[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Maailmankulttuurin runoileva kissaeläin - Joseph Brodsky

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mallinen, Jukka: Seisahdus erämaassa. Savukeidas Kustannus, 2010. 359
sivua.


Maailmankulttuurin runoileva kissaeläin - Joseph Brodsky
---------------------------------------------------------

Susan Sontag määritteli Nobel-runoilija Joseph Brodskyn (1940-1996)
'maailmankulttuurin runoilijaksi sanan eurooppalaisessa mielessä'. 
Brodsky oli  - idästä katsoen - ehdottomasti villi zapadnikki, mutta
Neuvostoliitosta karkotuksensa (1972) jälkeenkin absoluuttisen
epäpoliittinen hahmo. Tässä mielessä häntä on turha verrata
dissidentteihin tai muihin venäläisiin toisinajattelijoihin, jotka
kritisoivat neuvostojärjestelmää niin zapadnikkeina kuin
slavofiileinä. Brodsky ('neuvostoliittolaisittain' Josif Brodski)
pysyi aina anarkistisena kissaeläimenä, jolla oli terävät kynnet,
vapaa mieli ja maailmanrunoilijan kutsumus. Edes juutalaisuus ei
saanut hänestä niskalenkkiä; kesyttäjäksi löytyi elämän ehtoona
lopulta Nainen, vaikka juuri naiset olivat kohdelleet Brodskya yhtä
kaltoin kuin hän naisia...


Jukka Mallisen Seisahdus erämaassa on pääosin  Joseph Brodskyn
runoilijaelämäkerta, mutta ei lainkaan tavallinen. Sen alaotsikko
'Elämäkertaa ja kirjoituksia Joseph Brodskysta' kertoo sisällöstä
olennaisen. Teos jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä
kuvataan Brodskyn lapsuus ja nuoruus sekä  tie 'tyhjäntoimittajaksi'
ja epähenkilöksi Leningradissa. Toisessa osassa seurataan juhlitun ja
lännessä tunnustetun runoilijan muotoutumista 'toisessa imperiumissa'
eli Amerikassa -  ja lopulta matkaa Nobel-juhlallisuuksiin. Kolmas
osa erittelee pääosin Brodskyn muita kirjoituksia ja esseitä ja
sisältää myös erinomaisen erittelyn Joseph Brodskyn ja Aleksandr
Solzhenitsynin 'kielikamppailuista' ja erilaisista
Venäjä-näkemyksistä muutenkin. Ensimmäisen osan huipennus on
tietenkin äitihahmon, runoilija Anna Ahmatovan ja Brodskyn
keskinäistä kunnioitusta tihkuva ammatillinen suhde.
Kielikamppailussa Solzhenitsynin kanssa kyse oli siitä, että Brodsky
oli moniarvoisen ja modernin kielellisen kollaasin kannalla,
slavofiili Solzhenitsyn taas rakasti yli kaiken Venäjän 'kansaa' ja
slaavilaista puheperinnettä.

Jukka Mallisen Venäjä- ja venäläisen runouden tuntemus avaa
elämäkertaa kuitenkin paljon päähenkilöä laajemmalle ja rivien
välistä ilkkuva Jukka-sedän omakuva ja 'mallismaiset fiilistelyt', 
heittolauseet, tekevät tekstistä hyvin luettavan ja poleemisen. Voi
todeta senkin, että venäläisen runouden akateemiseen tutkimukseen ei
tästä tekstistä ole pitkä matka. Mutta tuntien tekijän inhon
akateemista maailmaa kohtaan, ymmärtää hyvin, että lähteiden ja
alaviitteiden käyttö ei ole Mallisen kutsumus... . Toisaalta,  jo
15-vuotiaana koulunsa kesken jättänyt  ja itseoppinut runoilija
Joseph Brodsky onkin mitä sopivin kohde juuri Jukka Mallisen
käsittelyyn. Sielunveljistä on kysymys, vaikka elämäkertakirjurin
'objektiivisuus' pääsääntöisesti säilyykin.


Kun aika pysähtyi Leningradissa...

