[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Venäläinen tunturissa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sami Liuhto  Kirjoittaja, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Buharov, D.N.: Matka Lapissa syksyllä 1883 (Pojezka po Laplandii
osenju 1883 goda). Kääntänyt Marja Leinonen. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura (SKS), 2010. 326 sivua.


Venäläinen tunturissa
---------------------------------------------------------

Venäläisen diplomaatin D.N. Buharovin matkakirja Lapista on
täyteläinen kuvaus elämästä pohjoisessa. Sitä voi suositella turismin
ja matkailun historiasta kiinnostuneille, jotka tahtovat venäläisen
näkökulman Lappiin.


D(mitri) N(ikolajevit?) Buharovin (1853−1889) matkakirja
Lappiin on jälleen uusi osoitus viimeaikaisesta
matkakirjainnostuksesta. Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja
(2004) jatko-osineen on ollut menestys ja Savukeitaan
matkaesseekokoelmista ja matkakirjasuomennoksista on aikaansa
seuraavilla ihmisillä näkemys. SKS on puolestaan huomioinut vanhaa
julkaisemalla muun muassa Samuli Paulaharjun teoksia uudelleen. Nyt
SKS on sitten löytänyt venäläisen diplomaatin D. N. Buharovin
kuvauksen Lapin-matkastaan.

Alkusanoissaan suomentaja Marja Leinonen kertoo Buharovin toimineen
varakonsulina, konsulina ja pääkonsulina Amsterdamissa, Lyypekissä,
Hammerfestissa, Tukholmassa ja Jerusalemissa saakka. Buharov oli
aatelinen ja diplomaatin ura 1800-luvulla tuli hänelle luonnostaan.
Häntä voi sanoa avarakatseiseksi, ehkä siitä syystä, että hän on
nähnyt muutakin kuin kotia, vaikka matkan loppua kohden Buharovin
väsymys ja koti-ikävä yltyvät ja hän haaveilee koti-Pietarista, jonne
lopulta marraskuun lopulla pääsee.

Buharov lähti matkalleen Jäämereltä syyskuussa, nousi Paatsjokea,
saavutti Inarinjärven, kävi Inarin kirkolla, meni Utsjoelle, josta
lähti Kaarasjoen kautta Koutokeinoon, josta tie vei Muonioon eli
silloiseen Muonionniskaan ja lopulta Buharov pääsi Kittilän kautta
kotimatkalle. Huomaa, että Buharov matkasi vastavirtaan niin Tenolla
kuin Paatsjoella ja voi kysyä, miksei hän kulkenut toiseen suuntaan.
Paikalliset, niin saamelaiset kuin venäläiset, norjalaiset kuin
suomalaisetkin sanovat Buharoville pitkin tarkkaa kuvausta, että
syyskelirikon aikana ei ole mitään järkeä lähteä tiettömille
tuntureille, mutta Buharoville ei muu aika sopinut, joten hän pitää
päänsä. Olisi edes sen verran helpottanut, että olisi kulkenut
myötävirtaan viheliäisissä joissa, kun jäälautat ahdistelivat ja
taivaalta satoi räntää, johon Buharov ei löydä venäjänkielistä
ilmaisua, joutuu vain toteamaan, ettei se ole vettä eikä lunta. Tosin
Buharov huomasi, hän yleensäkään ei ollut saamelaisoppaidensa
huijattavissa, että jatkuva luonnonolojen surkuttelu liittyi oppailla
siihen, että heidän taksaansa korotettaisiin ja kurjalla ilmalla saisi
pitää luppopäivän.

Matkan kulkua on kuitenkin hankala seurata, koska kirjassa ei ole
kuin kaksi karttaa, kirjan etu- ja takaliepeissä. Jälkimmäinen on
lisäksi Buharovin itsensä 'silmämääräisesti' tekemä kartta, jota nyt
olisi voinut vertauttaa virallisempaan karttaan. Etuliepeen kartta
puolestaan on ylimalkainen kuvaus Buharovin matkareitistä. Ottaen
huomioon, että kirjassa on ansiokkaasti tulkittu Buharovin
paikannimistöä yhdeksänsivuisessa liitteessä, niin olisi karttoihin
voinut uhrata energiaa, etenkin kun kirjassa on komeat kuvaliitteet.
Mikä tuossa karttavastustuksessa on? Toki se on hyvin suomalaista,
samoin kuin hakemistojen hyljeksintä, muualla sitä ei niinkään tapaa.
Onko kartoista ja hakemistoista jotakin erityistä vaivaa, kun niitä ei
tahdo saada kirjoihin ei sitten millään? Ulkoasu matkakuvauksessa sen
sijaan on kaunis, mustavalkoiset kannet ja tyylikäs kirjasin
tuottavat rauhallista lukuiloa tässä kiireisessä maailmassa, vaikka
on sanottava, että Buharovilla on matkallaan jo moderni kiire. Mutta
kirjan suuri koko ja pehmeät kannet vaikeuttavat lukemista selällään,
joka kaikkien järkevien ihmisten mielestä on paras lukuasento. Kovat
kannet tähän kirjaan olisi kuulunut. Sama ongelma oli toisessakin
SKS:n kirjassa, Maarit Leskelä-Kärjen väitöskirjassa Kirjoittaen
maailmasta. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä (2006).

