[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ratkaisukeskeinen kirja maahanmuuttoviranomaisten ja median suhteesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Heikki Kerkkänen  yhteiskuntatieteiden maisteri, jatko-opiskelija,
Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tanner, Arno; Koivisto-Khazaal, Laura: Maahanmuutto - ja
ulkomaalaisviranomaiset mediassa. Poliisiammattikorkeakoulun
tutkimuksia 38/2009, Raja- ja merivartiokoulun julkaisusarja 1.
Tutkimuksia 2/2009, 2009. 238 sivua.


Ratkaisukeskeinen kirja maahanmuuttoviranomaisten ja median suhteesta
---------------------------------------------------------

Arno Tanner ja Laura Koivisto-Khazaal ovat tarttuneet tuoreessa
kirjassaan iäti ajankohtaiseen maahanmuuton teemaan, joka tarkentuu
siihen, millä tavoin neljä maahanmuutto- ja ulkomaalaisviranomaista,
poliisin ulkomaalaisasiat, Ulkomaalaisvirasto (nyk.
Maahanmuuttovirasto), Rajavartiolaitos ja sisäasiainministeriön
ulkomaalaisosasto (nyk. sisäasiainministeriön maahanmuutto-osasto)
näkyvät ja toimivat mediajulkisuudessa. Kirjan lähestymistapa on
rakentava: sekä tiedotusvälineiden että maahanmuuttoviranomaisten
toiminta on kriittisessä tarkastelussa.


Julkisuudessa vaaditaan jatkuvasti 'keskustelua maahanmuutosta'.
Keskustelu kuitenkin täyttyy urbaanilegendoista, asiavirheistä ja
tuomionpäivänprofetioista eikä se etene mihinkään, ellei ihmisillä
ole riittäviä perustietoja siitä, kuinka ja mihin lakeihin ja
kansainvälisiin sopimuksiin nojaten maahanmuutto- ja
maahanmuuttajapolitiikkaa toteutetaan käytännössä. Ymmärrettävän ja
kriittisen tosiasiatiedon välittäminen keskustelun raaka-aineeksi on
sekä viranomaisten että tiedotusvälineiden vastuulla.

Arno Tanner ja Laura Koivisto-Khazaal ovat tarttuneet tuoreessa
kirjassaan iäti ajankohtaiseen maahanmuuton teemaan, joka tarkentuu
siihen, millä tavoin neljä maahanmuutto- ja ulkomaalaisviranomaista,
poliisin ulkomaalaisasiat, Ulkomaalaisvirasto (nyk.
Maahanmuuttovirasto), Rajavartiolaitos ja sisäasiainministeriön
ulkomaalaisosasto (nyk. sisäasiainministeriön maahanmuutto-osasto)
näkyvät ja toimivat mediajulkisuudessa. Kirjan lähestymistapa on
rakentava: sekä tiedotusvälineiden että maahanmuuttoviranomaisten
toiminta on kriittisessä tarkastelussa.

Maahanmuutto - ja ulkomaalaisviranomaiset mediassa jakaantuu kuuteen
osioon. Ensimmäisessä luvussa johdatellaan tutkimusaiheeseen,
käsitteisiin, aineistoon ja myös kerrataan mainittujen viranomaisten
tehtävät ja viestintävastuut. Toisessa luvussa Laura Koivisto-Khazaal
tuo esiin, millä tavoin maahanmuuttoviranomaisten toiminta näkyy
mediassa. Kolmannessa ja neljännessä luvussa puolestaan Arno Tanner
tutkii, millaiseksi toimittajat näkevät maahanmuuttoviranomaisten
viestinnän. Viidennessä luvussa tehdään johtopäätökset, ja
kuudennessa luvussa eritellään suosituksia maahanmuuttoviranomaisten
viestinnän ja toimittajien maahanmuuttotiedon lisäämiseksi.

