[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Oma lehmä kainalossa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tuomas Martikainen  FT, Suomen Akatemian tutkijatohtori, Åbo Akademi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Halmesarka, Maarit; Löytty, Olli & Rimminen, Mikko (toim.): Mikä
ihmeen uussuomalainen?. Teos, 2009. 147 sivua.


Oma lehmä kainalossa
---------------------------------------------------------

Mikä ihmeen uussuomalainen? -novellikokoelma perustuu vuonna 2008
järjestettyyn kirjoituskilpailuun, joka nivoutui osaksi Euroopan
kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden toimintaa. Kilpailussa
haettiin maahanmuuttajataustaisia kirjoittajia ja sen yhtenä
ajatuksena oli löytää uusia näkökulmia maahanmuuttajuuteen,
uussuomalaisuuteen ja monikulttuurisuuteen Suomessa. Kilpailuun
lähetettiin 108 tekstiä, joista raati valitsi 13 novellia
julkaistavaksi. Parhaimmat novelleista ovat loistavia lukuelämyksiä
ja pienikokoinen pokkari soveltuu hyvin matkalukemistoksi.

 


Mikä ihmeen uussuomalainen? -novellikokoelma perustuu vuonna 2008
järjestettyyn kirjoituskilpailuun, joka nivoutui osaksi Euroopan
kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden toimintaa. Kilpailussa
haettiin maahanmuuttajataustaisia kirjoittajia ja sen yhtenä
ajatuksena oli löytää uusia näkökulmia maahanmuuttajuuteen,
uussuomalaisuuteen ja monikulttuurisuuteen Suomessa.
Maahanmuuttajatausta ymmärretään tässä yhteydessä väljästi ja
kirjoittajat ovat sekä ulkomailla että Suomessa syntyneitä. Lisäksi
joukossa on ulkomaalaisen kanssa avioituneita. Kirjoittajien tiedot
käyvät esille kunkin novellin lopussa olevasta lyhyestä esittelystä.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat ovat suomalaisessa kirjallisuudessa
vielä kuriositeetteja, vaikka historiallisena ilmiönä maahanmuuttoa
on toki käsitelty. Niina Hakalahden (2007) katsaus kotimaiseen
kirjallisuuteen nostaa esille useita maahanmuuttajataustaisia
kirjailijoita, mutta varsinaisesti ilmiöstä ei vielä ole kysymys.
Tosin viime vuoden Finlandia-voittaja Sofi Oksasella on juuret myös
Virossa.

Kirjassa ei tosin ole perusteltu miksi henkilön maahanmuuttajatausta
ja maahanmuutto aiheena on liitetty toisiinsa, sillä kumpikaan ei
edellytä toista. Monessa Euroopan maassa maahanmuuttajataustaiset
kirjailijat ovat huomattavasti näkyvämpiä. Maahanmuuttajien oletetaan
usein kirjoittavan juuri maahanmuuttoon liittyvistä ilmiöistä, eikä
tämä leimautuminen suinkaan miellytä kaikkia. Novellikilpailukin
heijastaa tätä asetelmaa.

Kilpailuun lähetettiin 108 tekstiä, joista raati valitsi 13 novellia
julkaistavaksi. Kokoelmalle tyypillisellä tavalla kirjoitukset ovat
varsin epätasaisia, mutta kokonaisuus on silti virkistävä
lukukokemus. Kirjoitusten erilaisuudesta huolimatta sieltä nousi
esiin usein kiinnostavia teemoja. On vaikea arvioida miksi juuri nämä
teemat nousivat esille, mutta niiden kautta avautuu kiehtovia
näkökulmia kulttuuriseen muutokseen ja paikalleen asettumiseen.

Monikulttuurisuusdiskurssissa erilaisuus määräytyy usein kulttuurin,
uskonnon ja kielen kautta. Tämä toteutuu myös
identiteettipohdinnoissa, joita kirjassakin on useita, mutta en
näkisi niiden asemaa yhtä määräävänä kuin tutkimus ja media antavat
ymmärtää. Uskonto tulee esille useissa kohdin, lähinnä maininnan
tasolla, ikään kuin ohimennen, kun taas kieleen liitetään paljon
tunteita. Itse asiassa äidinkieli välittyy keskeisimpänä turvana, kun
taas mahdollisiin kulttuurieroihin suhtaudutaan leikillisemmin, vaikka
välillä toiseus tekee kipeää.