Vielä yksi moite. Buharovin tekstissä toistuvat taajaan erilaiset
mittayksiköt, niin venäläiset kuin eurooppalaiset. On syliä, kappaa,
arsinaa, versokkaa, leiviskää ja puutaa. Niistä olisi voinut tehdä
selventävän liitteen, ettei olisi tarvinnut jatkuvasti turvautua
tietoverkon tarjoamiin selityksiin. Tietoverkosta löytyy
mittayksikkömuuntimia esimerkiksi Museovirastolta , Mittojen
muuntaja, Turun yliopiston historian laitos ja muunnin.comista.
Wikipediassa näyttäisi myös olevan hyvä artikkeli vanhoista
suomalaisista mittayksiköistä.

Saapuessaan Paatsjoelle, Inariin, Utsjoelle, Pulmankiin,
Kaarasjoelle, Koutokeinoon tai Muonionniskaan Buharov ottaa ensiksi
yhteyden paikallisiin virkamiehiin. Tai yhteys on jo solmittu, sillä
Buharovilla oli aina saattajana virkaatekevä saamelaisten hoitaessa
poroja ja etsiessä väylää läpi koskien ja karujen tunturien.
Nimismiehiltä ja papeilta Buharov kerää tietoja, kenties käy
selailemassa kirkonkirjoja sekä kunnan arkistoja ynnä muita papereita
ja esittää sitten saamansa tiedot säntillisessä järjestyksessä Venäjän
viranomaisille tietoon saatettavaksi. Buharov kertoo, millaisia
elinkeinoja missäkin on, onko köyhyyttä, mikä on naapuruussuhteiden
laita ja millaiset ovat tulevaisuuden näköalat. Myös ihan lähiaikoina
Lappiin matkustaville Buharov antaa ohjeita. Inarin ja Utsjoen
välisellä seudulla ongelmatapauksissa on syytä kääntyä Johan Aikion
puoleen ja Ivalojoelle tien tuntee Vasili. Alaviitteissä ja tekstissä
Buharov viittaa Castrénin, Friisin ja Sjögrenin matkakuvauksiin.

Luullakseni viranomaiset ovat lukeneet Buharovilta juuri ne luvut,
joissa Buharov puhuu virallisia, mutta väliin sijoittuvat
matkakuvausluvut kaikessa inhimillisyydessään ovat ajatonta antia.
Buharov kärsii hirveissä olosuhteissa ja,kuten suomentaja 
alkusanoissaan huomauttaa, Buharoville asiat ovat vähintään kauheita
tai ihania, aina hän heittäytyy 'tunteikkaaseen kirjoitustyyliin',
joka meille adjektiivivihamielisille on lähinnä sanojen tuhlausta.
Suomalaisia Buharov kuvaa vähäsanaisiksi, myös suomensaamelaisia,
joten on Buharov saattanut olla outo ilmestys myös
matkustusajankohtanaan. On mahdollista, että hän toisinaan liikuttui
kyyneliin!

