[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pyhän Vuoren matkakertomuksia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Katariina Husso  FM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Oranen, Mikko (toim.): Athos. Kajastuksia Pyhältä Vuorelta. Maahenki
Oy, 2009. 272 sivua.


Pyhän Vuoren matkakertomuksia
---------------------------------------------------------

Athoksen kilvoittelijoiden määrä kasvaa, pyhiinvaeltajien virta on
katkeamaton. Vanha ortodoksinen luostariperinne siis yhä puhuttelee
modernia, 'maailmallista' ihmistä. Uudessa Athos-kirjassa yhdeksän
erilaista Pyhän Vuoren -kävijää kertoo kokemuksistaan.


Kolmisen vuotta sitten Helsingin kaupungin taidemuseossa oli esillä
harvinainen ja vaikuttava näyttely Athos-vuoren luostarielämästä ja
kulttuurista. Epäilemättä tuo näyttely toi Pyhän Vuoren lähemmäksi
monia suomalaisia. Yhteys Athoksen autonomisen munkkitasavallan ja
Suomen välillä on kuitenkin syntynyt jo varhain: perimätiedon mukaan
1300-luvun lopulla elänyt pyhittäjä Arseni Konevitsalainen teki
pyhiinvaellusmatkan Athoksen luostareihin. Pyhiinvaeltajien määrä on
sittemmin kasvanut ja teoksessa paneudutaan aiheeseen oman aikamme
matkakertomuksien kautta. Tämän kokoelmateoksen artikkeleita
yhdistääkin sama lähtökohta: kirjoittajien matkat Pyhälle Vuorelle.

 Matkakertomus on aina eräänlainen kasvukertomus, liikkuipa se
ulkokohtaisen havainnoinnin tai sisäisen itsetutkiskelun alueella.
Artikkeleissa kirjoittajat kertovat omista matkoistaan ja jäävät
pohtimaan kokemuksiaan ja niiden herättämiä tuntemuksiaan, ja tämä
luo artikkeleihin varsin intiimin tunnelman. Lukija pääsee seuraamaan
matkakokemuksia milloin pyhiinvaeltajan, turistin tai tutkijan
näkökulmista. Kylmäksi nuo matkat eivät ole jättäneet ketään ja
teksteistä välittyy Khalkidiken niemimaan luonnon kauneus ja valo,
sekä sen luostareiden vaikuttavat jumalanpalvelukset. Ehkä
keskeisimmäksi teemaksi nousevat kuitenkin erilaiset kohtaamiset,
sanattomat ja sanalliset tapaamiset luostarien isien ja veljien
kanssa.

Kuten Rene Gothoni toteaa artikkelissaan, Athoksen munkkien
kilvoituselämän perustana on näkemys, että hylkäämällä
aistinautintojen maailman houkutukset ihminen voi säännöllisen ja
kurinalaisen kilvoittelun avulla saavuttaa jumalayhteyden. Pyhän
Vuoren asukkaiden elämäntapa perustuu kolmeen perushyveeseen:
siveyteen, köyhyyteen ja kuuliaisuuteen. Länsimaisen ja
'maailmallisen' ihmisen hämmästykseksi tuo elämäntapa ei
näyttäydykään ankarana ja ikävänä, vaan munkkien kohtaaminen on
valoisa ja hengellisesti koskettava kokemus. Tämä onkin
pyhiinvaelluskertomusten aina uudestaan toistuva havainto.

