[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Punaisen viivan Puntarpää

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Matti Kykyri  Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kianto, Ilmari: Punainen viiva. Otava, 2007. 174 sivua.


Punaisen viivan Puntarpää
---------------------------------------------------------

Ilmari Kiannon Punaisessa viivassa vilahtaa tuittupäinen ja kiivas
nuori mies, agitaattori Puntarpää. Taitavalla poliittisella puhujalla
oli oikeassa elämässä esikuvansa, sosialidemokraatti J.V.
Viheriälaakso. Aikalaiskuvausten perusteella Kianto ei kirjoittele
omiaan kuvatessaan agitaattori Viheriälaakson esiintymistä
Suomussalmella Suomen ensimmäisten valtiollisten vaalien alla
talvella 1907. Ikimuistettavan roolityön Puntarpään roolissa teki
Jussi Jurkka Matti Kassilan saman nimisessä elokuvassa vuonna 1959.


Suomen kirjallisuuden tunnetuin innostaja, sosialidemokraattinen
agitaattori Puntarpää, Ilmari Kiannon romaanissa Punainen viiva
(1909), on epätavallisen vikkelä ja monisanainen mies. Romaanin
kuvitteellisen Rämsänrannan (Suomussalmi) köyhälistö on maamme
ensimmäisten eduskuntavaalien (1907) aattona oudossa tilanteessa.
Huomattavat puhujanlahjat omaava ja taitavasti tunnepuolella operoiva
Puntarpää luo ensimmäistä kertaa sääty-yhteiskunnassa elää
kituuttaneelle maalaisväelle illuusion heidän tärkeydestään
yhteiskunnallisina osallistujina.

Omalla tahollaan Kiannon kertomus on vaikuttava näyte aikansa
kirjailijan nopeasta reagoinnista valtiollisiin tapahtumiin. Kirjaa
pidetään kansanpsykologiselta kuvaukseltaan huomattavassa määrin
onnistuneena. Romppasen pariskunta kokee ahdasrajaisessa elämässään
saman kuin koko sen aikainen “alaluokka' laajemmassa
mittakaavassa - päivä on koittava, jolloin köyhä ja sorrettu kansa
nousee kunniaansa.

Vuoden 1905 suurlakkoa voidaan pitää vallankumouksellisena
tapahtumana, joka aiheutti maanvyörymää muistuttavan liukumisen
sosialismin oppeihin, sieluntilaan, missä sosialismi menestyi ja
kasvoi. Ensimmäisten eduskuntavaalien alla pidetyt puheet olivat
kankealiikkeiselle suomalaiselle rahvaanmiehelle kiihottavaa
kuultavaa. Kiannon mukaan suomalainen kun ei paljon välitä
ulkomaailman eikä herrojen touhuista. Pää kallellaan se kuuntelee
kauniita puheita kuin markkinaposetiivin soittoa eikä kotiin
palattuaan enää vaivaudu niitä ajattelemaan.

Työväenliike valmistautui tuleviin vaaleihin kaikella tarmolla.
Sosialidemokraattinen puolue loi hyvin radikaalin puolueohjelman,
jonka teeseissä vaadittiin kaupunkityöväestön ja maaseudun
vähäväkisten sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten oikeuksien
laajentamista.

Erilaisin kirjoituksin lentolehtisissä ja työväenlehdissä yritettiin
kansalle kertoa, mistä vaaleissa olisi kysymys. Syrjäseudulle
lähetettiin Etelä-Suomen kaupungeista agitaattoreita ja erilaisia
puoluepuhujia. “Rakutaattori' Puntarpään esikuva, Juho Verneri
Viheriälaakso, lahjakas poliitikon alku Helsingistä, antoi
tammikuussa 1907 kisällinnäytteensä Kajaanin työväenyhdistyksen
kokouksessa, josta hänet päätettiin lähettää eri puolille Kainuuta
poliittisia puheita pitämään.

Viheriälaakso ei säästellyt sananruoskaa. Hänen arvellaan elämän
karussa koulussa oppineen ronskeimmat sadatukset ja manaukset, jotka
hän liitti lähes uskonnolliseen herätyssaarnaajan esitystapaan
sekoittaen joukkoon puoluehallinnon iskulauseita ja joitakin
sosialismin keskeisiä teesejä. Lopputuloksena oli agitaatio, joka
teki vaikutuksen syrjäperukoiden ihmisiin mutta myös Ilmari Kiantoon.
Kirjailijan tuskin tarvitsi paljonkaan liioitella tai tyylitellä
muuttaessaan Viheriälaakson Puntarpääksi.

Agitaattori Viheriälaakso piti Suomussalmella ensimmäisen
vaalipuheensa tammikuun 18. päivänä 1907. Kianto oli sankan yleisön
joukossa, teki teräviä havaintoja ja kirjoitti parin päivän päästä
ilmestyvässä Kajaanin Lehdessä nimimerkin suojissa varoittavia sanoja
Viheriälaakson aggressiivisesta ja mieliä kiihottavasta puheesta.

