[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Uusia elämänmuotoja tarkastelemassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jaakko Suominen  FT, digitaalisen kulttuurin professori, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mikkola, Kati: Tulevaisuutta vastaan. Uutuuksien vastustus,
kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen. SKS, 2009. 423 sivua.


Uusia elämänmuotoja tarkastelemassa
---------------------------------------------------------

Kati Mikkola tarkastelee uskontotieteen väitöskirjassaan kansan
arkista ajattelua suhteessa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun
aineellisiin ja aineettomiin muutoksiin. Tutkimuksen primaariaineisto
koostuu Kansantieto-lehdessä 1939 julkaistuun kyselyyn tulleista
vastauksista, itse kyselystä, kerääjien ja arkiston välisestä
kirjeenvaihdosta ja kerääjien omaelämänkerrallisista teksteistä.
Tutkielmassa Mikkola luo myös perusteellisen kontekstualisoivan
katsauksen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston
keruukäytänteisiin 1900-luvun alkupuolella. Tutkimus on kauttaaltaan
punnittu ja huolellinen esitys uutuuksien vastustuksen, kansantiedon
ja kansakunnan rakentamisen sosiaalisista ja kulttuurisista
prosesseista.


Tilasin Mikkolan viime vuoden lopulla ilmestyneen väitöskirjan
arvosteltavaksi, koska olen kiinnostunut erityisesti teknologian
vastustamisesta sekä teknologiakulttuuriin ja käyttökokemuksiin
liittyvistä aineistoista ja niiden muodostamisesta. Kumpaankin asiaan
sain lisävalaistusta, vaikka perusteellisen väitöskirjan lukeminen
ottikin aikansa. Lukukokemus oli mielenkiintoinen myös siksi, että
oma tieteenalataustani on voimakkaimmin historiantutkimuksessa, ja
Mikkolan työ laajensi ymmärrystäni tämänhetkisestä kulttuurien
tutkimuksen ja etnologiatieteiden kentästä.

Mikkola kysyy työssään, millainen kuva tutkimusaineiston 'pohjalta
muodostuu niistä kulttuurisista perusteluista, joilla maaseudun eri
sosiaaliryhmiin kuuluvat asukkaat arvottivat ja merkityksellistivät
uusia aatteita ja innovaatioita.' (s. 15) Hän osoittaa tutkimuksessa
laajan ihmistieteisen lukeneisuutensa, mutta kaikkein voimakkaammin
tutkimus tuntuu linkittyvän Bergerin ja Luckmannin teoriaan
todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta sekä yleisemmin muihin
sosiaalisen rakentumisen tutkimuksen traditioihin.

Kuin tein kirjasta muistiinpanoja lukiessani sitä eri aikoina viime
vuoden lopulta tähän kesään, kirjasin muistiinpanoihin useamman
kerran (koska en lukenut, mitä olin aiemmin kirjoittanut): 'Erittäin
huolellista työtä'. Mikkolan huolellisuus ei liity ainoastaan
tutkimuksen kieliasuun vaan myös tutkielman rakenteeseen sekä
sisällön monipuoliseen, pohdiskelevaan ja tasapainoiseen käsittelyyn.
Vähän tiiviimpikin käsittely olisi tosin riittänyt väitöskirjaksi, ja
vaikka tutkimus pysyy hyvin kasassa, se olisi ollut jaettavissa jopa
kahdeksi erilliseksi monografiaksi.

Työnsä ensimmäisessä johdannonjälkeisessä osassa Kati Mikkola tekee
tieteen- ja tiedonhistoriallista tutkimusta kontekstualisoidessaan
aineiston tuottamista. Vaikka perinteentutkimuksessa ja
etnologiatieteissä on jo pidempään, esimerkiksi parin viime
vuosikymmenen aikana valmistuneissa väitöskirjoissa, huomioitu, miten
tutkimusaineistot muodostuvat dialogisissa ja sosiaalisissa
prosesseissa, Mikkola astuu tässä taas askeleen aiempaa pidemmälle.
Aineiston tuottaminen ei työssä ole ainoastaan johdantoon liittyvä
sivujuonne vaan olennainen osa koko tutkimusta, sillä Mikkola
käsittelee kolmessa luvussa kyselyn laatijaa Esko Aaltosta
(ihmistieteilijä, toimittaja ja kulttuurivaikuttaja), vastaajia ja
käytännön keruutyötä (muun muassa kerääjien suhdetta arkistoon sekä
lähetysten omana aikanaan määriteltyä arvoa) sekä kyselyn ja
aineiston välistä suhdetta. Kerääjistä esille nousee erityisesti Ulla
Mannonen sekä hänen kykynsä tarvittaessa myös kyseenalaistaa
Kansanrunousarkiston työntekijöiden käsityksiä siitä, mikä on
arvokasta ja mikä ei. Työnsä johtopäätöksissä Mikkola perustelee
tällaista kontekstualisointia lähdekritiikin ja
tutkimushistoriallisen motivoinnin lisäksi havainnollaan, että
'kansantiedon keruu kytkeytyy elimellisesti samaan yhteiskunnalliseen
prosessiin kuin Uudet elämänmuodot -aineiston teemat, so. modernin
suomalaisen kansakunnan rakentamiseen.' (s. 302)

