[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naiseuden monet kasvot keskiajalla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Päivi Räisänen  FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Katajala-Peltomaa, Sari; Toivo, Raisa Maria: Noitavaimo ja
neitsytäiti: Naisten arki keskiajalta uudelle ajalle. Atena, 2009.
272 sivua.


Naiseuden monet kasvot keskiajalla
---------------------------------------------------------

Sari Katajala-Peltomaa ja Raisa Maria Toivo ovat asettaneet
kirjalleen Noitavaimo ja neitsytäiti: Naisten arki keskiajalta
uudelle ajalle kunnianhimoisen tavoitteen. He haluavat purkaa
sitkeitä myyttejä naisten historiasta. 'Olivatko keskiajan naiset
alistettuja miestensä palvelijoita, jotka papit tuomitsivat roviolle
pienimmästäkin rikkeestä? Vai olivatko he urheita marttyyreja,
valmiita kuolemaan uskonsa puolesta?' kirjan takakansi kysyy.
Kirjoittajat luotaavat naisten elinoloja ja toimintamahdollisuuksia
keskiajalla ja uuden ajan alussa näiden mustavalkoisten pyhyyden ja
pahuuden stereotyyppien väliin jäävällä harmaalla alueella. Avautuva
maisema on kuitenkin kaikkea muuta kuin väritön.


Kirja perustuu tekijöiden englanninkielisiin väitöskirjoihin, joiden
tuloksia se popularisoi ja laajentaa. Keskeisenä pyrkimyksenä on
saada naisten ääni kuuluviin miesten kirjoittamista lähteistä.
Kerrontaa rytmittääkin yksittäisten tapausten laaja esiinnostaminen.
Myös lähteitä problematisoidaan pitkin matkaa. Lyhyet
tietoiskulaatikot täydentävät tekstiä ja esittelevät valikoituja
teemoja lähemmin. Toisinaan ne kuitenkin toistavat päätekstissä jo
esitettyjä asioita (ks. esim. avioliittoa keskiajalla käsittelevä
ekskursio, s. 79-80, ja vastaava leipätekstin luku, s. 78-87). Tässä
kohdin pieni karsinta olisi voinut olla paikallaan. Muilta osin
teoksen rakenne on selkeä. Johdannon jälkeinen luku taustoittaa
tulevaa esittelemällä naisiin ja naiseuteen liittyviä normatiivisia
diskursseja. Seuraavat luvut tarkastelevat naisten elämän eri
näyttämöitä kotona, kylällä ja kirkossa. Päätösluvussa pohditaan
historiallisen muutoksen ja jatkuvuuden problematiikkaa naishistorian
näkökulmasta.

Kirjan kuvitus on onnistunutta ja runsasta. Pitkähköt kuvatekstit
nivovat kuvituksen luontevalla tavalla osaksi leipätekstin
argumentaatiota. Sama toimii myös toisinpäin: Kiireinen lukija saa
pelkästään kuvatekstejä silmäilemällä melko hyvän yleiskäsityksen
kirjan sisällöstä ja painotuksista.




Monimuotoisuuden ylistys

Kaikkia lukuja yhdistävä teema on uskonnon keskeinen merkitys
aikalaisille. Kirjoittajat korostavat nähdäkseni aivan oikein
uskonnon ja arkielämän tiivistä vuorovaikutusta. Viralliset opit ja
kirkon linjaukset vaikuttivat ihmisten arkeen monin tavoin, mutta
yhtä lailla ruohonjuuritasolta voitiin sysätä liikkeelle muutoksia,
jotka osaltaan muokkasivat uskonnon virallista puolta. Tekijät
alleviivaavat, että viralliset opit ja käytännön elämä poikkesivat
toisistaan. Lisäksi ei ollut edes olemassa  yhtä ainutta virallista
käsitystä, vaan oppineistonkin keskuudessa väiteltiin rivakasti
feminiinisyyden luonteesta. Kirjoittajat ehdottavat jopa, että olisi
tarkoituksenmukaisempaa puhua monikkomuotoisesti
'feminiinisyyksistä'.

