[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Germania ennen ja nyt

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Timo Kopomaa  dosentti, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hentilä, Marja Liisa; Hentilä, Seppo : Berliiniin. Retkiä
lähihistoriaan. Kirjapaja, 2008. 262 sivua.


Germania ennen ja nyt
---------------------------------------------------------

Berliiniin-kirjan tavoite on ohjata etsimään yhteisen lähihistoriamme
jälkiä.  Historiasta Berliinissä on aina huolehdittu, ja kun valta on
vaihtunut, on sitä  pöyhitty uuteen uskoon, siksikin kerroksia ja
kerrottavaa riittää. Oppaan  tarinat kuljettavat lukijansa Preussin
kuningaskunnan, Saksan keisarikunnan,  Weimarin tasavallan, Kolmannen
valtakunnan, DDR:n, Länsi-Berliinin ja nykyisen  yhdistyneen Saksan
historiassa painottamatta suuresti kronologista  aikajärjestystä.
Lähes kaikki kirjassa esitellyt kohteet jäävät noin kahden 
kilometrin säteen sisään, joten päivämatkaa jalanliikkuvalle tulisi
enimmillään  suunnilleen tuplasti tuo matka.


Kaupunkitutkijalle on tuttua, että matkakirjat ovat oivallista
luettavaa  vertailevan kaupunkitutkimuksen valossa. Hentilöiden
pariskunnan  Berliini-teoksen takakannessa luvataan, että kirja sopii
niin matkaevääksi  Berliiniin matkustaville kuin tuhdiksi annokseksi
historiannälkäisille  nojatuolimatkailijoille. Selvitetäänpä löytyykö
tälle mainoslauseelle  vastinetta?

Berliini on meidän Turkumme ikäinen kaupunki. Vanhin
asiakirjamaininta on  vuodelta 1237 ja se on Spreen länsirannalle
perustetusta Cöllnistä. Tuota vuotta  pidetään Berliinin
perustamisvuotena. Joen itärannalle perustetusta  sisarkaupungista
'Berlin' löytyy ensimmäinen maininta vuodelta 1244. Tämä  selvisi
kirjan liitteestä. Liitteenä on esitetty paitsi vuosilukuja Berliinin
 historiasta, myös käytetyt lyhenteet, lähdekirjallisuus,
verkkosivuja, henkilö-  ja paikkahakemistot. Kirjassa on joukko
laatikkotekstejä ja mustavalkovalokuvia  sekä Berliinin ympäristön ja
keskustan eli Mitten suurpiirteiset kartat.

Museoita riittää, niin sanotulla Museo-saarella niitä on nykyään
viisi.  Museoilla on tehty myös kovaa politiikkaa, kun itä ja länsi
ovat kilpailleet  keskenään kansallisesta historian perinnöstä
jaetussa Berliinissä ja Saksassa.  Kun yhdistyminen tapahtui,
kaupungissa oli kaikkea kaksinkertaisesti.  Ikuisuusongelmaksi on
osoittautunut kiistely kolmen oopperatalon ylläpidosta.  Näkyvintä
jaetun Berliinin maisemaa oli tietysti muuri, josta ei ole jäljellä 
nykyisin kuin pieni kappale ja kaksitoista korvaavaa info-pilaria. 
Turvallisuuden tunnettakin tarjonnut muuri murtui ennakoimattomasti
9.11.1989.  Berliinin muurin rajavyöhykkeellä oli ollut useampia
sektoreita. Varsinaisen  muurin etupuolella oli niin sanottu
takamaaston muuri (Hinterlandmauer), ja  parinkymmenen metrin päässä
siitä oli varsinainen muuri. Välissä oli avoin  hiekkakenttä, niin
sanottu kuolemanvyöhyke. Sen keskellä kulki muurin  suuntaisesti
kapea asfaltoitu tie, jota pitkin rajajoukkojen patrullit ajoivat 
maastoautoillaan vartiotornilta toiselle. Kun muuri halkaisi
kaupungin vuonna  1961, eräskin 'hautausmaa jäi
kuolemanvyöhykkeelle'. Myöhemmin löydetyt  hautakivet tuotiin
takaisin ja hautausmaa osittain entisöitiin. Tämä lienee  esimerkki
eräänlaisesta pyhän tilan palautuksesta.