Tutkimuksen toinen osa, kyselyvastauksiin perustuva uutuuksien
vastustus, jakaantuu niin ikään kolmeen osaan. Mikkola käsittelee
ensinnäkin muutosprosesseja ja rintamalinjoja, kuten edelläkävijöitä
sekä sukupolvien, sukupuolten ja perheen sisäisiä kuiluja.
Kansanteologia-luvussa Mikkola käy läpi kirjat ja sanomalehdet, uudet
aatteet ja kansanliikkeet, uuden tekniikan ja vaatteet. Yksi alaluku
luo yhteenvetävän katsauksen kansanuskon, kristinuskon ja
sekularisaation suhteeseen. Osion päättää sääty-yhteiskunnan
roolijakoa luonnehtiva luku, jossa Mikkola tutkii muun muassa
ylellisyysesineiden ja vaatetuksen määrittelyä aineistossa sekä
kouluja ja koulutusta laajentaen muun muassa Bergerin ja Luckmannin
sosialisaatioteoriaa Judith Rich Harrisin
ryhmäsosialisaatioteorialla. Tämä toimiikin hyvänä esimerkkinä siitä,
miten Mikkola asettaa läpi työnsä ansiokkaasti aineistonsa ja
tutkimusteorian dialogiin. Toinen esimerkki vastaavasta onnistuneesta
dialogista löytyy edelläkävijöitä käsittelevästä alaluvusta, jossa
Mikkola käy mainiosti vuoropuhelua erilaisten innovaatioteorioiden
kanssa.

Osan viimeisessä alaluvussa Mikkola tarkastelee uusien poliittisten
aatteiden yleistymistä ja siihen liittyviä muistelutulkintoja. Vaikka
käsittely on monipuolista, tässä vaiheessa lukija alkaa jo hiukan
väsyä aihepiirien runsauteen ja aineistosta nostettuihin
esimerkkitapauksiin. Mikkolan väitöskirja sopiikin joissain
tilanteissa paremmin pieninä täsmäannoksina nautittavaksi kuin
kannesta kanteen kokonaisuutena luettavaksi. Matkan varrella Mikkola
tulee muun muassa pohtineeksi kriittisesti suomalaisten mahdollista
yleistä teknologiamyönteisyyttä tai -kielteisyyttä, jotka hän
molemmat toteaa yksinkertaistuksiksi. Mielenkiintoista olisikin
tutkia tarkemmin, millaisissa tilanteissa ja millä tavoin
suomalaisten yleistä teknologia-asennetta on esimerkiksi julkisissa
puheenvuoroissa tai kirjallisuudessa määritetty.

Työnsä loppuluvun Mikkola on jakanut neljään osaan, joissa hän
tarkastelee aineiston merkitystä, uusien elämänmuotojen vastaanottoa,
kansan äänellä puhumista sekä muutoksien ja jatkuvuuksien suhdetta.
Hän muun muassa muistuttaa, miten minkä tahansa arkistoaineiston
tutkimuksessa on aina läsnä useita aikatasoja, jotka liittyvät
aineiston kuvaamaan aikaan ja sen kulumiseen ja kulloisiinkin
käsityksiin menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Yhtä lailla aikatasot
liittyvät aineiston muodostamiseen sekä tutkimusajankohtaan.

Kati Mikkolan laaja ja hallittu tutkimus 'Tulevaisuutta vastaan' avaa
useita mielenkiintoisia tutkimusteemoja, joiden käsittelyä Mikkola
toivottavasti vielä jatkaa. Aineiston sisällöllisten teemojen
tarkastelun lisäksi myös kansantiedon rakentamisen
tieteenhistoriallisen tutkimuksen jatkaminen olisi tärkeää.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/