[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kansakunnan rakentamisen historiaa myötä- ja vastavirtaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tiina Männistö-Funk  FM, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mikkola, Kati: Tulevaisuutta vastaan. Uutuuksien vastustus,
kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen. SKS, 2009. 423 sivua.


Kansakunnan rakentamisen historiaa myötä- ja vastavirtaan
---------------------------------------------------------

Kati Mikkolan väitöskirjan ensisijainen aihe, uutuuksien vastustus
suomalaisessa modernisaatioprosessissa ja kansakunnan rakentamisessa
on jo sinällään mielenkiintoinen ja sen käsittely ansiokasta.
Erityistä tutkimuksessa on kuitenkin tutkittavana olevien aineistojen
synnyn, luonteen ja tuottajien nostaminen saumattomaksi osaksi
tutkimusaihetta.


Muistitietoaineistot ovat saaneet Suomessa viimeisen parin
vuosikymmenen aikana vankan sijan folkloristiikan lisäksi
historiantutkimuksessa, ja niiden käyttömenetelmistä on keskusteltu.
Metodologisessa mielessä eräänlaisena konsensuksena on, että
muistitietoaineistot sopivat paremmin ihmisten käsitysten kuin
tapahtumahistorian tutkimiseen. Tästäkin näkökulmasta muistitietoa
voi lähestyä monenlaisin ottein, esimerkiksi tarkastelemalla sitä
muistelijoiden menneisyydestään luomana narratiivina, pohtimalla sen
suhdetta tunteisiin ja kokemukseen tai vaikkapa soveltamalla
muistelukertomuksiin grounded theory -menetelmää. Kati Mikkola avaa
uskontotieteen väitöskirjassaan Tulevaisuutta vastaan uudenlaisen
lähestymistavan nostamalla muistitietoaineiston tuottajat, näiden
elämän ja itseymmärryksen tutkimuksen keskiöön. Samalla hän ei
kuitenkaan kiistä muistitietomateriaalin itsensä kykyä antaa tietoa
historiallisesti mielenkiintoisista kulttuurisista merkityksistä.

Mikkolan tutkimus kartoittaa kansanomaista suhtautumista uusiin
elämänmuotoihin Suomessa 1800-luvun puolivälistä toiseen
maailmansotaan, ja erityisesti niiden herättämää vastustusta.
Tutkimusaineistona ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
kansarunousarkiston 1930-luvun lopulla keräämä, erilaisten
uudistusten vastaanottoa kartoittanut Uudet elämänmuodot
-kansantietoaineisto sekä sen tuottamista kontekstoivat aineistot:
keruukysely, kyselyn vastaajien ja kansanrunousarkiston välinen
kirjeenvaihto sekä kyselyn vastaajien omaelämäkerralliset tekstit.
Mikkola on asettanut tavoitteekseen kahden aikaisemmassa
tutkimuksessa varjoon jääneen ihmisryhmän tuomisen valokeilaan.
Uudistusten vastustajat ovat saaneet kokea monien muiden historian
häviäjien kohtalon. Heille on modernisaatioprosessia tutkittaessa
langennut statistin osa. Muistitietoaineistoja arkistoihin
lähettäneet harrastajakerääjät puolestaan ovat jääneet muutamaa
tähtikerääjää lukuun ottamatta anonyymeiksi hahmoiksi, 'kansan äänen'
kasvottomiksi välittäjiksi.

Mikkolan tutkimus on paitsi perinpohjainen ja moniulotteinen myös
taitavasti jäsennelty ja kirjoitettu. Tosin sen perinpohjaisuus ja
moniulotteisuus saattaa välillä uuvuttaa lukijan ja aiheuttaa tunteen
tutkimuksen punaisen langan hautautumisesta paljon materiaalin alle.
Loppujen lopuksi pohjustuksen laveuden ja kaikinpuolisen runsauden
voidaan kuitenkin ajatella itsessään olevan tutkimuksen ydintä,
tarkasteleehan Mikkola uudistusten vastustuksen ja sen kuvailemisen
kautta niinkin monitahoista ja teoreettisesti monitulkintaista
prosessia kuin kansakunnan rakentamista.

Mikkola nostaa tutkimuksensa keskeisiksi teoreettisiksi käsitteiksi
modernisaation, nationalismin ja sekularisaation. Tutkimusaineiston
valossa nämä käsitteet kietoutuvat tiiviisti toisiinsa: Kansakunnan
rakentaminen näyttäytyy promodernina projektina, johon
perinteenkerääjätkin olivat suurimmaksi osaksi sitoutuneita.
Sekularisaatiopohdinnan kannalta tärkeä on tutkijan huomio siitä,
että sekä modernisaation vastustajat että kannattajat käyttivät
runsaasti kristillistä argumentaatiota. Uskonnon asema muuttui
esimerkiksi kansanopetuksen painopisteen siirtyessä pois kirkon
harteilta, maallisen kirjallisuuden yleistyessä ja vapaa-ajan
korvatessa pyhän työnteon katkaisijana, mutta toisaalta uudet
kansanliikkeet omaksuivat kristillisiä arvoja ja nationalistinen
julistus sai uskonnollisia muotoja. Avainajatuksena Mikkola nostaa
esiin kristillisen maailmanselitysjärjestelmän keskeisyyden
kansanihmisten ja uutuuksien kohtaamisissa.

