[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Muuttuva alue monitieteisen tutkimuksen kohteena

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Maria Kallio  fil.yo, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lähteenmäki Maria (toim.): Maa, seutu, kulmakunta. Näkökulmia
aluehistorialliseen tutkimukseen. SKS, 2009. 359 sivua.


Muuttuva alue monitieteisen tutkimuksen kohteena
---------------------------------------------------------

Aluehistoriallisella tutkimuksella on pitkät ja vakiintuneet
perinteet. Muutokset historiankirjoituksessa ja -tutkimuksessa
näkyvät myös aluehistorian saralla: tutkimus on kehittynyt
monitieteisempään suuntaan, ja historiantutkijat ovat hyödyntäneet
rinnakkaistieteiden kehittämiä teorioita ja käsitteitä. Minkälaista
on uusi aluehistoriallinen tutkimus, ja kuinka se eroaa vanhasta?
Aluehistoriallisen tutkimuksen kehitystä ja uusia näkökulmia avataan
Maria Lähteenmäen toimittamassa artikkelikokoelmassa.

 


Maa, seutu, kulmakunta - Näkökulmia aluehistorialliseen tutkimukseen
-teoksen kirjoittamiseen on osallistunut yksitoista tutkijaa. Heistä
kahdeksan on historian tutkijoita ja kolme muun tieteenalan
edustajia: kansatieteilijä, geopoliitikko sekä maantieteilijä.
Kirjoittajat edustavat pääosin Helsingin yliopistoa, mutta joukossa
on myös Lapin, Joensuun ja Turun yliopiston tutkijoita.

Teoksen artikkelit on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osio
esittelee aluehistoriallisen tutkimuksen tärkeitä käsitteitä sekä
tärkeimpiä tutkimussuuntia. Artikkeleista selviää myös
aluehistoriallisen tutkimuksen kehitysvaiheita ja niihin
vaikuttaneita tekijöitä. Toisessa osiossa puolestaan perehdytään
viiden tapaustutkimuksen avulla tapoihin tehdä aluehistoriaa. Jako on
erittäin hyvin onnistunut, ja artikkelit etenevät teoksessa
johdonmukaisesti. Ensimmäisessä osiossa avatut käsitteet ja
aluehistoriallisen tutkimuksen kehitysvaiheet helpottavat
tapaustutkimusten ymmärtämistä huomattavasti.






Aluehistoriallisen tutkimuksen uudet ja vanhat suuntaukset 

Johdantotekstissä Suomen ja Skandinavian historian dosentti Maria
Lähteenmäki pohtii alue käsitteen monimuotoisuutta. Mikä on alue, ja
kuinka se määritellään? Muuttuvan yhteiskunnan myötä myös alue
muuttuu fyysisestä maantieteellisestä alueesta ei-maantieteelliseksi
esimerkiksi virtuaaliseksi alueeksi. Alueen voi muodostaa niin
hallinnollinen ja maantieteellisesti yhtenäinen alue kuin rajat
ylittävä verkostokin.

Eurooppalaisten kulttuurien ja alueiden tutkimuksen dosentin Heikki
Mikkelin artikkeli Aluetutkimuksen Euroopat toimii hyvänä avauksena
kokoelmalle. Mikkeli on tutkinut paljon eurooppalaista identiteettiä
ja Euroopan aluetta, ja tämä asiantuntemus näkyy tekstissä.
Aluetutkimuksen terminologia sekä siihen vaikuttavat tekijät tulevat
tutuiksi Mikkelin tekstin avulla. Artikkelissa pohditaan samalla
Euroopan ja eurooppalaisuuden määrittelyä ja rajausta. Onkin
kiinnostavaa pohtia, mikä on alueiden tulevaisuus yhä laajenevassa
Euroopan unionissa. Unionin harjoittamalla aluepolitiikalla on
tutkimuksenkin kannalta suuri merkitys. Siirtolaisuus sekä
väestörakenteen muutokset vaikuttavat olennaisesti eurooppalaisen
alueen kehitykseen. Aiheeseen vihkiytymättömälle monet
maantieteelliset termit sekä niiden tarkoitus saattavat jäädä
epäselviksi. Tämä ei kuitenkaan yhtään vähennä artikkelin arvoa ja se
onkin kokonaisuudessaan varsin onnistunut.

Eurooppalaisesta viitekehyksestä siirrytään kätevästi kotimaiseen
näkökulmaan. Maantieteilijä Sami Moisio kirjoittaa Suomen
aluerakenteen hahmottumisesta aluetutkimuksessa. Artikkelin
tärkeimmät huomiot koskevat suomalaisen yhteiskuntapolitiikan
muutosta kilpailukeskeisempään suuntaan ja sen vaikutusta
aluerakenteisiin. Myös Helsingin verkostoitumista maailman muiden
metropolien kanssa pohditaan kiinnostavista näkökulmista.