Laura Koivisto - Khazaalin kirjoittama luku
'Maahanmuuttoviranomaisten mediakuva 2005-2007' muodostaa kirjan
kiinnostavimman ytimen. Millaiset asiat Rajavartiolaitoksen,
Ulkomaalaisviraston, sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston ja
ulkomaalaispoliisin toiminnassa ylittävät uutiskynnyksen? Millainen
asetelma viranomaisten, viranomaistoiminnan kohteiden sekä toimintaa
kommentoivien toimijoiden välille syntyy pääkirjoituksissa,
kotimaanuutisissa, ulkomaanuutisissa, reportaaseissa,
yleisönosastoissa, toimittajan mielipidekirjoituksissa ja
vieraskynäkirjoituksissa? Keneen luotetaan uutisen tietolähteenä ja
puolueettomana 'asiantuntijana', keneen suhtaudutaan kriittisemmin?

Koivisto-Khazaalin mukaan poliisi on maahanmuuttoon ja
ulkomaalaisasioihin liittyvien aiheiden osalta ns. 'vakaa lähde': sen
puoleen käännytään rutiininomaisesti ja usein. Kuitenkin aiheet
painottuvat voimakkaasti ihmiskaupan ja laittoman maahantulon
kaltaisiin 'dramaattisiin' aiheisiin antaen vääristyneen kuvan sekä
ilmiöistä että ulkomaalaispoliisin yleisimmistä työtehtävistä.
Tutkimuksen ajanjaksolla 2005-2007 ihmiskauppatapauksia tuli ilmi
yhdeksän ja laittoman maahantulon järjestämisiä 68, mutta
ulkomaalaisvalvonta kohdistui yli 3500 maassa olevaan. Silti joka
viidennes lehtijutuista käsitteli ihmiskauppaa tai laitonta
maahantuloa, kun ulkomaalaisvalvonta oli aiheena alle kymmenessä
prosentissa jutuista. Oleskelulupa-asiat työllistävät poliisia vielä
enemmän (vuonna 2008 tehtiin yli 60 000 päätöstä), mutta
tiedotusvälineissä tämä vastuualue on lähes vastaavanlaisessa
marginaalissa kuin ulkomaalaisvalvonta.

Tiedotusvälineet kyseenalaistavat ulkomaalaispoliisin toimintaa ja
lausuntoja varsin harvoin, ja poliisia käytetään ulkomaalaisia
koskevissa uutisissa usein ainoana lähteenä. Koivisto-Khazaalin
mukaan poliisi kuvataan lehtijutuissa pääosin suojelijana, jopa
sankarimaisessa kehyksessä.

Vuoden 2006 suomensomalialaisnuorten karkotuksia koskevan uutisoinnin
yhteydessä nämä toimitusrutiinit johtivat monenlaisiin absurdiuksiin.
Kotimaanuutisissa Somalia on turvallinen maa, mutta täysin saman
lehden ulkomaanuutisissa 'kaoottisessa tilassa'. Kun karkotettavat
suomensomalialaisnuoret tulevat kuvatuksi vain oikeudenmukaisten ja
lakiin perustuvien viranomaispäätösten kohteina ja heidän
elämänprosessinsa jää kokonaan käsittelemättä, he tulevat kuvatuksi
myös vieraina, rikollisina, ulkopuolisina, 'vaarallisina toisina',
joita ei selvästikään Suomessa kaivata. Tällöin lukija etäännytetään
siitä, että henkilöt ovat tulleet Suomeen lapsina, käyneet
suomalaista koulua ja oppineet suomen kielen. Silloin lukija
etäännytetään myös siitä, että rikoskierteisyyteen johtava
elämänprosessi ei ole mikään suomensomalialaisten erityispiirre, vaan
kaikkina aikoina kaikissa yhteiskunnissa esiintynyt kysymys, johon
sosiaalipolitiikka etsii ratkaisuja vaihtelevalla menestyksellä.

