[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Erään miehen elämys - Stendhalin syndrooma ja hurmion historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Anna Niiranen  Tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kortelainen, Anna: Hurmio - oireet, hoito ja ennaltaehkäisy. Tammi,
2009. 499 sivua.


Erään miehen elämys - Stendhalin syndrooma ja hurmion historia
---------------------------------------------------------

Tutkija Anna Kortelainen esittelee uudessa teoksessaan täydellisen
taidehurmioitumisen kokemusta, joka on nimetty 1800-luvulla eläneen
ranskalaiskirjalijan mukaan Stendhalin syndroomaksi. 'Hurmio -
oireet, hoito ja ennaltaehkäisy' on kiinnostava ja runsailla
kulttuurihistoriallisilla viitteillä varustettu teos vähän tunnetusta
sairaudesta. Mutta millaisia oireita tautiin sairastuneilla on ja onko
Stendhalin syndroomaa syytä välttää?


Taidehistorioitsija ja filosofian tohtori Anna Kortelainen (s. 1968)
on yhdistänyt tutkimuksissaan kiinnostavasti taidehistorian,
naistutkimuksen ja perinteisemmän historiantutkimuksen metodeja.
Tuottelias tietokirjailija on teoksissaan käsitellyt muun muassa
taidemaalari Albert Edelfeltin elämää ja tuotantoa taiteilijan
ranskalaisen mallin ja rakastajattaren, Virginien henkilöllisyyden
kautta. Kiinnostava loikkaus lääketieteen ja psyykeen historiaan oli
vuonna 2003 julkaistu 'Levoton nainen - hysterian
kulttuurihistoriaa', joka yhdisti Edelfeltin avioliitto-ongelmat
Ellan de la Chapellen kanssa osaksi 1800-luvun yleiseurooppalaista
medikalisoitumista sekä varsinkin naisten asemaa uusien
tautimääritelmien ja -luokitteluiden paineissa. Levottomassa naisessa
sivuttiin myös taiteen ja hurmioitumisen kokemusta, joka Kortelaisen
uudessa teoksessa 'Hurmio - oireet, hoito ja ennaltaehkäisy' on nyt
pääosassa.

Teoksessaan Anna Kortelainen tarkastelee hurmiota 1800-luvulla
eläneen ranskalaisen kirjailija Marie-Henri Beylen - joka
kirjallisuushistoriaan on jäänyt pseudonyymillään Stendhal -
Firenzen-matkakokemusten kautta. Ranskalaiskirjailija vieraili vuonna
1811 kuuluisassa Santa Crocen fransiskaanikirkossa ja joutui
ekstaattiseen tilaan katsellessaan italialaistaiteilija Il
Volterranon 1600-luvulla maalaamia kattofreskoja. Stendhalin
syndroomalla tarkoitetaan juuri taiteesta ja kauneudesta
ylenmääräistä vaikuttumista, jonka ikävämpiin oireisiin kuuluvat muun
muassa harha-aistimukset, todellisuudentajun heikkeneminen ja
ahdistuskohtaukset - vaikka toisaalta osa syndroomaan sairastuneista
kokee myös haltioitumista, innostusta ja suoranaista euforiaa.
1970-luvun lopulla firenzeläinen psykiatri ja psykoanalyytikko
Graziella Magherini niputti kaupungissaan psyykkiseen hoitoon
joutuneiden ulkomaalaisten turistien oireita yhteen ja nimesi näiden
kokeman sekavuustilan ranskalaiskirjailijan mukaan. Virallisessa
tautiluokituksessa syndroomaa ei kuitenkaan tunneta, sillä oireet
ovat epämääräisiä ja vaihtelevat tapauskohtaisesti. Firenzessä juuri
turisteilla on kuitenkin riski sairastua syndroomaan, jota ei
välttämättä aiheuta 'niinkään yksittäinen taideteos, vaan oleskelu
kaupungissa'. Varmoja riskiteoksia ei ylipäätään ole olemassa, sillä
kohtauksen voi periaatteessa aiheuttaa mikä tahansa maalaus tai
veistos. Kyseessä on siis mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen
kokemus.