Oliko Kiannon huoli aitoa vai tehtyä. Olihan Kianto itsekin
tempautunut suurlakon myötä politiikkaan. Kajaanin Lyseon venäjän
kielen opettajana ja lehtitoimittajana toimiva kirjailijan uraa
aloitteleva Kianto oli tunnettu ja tunnustettu nuorsuomalaisen
puolueen puuhamies ja siten Viheriälaakson poliittinen vastustaja.

Punaisesta viivasta saa käsityksen, että vain sosialisteilla olisi
ollut ensimmäisten vaalien alla poliittiset puhujansa. Kyllä niitä
oli muillakin. Kiannon nuorsuomalaisilla ja Suomalaisella puolueella
oli useita puhujia, jotka pitivät toista sataa vaalitilaisuutta eri
puolilla Kainuuta.

Viheriälaakson puheen sisältöä ei tarkalleen tunneta. Muutamista
aikalaiskuvauksista päätellen puhe lienee kirjautunut aika tarkasti
Punaiseen viivaan. Viheriälaakson voimallinen julistus synnytti
illuusion punaisen viivan vetämisen kaikkivoipaisuudesta Kainuun
korpikansan keskuudessa. Agitaattorin maakuntamatkailu jatkui mm.
Kuhmoon, jossa porvarillisten puolueiden edustajat yrittivät monin
tavoin estää ja häiritä Viheriälaakson puhetilaisuuksia.

Sosialistiagitaattorin vierailu herätti maaseudun köyhälistön
itsetunnon uuteen uskoon. Jos rengit ja piiat, mökkiläiset ja
torpparit olivat aikaisemmin kulkeneet kylän raitilla nöyrinä ja
säyseinä, kulkivat he nyt päät pystyssä. Osoituksena työväestön
lisääntyneestä itsetietoisuudesta olivat eri puolilla Kainuuta
järjestetyt mielenosoitukset.

Vaalien tulosta odotettiin jännittyneenä. Aiemmat vertailukohdat kun
puuttuivat tyystin. Suomussalmella vaalit voitti ylivoimaisesti
Maalaisliitto. Sosialidemokraattinen puolue oli hyvä kakkonen keräten
toiseksi eniten ääniä. Ilmari Kiannon nuorsuomalaiset saivat
murskatappion jääden viimeiseksi.

Miten J. V. “Puntarpää' Viheriälaakso sitten onnistui
sosialistien vaalivankurin vetämisessä pitkin kainuulaisia
kärrypolkuja ja pitkospuita. Ei kovinkaan hyvin. Sosialidemokraattien
kannatus oli maakunnallisessa vertailussa suurinta Kajaanissa ja
Kajaanin maalaiskunnassa mutta heikointa juuri Suomussalmella ja
Kuhmossa, mikä kuului myös Viheriälaakson puhuja-alueeseen.
Äänestysvilkkaudessa näissä pitäjissä oli suuresti eroa.
Suomussalmella äänioikeutetuista käytti ääntään 57.4 %, mikä oli 3.3.
% yli maakunnan keskiarvon. Kuhmossa vain 31.6 % äänestysikäisistä
jaksoi vaaliuurnille saakka.

Oliko tuo rahavallan, kirkkovallan, pappisvallan leppymätön
verivihollinen jatkossa kiihottamassa suurin elein ja voimakkain
äänenpainoin kainuulaisia vetämään punaisen viivan äänestyslippuun.
Ilmeisesti ei.

Sisällissodan myötä Viheriälaakso putkahtaa vasta esiin asiakirjoissa
hänen saapastellessaan Kuusankosken tehtaille vuonna 1918.
“Näinä aikoina ilmestyi joukkoomme vieras mies. Kuka hänet
lähetti ja mistä hän tuli, emme tienneet. Hän oli lyhyt ja tanakka
puettuna hyvään sarkapomppaan, sarkahousuihin, korkeakauluksiseen
villapaitaan ja koivistolaiseen karvalakkiin. Jaloissa hänellä oli
pitkävartiset lapikkaat. Mies kantoi kupeellaan venäläistä ratsuväen
miekkaa ja vyönsä nahkatupessa kookasta pistoolia. Musta, runsas
taiteilijan tukka oli aina rasvasta kiiltävä. Kiihkeissä puheissaan
hän antoi ymmärtää kuuluneensa Viaporin kapinallisiin. Miehen nimi
oli J. Viheriälaakso, mutta me rupesimme kutsumaan häntä
'Polseviikiksi'. Viheriälaakso toimikin Kymintehtaalla koko
kansalaissodan ajan, mutta rintamille hän ei lähtenyt.'

Mitkä ovat Viheriälaakson myöhäisemmät vaiheet, jäänevät arvailun
varaan. Jos hän olisi saanut elää, hänestä olisi taatusti kuultu
Kainuuta kauempana. Kiihkeille ja taitaville puhujille kun lienee
aina tilausta - varsinkin politiikassa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/