Aalto-yliopiston aikana on kiinnostava muistaa, että Humboldtilaisen 
yliopistomallin kulmakivenä on ollut opetuksen ja tutkimuksen yhteys: 
tieteellisen opetuksen tuli perustua tieteelliseen tutkimukseen. Tämä 
sivistysyliopiston kantava ajatus omaksuttiin 1800-luvulla laajasti
yliopisto  opetukseen Euroopassa, myös Suomessa. Helsingin yliopiston
kehittämisen  keskeisenä mallina toimi nimenomaan Berliinin
Friedrich-Wilhelm-yliopisto.

Berliinissä paikalliset asukkaat ovat nimenneet kutsumanimillä
paikkoja ja  kohteita uudelleen leikkisään ja kriittiseenkin sävyyn.
Kaupunkilaisten  tunnetulla teräväkielisyydelläkin on oma nimensä,
'Berliner Schnauze' -  berliiniläiset ovat hyviä suustaan. Ainakaan
äkkiseltään en muista, että  esimerkiksi Kiasma olisi saanut jotain
lempinimeä meikäläisten puheessa.  'Makkara-talo' meillä toki on,
entä muita? Ehkä kutsumanimen saavat kohteet,  jotka ovat erottuvia
ja skaalaltaan huomiota herättäviä. On ironisoitu  esimerkiksi
rakennusten mahtipontisuutta. Berliinistä kirjattuja nimityksiä ovat 
'Koirasilta', 'Nukkesilta', 'Spreen Ateena', 'Paluukyyti-patsas',
'Nukkekatu',  'Kulta-Elsa', 'Tuhannen ikkunan talo', 'Raskaana oleva
osteri',  'Asunnottomat-patsas', 'Kulkurit-patsas', 'Kanslerin
pesukone', 'Elefantin  vessa', 'Kansojen ystävyys'. Lukijalle
tiedoksi, että tässä listassa vain yksi  nimityksistä on virallinen,
mutta mikä? Nimistön tutkijalle Berliini olisi  varmasti aarreaitta.

Hitler suunnitteli Berliinistä uutta 'Germaniaa', mahtipontista
maailman  pääkaupunkia. Ajatus oli, että Germaniasta oli tehtävä niin
luja, että sen  rauniotkin kestäisivät tuhansia vuosia. Antiikin
Rooman tapaan ihmiset voisivat  ihailla Saksan valtakunnan suuruutta.
Mutta toisin kävi. Vai kävikö? Berliinistä  tuli Saksan pääkaupunki
vuonna 1991, mistä lähtien se on ollut Euroopan suurin 
rakennustyömaa. Maisemaa on värittänyt sankka nostokurkien metsä.
Potsdamer  Platzista tuli kaupungin halutuin rakennuskohde. Sinne
luotiin 21. vuosisadan  hypermodernia, ehkäpä 'tokiomaista',
Berliiniä. Nyt Euroopan unionin  itälaajentumisen ansiosta entinen
kylmän sodan etulinjan kaupunki on uudelleen  muotoutuvan Euroopan
keskiössä.

