[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Koukuttava houkuttava lukeminen - lukupiireistä ja lukemisen merkityksistä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sari Östman  FM, tohtorikoulutettava, Turun yliopiston digitaalinen
kulttuuri
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Matero, Johanna; Hapuli, Ritva; Koskivaara, Nina (toim.):
Lukupiirikirja. BTJ Kustannus, 2010. 226 sivua.


Koukuttava houkuttava lukeminen - lukupiireistä ja lukemisen
merkityksistä
---------------------------------------------------------

Arvio on kirjoitettu (digitaalisen) kulttuurintutkijan ja
intohimoisen lukijan sekä vielä lukupiirin perustamista yritelleen
opiskelijan näkökulmasta. Teos on hyvä esitys lukupiirien historiasta
ja käytännöistä sekä lukemisen merkityksestä, vaikka sitä kohtaan on
esitettävä myös kritiikkiä.


Odotin innolla Lukupiirikirjaan tarttumista.
Jatko-opiskelijatovereiden kesken yritimme kaksi vuotta sitten
käynnistää luku- ja opintopiiriä, mutta jostain syystä yritykset
kuihtuivat kokoon ja vihdoin lopahtivat. Toivoin saavani
Lukupiirikirjasta innoitusta uuteen alkuun ja vinkkejä siitä, miten
taustaltaan erilaiset, mutta yhtä lailla innostuneet osallistujat
sitoutetaan ja aktivoidaan kuukausi toisensa jälkeen ei vain
lukemaan, vaan pohtimaan ja keskustelemaan lukemastaan. Kuinka siis
kävi?

Avasin kirjan ensimmäisen kerran toukokuun alussa aikeenani ahmaista
se rivakasti ja tehdä arvioni saman tien. Tätä kirjoittaessani on
kesäkuun puoliväli, luen teoksen viimeisiä sivuja kolmatta kertaa,
enkä oikein vieläkään tiedä, mitä sanoisin siitä. Syihin palaan
myöhemmin - aloitetaan faktoista:

Johanna Materon, Ritva Hapulin ja Nina Koskivaaran toimittama
Lukupiirikirja on artikkelikokoelma, jonka 16 artikkelia on jaettu
neljään osaan. Ensimmäinen osa käsittelee itse lukemisen luonnetta
sekä lukijana olemista; lukijan identiteetti on useiden
tulkintakontekstien muokkaama. Toinen osa on luku- ja opintoseurojen
jatkumon historiakatsaus Suomesta ja muualta. Kolmannessa osassa
tarkastellaan lukemisen saamia muotoja ja merkityksiä
poikkeuskonteksteissa, esimerkiksi vastarinnan välineenä. Kolmas osa
sisältää myös kertomuksia kirjallisuusaiheisista lukemistoista (siis
tarinoita tarinoista tarinoissa!). Viimeinen osio keskittyy
'tosielämän' seikkoihin: lukupiirikokemuksiin, keskusteluehdotuksiin
ja muuhun käytännön toimintaan.

Artikkeleissa puhutaan muun muassa lukuhuvittelijoiden ja
lukuaddiktien eroista, 'ihmiskirjoista' dystopisessa kulttuurissa,
josta kirjat on hävitetty sekä siitä, miten
vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvaminen leimasi
lukukokemuksia. Tekstit saavat uskoakseni jokaisen lukijan pohtimaan
sitä, millaisten tulkintayhteisöjen myötävaikutuksella oma lukijuus
on muotoutunut ja millaiseksi. Myös ensimmäinen artikkeli, Hapulin
'Lukeminen - tietoa ja tunteita', ohjaa lukijan katsomaan myös
itseään: olenko lukuhuvittelija, maistelenko kirjoja mielentilan ja
sattuman ohjaamana vai asuuko minussa sittenkin lukuaddikti, jolla on
sisäinen pakko lukea kaikki tietyn lajityypin (tai kirjailijan tms.)
teokset. Itse tunnistan itsessäni molempia: napsin kirjaston
hyllyistä teoksia kansikuvien, lievetekstien ja värien perusteella,
mutta toisaalta minulla on tiettyjä kirjailijoita, joiden kaikki
teokset minun on ihan pakko lukea. Ja voi sitä ärsytystä, jos joku
näistä kirjailijoista kadottaa parhaan teränsä ja alkaa toistaa
itseään tai tuottaa selvästi tasoaan huonompaa materiaalia kerta
toisensa jälkeen: pakko on lukea, vaikka suututtaa ja säälittää!
(Tätä voi kenties selittää, paitsi lukuaddiktiolla, myös
tulkintayhteisöllä, jossa pidettiin itsestään selvänä, että kerran
aloitettu tehtävä viedään loppuun asti kunnialla.)