Omakohtaisten kokemusten ohella artikkeleista välittyy ortodoksisen
kulttuurin monia ulottuvuuksia ja jotkut niistä ovat itsessään jo
arvokkaita dokumentaarisia kuvauksia. Esimerkiksi Jaakko Olkinuoran
artikkeli 'Kirkkolaulajan Athos' paneutuu bysanttilaiseen
kirkkolauluperinteeseen, joka elää edelleen Pyhän Vuoren
luostareissa. Erityistä arvoa Olkinuoran asiantuntevaan tekstiin tuo
juuri hänen omat kokemuksensa kirkkolaulajana Athoksen munkkien
kuoroissa. Heikki Alex Saulamon artikkeli luostarien
jumalanpalveluselämästä täydentää hyvin Olkinuoran kuvausta. Hannu
Pöyhönen kertoo puolestaan Pyhän Vuoren ohjaajavanhuksista niin ikään
omakohtaisten kokemustensa pohjalta. Ortodoksisessa maailmassa
ohjaajavanhus-perinne rakentuu nimenomaan luostarikilvoitukselle.
Vanhusten suuruus ei ole akateemisessa teologiassa, vaan hengellisen
elämän ja sen ilmiöiden omakohtaisessa tuntemisessa. Näitä
hengellisen viisauden hedelmiä löytyy Pöyhösen artikkelista
runsaasti.

Tuomas Kallosen elämänmakuinen ja hykerryttävä tilitys
pyhiinvaelluksestaan Athokselle saa vastapainokseen maailmassa asuvan
munkki Serafimin hienostuneita tuokiokuvia ja älykästä pohdintaa
sisältävän artikkelin. Problematisoidessaan omaa suhdettaan
luostarielämän periaatteisiin hän tulee opettaneeksi lukijalle yhtä
ja toista uskosta, kuuliaisuudesta ja Jumalan etsimisestä.

Kirjan aloittaa Esko Ahon kertomus 'Yksinäisten miesten niemi', josta
käy ilmi tavallisin Athokseen liittyvä 'turistitieto', mm. naisten
porttikielto alueelle. Sitä seuraa Mikko Orasen artikkeli 'Pyhän
Vuoren matka Helsinkiin', jossa hän kertoo jo mainitun
näyttelyprojektin yhteydessä tekemistään matkoista. Jäin kaipaamaan
matkakertomusta, jossa huomio olisi kohdistunut Pyhän Vuoren
ikoneihin, seinämaalauksiin ja arkkitehtuuriin, ehkä jopa
ikonimaalareiden työpajoihin. Onko todellakin niin, ettei tämä
ortodoksisen kulttuurin alue ole vetänyt puoleensa vielä ketään
suomalaista athoksenkävijää?  

Kirjassa on runsaasti lumoavia kuvia, jotka ovat Topi Ikäläisen,
Mikko Orasen, Markus Paavolan ja Antonios Vasiliadiksen ottamia.
Valitettavasti ne ovat jääneet vaille selittäviä kuvatekstejä, jonka
vuoksi nuo otokset kiehtovista kirkoista ja sympaattisista isistä
jäävät lukijalle nimettömiksi. Ainoastaan Markus Paavolan lyyriset
valokuvat saavat selityksen hänen kirjoittamassaan artikkelissa.
Mielestäni kuvat kärsivät myös kirjan pienehköstä formaatista.
Ortodoksista terminologiaa viljellään paikoitellen runsaasti, eikä
sitä juurikaan pysähdytä selittämään. Tästä syystä jotkut tekstit
voivat jäädä hämäriksi, ellei liturginen sanasto ole lukijan
hallussa.  

Kirjan suurinta antia epäilemättä ovat kirjoittajien omakohtaiset
kokemukset. Noista tuokiokuvista välittyy 'Jumalanäidin puutarhan'
asukkaiden vilpitön usko ja riemastuttava, puhdassydäminen
elämänasenne. Niistä välittyy myös vaikeasti määriteltävää pyhyyttä
ja hengellistä kauneutta, jota voi aistia, muttei selittää. Teosta
voisin parhaiten kuvata Tuomas Kallosen sanoin:' Pyhä Vuori sai
ihmisen kasvot, joilla kuitenkin sädehti enkelimäistä iloa ja
rauhaa.'

Kirjan tuotolla tuetaan Athoksen Pyhän Andreaksen skiitan korjausta.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/