Kirjan nimi Seisahdus erämaassa tulee runosta, jonka kauhistunut
nuori Brodsky kirjoitti vuonna 1966 joutuessaan seuraamaan
barbaarimaista tuhotyötä keskellä Leningradia. Komea kreikkalainen
kirkko purettiin uudisrakennusten tieltä ilman minkäänlaista
vastarintaa tai reaktiota:

'Neuvostokaupunki ei ole muuttunut inhimilliseksi erämaaksi siksi,
että ihmiset lähtevät pois, vaan koska he muuttuvat epäihmisiksi:
kaupunkia leimaa moraalin romahdus, välinpitämättömyys, pelkuruus ja
ihmiset piilottelevat seinien ja kaihtimien takana'.

Eletään Leonid Brezhnevin aikaa, pysähtyneisyyden eli stagnaation
vuosia. Brodsky ei aivan ehtinyt kulttuuriliberalismin
suojasää-sukupolven joukkoon ja maineeseen 1950-60-lukujen
vaihteessa, mutta hän oli puoluevaltion mielivallan uhri jo Nikita
Hrushtshevin aikana. Brodsky oli jo tuolloin astetta anarkistisempi
ja individualistisempi kuin Jevgeni Jevtushenkon ympärille
kerääntynyt runoilijapiiri. Mutta hän kieltäytyi järjestelmällisesti
olemasta 'uhri', vaikka joutuikin pariksi vuodeksi karkotetuksi
pohjoiseen. Virallisena syynä eivät olleet marginaalissa ja
samizdatissa elävät varhaisrunot, vaan 'tyhjäntoimittajan'
elämäntapa, joka soti kaikkia neuvostoajan arvoja vastaan. Myöhemmin
Brodsky arvioi karkotusvuotensa Arkangelin seudulla jopa elämänsä
onnellisimmaksi ja  tuotteliaimmaksi ajaksi; samalla kyse oli nuoren
kaupunkilaispojan oppivuosista ja 'Venäjän kansaan tutustumisesta'
pohjoisessa. Kansa oli Brodskylle aina yksilöitä. Hän ei koskaan
tunnustautunut 'laumaeläimeksi' ja osoitti sen usein vapaaehtoisella
erakoitumisella. Se kissa, jonka hän niin monesti piirusti
tervehdyksiinsä ystäville, on samalla runoilijan humoristinen alter
ego - teräväkyntinen, kehräävä, mutta rapsutustakin kaipaava...

Joseph Brodskyn oikeusjuttu oli 1960-luvun alussa legendaarinen
tapaus, josta on monia versioita. Eniten ihmetystä on herättänyt
nuorukaisen päättäväinen, rauhallinen ja rohkea esiintyminen. Jukka
Mallisella on asiaan järkeenkäypä selitys. Juuri oikeudenkäynnin
alkaessa Brodsky saa tietää, että hänen taiteilijamuusansa ja
todellinen ensirakkautensa Marina Basmanova on pettänyt hänet. Eikä
siinä kaikki: petoksen toinen osapuoli on hänen hyvä ystävänsä,
runoilija Dmitri Bobyshev. Niinpä oikeusjuttu ja karkotus onkin vain
toissijainen seikka nuoren miehen elämänkärsimyksissä. Marinan petos
jättää raskaat jäljet Brodskyn naiskuvaan, jossa 'M.B:n'
madonnamaiset kasvot ja naiskeimailu häilyvät taustalla seuraavat
vuosikymmenet. Särkynyt ystävyys runoilijaporukassa ja  kasvava
epäluulo mahdolliseen neuvostosysteemin muutokseen tekevät hänestä
välillä vähintäänkin vainoharhaisen erakon suhteessa kanssaihmisiin.


'Minä vaihdoin imperiumia...'

Vuonna 1972 KGB ilmoittaa Joseph Brodskylle, että tämän runoileminen
ja tyhjäntoimittajaelämä  Neuvostoliitossa saa riittää. Hänen
annetaan ymmärtää, että nyt kannattaisi tarttua esimerkiksi
Israelista tulleeseen kutsuun ja hankkia ulkomaanpassi tai muuten
'...sinulle tulee kuumat paikat'. Näin asian ilmaisi vuoronmukaiseen
puhutteluun runoilijan kutsunut KGB-eversti. Käytäntö oli sittemmin
hyvin tavallinen Neuvostoliitosta karkotettujen toisinajattelijoiden
kohdalla.