Sari Katajala-Peltomaa ja Raisa Maria Toivo kiinnittävät kautta
linjan ilahduttavan paljon huomiota lähdekritiikkiin, erilaisten
lähdetyyppien syntyhistoriaan sekä kirjoittamisen
lajityyppikohtaisiin sääntöihin ja tarkoitusperiin. Esimerkiksi
oikeuspöytäkirjojen ympärillä velloneet monipolviset metodiset
keskustelut tiivistetään selkeästi ja havainnollisesti kahden sivun
mittaiseen tietoiskuun (s. 96-97). Siitä käy ennen kaikkea ilmi, että
pöytäkirjoja on laadittu eri aikoina ja eri paikoissa hyvin eri
lähtökohdista, mikä väistämättä vaikuttaa myös aineiston tulkintaan.
Sen sijaan, että näiden lähteiden alta pyrittäisiin kuorimaan esiin
historiallinen 'totuus' tapauksesta, kirjoittajat painottavat useiden
muiden nykytutkijoiden tavoin uskottavien - eli ainakin jossakin
määrin aikalaisten ihanteita ja roolimalleja heijastelevien -
kertomusten merkitystä oikeusprosessissa.

Teoksen alkupuolella kirjoittajat esittelevät joukon tulkintoja
keskiajan ja uuden ajan alun naisista ja naiseudesta, joita voi
kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta pitää aikakaudelle
tyypillisinä. Valaiseva on esimerkiksi kahden luomiskertomuksen (1.
Moos 1:27 ja 1. Moos 2:21) rinnastaminen. Ensimmäisessä - vähemmän
tunnetussa ja vaikutusvaltaisessa - Jumala loi naisen ja miehen
yhtäaikaa ja samanarvoisiksi. Tunnetummassa versiossa Eeva luotiin
Aatamin kylkiluusta, mikä tulkittiin keskiajalla osoitukseksi naisen
miehelle alisteisesta asemasta. Kuitenkin myös keskiajalla esitettiin
väitteitä miehen ja naisen tasavertaisesta kumppanuudesta nimenomaan
kylkiluusta luomisen perusteella. Luomiskertomuksen lisäksi
käsityksiä Eevan tyttäristä väritti vahvasti kertomus
syntiinlankeemuksesta.

Kirkonmiesten teksteissä negatiiviset tulkinnat naisista
osoittautuivat sitkeämmiksi, vaikka toisenlaisiakin tulkintoja
esitettiin. Kirjoittajat muistuttavat tässä yhteydessä lähdekritiikin
tärkeydestä. Monet teologiset pohdinnat tähtäsivät oikean ja väärän
opettamiseen ja käsittelivät siksi erityisen laajasti syntiä ja
syntisyyden eri muotoja. Näin ollen naisia käsittelevät kohdat
kirkollisissa teksteissä eivät olleet osoitus teologien
naisvihamielisyydestä. Sen sijaan ne tarkastelivat syntejä, joihin
naisten katsottiin erityisen helposti lankeavan (kuten esimerkiksi
himokkuus, turhamaisuus, juoruilu ja häilyväisyys). Miehet puolestaan
olivat vaarassa sortua toisenlaisiin, erityisesti sosiaaliseen asemaan
ja ammattiin liittyviin paheisiin, kuten samoista teksteistä käy ilmi.
Kirjoittajat osoittavat vakuuttavasti, että esimerkiksi luvussa
laajasti siteerattujen exemplum-tarinoiden kaltaisen 'hengellisen
oppimateriaalin' kautta ei pääse kiinni menneisyyden todellisiin
ihmisiin. Ne ovat silti arvokkaita lähteitä, koska ne avaavat
ideologian tasolla merkittäviä näkökulmia ajan maailmankuvaan.