Siinä missä rikollisen kurjaliston karkottaminen toiselle puolelle
maapalloa on muissa yhteyksissä historiankirjoista luettavaa kuvastoa
1700-luvun vankeinhoidosta, suomensomalialaisten nuorten kohdalla
karkottamiskäytäntö kyseenalaistuu vain, jos kohdemaan
ihmisoikeustilanne voisi vaarantaa karkotettavan hengen. Kuitenkin
yleensä tiedetään, että jos kuulumattomuuden tunnetta kokevalle
sanotaan: 'sinua ei kaivata tänne ja ne menestyneet teistä ovat
joukko yksittäistapauksia joista ei voi yleistää', on tämä yhtä
kannustavaa kuin kiukuttelevalle lapselle sanoisi: 'jos et ole
kunnolla, saat kohta karkkia'.

Koivisto-Khazaalin tarkastelemista lehdistä ainoastaan
Hufvudstadsbladet haastatteli somalialaistaustaista
nuorisotyöntekijää ja Suomen somalialaisyhteisöjen jäseniä, mikä
olisi kertonut yhteisön halusta ratkaista ongelmia, olla aktiivisesti
mukana päätöksenteossa eikä vain seurata sivusta, mitä muut päättävät
olevan yhteisölle parhaaksi. Useamman lähteen käyttäminen
viranomaistiedon ohessa näyttäisi antavan kysymyksestä kuin
kysymyksestä moniulotteisemman kuvan.

Media-aineistossa Ulkomaalaisvirasto/Maahanmuuttovirasto puolestaan
nähdään ulkomaalaispoliisia kriittisemmässä valossa. Rikoksiin
syyllistyneiden ihmisten karkotuspäätösten yhteydessä virastoon
luotetaan, mutta toisenlaisissa tapauksissa, kielteisten
turvapaikkapäätösten ja käännyttämisten yhteydessä virasto
kyseenalaistetaan voimakkaasti. Koivisto-Khazaalin mukaan 'onkin
huomattavaa ja somalialaisnuorten tapauksesta selvästi eroavaa,
kuinka turvapaikanhakijoiden tapauksessa siirryttiin kasvottomien
joukkojen kuvaamisesta yksilöiden tarinoihin alle kuukaudessa.
Yksilöiden riipaisevista kohtaloista kirjoittamalla aihe tuotiin
lähemmäs lukijaa, eikä turvapaikanhakija ollut enää vain joku
ulkomaalainen, vaan huolestunut äiti tai isä tai vastasyntynyt
vauva.'

On sinänsä perusteltua, että jutut kirjoitetaan ihmisiä
kiinnostavalla tavalla. Ongelma Koivisto-Khazaalin mukaan on se, että
vain yksittäistapauksiin keskittyminen ei poista alttiutta
stereotyyppiseen ajatteluun, ja lain tarkastelun jäädessä
marginaaliin syntyy helposti ns. 'viraston ja lain suhteen
hahmottamisongelma'. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat kritisoi
Ulkomaalaisvirastoa 'epäinhimillisyydestä' ns. 'B-lupalaisten'
maastapoistoihin liittyen ilmaisemalla: 'miten inhimillistä on
palauttaa ihmisiä väkivallan riivaamiin kotimaihinsa heti, kun se
suinkin on teknisesti mahdollista?', ei kyse ole yksinomaan
Maahanmuuttoviraston epäinhimillisyydestä. Päätökset poistamisten
teknisestä mahdollisuudesta tekee ulkomaalaispoliisi eikä
Maahanmuuttovirasto, ja B-lupalaisen maastapoistokäytäntö sen ollessa
'teknisesti mahdollista' perustuu Suomen kirjoitettuun
ulkomaalaislakiin. Päästämällä huonon lain säätäneet lainsäätäjät
pälkähästä ja keskittymällä yhden lakia toteuttavan viranomaisen
kritiikkiin syyllistytään pinnalliseen ja heikkotasoiseen
kritiikkiin. Maahanmuuttovirasto, entinen ulkomaalaisvirasto joutuu
paikoin 'hyvän vihollisen' rooliin vastaamaan kaikista maahantulon
kontrolliin liittyvistä ongelmista, mikä johtunee osaltaan siitä,
että niin lakia kuin muiden maahanmuuttoviranomaisten tehtäviä
tunnetaan heikommin ja ne ovat vähäisemmässä julkisuudessa.