Kun Buharoville kerrotaan, että ollaan Venäjän maaperällä, hän
kommentoi: 'Merkillistä! Näistä sanoista nuo kylmät, harmaat kalliot,
tuo joki, joka ei mitenkään erottunut juuri kulkemastaan tilasta,
tuntuivat lämpimämmiltä, kotoisammilta, ystävällisemmiltä!' Buharov
on herkkä kaikessa tarkkuudessaan. 
Mutta olisi Venäjällä Suomesta ja Norjasta myös opittavaa, vaikka
kotiin matkaaja halajaisikin. Erityisesti Norja pitää huolta
pohjoisista alueistaan, kuitenkaan niitä liiaksi tukematta. Täten
pohjoiseen saadaan kunnon väkeä, eikä Venäjän Muurmannin tapaan
huonoja ja epäluotettavia ihmisiä, jotka ottavat tuet ja häipyvät.
Välillä Buharov näkee Lapin utooppisena, Kaarasjoella hän sanoo:
'Onnellinen maa, jossa ei sovelleta sääntöä, ettei varasta pidä
johdattaa kiusaukseen.' Saamelaiset eivät venäläiseen tapaan piiskaa
hevosiaan, paitsi äärimmäisessä hädässä, jonka kelirikkoon lähtenyt
Buharov joutuu kokemaan. Matkan loppua kohden on nähtävissä, että
Buharov alkaa uskoa oppaita ja paikallisia, eikä ole aina menosa
mahdottomiin paikkoihin, mutta melko myöhään oppi Buharovin päähän
upposi.

Matkakuvaukset Suomesta ovat olleet järjestään läntisiä.
Eurooppalainen kulkija on kuvannut Suomea ja Lappia, mutta nyt on
käsillä teos, jossa venäläinen on kirjoittajana. Buharovin silmät
ovat venäläiset, eikä hän voi ymmärtää suomalaista kirkkoa ja
kirkkoarkkitehtuuria. Heti alussa hän ihailee Pyhän Borisin ja Glebin
kirkkoa Paatsjoella: 'Tämän maailman pohjoisimman oikeauskoisen
temppelin kaunis arkkitehtuuri ja loistava kultaus - -'. Olisiko
sittenkin pitänyt suomentaa 'ortodoksisen' eikä 'oikeauskoisen'? Joka
tapauksessa protestanttisilla mailla Buharovia masentaa kun kirkko
tulee näkyviin. Buharovia kuitenkin ihmetyttää, että norjan- ja
suomensaamelaiset lukevat Raamattua toisin kuin venäjänsaamelaiset,
jotka on käännytetty aikaisemmin. Utsjoen kirkko tuottaa Buharoville
'kylmän vaikutelman kuten jokainen luterilainen ja protestanttinen
temppeli.' Kaarasjoella tunnelma on samansuuntainen, kirkko on
Buharoville sisäisesti ja ulkoisesti kylmä. Arkkitehtuuri on
kömpelöä.

Tenolla Buharov tapasi varhaisia englantilaisia turisteja Albionista.
He olivat tulleet kalastamaan. Se on Buharoville käsittämätöntä:
'Tuollaisistapa voi jo sanoa, että chacun cherche son plaisir là où
il le trouve!' Todellakin, ei paremmin voi sanoa. Hetken päästä
Kaarasjoella hän epäilee olevansa ensimmäinen paikkakunnalle saapunut
venäläinen ja ihmettelee Napoleon III:n kuvaa kauppias Fandremin
luona: 'Tuskinpa koskaan Ranskan keisari oli ajatellut, että hän
joutuisi koristamaan voittojensa kuvalla talon seiniä Kaarasjoella.'
Tämä on mahdollista Ranskan vähälukuisten keisarien suhteen, muttei
päde kuninkaisiin, joista viimeinen porvarikuningas Ludvig Filip
vietti 1795 aikaansa Muoniossa vallankumousta paossa, mutteivät
Buharovin informantit asiaa tainneet venäläiselle välittää. Eivätkä
sitä, että ranskalaiselta jäi lapsi Muonioon. Erämaissa vaeltelevat
kaukaiset vieraat olivat harvinaisuuksia, mutteivät
ennenkuulumattomia tuttavuuksia. Jos oli ongelmia virkavallan kanssa
niin oli hyvä paeta tiettömien taipaleiden taakse, niinhän toimivat
Buharovin kuvaamat Paatsjoen suomalaiset uudisasukkaat, joiden
elinpaikasta Buharov sanoo: 'Siinä on varsinainen rosvojen pesä, joka
pitää mahdollisimman pian kiskoa pois juurineen.'