Tätä ideologioiden ristiriitaisuuksia valottavaa lukua seuraavat
temaattiset luvut, joissa jäljitetään historian 'todellisia'
naiskohtaloita. Naisten elämänpiirien ja toimintamahdollisuuksien
lisäksi ne avaavat kiinnostavia näkökulmia myös miesten arkeen.
Kyseessä on näin ollen varsin laaja-alainen arjen historian esittely,
jota voi lämpimästi suositella jokaiselle aihepiiristä kiinnostuneelle
(ja vielä suuremmassa määrin kaikille niille, jotka syystä tai
toisesta pitävät aihetta merkityksettömänä).

Pienenä sisällöllisenä täydennyksenä sananen uskonnollisesti
aktiivisista naisista, joita kirjoittajat eivät Lutherin vaimoa
Katharina von Boraa lukuun ottamatta löytäneet 1500-luvun
saksalaisten reformaattoreiden lähipiiristä (s. 184). Näitä naisia
kuitenkin oli. Esimerkiksi aatelisnainen Argula von Grumbachia
pidetään ensimmäisenä protestanttisena naiskirjailijana, joka ajoi
voimakkaasti Lutherin ja Melanchthonin asiaa. Toinen tunnettu
reformaatioajan vaikuttajanainen oli Katharina Schütz Zell,
straßburgilaisen kirkonmiehen Matthias Zellin vaimo, jonka kotona
tapasivat toisiaan monet evankelisen liikkeen kantavista voimista.
Katharina itse puolusti reformaation periaatteita niin kiivaasti,
että tutkijat puhuvat hänestä protestanttisena 'kirkkoäitinä'.[1]

Tutkimushistorian ja tutkimusdebattien esittelylle ei ole varattu
teoksessa omaa päälukuaan, vaan niitä keritään auki pikku hiljaa
kerronnan edetessä. Paljon huomiota saa Joan Kellyn vuonna 1977
esittämä kysymys 'oliko naisilla renessanssia?' ja sitä seurannut
keskustelu, joka sai 1990-luvulta lähtien yhä kriittisempiä sävyjä.
Kellyn klassikon aseman saaneen artikkelin perusoivallus oli, että
yhteiskunnalliset murrokset vaikuttivat ihmisiin eri tavoin, riippuen
näiden sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta, rodusta tai
kansallisuudesta. Kelly päätyi antamaan kysymykseensä kielteisen
vastauksen: Naisilla ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta voida
katsoa olleen renessanssia, ainakaan mainittuna aikakautena.

Tämäntyyppinen 1970-luvun 'kärsimyshistoriallinen' naistutkimus saa
teoksessa reippaasti kyytiä. Kirjoittajien mukaan ajan tutkimusta
väritti pitkälti ajankohtainen poliittinen kamppailu naisten asemasta
ja sen parantamisesta. Keskiajan ja uuden ajan alun naiset
valjastettiin osaksi tätä taistelua: Korostamalla epäkohtia
menneisyydessä voitiin samalla vaatia muutosta nykyhetkessä.
Menneisyyden naisista piirtyi näin kuitenkin sangen yksipuolinen kuva
alistettuina uhreina. Vasta 1990-luvulta lähtien nais- ja
genderhistorian tutkijat ovat alkaneet kyseenalaistaa tulkintaa.
'Sorron rakenteiden' sijaan ryhdyttiin kiinnittämään yhä enemmän
huomiota naisten mahdollisuuksiin käyttää valtaa politiikassa,
taloudessa, perheen ja suvun sisällä sekä paikallisyhteisön
sosiaalisessa elämässä.

