[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Matkoja maan ääriin, maailmankaikkeuteen ja aineen ytimeen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rossi, Leena  FL, Turun yliopisto, Kulttuurihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Löytönen, Markku (toim.) : Suomalaiset tutkimusmatkat. SKS, 2009. 480
sivua.


Matkoja maan ääriin, maailmankaikkeuteen ja aineen ytimeen
---------------------------------------------------------

Maantieteilijä Markku Löytösen toimittama Suomalaiset tutkimusmatkat
on uusimpiin tietoihin perustuva johdatus suomalaisten tieteellisen
tutkimusmatkailun historiaan ja nykypäivään. Se viihdyttää ja
valistaa ketä tahansa älyllisesti uteliasta lukijaa ja on suoranainen
aarrearkku koululaiselle. Se saattaa jopa houkutella valitsemaan
tieteellisen uran.  



Lasten ja aikuisten tietokirjojen tekijä

Suomi on 1700-luvulta lähtien ollut tieteellisen tutkimusmatkailun
suurvalta väkilukuun ja kansantuotteeseen verrattuna. Sitä paitsi
tutkimusmatkailun perinne on jatkunut katkeamattomana jo yli kaksi
sataa vuotta. Näin toteaa maantieteilijä Markku Löytönen
toimittamansa Suomalaiset tutkimusmatkat -kirjan esipuheessa. Alusta
lähtien suomalaiset ja suomalaissyntyiset miehet sekä 1920-luvulta
lähtien myös naiset ovat ulottaneet matkansa kaikille maailman
mantereille ja tuottaneet paljon arvokkaita tieteellisiä julkaisuja
sekä koonneet ainutlaatuisia esine- ja näytekokoelmia. Monet
matkailijat ovat kirjoittaneet myös maallikoiden suosimia
matkakertomuksia.

Tutkimusmatkoista on kirjoitettu jonkin verran myös suurelle
yleisölle tarkoitetuissa tieteen aikakauslehdissä, ensyklopedioissa
sekä lasten tietoteoksissa, joiden laatimisessa Löytönen on itse
erittäin ansioitunut. 2000-luvulla hän on kirjoittanut G. A. Wallinia
(2001), Pehr Kalmia (2004), A. E. Nordenskiöldiä (2005) ja Rafael
Karstenia (2007) käsittelevät lasten tietokirjat. Nämä viehättävät
niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin.

Muutenkin Löytönen on ollut tuottoisa. Lukuisten tieteellisten
julkaisujen ohella hän on jo aikaisemminkin toimittanut omaan alaansa
liittyviä maallikoille tarkoitettuja teoksia. Näistä ovat hyviä
esimerkkejä vuonna 1999 ilmestynyt Suomi: maa, kansa, kulttuuri,
jonka hän on toimittanut yhdessä historioitsija Pirkko Kolben kanssa,
sekä jo vuosikymmen aikaisemmin ilmestynyt Matka-arkku - suomalaisia
tutkimusmatkailijoita (1989, 2.p. 1990). Tämä teos on ensimmäinen
historiallinen kokonaisesitys tutkimusmatkailijoista, ja vaikka se on
varsin kattava selvitys tutkimusmatkailun historiasta, on kahden
vuosikymmenen kuluttua jo aika uudelle yleisesitykselle.

Vaikka Suomalaiset tutkimusmatkat ei houkuttele lukijaa ulkoasullaan,
sen kansien sisällä avautuu värikäs ja kiehtova maailma. Lukuisat
valokuvat, kartat ja tietoikkunat täydentävät tekstiä, jonka alkuun
päästyään ei lukemista malttaisi keskeyttää.

 


Ruotsin ja Venäjän aika

Löytösen toimittama teos on 480-sivuinen järkäle. Siinä on kaikkiaan
13 artikkelia ja 14 kirjoittajaa - kolme naista ja yksitoista miestä.
Kirjoitusten pituudet vaihtelevat noin viidestätoista sivusta 50-60
sivuun. Jokaisen artikkelin lopussa on kirjallisuusluettelo, josta
lukija löytää paljon kiintoisaa lisälukemista. Teoksen käyttöarvoa
lisäävät henkilö- ja paikkahakemistot. Varsin usein tietokirjoittajat
saavat tehdä työtään ilmaiseksi, mutta onneksi tämän teoksen
kirjoittajia on Alfred Kordelinin rahasto tukenut. He ovat oman
alansa tunnettuja nimiä, mutta harva valistunutkaan lukija tietää ja
tuntee heitä kaikkia, joten lyhyt esittely olisi ollut paikallaan.