Kirjassa kerrotaan, että aseiden vaiettua toisen maailmansodan
jälkeen  berliiniläiset valtasivat jokaisen vapaan maatilkun ja
kasvattivat niillä  perunaa. Valtiopäivätalon edustan aukio oli
1945-1946 yksi Berliinin suurimmista  perunamaista. Muurien kaaduttua
erinäiset joutomaat ja tyhjät tontit ja talot on  voitu ottaa
tilapäiseen käyttöön. Paikoin on kukoistanut vaihtoehtoinen 
elämäntapa, nuorten vapaa-ajan paikat tai taitelijayhteisöt. Jo
muurin  ympäröimästä Länsi-Berliinistä tuli 1960-luvulla
kansallisuuksien ja kulttuurien  sulatusuuni. Koska kaupungissa ei
ollut yleistä asevelvollisuutta, hakeutui  sinne runsaasti
aseistakieltäytyjiä. Antiautoritaarinen, perinteiset arvot  hylkäävä,
vaihtoehtoinen ja 'autonominen' elämäntapa löysi tuosta otollisen 
kasvupohjan. Tämä näkyy selvästi myös tämän päivän kaupunkikuvassa,
etenkin kun  siirrytään historiallisen keskustan ulkopuolelle.

Kolmannen valtakunnan funktionalismia edustaa yli 100 000
katsojapaikan  Olympiastadion ja Tempelhofin lentokentän terminaali.
Neuvostotyyliin  rakennettua ja avaruusajan ihanteita kuvastelee
Alexanderplatz, joka valmistui  1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Se
oli DDR:n pääkaupungin monumentaalikeskus,  jossa esittäytyi
sosialistinen kaupunkiutopia edustavimmillaan. Tunnusmerkki on 
vuonna 1969 valmistunut 365 metrin korkuinen televisiotorni.
Läheisten  betonielementeistä rakennettujen korkeiden laatikkomaisten
kerrostalojen on  sanottu edustavan kaikkein radikaaleinta
formalismia. Ehkäpä juuri tuolla voi  parhaiten vaalia DDR:n
kaipuutaan, ostalgiaa.

Vuoden 1936 olympiakisoja varten rakennettua urheilukeskusta
suunniteltaessa  otettiin huomioon myös liikennejärjestelyt.
Ensimmäisen kerran katsojat pääsivät  olympia-alueelle joko
kaupunkijunalla (S-Bahn) tai maanalaisella (U-Bahn). Kisat  olivat
maailmanlaajuinen mediatapahtuma ja ne televisioitiin Berliinin 
elokuvateattereihin. Se oli aikansa näyttävää screen-tekniikkaa 
jalkakäytävätasolla. Kesän 2006 jalkapallon MM-kisoja yleisö saattoi
seurata  jättikokoisilta kuvaruuduilta, joita löytyi avoimelta,
aidatulta alueelta. Väkeä  oli paikalla Berliinin fanmeilella
Tiergartenissa välillä jopa puoli miljoonaa  henkeä.

Berliinissä on säilynyt runsaasti puistoja, kun mahdollisuutta
kesämökeille  vetäytymiseen ei ole ollut. Kaupungista löytyy järviä
ja metsiä. Esimerkiksi  Tiergarten, jossa on lukuisia puistoja, on
ollut monien virallisten ja  arkisempien tapahtumien näyttämö.
Yleisöennätystä pitänee hallussaan  1990-luvulla ja 2000-luvun alussa
useina vuosina Berliinissä järjestetty  teknomusiikin harrastajien ja
tapahtumaa seuraamaan tulleiden uteliaiden  turistien Love Parade.
Siihen osallistui enimmillään 1,5 miljoonaa henkeä.

Lukaisin Hentilöiden matkaoppaan ennen Berliinin matkaani ja se
auttoi  orientoitumaan kaupunkimatkaan ja kaupunkiin. Turisteja
kaupungissa käykin  vuosittain yli kuusi miljoonaa henkeä. Kävimme
tutustumassa useisiin kirjan  mainitsemiin kohteisiin. Ehkä
jännittävimmät vaiheet ja tunnelmat koettiin  sattumanvaraisella
bussikyydillä, mikä ei liene yllätys kenellekään  kaupunkituristille.
Tällaiseen suunnittelemattomaan etsintään kaupunkiin  tutustujaa voisi
hyvinkin kannustaa ja antaa sitä varten myös joitakin  suurpiireisiä
koordinaatteja.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/