Lisäksi mielenkiinnon kohteeksi tulivat naisten tavat puhua itsestään
ja rakentaa omaa identiteettiään esimerkiksi noitaoikeudenkäynneissä,
joita koskevat huomiot kirjassa ovat hyvin kiinnostavia. Tekijät
eivät pidä noitaoikeudenkäyntejä 'varman tuhon koneena' (s. 52),
jonka rattaisiin joutuneet olisivat poikkeuksetta olleet tuhon omia.
Valtaosa syytetyistä jatkoi entistä elämäänsä sakot maksettuaan.
Samaan tapaan kuin monet tämän hetken rikoshistorian tutkijat Sari
Katajala-Peltomaa ja Raisa Maria Toivo näkevät noitaoikeudenkäyntien
ja niistä kertovien lähteiden todellisen merkityksen siinä, että ne
kertovat konflikteista, joiden selvittelyn yhteydessä merkittiin
muistiin menneisyyden naisten tarinoita onnistumisestaan ja
arvostuksestaan vaimoina, äiteinä ja emäntinä.

 

Oliko naisilla reformaatiota?

Kirjoittajat palaavat Joan Kellyn inspiroimana pohtimaan teoksensa
lopuksi samantyyppistä kysymystä uskonnon viitekehyksessä: Oliko
naisilla reformaatiota? Millaisina reformaatioajan uskonnolliset,
taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset näyttäytyvät, kun niitä
tarkastellaan naisten näkökulmasta? Onko mitään merkittävää muutosta
edes havaittavissa? Kyseessä on kirjan keskeisiä teesejä ja tuloksia
kokoava luku.

Tutkimuksessa reformaatiolle on annettu naishistorian näkökulmasta
sekä myönteisiä että kielteisiä merkityksiä. Yhtäältä
protestanttisten reformaattoreiden on katsottu murtaneen keskiajan
naiskielteisyyttä mm. luomalla naisille positiivisia roolimalleja
vaimona ja äitinä, jotka olivat arjessa helpommin toteutettavissa
kuin Neitsyt Marian eteerinen esimerkki. Toisaalta reformaation
mukanaan tuomien kirkolliset ja hallinnolliset muutosten on tulkittu
kaventaneen naisten(kin) liikkumavapautta tiukentamalla moraalisia
normeja sekä lisäämällä kontrollia ja rangaistuksia. Sari
Katajala-Peltomaa ja Raisa Maria Toivo kyseenalaistavat varsin
vahvasti reformaation (tai: reformaatioiden) merkityksen
historiallisena vedenjakajana. Arjessa suhteellisen hitaat
historialliset murrokset eivät välttämättä näkyneet mitenkään. Monet
teologiset näkemykset naisista ja naiseudesta eivät muuttuneet. Se,
mikä muuttui, ei puolestaan välttämättä ollut reformaation ansiota
vaan 'johtui itse asiassa enemmänkin käytännön elämän muutoksesta'
(s. 36). Ihmiset liikkuivat enemmän, perhekoko pieneni,
kokonaisväestön määrä kasvoi, markkinatalous valtasi jalansijaa. Nämä
muutokset heijastuivat kirjoittajien mukaan pian myös teologisissa
ihanteissa, esimerkiksi rahatalouden ja työn korostuksessa Lutherin
ja Zwinglin ajattelussa.

Monet muutoksista olivat alkaneet jo keskiajalla, kauan ennen
1500-luvun uskonnollis-poliittista myllerrystä (esimerkiksi
kaupungistuminen, yliopistojen perustaminen). Myös uskonnollisuuden
muodot muuttuivat jo ennen reformaatiota esimerkiksi julkisten
katumusharjoitusten ja toisaalta kristityn henkilökohtaista
uskonnollisuutta korostaneen mystiikan myötä. Kun uskonnollisuutta
tarkastellaan arjen tasolla, reformaatio ei kirjoittajien mukaan
tuonut mukanaan ratkaisevaa muutosta. Sama koskee naisten asemaa.
Vaikka protestanttiset naiset eivät voineet toimia luostareissa,
tekijät tähdentävät, että tämä mahdollisuus oli katolisuudessakin
avoinna vain harvoille. Eniten katolisuuden ja protestanttisuuden
yhtäläisyydet näkyvät kirjoittajien mukaan kirkon harjoittamassa
kontrollissa, joka kiristyi 1500-luvun mittaan molemmissa
kirkkokunnissa. Sekä katolisia että protestanttisia naisia pyrittiin
kasvattamaan siveyteen ja nöyryyteen uskonnollisin perusteluin.
Toisaalta molemmat kirkkokunnat tarjosivat naisille myös
positiivisia, arvostettuja roolimalleja äiteinä, vaimoina ja
taloudenpitoon vastuullisesti osallistuvina emäntinä. Kuten lukuisat
kirjan esimerkit osoittavat, naiset osasivat käyttää nämä heille
avautuvat mahdollisuudet taitavasti hyväkseen. Tarpeen niin vaatiessa
virallisia normeja tulkittiin arjessa huomattavasti väljemmin kuin
korkeat kirkonmiehet olisivat toivoneet. Vaikka 'uskonnollinen
hyveiden retoriikka' (s. 232) periaatteessa pönkittikin yhteiskunnan
patriarkaalisia rakenteita, uskonto avasi naisille myös lukuisia
epävirallisia mahdollisuuksia toimia itsenäisesti ja käyttää valtaa.