Artikkelit ovat kirjoittajiensa 'näköisiä' niin rajauksiltaan,
rakenteeltaan kuin esitystavaltaan ja -tyyliltään. Ne ovat hyvää
asiaproosaa, mutta erityisen luistavaa ja nautinnollista luettavaa on
Ulla-Maija Kulosen teksti. Osa artikkeleista jäsentyy ajallisesti, osa
tieteenalan ja osa maantieteellisten kohteiden mukaan.
Valtiollis-poliittisiin muutoksiin perustuva aikajako on monissa
teoksissa keinotekoinen, mutta tässä kirjassa se sopii hyvin
nimenomaan Ruotsin ja autonomian ajan tutkimusretkeilyä esiteltäessä.
Kirjan ensimmäisen artikkelin on Löytönen kirjoittanut yhdessä Anto
Leikolan kanssa, ja se käsittelee neljää ruotsalaista - toki
kuitenkin suomalaissyntyistä - valistuksen ajan tutkimusmatkaajaa,
jotka sovittivat oman tiedonjanonsa ja seikkailunhalunsa valtakunnan
julkisesti hyväksyttyihin pyrkimyksiin: Ruotsin sotaiseen
ulkopolitiikkaan perustuneen suurvalta-aseman romahdettua 1700-luvun
alussa oli aineellista hyötyä tavoiteltava muilla keinoin, mihin
tiede, koulutus ja kauppa tarjosivat rauhanomaisia mahdollisuuksia.

Noista neljästä varhaisesta retkeläisestä tunnetuin on Pehr Kalm,
joka matkusti vuosina 1747-1751 Pohjois-Amerikkaan. Petter Forsskål
suuntasi retkensä vuosina 1761-1763 Egyptiin ja Arabiaan ja Eric
Laxman teki vuodesta 1765 alkaen useita retkiä Venäjälle. Herman
Spöring nuorempi purjehti vuosina 1768-1771 kapteeni James Cookin
Endeavourilla melkein maailman ympäri. Forsskål menehtyi matkallaan
malariaan, Spöring ilmeisesti punatautiin. He eivät olleet ainoita
miehiä, jotka liikkuivat tutkimusretkillä oman henkensä kaupalla.
Vuosisatojen kuluessa matkustaminen on nopeutunut ja muuttunut
helpommaksi ja turvallisemmaksi, mutta taudit uhkaavat yhä, vaikka
onneksi niihin löytyy parannuskeinoja.

Allan Tiitan artikkeli 'Suomalaisten tutkimusmatkat autonomian
aikana' osoittaa, että tiedemiehemme hyödynsivät ahkerasti niitä
mahdollisuuksia, joita yhteys uuteen emämaahan avasi. He eivät
tyytyneet kartoittamaan vain Suomen maata ja sen rajoja, vaan
uskaltautuivat myös pitkälle Venäjälle ja aina Siperian koillisosiin
saakka. Kielentutkijat, etnologit ja arkeologit vaelsivat sekä
suomensukuisten kansojen että samojedien ja mongolienkin parissa.
Luonnontutkijoille ja maantieteilijöille ei kielellä ollut väliä,
mutta hämmästyttävästi hekin oppivat paikallisia kieliä. Aivan
uskomattomalta tuntuu, että J. G. Granö puhui suomen ja ruotsin
lisäksi sujuvasti venäjää ja viroa, osasi ranskaa, tuli toimeen
englannin, tataarien ja kazakkien kielellä sekä jossain määrin myös
mongolien kielellä. - Siperian matkalaisista ei tietenkään sovi
unohtaa 'Pilvissä nelistävää hevosta', C. G. E. Mannerheimia, joka
matkasi tutkimusmatkailijan peiteroolissa Siperian halki Mongoliaan
ja Kiinaan, mutta oli todellisuudessa Venäjän yleisesikunnan
tiedustelija eli vakooja. Autonomian ajalla moni muukin maallikko,
lähetyssaarnaaja, upseeri, hallintovirkamies ja seikkailija harjoitti
monenlaista luonnon- ja kansatieteellistä harrastustoimintaa. Siperian
lisäksi tutkijoita houkutteli myös Etelä-Amerikka ja Pohjois-Afrikka.