Kun minulta kysytään 'Tunnetko olevasi kurdilainen?', vastaus on
'En'. Ja kun kysytään 'Koetko itsesi suomalaiseksi?', vastaus on
edelleenkin 'En'. Minä olen vain eksynyt ja erilainen. Kaikki muut
ihmiset ympärilläni ovat itsevarmoja ja tietävät paikkansa. (s. 125)

Alexandra Salmelan 'Se aito, oikea maahanmuuttajablues' on
herkullista sanaleikittelyä ja karnevalisoi
monikulttuurisuusideologiaa monin tavoin. Kertomus fiktiivisen Pal'o
O?kvarokin elämästä, josta tuli monikulttuurinen taideikoni Suomessa,
kyseenalaistaa monikulttuurisuustaiteen motiivit:

Sanoisin vain, etteivät suomalaiset ilahdu, jos joku meidän maasta
sosiaalietuja hakeva maahanmuuttaja kutsuu saman maan alkuperäisiä
kansalaisia kusipäiksi. Tämä kohta on muokattava, ainakin jos
halutaan päästä esittämään tätä taideprojektia isoimmillekin lavoille
kuin Käpybaariin. (s. 69)

Perheestä ja lapsuudesta puhutaan paljon, usein lämpimään sävyyn.
Perheenjäsenistä äiti ja isoäiti ovat näkyvimmät hahmot, kuten suku
yleensäkin. Isät, sisarukset ja ystävät eivät ole yhtä näkyviä. Perhe
hahmottuu turvapaikkana, kenties siksi että osa kirjoittajista on
vielä varsin nuoria. 'Haluan sanoa, äiti, olet meille erittäin
tärkeä, minä tarvitsen sinua äiti, rakastamme sinua äiti. Joskus
toivon muuttuvani linnuksi ja lentäväni kohti äitiä.' (s. 104)

Elämän vaikeudet tulevat esiin monin eri tavoin, ehkä koskettavimpia
ovat tarinat sodasta lapsen silmin katsottuina. Sota näyttäytyy
ääninä, huutoina ja usein myös hiljaisuutena sekä läheisten
menettämisenä. Läheisten luota on pakko lähteä pois ja pakoa
seurannut matka on hajanainen kokoelma eri paikkoja ja elämän
raadollisuutta. 'Matkalla Iraniin kuolimme ja tulimme takaisin
elämään.' (s. 99)

Kirjassa puhutaan myös paljon liikennevälineistä. Autot, junat,
lentokoneet, jne. toimivat kielikuvina liikkuvasta maailmasta ja
keinona hahmottaa muutosta. Kokoelmassa käydään vierailulla monissa
eri paikoissa. Suhde paikkoihin on joskus lämmin, joskus elämän
päämäärä on hukassa. 'En haluaisi asua Turkissa, en viihtyä Suomessa.
Olen koditon ja kotini on kaikkialla. Elämä on loppujen lopuksi
auringonkukkia ja sateita kaikkialla, olen saanut sen huomata.' (s.
147) Silti kokoelmaan ei ole valikoitu paljoa suomalaista
paikallisuutta ja lähiöelämää kuvaavia kirjoituksia, vaikka nämä
teemat ovat muissa maissa vastaavissa kirjoituksissa tärkeitä.

Kenties kiinnostavimpia itselleni olivat useat luontokuvaukset.
Äänet, tuoksut, säätila ja fyysiselle ympäristölle annetut
merkitykset ovat tärkeitä. Luonto on neutraali ja paljon helpompi
tulkita kuin ympärillä olevat ihmiset, joita ei aina ymmärrä. 'Olen
valinnut tuki- ja lohdutuspaikakseni metsän, koska metsä ei koskaan
tuomitse, se ottaa runsaudessaan lämpimästi syleilyynsä.' (s. 126)

Mikä ihmeen uussuomalainen? on kokonaisuudessaan varsin miellyttävä
lukukokemus. Novellit ovat erilaisia ja tuovat esiin monia
näkökohtia, joista esimerkiksi maahanmuuton tutkimuksessa ei juuri
puhuta, kuten suhde luontoon. Arvatenkin tulemme kuulemaan novellin
kirjoittajista myös jatkossa. Kirjassa leikitään joskus myös
kielellä, kuten Olivia ?etki?in novellin muokkattu sananparsi 'oma
lehmä kainalossa' (s. 47) osoittaa. Parhaimmat novelleista ovat
loistavia lukuelämyksiä ja pienikokoinen pokkari soveltuu hyvin
matkalukemistoksi.


Viitteet

Hakalahti, Niina (2007) Kotimainen maahanmuuttajakirjallisuus. Marjo
Mela & Pirjo Mikkonen (toim.), Suomi kakkonen ja kirjallisuuden
opetus. Helsinki: SKS, 29-38.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/