Arno Tannerin osuudesta tulee esiin voimakas halu löytää ratkaisuja
Koivisto-Khazaalin osuudessa nähtyihin ongelmiin. Toimittajille
tehtyjen haastattelujen ja kyselyjen avulla selviää, että he eivät
ole huvikseen Maahanmuuttovirastokriittisiä tilanteessa, jossa
viranomaista on vaikea saada kiinni, 'yksittäistapauksista' vaietaan
visusti salassapitovelvollisuuteen ja 'hakijan ja hänen läheistensä
turvallisuuteen' nojaten silloinkin, kun hakija itse on tullut
nimensä ja kuvansa kanssa julkisuuteen, eikä selvää
salassapitointressiä enää ole. Tannerin haastatteleman toimittajan
mukaan Maahanmuuttovirasto oli vuosikausia tulkinnut, että kaikki
karkotuspäätökset ovat salassa pidettäviä, ja Helsingin
hallinto-oikeus kumosi tulkinnan. Tällöin on toimittajan velvollisuus
toimia kriittisesti, etenkin jos aktiivisen salassapidon keskellä
samanaikaisesti Maahanmuuttoviraston johtaja puhuu aktiivisesti
julkisuudessa ankkurilapsista, potentiaalisista terroristeista ja
turvapaikanhakijoiden 'nelinkertaistumisesta' vuoteen 2007
verrattuna, kun kuitenkin virastossa hyvin tiedetään, että vuonna
2007 turvapaikanhakijoita oli vähemmän kuin koskaan 2000-luvulla.

Lisäksi toimittajilla syntyy asiavirheitä helposti tilanteessa, jossa
lainsäädäntö tuntuu mutkikkaalta, helposti omaksuttavaa perustietoa ei
ole saatavilla, eikä Suomen kokoisessa maassa toimittajien ole
suuremmassa skaalassa mahdollista erikoistua
'maahanmuuttotoimittajiksi'. Monipuolisempi maahanmuuttoasioiden
koulutus saattaisi olla edellytys sille, että maahanmuuttoaiheisia
juttuja, viranomaisten haastamista ja 'vaikeiden kysymysten'
pengontaa ei jouduttaisi tekemään liikaa omien, mahdollisesti väärien
mielikuvien ja vaalirahvaalta tulleiden, asiavirheitä tursuvien
'vinkkien' varassa.

Tannerin osuus kirjassa on sangen helppolukuinen, ja viranomaisten
ohella myös kolmannen sektorin toimijoille hyödyllinen. Ei ole
kansalaisjärjestöjenkään kannalta hyvä asia, jos faktatietoja etsivä
toimittaja joutuu kokemuksensa mukaan jatkuvasti kohtaamaan
päällekäyviä ihmisiä, joiden lause alkaa 'ihan totta', 'oikeasti' ja
tämän jälkeen ilmaan pelmahtaa päivän epäselvä epistola.

Maahanmuutto - ja ulkomaalaisviranomaiset mediassa on hyvin
tarpeellinen kirja kaikille, joita maahanmuuttajateema kiinnostaa.
Erityisesti sen toivoisi päätyvän toimittajien ja viranomaisten
käsiin, joiden asianmukainen toiminta on perusedellytys sille, että
aiheesta kiinnostunut kansa voisi luottaa siihen, mitä lehdissä
lukee. Hiljattain ilmestyneen 'en ole rasisti, mutta...' (Vastapaino
2009) - teoksen mukaan maahanmuuttokeskustelun kiivastumisen myötä
myös tiedotusvälineet ovat alkaneet kiivastua entistä enemmän, mikä
ei ole hyvää kehitystä. Jotta journalismi voisi pysyä uskottavana ja
kriittisenä, sen on uskallettava myös olla tylsä ja ruisleipämäisen
faktapitoinen silloinkin, kun kansa vaatii mitä vaatii.
Ruisleipätarjonta voi olla jopa kaupallinen kilpailuvaltti ilmaisen,
faktoista piittaamattoman ja kuohuvan 'kansalaisjournalismin'
lisääntyessä.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/