[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Osa ihmisenä olemista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jouni Jäppinen  Kultaseppä, Loviisa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jalkanen, Pekka; Laitinen, Heikki; Tenhunen, Anna-Liisa; Blomster,
Risto (toim.): Kantele. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010. 511
sivua.


Osa ihmisenä olemista
---------------------------------------------------------

Ainakin muusikot ja soitinrakentajat tietävät, että kantele on
äärimmäisen kiinnostava ja suorastaan ihmeellinen soitin. Uunituore
kirja Kantele syventää käsitystä entisestään. Teos ilmestyi oikeaan
aikaan siinä mielessä, että kansallissoittimemme elää tällä hetkellä
historiansa kukkeinta aikaa kymmenillä soitinrakennusverstailla,
satojen kotitarverakentajien höyläpenkeillä ja tuhansien eri ikäisten
soittajien sormenpäissä. Säveltäjä, dosentti Pekka Jalkasen,
kansanmusiikin professori Heikki Laitisen ja filosofian tohtori
Anna-Liisa Tenhusen teos on kulttuurihistoriallinen kokonaisesitys,
joka avaa eteemme kanteleen tuhatvuotisen jatkumon erinomaisen
kattavan lähdeaineiston ja arkistomateriaalin valossa.


Teos avautuu professori Laitisen alkusoitolla, johdattaen lukijan
saman tien syvälle kanteleen tuhatvuotiseen kulttuurihistoriaan,
melkein aistittavan lähelle, tai ainakin kuuloetäisyydelle Kalevalan
kantakylää ja sen soittoniekkojen katkeamatonta sukupolvien ketjua.
Jos jollekulle on kanteleen kulttuurinen merkitys jäänyt ohueksi, tai
itse soitin mielikuvien Valkoparta-Väinämöisen primitiivisoittimeksi,
tai ei vain olisi sattunut ajattelemaan asiaa, saati sitten ole
tullut eteen mahdollisuutta kopaista oikeaa kannelta, niin tämän
teoksen luettuaan ymmärtää kanteleen merkityksen
kulttuurisoittimena. 

Teoksen myötä ikään kuin säpsähtää näkemään niin tavanomaiselta
kuulostavan soittimen kuin kanteleen suurenmoisena osoituksena
suomalaisesta luovuudesta ja sellaisesta voimasta, johon mikään
mobiilibrandi ei koskaan yltäisi. Kanteleelle voi aivan vapaasti
hakea vertailukohdetta mistä tahansa maailmankulttuurista. Kuten
Laitinen osiossaan viittaa, kanteleen maailma kumoaa jo itsessään
kaikki loppuun kalutut ja virheelliset käsitykset sivistymättömistä
suomalaisista, takametsien kulttuurittomana puupääkansana. Hän
toteaakin osuvasti kanteleen olevan suoranainen ihme ja osa
ihmisyyttä. Joka rohkenee sitä epäillä, ottakoon vaikka 5-kielisen
tai 15-kielisen polvelleen ja kopaiskoon sitä.

Jo hapuilevalla improvisaatioharjoituksella voi saada parhaimmillaan
aikaan erikoisia tunnetiloja ja kehityttyään voi tavoitella jopa
Lönnrothin Kalevalassa kuvailemia ekstaasitiloja, joihin myös Kantele
teoksessa viitataan (Kalevalan runo 41): 

'Wäinämöinen soittaa kannelta ja kaikki elävät, yksin haltiatkin
ilmassa, maalla ja meressä, rientävät ja kokoutuvat soittoa
kuulemaan. Jokaisen sydän tuli soitolta niin liikutetuksi, että vedet
puhkesivat silmiin; itsensä Wäinämöisenki silmistä tippuivat suuret
pisarat, putosivat maahan ja vierivät veteen'. 

Teos ei kuitenkaan keskity vain kanteleen kalevalaisen mahdin
kuvailuun, vaan kehittyy syvälliseksi ja lähdeviitteiltään tarkaksi,
jos kohta maallikolle vaikeatajuiseksi musiikkihistorialliseksi
kuvaelmaksi. Pekka Jalkasen katsaus kantelemusiikin tyylien ja
estetiikan muutoksista mitä moninaisimpine hienouksineen
edellyttääkin kohtalaisen syvällistä musiikin teorian tuntemusta,
minkä lisäksi eduksi olisi kanteleen soittotaito, nuotinlukutaito ja
yleinen suomalaisen kulttuurihistorian tuntemus. Tästä syystä
opukselle löytynee pysyvä paikka myös musiikkioppilaitosten,
yliopistojen ja akatemioiden kurssikirjana. 

Anna-Liisa Tenhunen osuu oikeaan pohtiessaan kanteleen nykynäkymiä
suhteessa kotimaiseen ja kansainväliseen mediajulkisuuteen, sillä
kuten kaikki tiedämme, media on kiinnostunut etupäässä valtavirrasta.
Miksi media siis rypee mainstreamissa, eikä ole kiinnostunut kanteleen
voimasta tai sen rakentajista? Kalevalan seppä Ilmarinen rakensi
pajassaan ensimmäisen oikean kanteleen, jonka sointi on pysynyt
elossa tähän päivään asti yli tuhannen vuoden ajan. Sen, jos minkään,
olettaisi olevan aika kiinnostava uutisaihe!  

Mediatyö olisi aloitettava aivan alusta, kanteleen perusrakenteista
ja tätä on syytä korostaa niin tutkija- kuin muusikko- ja
taiteilijapiireissä, eikä kyseessä suinkaan ole mikään kumulatiivinen
prosessi. Tekijöiden ja taiteilijoiden on tulevaisuudessa otettava
mediaa niskasta kiinni ja vietävä se ensiksi sinne, missä kanteleiden
sielu syntyy. Paikkaan, jossa soitin saa muotonsa ja sointinsa. Sinne,
missä valitaan ja koputellaan puut, määritellään käytettävät
tekniikat, kokoonpano ja jossa tehdään työläs pintakäsittely sekä
tarvittavat viritykset, sillä vasta kanteleen syntymän ymmärrettyään
voi ymmärtää enemmän.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/