Näiden huomioiden pohjalta tekijät esittävät keskeisen teesinsä, että
'kristinusko ei keskiajalla eikä uuden ajan alussa ollut yhtä
naisvihamielinen kuin millaiseksi se 1900-luvulla on tulkittu' (s.
233). Näkemykseen on helppo yhtyä. Teesi ei tosin sinänsä ole
erityisen originelli tai enää uusikaan, mutta kirjoittajat todistavat
sen laajan lähdeaineistonsa ja ansiokkaasti popularisoitujen
kansallisten ja kansainvälisten tutkimustulosten pohjalta
vakuuttavasti.

Teoksen problematisoiva ote muistuttaa raikkaalla tavalla
historiantutkimuksen keskeisistä vaatimuksista, lähteiden ja
aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kriittisestä lukemisesta. Itseäni
kiehtoo erityisesti, miten suuri vaikutus 1800-luvun lopun ja
1900-luvun alun ajattelulla on meihin. Monet keskiaikaan ja uuden
ajan alkuun liitetyistä käsitteistä voidaan palauttaa aikaan, jolloin
teollistumisen myötä ja etenkin maailmansotien jälkeen ruvettiin
vetämään ideologisia rajoja 'esimoderniin' yhteiskuntaan. Modernia
edeltänyt aika miellettiin muuttumattomaksi ja kehittymättömäksi,
vaikka kyseessä on erittäin pitkä ajanjakso täynnä suuria ja pieniä
muutoksia suuntaan jos toiseenkin. Myös monet näkemykset keskiajan ja
uuden ajan alun naiseudesta heijastelevat itse asiassa ennen kaikkea
1800- ja 1900-lukujen naisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia.

Noitavaimo ja neitsytäiti on kaiken kaikkiaan ilahduttava teos -
selkeästi jäsennetty, elävästi kirjoitettu, kriittinen ja
mukaansatempaava. Pitkällisiä tutkimusdebatteja on avattu taitavasti
ja ryyditetty runsailla lähde-esimerkeillä, jotka tuovat teeseille
lisää syvyyttä ja uskottavuutta. Etenkin reformaation merkitystä
keskeisenä historiallisena vedenjakajana korostavan tutkimusperinteen
kyseenalaistaminen arjen uskonnollisuuden jatkuvuutta korostamalla on
tervetullut ratkaisu. Myös reformaatioista puhuminen monikossa on
kutkuttavaa. Toivottavasti näistä avauksista viriää hedelmällinen
keskustelu.

[1] Ks. esim. Thomas Kaufmann, 'Pfarrfrau und Publizistin: Das
Reformatorische 'Amt' der Katharina Zell', Zeitschrift für
Historische Forschung 23 (1996), 169-218; Peter Matheson (ed.),
Argula von Grumbach: A Woman's Voice in the Reformation, Edinburgh
1995; Katharina Schütz Zell, Church Mother: The Writings of a
Protestant Reformer in Sixteenth-Century Germany, ed. and transl. by
Elsie McKee, Chicago & London 2006.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/