Toinen kiinnostava teema on kirjallisuuden ja lukemisen asema
poikkeusoloissa: lukeminen, etenkin kielletystä kirjallisuudesta
nauttiminen, on voimaannuttavaa ja sillä on valtava merkitys
vastarinnan välineenä. Artikkeleissa käsitellään muun muassa teosta,
jossa kaapujensa alla värikkäästi pukeutuneet naiset lukevat Lolitaa
Teheranissa ja kirjaa, jossa ihmiskirjat välittävät lukemistojen
sisältöä kirjattomaksi muuttuneessa maailmassa. Lukemisella on
valtava voima - se on pelottava tuntematon, jota 'sokeat sensorit'
(Hapuli & Almgren, 104-118) pyrkivät kontrolloimaan ja tuhoamaan.

Osallistuin joitakin kuukausia sitten julkiseen keskusteluun
sosiaalisesta mediasta, jossa eräs argumentti kuului, ettei mikään
muu media, esimerkiksi kirja tai sanomalehti, ole aiheuttanut
samanlaisia addiktioita ja vaaratilanteita kuin internet. Jätin
tuolloin vastaamatta, vaikka olin eri mieltä. Nyt toivon, että olisin
silloin jo lukenut Lukupiirikirjan. Sen artikkelit voimaannuttavasta
ja vastarintalukemisesta samoin kuin 'kirjattomien kulttuurien'
dystopioista osoittavat kiistatta, että kirja (kuten muutkin uudet
mediat jossain vaiheessa kulttuurista omaksumisprosessiaan) on joskus
ollut 'netti': koukuttava, lukuhalun valtaan ja sitä kautta huonoon
elämään nuoria viekoitteleva, immersoiva kauhistus. Joissain olemassa
olevissa kulttuureissa se on sitä edelleen.

Vielä on mainittava eräs huomio: läpi teoksen lukemisesta ja
kirjoista puhutaan vahvoin, tunteenomaisin ilmauksin. Mainitaan
tietysti nautinto, ja lisäksi puhutaan halusta ja houkutuksesta, jopa
addiktiosta. Lukeminen ja kirjat voivat myös olla vaarallisia, ne
voivat herättää vihaa ja inhoa, pelkoakin. Tällainen tunteellinen
suhtautuminen lukemiseen ja sen välittyminen Lukupiirikirjasta
laittaa nyökyttelemään ja myhäilemään sisäpiiriläisen hymyä: näinhän
se on, sen tietää jokainen, joka on raivonnut romaanirakastajan
petturuudelle, itkenyt läheiseksi tulleen hahmon menettämistä kirjan
loppuessa tai kyhjöttänyt taskulampun valossa yösydännä, kun ei vain
voi laskea kirjaa käsistään - aina on meneillään juuri se jännittävin
kohta.