Lähestyttäessä Koutokeinoa alkaa odotella, mitä Buharov sanoo
lestadiolaisista ja Koutokeinon kapinasta, vai sanooko mitään. Kyllä
hän sanoo, mutta ensin hän kuvaa kirkon, 'jossa ei ollut pienintäkään
rakennustaiteellista tunnusmerkkiä.' Buharovin mukaan Koutokeinon
saamelaisilla on huono maine osaksi vuoden 1852 kapinan ansiosta.
Tällöin tapettiin kauppias ja pappi pieksettiin. Paikalliset
informantit kertovat, että yhä on uskonasioiden suhteen noudatettava
varovaisuutta kun saamelaisia on paikalla. Suomesta tullut 'ns.
lestadiolainen lahko' vaikuttaa saamelaisiin paljon. Buharov ei
kuitenkaan saa tarkempia tietoja tästä lahkosta, mutta mainitsee
etteivät lahkolaiset hyväksy alkoholia.
1880-luvulla alkoholikysymys ja nimenomaan raittius oli tähdellinen
asia. Viinakset veivät työtehoa modernisoituvasta maailmasta ja
Buharovkin näkee viinan aiheuttamia tuhoja pitkin taivaltaan.
Toisaalta norjalaisten toti on iloinen yllätys aina. Mutta
saamelainen ei osaa viinan kanssa olla ja joissakin paikoin
sovellettavaa kieltolakia Buharov lämpimästi kannattaa. Kuitenkin
saamelaisen saa töihin, kun tarjoaa vaivanpalkaksi ryypyn. Tai
tupakkaa. Jotkut saamelaiset ovat korvanneet alkoholin kahvilla.

Outo kaksijakoisuus on Buharovilla havaittavissa suhteessa
saamelaisiin. Kirjan loppua kohden kiihtyen hän sanoo heidän, etenkin
miesten, olevan laiskoja, mutta silti saamelaisoppaat vievät
helvetillisissä olosuhteissa Buharovia eteenpäin. Buharov kiittelee
saamelaisten rehellisyyttä, ihailee heidän luonnontuntemustaan, eikä
pidä pahana porovarkauksia, joiden katsoo ikään kuin kuuluvan elämään
pohjoisilla alueilla. Vielä saamelaiset ovat älykkäitä ja
nopeaoppisia, mutta unohtavat oppimansa, esimerkiksi kielen, pian.

Se, että saamelainen ei aina viitsisi lähteä oppaaksi, aiheuttaa
kuitenkin Buharovissa kiukkua ja laiskuussyytöksiä. Moderni mies on
matkaajamme, hän tahtoo eteenpäin, minkäänlainen vikuuttelu ei ole
hänen mieleensä, Juutas Käkriäinen olisi saanut hänet epätoivoon.
Tunturissa maailmat kohtaavat, vanha ja rauhallinen, uusi ja
kiireinen. Mutta loppujen lopuksi Buharov arvostaa saamelaisia, pitää
heistä, vaikka he toisinaan ovatkin tolkuttoman likaisia. Pariin
otteeseen ranskankielisiä sanontoja viljelevä Buharov hämmästyy, kun
hän tapaa kauniin saamelaisnaisen. Saamelaisten rumuudesta kun on
puhuttu jo ennen Buharovia, vaikkei hän Edward Clarkeen tai Giuseppe
Acerbiin viittaakaan, mutta lie hänkin kuullut mainintoja
saamelaisesta rumuudesta.

Enontekiön kirkko on Buharovista kaunis. Ollaan matkan loppupuolella
ja matkaajamme on aivan uuvuksissa, mutta pian hän pääsee
Muonionniskaan, 'tähän jo täysin eurooppalaiseen rikkaaseen
kirkonkylään.' Vielä hän kerää tietoja, esittelee niitä luvun verran
ja pääsee sitten kotimatkalle. Mutta heti kohta Kittilässä odottaa
pettymys, nimittäin paikallinen kirkko ja yleensä kirkonkylä:
'Neliskulmaiset samanmuotoiset talot näyttävät kohtuuttoman suurilta
ja epämukavilta, korkea kirkontornin huippu, jonka kruunaa
tavanomainen kukko, kohoaa valtavan pitkulaisen ladon yllä; se
edustaa ei-arkkitehtonista kirkkoarkkitehtuuria, jos niin voi sanoa.'

Buharovin laaja ja tarkka matkakuvaus innostaa tutkimaan lisää
pohjoisen asioita, asukkaita ja historiaa. Hänen näkökulmansa on
venäläinen, eikä eurooppalainen, vaikka hän eurooppalaisuuden
tunteekin, mutta tuo slaavilainen melankolia tunturin kyljessä, kun
sataa jotakin käsittämätöntä, opas on kadonnut, porot taipuneet
kivikkoon ja vaatteet märkinä, tuo uusia sävyjä kuvaan ja mielikuvaan
Lapista. Matkaajamme on rehdin oloinen, sitä ei voi kaikista
matkaajista sanoa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/