Euroopan historian professori Laura Kolbe puolestaan pohtii
kaupunkitutkimuksen traditioita ja nostaa esiin tilastointien
merkityksen kaupunkien kehitykselle. Tilastojen avulla kaupunkien
vertaaminen keskenään onnistuu niin kansallisella kuin
kansainväliselläkin tasolla. Tällöin esimerkiksi Helsinkiä voidaan
tarkastella suomalaisesta, pohjoismaisesta tai eurooppalaisesta
näkökulmasta. Kehityskohteet ja ylpeydenaiheet saadaan oivasti
selville tilastoista. Kolben artikkeli luo silmäyksiä myös uuteen
regionalismiin ja sen vaikutuksiin kaupunkitutkimuksessa. Tilastojen
merkitys ei kirjoittajan mukaan ole vähentynyt: 'Uudet superalueet
määrittelevät asemansa ja merkityksensä perinteisin keinoin:
tilastoaineiston avulla.' (s. 111) Näin perinteiset menetelmät ovat
avuksi myös uusien alueiden kehityksessä ja tutkimuksessa.

Historiakelpoisuus ja paikallishistoriallisten kuvausten muuttuminen
harrastuksesta ammattilaisten työksi ovat teemoja, joita
1800-1900-luvun yhteiskunta- ja aluehistoriaan perehtynyt Maria
Lähteenmäki pohtii omassa artikkelissaan. Lähteenmäki tarkastelee
aiheita Ruotsin Lapinmaan näkökulmasta. Mikä merkitys oli pohjoisilla
alueilla Ruotsin maabrändin rakentamiselle, ja kuinka diskurssi
muuttui 1700-luvulta alkaen aina 1900-luvulle asti?
Paikallishistoriallisen Toimiston myötä paikallishistoriallinen
tutkimus monipuolistui ja yhdenmukaistui 1960-luvulta lähtien.
Nykyisin Tilaushistoriakeskus palvelee yhteisöjä ja alueita niiden
historioiden tutkimus- ja kirjoitushankkeissa. Tilaushistoriakeskus
tekee selvityksiä ja auttaa pätevien tutkijoiden ja kirjoittajien
hankinnassa. Sieltä myös tilaushistorian tekijä saa apua ja neuvoja
omassa projektissaan. Yhteistyö yliopistojen kanssa tarjoaa
mahdollisuuksia uusille tutkijoille, joita tilaushistorioiden
kirjoittaminen kiinnostaa.

Geopoliitikko Lassi Heininen ja kansatieteilijä Helena Ruotsala
edustavat artikkeleillaan toisenlaisia näkökulmia aluehistorialliseen
tutkimukseen. Heinisen tutkimuksen kohteena ovat pohjoinen
geopoliittinen alue sekä sen erityispiirteet. Tutkija korostaa
kuitenkin pohjoisen alueen olevan osa maailmanlaajuista kehitystä ja
maailmanpolitiikkaa. Arktisen alueen vakauteen vaikuttavat muun
maailman ohella ilmastonmuutos, energiaturvallisuus sekä
maapalloistuminen. Ruotsala kirjoittaa alueiden ja kulttuuriperinnön
eurooppalaistumisesta sekä uusien alueiden tuottamisesta. Molemmat
artikkelit kuvaavat hyvin yhteiskunnan muutoksia ja niiden
vaikutuksia koko aluetutkimuksen kenttään.


Aluehistoriaa käytännössä

Mikrohistoriallisella tutkimuksella on oma tärkeä osansa
aluehistoriallisessa tutkimuksessa. Tapaustutkimusosion aloittaakin
historiantutkija Kari-Matti Piilahden teksti 1600- ja 1700-lukujen
Valkealasta. Artikkeli sivuaa Piilahden vuonna 2007 ilmestynyttä
väitöskirjaa ja tekstistä huomaa kirjoittajan perehtyneisyyden
aiheeseen. Piilahti tutkii Valkealan maalaispitäjää toimintakenttänä
ja on löytänyt arkistoista mielenkiintoisia faktoja. Esimerkiksi
kummi- ja avioliittosuhteisiin ovat vaikuttaneet enemmän sukulaisuus
ja hyvä maine kuin taloudelliset tekijät. Artikkelissa
valkealalaisten toimintakenttä on jaettu kolmeen alueeseen sen
mukaan, kuinka tiheätä vuorovaikutus oli eri ihmisten kesken. Myös
myytti agraariyhteisöjen vuorovaikutuksen muuttumattomuudesta tulee
kumottua Piilahden tekstissä. Tämä onkin hyvä osoitus siitä, että
myös talonpoikaisyhteisöjä kannattaa tutkia säätyläisten ohella.
Artikkeli on hyvä ja ehjä kokonaisuus ja lukijan tekee mieli syventyä
aiheeseen tarkemmin.

