[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Matkalla sielun syvyyteen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Huhtanen, Jouni  FM
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mestari Eckhart: Sielun syvyys (Deutsche Predigten und Traktate).
Kääntänyt Pihlajamaa, Kai. Basam Books, 2009. 325 sivua.


Matkalla sielun syvyyteen
---------------------------------------------------------

Saksalaisen mystikon ja dominikaaniveljen Mestari Eckhartin
(1260-1328) Sielun syvyys -nimellä suomennettu saarnakokoelma on
säilyttänyt ajankohtaisuutensa suhteellisen hyvin. Teos tarjoaa yhä
omaperäisiä aineksia keskusteluun, jota perinteisten teologisten
arvojen ja hengellisen perustan kanssa kamppaileva maallistunut
nykyaika on joutunut käymään sekä uskonnollisten että
(luonnon)tieteellisten käsitystensä selkeyttämiseksi. Teoksen
moraalifilosofisten oivallusten pohdiskelu ei kuitenkaan vaadi
lukijalta uskonnollista maailmankuvaa, vaan sitä voi halutessaan
lukea osana laajaa eurooppalaista kulttuurihistorian ja estetiikan
perinnettä. Historia- ja uskontotieteen piirissä teos kuuluu
eittämättä keskiajan tutkijoiden peruslukemistoon.


Mestari Eckhart oli yksi aikansa lahjakkaimpia ja kouliintuneimpia
raamatunselittäjiä. Skolastiikan perinteitä kunnioittaen hän punoi
teologisessa ajattelussaan yhteen aristotelismin ja uusplatonismin
keskeisiä ideoita hyödyntäen samalla Avicennan (980-1037) ja
Averroeksen (1126-1198) kaltaisten ajattelijoiden filosofisia
ideoita, kuten Jaakko Heinimäki esipuheessaan huomauttaa. Monet
sittemmin luterilaisina pidetyt oppilauseet löytyvät jo Eckhartin
parisataa vuotta ennen kaanonin lopullista muotoutumista
kirjoittamista teksteistä. Akateemisissa piireissä taitavasti latinaa
viljelleen Eckhartin saarnojen jääminen vähemmälle huomiolle katolisen
kirkon keskuudessa selittyy lähinnä sillä, että hän saattoi kirjoittaa
saarnansa alun perin maarahvaan ymmärtämällä saksan kielellä
(keskiyläsaksa). Tämä lisäsi kansan mahdollisuuksia omaksua
uskonnollisen perinteen mukaisia oppeja, mutta ajoi Eckhartin samalla
vaikeuksiin kirkon johdon kanssa.

Sielun syvyys sisältää persoonallisia, jos kohta myös nykyvalossa
ajatellen kiistanalaisia teologisia ideoita höystettynä retorisesti
taidokkaalla kielenkäytöllä. Sekä opetuspuheissaan että teoksen
kolmessakymmenessä saarnassaan Eckhart lähestyy kristinuskon
totuuksia paikoin epäsovinnaisista ja yllättävistäkin näkökulmista.
Mystikkona hän pyrki ravistelemaan aikansa skolastista järjestelmää,
jossa Jumala haluttiin selittää tyhjentävästi loppuun. Eckhartin
mukaan Jumala asettuu kaiken ihmisymmärryksen yläpuolelle eikä
Luojasta siksi tule jaaritella kovin kepeään sävyyn. Eckhart siteeraa
muun muassa nykyisin Pseudo-Dionysokseksi kutsuttua 500-luvulla
elänyttä mystikkoa sanoessaan, että 'kauneimmin Jumalasta puhutaan
silloin, kun sisäisen rikkauden viisauksista osataan olla hiljaa'
(saarna 27).