Mikkola on jäsentänyt uutuuksien vastustuksen käsittelyn kolmeen
lukuun, joista ensimmäisessä tarkastellaan yleisesti tapahtunutta
muutosprosessia ja sen rintamalinjoja esimerkiksi innovaatioiden
leviämisen ja sukupolviajattelun näkökulmista. Toisessa luvussa
kerrotaan otsikolla 'Kansanteologia' kirjojen ja sanomalehtien,
kansanliikkeiden ja uusien aatteiden sekä uuden tekniikan ja
uudenlaisten vaatteiden vastustuksesta. Kansanteologialla
tarkoitetaan kansanomaista teologista tietoa ja teologisten
käsitteiden käyttöä. Uskontotieteen ulkopuoliselle lukijalle sen
nostaminen yläkäsitteeksi saattaa tuntua hämmentävältä, mutta
osoittautuu Mikkolan tutkimuksessa toimivaksi ratkaisuksi. Tutkija
pystyy vakuuttavasti näyttämään, miten irrationaalisilta vaikuttaneet
vastustuksen muodot ja ilmentymät voidaan ymmärtää loogiseksi osaksi
vakiintunutta, kristillistä symboliuniversumia.

Kolmannessa vastustusta käsittelevässä luvussa säätyjärjestelmän
pitkäkestoiset mentaaliset vaikutukset esiintyvät selittävänä
tekijänä muun muassa ylellisyystavaroiden, koulutuksen ja poliittisen
toiminnan vastustuksessa. Mikkolan mukaan sosiaalisten rajojen
kyseenalaistaminen vaikutti uhkaavalta, ja kansan silmissä monet
uutuudet leimautuivat herrojen kotkotuksiksi, jotka veisivät työstään
riippuvaisen kansanihmisen tuhoon. Tutkija päätteleekin, että uutuudet
koettelivat ankarasti nimenomaan sosiaalisia suhteita ja ihmisten
itseymmärrystä, mikä johti osin kiivaisiin mielenilmaisuihin ja
sitkeään vastarintaan.

Mikkolan kauttaaltaan laadukkaan ja uutta tietoa antavan tutkimuksen
parhainta ja omaperäisintä antia on perinteenkerääjien nostaminen
tutkimuksen kohteeksi ja itse keruun käsitteleminen osana kansakunnan
rakentamista. Aineiston tuottamista eritellään johdannon jälkeen
tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa ennen uutuuksien vastustukseen
perehtymistä. Lisäksi kerääjien ja keruun käsityksiä verrataan pitkin
tutkimusta uutuuksien vastustajien näkemyksiin. Mikkola esittelee
ansiokkaasti kansantiedon keruun historiaa ja Uudet elämänmuodot
-kyselyn laatijan Esko Aaltosen toimintaa, kyselyn vastaajien
taustoja ja käytännön keruutyötä sekä kyselyn ja aineiston välistä
suhdetta. Perinteenkeruu näyttäytyy tutkimuksen valossa jo
lähtökohtaisesti modernina hankkeena, jossa katoava traditio halutaan
pelastaa arkiston turvaan. Aaltosen kysely edusti uudenlaisia
tutkimusintressejä ja kuvasti ajatusta laajamittaisesta
modernisaatiosta jo tapahtuneena tosiasiana, vaikka joissain
keruuvastauksissa tätä käsitystä haastettiinkin toteamalla muutosten
olevan yhä käynnissä. Kyselyn taustoituksessa mielenkiintoiseksi
lähteeksi nousee vuonna 1937 julkaistu keskustelukirja Pidot
Tornissa. Aaltonen oli yksi pitojen osallistujista, ja Mikkola
jäljittää monia kyselyn teemoista Tornissa käytyihin keskusteluihin.

Mikkolan tutkijanolemusta tuntuu leimaavan suuri herkkyys aineiston
moniäänisyydelle ja moniaikaisuudelle, aukkopaikoille, poikkeuksille
ja vivahteille. Hän pohjustaa metodologista otettaan johdannossa
filosofisella hermeneutiikalla, sosiaalisella konstruktionismilla
sekä tutkijan ja tutkimusaineiston välisellä dialogisuudella ja
nimeää oman otteensa myötä- ja vastavirtaan lukemiseksi. Myötävirtaan
lukemisella Mikkola tarkoittaa 84 kyselyvastaajan näkökulman
tavoittamista, vastavirtaan lukemisella puolestaan uudistusten
vastustajien näkökulmien löytämistä. Jälkimmäinen tapahtuu
analysoimalla uudistusmyönteisten kyselyvastaajien tekstien
tyylillisiä piirteitä. Näin voidaan raaputtaa historian ironiaa, joka
jälkiviisaasti kohdistuu modernisaation kiistojen häviäjiin.

Mikkola käyttää tutkimuskirjallisuutta hyväkseen monipuolisesti, ja
erityisesti suomalaisen tutkimuksen osalta kirjallisuusluettelo on
kattava. Lisäksi onkin oikeastaan turha kaivata enää enempää
kansainvälistä tutkimusta, koska sen laajempi tarkastelu olisi vain
paisuttanut tutkimuksen yli äyräittensä. Jos jonkin niteen olisi
vielä voinut joukkoon lisätä, lienee yksi ilmeisimmistä Eugen Weberin
Peasants into Frenchmen, jota voitaneen pitää nationalismin ja
modernien uudistusten ruraalin historian klassikkona.

Jo Mikkolan väitöskirjan kiitoksistakin käy ilmi, että kirjoittaja on
tutkimuksensa syntyhistorian aikana perehtynyt suomalaiseen alan
tutkimustraditioon ja nykytutkimukseen korkeatasoisissa
monitieteisissä kokoonpanoissa ja projekteissa. Tämän taustan ja oman
suuren paneutumisensa avulla hän on kirjoittanut tutkimuksen, joka tuo
uutta tietoa ja näkemystä suomalaisten elämästä ja käsityksistä
1800-luvun puolivälistä 1930-luvun lopulle ja antaa linjakkaan
esimerkin muistitietoaineistojen monipuolisesta ja hedelmällisestä
käytöstä.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/