Venäläistä Suomea on tutkittu melko ahkerasti 2000-luvun kuluessa, ja
siksi poliittisen historian dosentin Kristiina Kalleisen artikkeli
aiheesta sopii hyvin kokoelmaan. Onhan Suomen venäläisasutuksella ja
-alueilla oma merkityksensä tehtäessä suomalaista aluehistoriallista
tutkimusta. Kalleisen artikkelin keskiössä ovat venäläiset
kauppiassuvut ja niiden menestys varsinkin pääkaupungissa
Helsingissä. Tärkeä oivallus syntyy siitä faktasta, että Suomen
venäläisasutus keskittyy edelleen pääkaupunkiseudulle ja Itä-Suomen
kaupunkeihin - siis samoille seuduille kuin 200 vuotta aiemminkin.

Naistutkimuksen näkökulmaa kokoelmaan tuo taidehistorioitsija Hanna
Kemppi. Hänen artikkelinsa Lintulan nunnaluostarista Kivennavalla
pohtii luostariyhteisöä naisten alueena. Kemppi kirjoittaa myös
luostareiden ja yhteiskunnan melko tiiviistä vuorovaikutussuhteesta,
joka omalta osaltaan vaikutti siihen, että nunnaluostari voidaan
nähdä naisten alueena vain joistakin näkökulmista. Artikkelissa
problematisoidaan myös suppean yhteisön vaikutusta laajemmin
ympäristöön ja toisaalta taas ulkopuolelta tulevien tekijöiden
vaikutusta yhteisön toimintaan.

Historiantutkija Samu Nyströmin artikkeli urbaanin alueen kriisistä
keskittyy tutkimaan Helsingin kaupunkia ensimmäisen maailmansodan ja
sisällissodan aikana vuosina 1914-1918. Hänen mukaansa kriisiaika
osoitti hyvin, kuinka haavoittuvainen moderni kaupunki oli. Kun
infrastruktuurien ja talousjärjestelmien toiminta vaikeutui
tarpeeksi, kaupunkilaisilla ei ollut mahdollisuuksia turvattuun
toimeentuloon. Nopeasti luodut säännöstelyjärjestelmät ja hätäaputyöt
eivät olleet riittäviä pelastuskeinoja. Omavaraisuuden puute aiheutti
kriisin vankileireillä vuonna 1918. Ruokaa ja huoltoa ei
yksinkertaisesti ollut saatavissa. Nyströmin artikkeli avaa uuden ja
mielenkiintoisen näkökulman tutkia Helsinkiä sekä vuosien 1914-1918
tapahtumia. Tästäkin aiheesta olisin mielelläni lukenut lisää ja
jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan Nyströmin väitöskirjan
valmistumista.

Teoksen mielenkiintoisimpiin artikkeleihin kuuluu ehdottomasti
historiantutkija Aapo Roseliuksen Suojeluskunnat ja maakunnallinen
identifikaatio. Siinä Roselius onnistuneesti nostaa esiin
suojeluskuntajärjestön merkityksen maakuntatietoisuutta lisäävänä ja
kontrolloivana toimijana. Suojeluskunnat hakivat historiallista
oikeutusta toiminnalleen maakunnallisista perinteistä, ja
puolivirallisena järjestö tukeutui niin hallinnolliseen valtaan kuin
kansan suosioonkin. Maakuntatietoisuus muuttui militaristisemmaksi ja
historiatietoisemmaksi. Aluehistoria tarjoaa selvästi uusia
mahdollisuuksia paljon tutkittujen aiheiden tutkimukseen. Roselius
onnistuu artikkelillaan tekemään suojeluskuntajärjestön
kiinnostavaksi toimijaksi uuden näkökulman ansiosta.

Maa, seutu, kulmakunta tarjoaa lukijalleen varsin kattavan kuvan
aluehistoriallisen tutkimuksen nykytilanteesta. Artikkeleissa on
huomioitu yhteiskunnan ja alueiden muutosten tuomat haasteet. Toisen
osion tapaustutkimukset luovat omalta osaltaan katsauksen
nykyaikaisesta aluehistoriallisesta tutkimuksesta, ja monista
artikkelien aiheista lukisi mielellään lisää. Tieteidenvälinen
yhteistyö kantaa hedelmää, ja tutkimus pysyy sen ansiosta muuttuvien
alueiden matkassa. Kirja on hyvin toimitettu. Jotkut kuvat ovat
harmillisen epätarkkoja.(esim. s.297 ). Etenkin karttakuvien kohdalla
olisi tärkeätä, että paikannimistä saa selvää ja ilmansuunnat ovat
selvillä. Muutoin kuvat ovat hyvin valittuja ja täydentävät
artikkeleita osuvasti. Teos täyttää hyvin yliopiston oppikirjan
vaatimukset ja avaa perustietojen lisäksi kiinnostavia uusia
näkökulmia. Suosittelen kirjaa kaikille alue- ja paikallishistoriasta
kiinnostuneille.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/