Hurmiossa matkataan Euroopan taidemuseoissa ja kirkoissa, mutta
kurkistetaan myös yksittäisen mielen sisälle. Stendhalin elämäntarina
sairauksineen kulkee kirjan kokoavana teemana, mutta kirjallisen
kaanoninsa tarkkaan lukeneena Kortelainen nostaa esiin myös muita
taiteesta hurmioituneita esimerkkejä. Venäläinen romaanikirjailija
Fjodor Dostojevski eläytyi 1860-luvun lopulla pitkän ja vaivalloisen
Euroopan-matkansa aikana renessanssimestareiden teoksiin Saksan
taidemuseoissa. Maalausten synnyttämät reaktiot olivat tavallaan osa
venäläiskirjailijan sairaushistoriaa, mutta Kortelainen seuraa myös
niiden vaikutusta kirjailijan myöhempään tuotantoon. Hurmiossa tämä
tarkastelun aspekti on koko ajan läsnä, sillä Kortelainen kuljettaa
tarinaa kokoamansa lääketieteen, taiteen, uskonnon ja psykologian
asiantuntijoiden diagnoosien kautta. Stendhalin oireilua Santa
Crocessa kommentoivat muun muassa Platon, mystikkonunna Hildegard
Bingeniläinen ja psykoanalyysin isä Sigmund Freud.

Ajallisesti Kortelaisen kirja osuu keskeiseen ajanjaksoon, sillä
juuri 1800-luvun aikana lääketiede alkoi sovittaa itseään uskonnon
saappaisiin: 'papin tilalle rippi-isäksi tulikin perhelääkäri'. Mutta
voiko hurmion kokemusta selittää puhtaasti pelkästään ihmisen
tautihistorialla, psykologialla tai aivojen toimintahäiriöllä?
Mielenkiintoisesti Firenzessä Stendhalin syndroomaan sairastuneet
ovat useimmiten eurooppalaisia turisteja, kun taas paikallisia ei
potilaiden joukossa ole. Toisaalta hoitoon hakeutuneet ovat kärsineet
juuri syndrooman negatiivisista oireista - euforisessa tilassa oleva
ihminen tuskin kokee itse olotilaansa ongelmaksi. Kortelainen
muistuttaa kuitenkin, kuinka kyynisesti suhtaudumme haltioitumiseen
ja varsinkin yksittäiseen ihmiseen, joka on suuren elämyksensä
vallassa. Taidemuseoissakin häpeä on läsnä, sillä myös siellä ovat
voimassa tiukat käyttäytymiskoodit, eleet on sovitettava ympäristön
arvokkuuteen ja mahdolliset tunnereaktiot piilotettava hillityn
ulkokuoren alle.

Kirjana Anna Kortelaisen Hurmio on kunnianhimoinen esitys aiheesta,
jonka menneisyys ja lääketieteellinen tausta ovat suurimmalle osalle
ihmisistä edelleen vieraita. Kortelainen kirjoittaa
tutkimuskohteestaan innostuneesti ja asiantuntevasti, eikä epäröi
osoittaa laajaa kulttuurihistorian tuntemustaan. Lauseista toisinaan
pilkahtava ironian taju on herkullista, teksti sujuvaa ja teoksen
historiallinen miljöö huolellisesti taustoitettu. Hurmion kuvausta
voikin pitää monin tavoin ansiokkaana, vaikka Kortelaisen innokkuus
kirjoittajana ja tutkijana on kostautua teoksen yksityiskohdissa.

Varsinainen teema katoaa teoksen keskivaiheilla runsaiden
kirjallisten viittausten ja tarpeettoman laajan henkilögallerian alle
- juuri näiden sivupolkujen karsimisella kirjan rakennetta olisi
saanut jäntevämmäksi ja teoksen keskeisemmän sanoman selkeämmin
esille. Sinänsä Hurmio etenee otsikointinsa mukaisesti loogisesti
syndrooman ensioireiden kautta sairauden hoitomenetelmiin sekä
lopuksi myös pohdintoihin ennaltaehkäisyn mahdollisuudesta ja
tarpeellisuudesta. Osalla Kortelaisen kokoaman hoitotiimin jäsenistä
ei tosin ole kovinkaan painokasta sanottavaa syndroomasta ja osa
puolifiktiivisistä hoitajista tuntuu kokonaisuuden kannalta hivenen
irrallisilta - ainakin tietty anakronismin vaara on olemassa, kun
1100-luvulla eläneen mystikkonunnan näkemyksiä yhdistetään
huolettomasti 1800-luvun ihmisten kokemuksiin. Taiteen ja uskonnon
välinen suhde on sinänsä hyvin kiinnostava - samoin kuin hurmion ja
rakastumisen kokemusten samanlaisuus, joita Kortelainen myös
pyörittää tekstissään.

Mutta mikä sitten lopulta on parannuskeino pelottavalta tuntuvaan,
mutta niin kiehtovaan Stendhalin syndroomaan? Hurmion vastaus on
yksinkertainen: varmin tapa välttää syndroomaa on pysytellä erossa
kaikesta kulttuurista tai vähintäänkin suhtautua kaikkeen näkemäänsä
kyynisesti. Mutta silloin jotain olennaista voi jäädä kokematta -
kuten Kortelainen huomauttaa: 'Stendhalin syndrooma ei ole
kuolemaksi, sillä kyseessä on elämä. Elämän sisältö.'



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/