muut tyttäret Ellida (Liida), Ellen (Elli), Hilja ja Sigrid (Siiri)
kuolivat nuorina.

Sukutaustan kartoittaminen auttaa ymmärtämään, miksi Järnefeltit
olivat 1800-luvun Suomessa tavallaan maailmankansalaisia. Perheen
kotimaana oli iso Venäjä ja lapsilla mahdollisuudet opiskella ja
matkustella Keski-Euroopan maissa. Poikien taiteelliset taipumukset
olivat osaksi Elisabethin sukuperintöä, mutta sen lisäksi kodissa
myös jatkuvasti kannustettiin lapsia harrastamaan taiteita.
Suomalainen teatteri ja ooppera, kirjallisuus, musiikki ja
kuvataiteet kuuluivat kiinteästi perheen elämään.

Sotilasuransa Alexander Järnefelt aloitti Haminan kadettikoulussa.
Sieltä hän jatkoi 1850-luvulla Pietarin sotilasakatemioihin, ensin
Mihailin tykistökouluun ja lopuksi Nikolain akatemian geodeettiselle
osastolle, jossa opiskeli mm. kartoitusta. Samalla hän työskenteli jo
perheellisenä miehenä pariinkin otteeseen Pulkovan observatoriossa.
Sotilastopografina Järnefelt sai tehtäväkseen johtaa Venäjän
reuna-alueiden kartoittamista. Hän teki kenttätyötä mm. Suomessa ja
Balkanilla.

Järnefeltistä tuli virkamies vuonna 1883, kun hänet valittiin
Mikkelin läänin kuvernööriksi. Seuraavana vuonna toimipaikaksi tuli
Kuopio. Ura jatkui vielä Vaasan läänissä samoissa tehtävissä ja
huipentui 1894, kun Järnefelt nimitettiin senaattoriksi.

Kuvernöörinä Järnefelt halusi esiintyä kansanmiehenä ja vähäosaisten
puolustajana. Hän mm. puolusti tilattoman väestön maanhankintaa,
vaati parannuksia köyhäinhoitoon ja edisti suomenkielisten
kansakoulujen perustamista. 

Kielikysymys oli tuon ajan kuuma peruna, ja siihen Järnefeltillä oli
selkeä kanta. Häntä voi tosiaan nimittää suomalaisuustaistelijaksi,
niin kiihkeästi hän toimi fennomaanien riveissä kiivaana
kielimiehenä. Ruotsi oli syrjäytettävä valta-asemastaan, ja niinpä
esimerkiksi kuvernöörin kansliasta lähtivät kaikki viralliset
selvitykset suomenkielisinä Helsingin keskusvirastojen kiusaksi.
Lapsilleen Järnefelt puhui johdonmukaisesti suomea, ja koska hän
halusi lasten oppivan tuntemaan myös Suomen maaseutua laajasti, hän
vuokrasi perheelle kesäasuntoja eri puolilta maata paikkakuntia
vaihdellen.

Olisi kuvitellut aatelisen virkamiesperheen eläneen ylellisesti,
mutta totuus oli toisenlainen. Perheellä ei ollut koskaan
omistusasuntoa ja rahavaikeuksia oli jatkuvasti, lähinnä kai siksi,
että Järnefelt piti tärkeänä kustantaa taiteilijapoikien opiskelut
ulkomailla. Lisäksi hän järjesti mielellään mittavia
edustustilaisuuksia

Järnefeltien perhe-elämä ei ollut aina kovin auvoista. Lasten
kuolemat olivat luonnollisesti suuria järkytyksiä. Lisäksi
puolisoiden välit kiristyivät viimeisinä vuosikymmeninä lähes
katkeamispisteeseen ja lastenkin kanssa tuli ristiriitoja, kun
esimerkiksi puolisovalinnat eivät isää miellyttäneet. Vain Aino,
isänsä lempilapsi, osasi valita miehen, joka kelpasi vävyksi.
Alexander Järnefeltin viimeisiä vuosia varjostivat useat
halvauskohtaukset. Hän kuoli Helsingissä 63-vuotiaana vuonna 1896.

 

Taiteilijaelämää

Aleksander Järnefeltin pojan Eero Järnefeltin (1863-1937) ja hänen
vaimonsa Saimi Swanin (1867-1944) kirjeenvaihto on kuin hyvä
jatko-osa Alexander Järnefeltin elämäkerralle. Kustantajaa voi
kiitellä oivalluksesta julkaista molemmat teokset samaan aikaan.

Eero ja Saimi aloittivat kirjeenvaihdon kihlauduttuaan 1880-luvun
lopulla ja jatkoivat kirjoittamista ahkerasti avioliiton alkuvuosina,
jolloin asuivat ajoittain erillään. Saimi kiersi Suomalaisen teatterin
mukana esiintymässä vierailunäytännöissä eri kaupungeissa, ja Eero
vietti pitkiä aikoja Pariisissa. Hän asui myöhemmin tilaustöiden
vuoksi Suomessa eri paikkakunnilla. Hän matkusteli usein myös aiheita
etsimässä Itä-Suomessa, etenkin Kolin maisemissa.