Lukupiirikirjan artikkeleissa vilahtelee - suorastaan vilisee -
teoksia, joista kuka tahansa lukupiiriä suunnitteleva voisi rakentaa
valmiin lukulistan pitkäksi aikaa. Tämä on rikkaus, mutta myös lievä
ongelma. On toki tarkoituskin, että ne teokset, joita varsinaisesti
käsitellään, jäävät parhaiten mieleen, muut aiheeseen liittyvät ovat
mukana mainintoina. Arvelen kuitenkin, että tekstit saattaisivat
vaikuttaa selkeämmiltä ja napakammilta ilman jatkuvasti tipahtelevia,
paikoin jopa luettelomaisilta vaikuttavia teosten nimiä. Näin huomio
olisi kiinnittynyt paremmin kunkin artikkelin pääasiaan.

Sisällysluetteloa selaillessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi siihen,
että toimittajat ovat olleet kirjoittamassa yhteensä kymmentä teoksen
artikkeleista. Esimerkiksi Ritva Hapuli on kirjoittanut yksin kolme
ja ollut osallisena kolmessa muussa. Niin ansiokkaita kuin tekstit
ovatkin, osasta välittyy hieman keskeneräinen tai 'käsistä jätetty'
tunnelma. Kenties viimeistelyssä on tullut kiire, kenties usean
artikkelin työstäminen ja lisäksi teoksen toimittaminen on ollut
kokeneillekin tutkijoille raskas urakka.

Osin näistä syistä Lukupiirikirja tuntuu ajoittain
kiinnostavuudestaan huolimatta vaikealta tavoittaa, hajanaiselta ja
arvaamattomalta. Pohdin pitkään, mikä tämän voisi aiheuttaa. Johtuuko
kaikki siitä, että en ole kirjallisuudentutkija, enkä ehkä hallitse
kyseisen alan tutkimustekstiä? Kirja ei kuitenkaan ole mitenkään
vaikeaselkoinen, vaan pikemminkin hieman popularisoitu (hyvä, sillä
tästä on iloa monille). Takakansitekstin mukaan kirjoittajat ovat
'turkulaisia lukupiiriharrastajia ja kirjallisuudentutkijoita'.
Olisiko mahdollista, että kirjoittajilla on ollut yhteinen visio ja
hyvä keskinäinen ymmärrys siitä, mistä kukakin heistä puhuu?
Artikkelit ovat yksittäiskappaleina kiinnostavia ja innostavia, mutta
etenkin kolmannen osan lopulta alkaen kokonaisuutta on hankala
hahmottaa, ja nimenomaan siitä lähtien artikkeleista välittyy tietty
huolettomuus siitä, tarjotaanko lukijalle riittävästi taustatietoa ja
kiinnekohtia. Vaikuttaa siltä, kuin kirjoittajat olettaisivat
'kaikkien' kyllä tietävän, mistä puhutaan. Kirjoittajakunnan kesken
näin varmasti onkin - ulkopuolisella lukijalla on hieman hankalampaa.

Lukupiirikirja tutustuttaa lukijansa moniin kiehtoviin teoksiin,
joista osa herättää nostalgiaa, osa taas halun tarttua tuntemattomiin
kirjoihin, jotka jo kuitenkin tuntuvat jollain tavalla tutuilta
Lukupiirikirjan ansiosta. Myös ajatus oman lukupiirimme
uudelleenkokoamisesta tuntuu jälleen virkoavan. Teos antoi paljon
ideoita ja oppia siitä, miten lukemistoa ja kokoontumisia voisi
järjestää ja jäsentää niin, että lukupiirille syntyy jatkuvuutta ja
osallistujille halu sitoutua toimintaan. Yksittäisinä artikkelit
tarjosivat paljon kiinnostavaa sisältöä ja ajattelemisen aihetta,
vaikka kokonaisuus jäikin allekirjoittaneelle hieman hajanaiseksi.
Lukupiirikirjaa voi lämpimästi suositella piiriä suunnitteleville tai
vetäville, sellaiseen osallistujalle, kirjallisuudentutkimuksesta
kiinnostuneille ja aivan jokaiselle lukemista rakastavalle.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/