 


Humanistit maailmalla, luonnontieteilijät maissa, avaruudessa ja
aineen ytimessä

Tiet Siperiaan sulkeutuivat Suomen itsenäistyttyä, mutta niin
humanistit kuin luonnontieteilijätkin jatkoivat tutkimusmatkojaan
muualle. Koska kaikki Suomalaiset tutkimusmatkat -teoksen artikkelit
eivät jäsennä sisältöään valtiollis-poliittisten muutosten mukaan,
eri kirjoittajat selostavat paikoin samojen henkilöiden tekemisiä.
Esimerkiksi Edward Westermarckista kertoo sekä Allan Tiitta
artikkelissaan 'Suomalaisten tutkimusmatkat autonomian ajalla' että
Ulla Vuorela artikkelissaan 'Kulttuureja paikantamassa', jossa hän
kuvaa suomalaisten antropologien kenttätyömatkoja aikarajoista
riippumatta. Rafael Karstenista taas kertovat Tiitan ohella Matti
Salo ja Ilari Sääksjärvi kirjoituksessaan 'Suomalaiset
tutkimusmatkailijat uudessa maailmassa'. Väinö Auer puolestaan  on
pääsyt niin Ilmari Haapalan artikkeliin 'Maankamaran tutkijat
maailmalla' kuin Salon ja Sääksjärvenkin artikkeliin - sitä paitsi
kummassakin artikkelissa on yksi lähes sama kartta Auerin retkistä
(s. 144 ja 403). Päällekkäisyydet johtuvat siitä, että artikkelit
ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, ja ne voivat häiritä lukijaa, joka
etenee järjestelmällisesti kirjan alusta loppuun. Ne eivät kuitenkaan
vaivaa sitä, joka tutustuu teksteihin oman kiinnostuksensa ja
uteliaisuutensa mukaan.

Antropologien, arkeologien, biologien, geologien, geofyysikoiden,
maantieteilijöiden, suomen suvun tutkijoiden, jopa filosofien ja
kirjallisuustieteilijöidenkin matkat saavat esittelynsä erillisissä
artikkeleissa tai suurempien kokonaisuuksien osana. Henkilögalleria
on mittava. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä vaikeammaksi
kirjoittajille näyttää kuitenkin käyvän rajan vetäminen
tutkimusmatkojen, kenttätöiden ja ulkomaanvierailujen tavanomaisten
välille. Muutamat kirjoittajat ovat halunneet mainita jokseenkin
jokaisen alansa edustajan, joka on uransa aikana jossakin päin
maailmaa piipahtanut. Toiset taas koettavat vetää suurempia linjoja.
Kaikkein suurimmat linjat piirtyvät Kari Enqvistin, Hannu Koksisen ja
Jukka Maalammen artikkeleissa, jotka paneutuvat maailmankaikkeuteen ja
aurinkokuntaan sekä aineen ytimeen suuntautuviin löytöretkiin. Näitä
tehdessään tieteentekijöiden ei tarvitse edes poistua työhuoneestaan.
Mutta uuden tiedon löytämisen viehätys ei ole silti kadonnut
näistäkään retkistä.

Koska Löytönen toteaa kirjansa alussa lukijalle osoittamissaan
sanoissa varta vasten, että kirjoittajat ovat joutuneet tekemään
paljon valintoja siinä, mitä ovat mukaan ottaneet ja mitä jättäneet,
rupesin oikein miettimään, mitä olisin kaivannut. Ja ainakin yksi
seikka löytyi: Turun yliopiston siirtolaistutkijat! He ovat tehneet
lukuisia tutkimusmatkoiksi kelpaavia kenttätöitä niin Amerikoissa
kuin Australiassakin ja olisivat siksi ansainneet maininnan siinä
kuin moni muukin tutkija. Entä lääketieteilijöiden vierailut ja
vuosien työskentely ulkomaisissa yliopistoissa ja
tutkimuslaitoksissa? Eivätkö nekin ole olleet omanlaisiaan
tutkimusmatkoja? Mutta kun valintoja on tehtävä, jotakin jää aina
pois.

Vaikka kirjan nimi on Suomalaiset tutkimusmatkat, suomalaiset eivät
suinkaan ole rahoittaneet eivätkä johtaneet kaikkia teoksessa
kuvattuja matkoja. Monet hankkeet ovat olleet niin monikansallisia
kuin monitieteellisiäkin. Sitä paitsi muutamia tiedemiehiäkin lienee
vaikea lukea suomalaisiksi. Sen vielä ymmärrän, että suomalaiset
haluavat pitää ensimmäisen Koillisväylän purjehtijan, Adolf Erik
Nordenskiöldin suomalaisena, vaikkei hän tehnyt yhtään arktista
retkeään suomalaisilla aluksilla eikä suomalaisten taloudellisella
tuella - olihan hän sentään syntynyt Suomessa, mutta tuntuu
yltiöisänmaalliselta lukea myös hänen Ruotsissa syntyneet ja
toimineet poikansa suomalaisiin tutkimusmatkailijoihin.

Nyt jään odottamaan Löytöseltä lasten tietokirjaa Hilma
Granqvistista.  
 
 Jk. Älä pudota tätä kirjaa varpaillesi! Se painaa niin paljon, että
luusi voivat murtua.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/