Brodsky ei matkusta Israeliin ('En haluaisi - en tiedä mitä siellä
teen...'), vaan Wienin kautta lopulta Amerikkaan. Amerikkaa edeltää
Eurooppa-kiertue, lukuisat tapaamiset suosikkirunoilijoiden ja
Brodsky -kääntäjien kanssa. Runoilija yllättyy siitä kuinka tunnettu
on, mutta kieltäytyy säännönmukaisesti puhumasta politiikkaa,
arvostelemasta kotimaataan tai kertomasta yksityiskohtia
oikeusjutustaan ja karkotuksestaan. Individualismi vahvistuu
lännessä, mutta uhriksi hän ei sielläkään ala. Runous saa 'toisen
imperiumin' sisällä uusia ulottuvuuksia, maastakarkotus tavallaan
vapauttaa runosuonen. Brodsky opettelee nyt ärrää sorauttavan
englantinsa, luennoi, kirjoittaa - ja tapaa valikoiden maanmiehiään
New Yorkissa. Talouskin kohenee vauhdilla, joten runoiluun ja sitä
edeltävään lukemis- ja tutkimustyöhön on aikaa. Ystävät ovat silti
vähissä ja imperiumiksi osoittautuu toinenkin imperiumi. Hyvässä ja
pahassa.

En ole runouden asiantuntija tai arvostelija, joten en voi ottaa
kantaa Brodskyn runouteen sinänsä. Silti tämän, kuten myös Jukka
Mallisen, lukeneisuus ja antiikin tuntemus herättää kunnioitusta.
Brodskyn vaikeat kielikuvat avautunevat parhaiten juuri antiikin
runouden ja erityisesti venäläisen runouden historiaa tunteville.
Anna Ahmatova ja Osip Mandelstam edeltäjineen ja sivistävine
vaikutuksineen ovat taustalla, vaikka Brodskyn runokieli on ihan
muuta. Voisi olla mielenkiintoista spekuloida, mitä esimerkiksi
Pentti Saarikoski sanoisi venäläiskollegastaan? Ja ehtikö sanoa
mitään?

Brodskyn ihmis- ja naissuhteet tulevat kuvatuksi 'M.B:n' jälkeen
hieman pintapuolisesti, mutta ehkä ne olivatkin pintapuolisia:
runoilija ei näissä suhteissa ollut enkeli, omankaan kriittisen
näkemyksensä mukaan. Ja itselleen hän osasi olla ankara, jos
muillekin. Viimeinen madonna oli italialainen - ja tietenkin
venäläisjuurinen - slavisti Maria Soccini, jonka kanssa Brodsky saa
kolmannen lapsensa, menee naimisiin ja elää vuodet 1990-1996,
kuolemaansa saakka. Vuoden 1996 alussa hän kuolee ystäväpiirissä
vietetyn miellyttävän illan jälkeen äkkiä sydänkohtaukseen, joita
hänellä on kylläkin ollut jo useampia.

Joseph Brodskyn elämän keskeinen tragedia oli myös suhde vanhempiin,
joita hän ei koskaan tavannut maastakarkotuksensa jälkeen.
Puhelinyhteys toimi, mutta fyysisesti kissa-Josephia ei halattu,
silitetty eikä rapsutettu äidin tai isän toimesta vuoden 1972
jälkeen. Tämän täytyi olla katkera pala; semminkin kun vanhemmat
hakivat toistakymmentä kertaa viisumia Amerikkaan sitä saamatta. He
ehtivät kuolla ennen glasnostin ja perestroikan tuomia
viisumihelpotuksia eikä Josephkaan pitkien empimisten jälkeen enää
koskaan palannut edes uudelle Venäjälle. Helsinki ja varsinkin
Venetsia olivat käypiä ja nostalgisia Pietari-korvikkeita.

PS. Andrei Krzhanovskin ohjaama puolittain animoitu dokumentti
Puolitoista huonetta eli sentimentaalinen matka kotiin (2009) kertoo
Joseph Brodskyn elämästä. Dokumentissa on komea kuviteltu jakso,
jossa Nobel-runoilija lopulta kohtaa vanhempansa.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/