Kokoelmaan on otettu muitakin kuin vain pariskunnan toisilleen
kirjoittamia kirjeitä. Yhteyttä pidettiin kirjeitse myös vanhempiin
ja sisaruksiin. Etenkin Aino Järnefeltin (Sibeliuksen) kanssa
kirjeenvaihto näyttää olleen vilkasta. Eeron ja Saimin sukulaisiltaan
saamat kirjeet vahvistavat kuvaa kahdesta kirjallisestikin
lahjakkaasta suvusta.

Kirjeet ovat lähes alkuperäisessä kieliasussa kaikkine
yliviivauksineen ja korjauksineen. Luettavuuden kannalta olisi ehkä
ollut järkevää jättää ainakin osa yliviivatusta tekstistä kokonaan
pois, kun kirjan toimittaja on muutenkin paikoin lyhentänyt tekstiä.
Hän on tehnyt myös joitakin hyödyllisiä tarkennuksia, jotka hän on
merkinnyt huolellisesti tekstiin.

Sata vuotta sitten sivistyneistö kirjoitti kieltä, joka nykylukijasta
tuntuu vanhahtavalta ja jossa käytettiin paljon vierasperäisiä sanoja.
Onneksi kuitenkin oudoimmat ruotsin- tai ranskankieliset sanat on
selitetty alaviitteissä. Tutuista henkilöistä kirjoittajat käyttivät
joskus vain etunimeä tai lempinimeä, joten niitäkin on ollut tarpeen
selittää. Esimerkiksi Juhani Aho oli tuttujen kesken vain Jussi.

Perheen ja suvun kuulumiset ovat tavallisesti kirjeiden pääsisältönä,
mutta joskus niissä ruoditaan myös ajan kulttuuritapahtumia ja
kerrotaan taiteilijatuttavista, joskus vähän juoruillenkin. Suomen
kultakauden kuuluisat taiteilijat ovat tavallisia arkipäivän tuttuja,
Eeron opiskelutovereita tai matkakumppaneita. Tuttavapiiriin kuului
myös kirjailijoita, näyttelijöitä ja säveltäjiä, mutta heidän
taiteellisista saavutuksistaan kerrotaan vain ohimennen. Sibban
(Sibeliuksen) perheen kauniit pikku tyttäret saavat paljon suuremman
huomion kuin säveltäjän konserttimenestys.

Eero Järnefelt oli kunnianhimoinen taiteilija, vaikka hän ei omista
töistään paljon kirjoittanut. Hän mainitsee joskus lyhyesti, mitä
työtä on aloittamassa ja miten kauan se mahdollisesti vie aikaa.
Joskus hän kirjoittaa, onko tyytyväinen lopputulokseen vai ei.

Perheen toimeentulo parani, kun taiteilijan arvostus kasvoi ja hän
sai hyvät tulot tilaustöistään, mm. muotokuvista ja alttaritauluista.
Tilauksia riitti niin paljon, ettei kaikkia voinut edes aloittaa.
Tuusulanjärven rantaan Järnefeltit rakennuttivat Suviranta-nimisen
kotitalon vuonna 1901. Lähistöllä sijaitsivat Ainola, Halosenniemi,
Ahola ja Erkkola, joiden asukkaat kuuluivat Eeron ja Saimin lähimpiin
tuttaviin.

Suvirannassa elettiin hyvin vilkasta ja toimeliasta elämää, ja talo
täyttyi usein sukulaislapsista ja ystävistä. Järnefelteillä oli viisi
omaa lasta: Heikki, Leena, Sara, Laura ja Olavi. Perheenjäseniksi
laskettiin myös palvelijat. Swanit ja Järnefeltit vierailivat paljon
toistensa luona, ja sukulaisvierailut kestivät useita päiviä, jopa
viikkoja.

Päiväkirjamerkinnöistä kiinnostavimmat ovat Eeron ja Saimin
yhteisellä Italian-matkallaan kirjoittamat. Niistä näkee, miten
erilaisiin asioihin he kiinnittivät huomionsa. Eero kirjoitti
taideteoksista tai rakennuksista pikku tutkielmia, kun taas Saimin
päiväkirja on tavanomaisempaa matkakertomusta. Hän kuvailee
liikkumista kaupungista toiseen ja nauttii lämmöstä, luonnosta ja
ihmisistä. Samoja havaintoja hän kertoo myös matkoilta lähettämissään
kirjeissä ja valitsee sanansa sen mukaan, minkä ajattelee kiinnostavan
vastaanottajaa. 

Saimin ja Eeron avioliitto oli selvästikin onnellinen ja
tasapainoinen. Leskeksi jäätyään Saimi ei enää mielellään halunnut
asua Suvirannassa ja ikäväänsä hän valitti kirjeessä
Anni-sisarelleen: 'Joka puun, joka pensaan olemme yhdessä
istuttaneet, kaikki suunnitelleet yhdessä, joka kivi ja kanto, joka
nurkka täynnä surumielisiä muistoja.'

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/