Nykylukijalle tyylillisesti vaikeaselkoisimmiksi muodostunevat
kohdat, joissa Eckhart puhuu ihmisen sielun syvyyden ja Jumalan
syvyyden keskinäisestä ykseydestä ja liittää tämän suhteen osaksi
luomiskäsitystään. Luominen merkitsi hänelle Jumalan olemisen
pulppuamista yli rajojensa. Eckhartin suosiman uusplatonismin
sävyttämän metafysiikan mukaan kaikki oliot virtaavat Jumalasta
(exitus) ja palaavat olemassaolossaan lopulta Jumalaan (reditus).
Jumalan 'sisäinen' oleminen, kolminaisuuden osien keskinäinen
vuorovaikutus eli 'Jumalan takana oleva Jumala' pulppuaa ja kiehuu
(bullitio) leviten lopulta oman jumalaisen luontonsa ulkopuolelle
(ebullitio). Tämä synnyttää lopulta näkyvän todellisuuden, jonka läpi
ihmisen on mahdollista ja välttämätöntä murtautua pyrkiessään takaisin
Jumalan ytimeen ja olemisen perustaan saakka. Yksilön suurimpana
kutsumuksena tuli olla halu palata takaisin kolmiyhteisen Jumalan
ikuisesti elämään ylimaalliseen olotilaan.

Eckhartin filosofia kuuluu sydänkeskiajan teologis-mytologiseen
perinteeseen, jonka nimekkäimpiä edustajia hänen lisäkseen ovat muun
muassa Tuomas Akvinolainen (1225-1274), Duns Scotus (1266-1308),
Marsilius Padovalainen (1274-1340) ja William Ockham (1285-1347).
Aikalaisten keskuudessa Eckhartin arvostus oli kiistaton. Hänen
myöhempi vaikutuksensa puolestaan yltää saksalaisen idealismin
maineikkaampiin filosofeihin saakka. Jälkiä Eckhartin omaperäisestä
(esoteeris-idealistisesta) ajattelusta voidaan nähdä ainakin G. W. F.
Hegelin (1770-1831), jos kohta myös 1900-luvun kenties huomattavimman
mannermaista perinnettä edustaneen ajattelijan Martin Heideggerin
(1889-1976) töissä. Eckhartin filosofian eksistentialismiin
viittaavat piirteet tulevat ymmärrettävämmiksi, mikäli huomioidaan ne
nykyeksegetiikan kannalta 'villit' intertekstuaaliset hypyt, joita hän
tekee tulkitessaan Raamattua ikuisuuden näkökulmasta. Tällöin kaikki
sanat ja asiat yhtyvät ikuisessa nyt-hetkessä Jumalan logokseen,
iankaikkiseen sanaan. Viimekädessä Eckhart näyttäisi etsivän
universaalia perustaa ihmisen olemassaololle, mikä tekee hänen
ajattelustaan metafyysisesti kiehtovaa ja tietoteoreettisesti
haastavaa.

Teoksen käännöstyön suhteen ei ole syytä esittää voimakasta
kritiikkiä. Sielun syvyyden kääntämistä lienee vaikeuttanut
alkutekstin saksankielinen terminologia, joka on muuttunut ja
tarkentunut aikojen saatossa moneen kertaan. Tähän liittyen ongelmia
on epäilemättä tuottanut teologisesti relevantin suomenkielisen
aikalaiskäsitteistön puuttuminen. Suomen vanhin uskonnollinen
kirjallisuus sisältää lähinnä myöhäiskeskiajalta peräisin olevia
latinankielisiä pyhimyskalentereita, messukirjoja ja
kirkkokäsikirjoja (mm. Codex Aboensis, 1300/1400; Missale Aboense,
Lyypek 1488; Manuale Aboense, Halberstadt 1522; Piae Cantiones,
Rostock 1582). Nämä kuuluvat jokseenkin toisenlaiseen
mentaliteettihistorialliseen kontekstiin kuin Eckhartin kirjoitukset.
Kyseisistä ongelmista huolimatta kääntäjä Kai Pihlajamaa on
suoriutunut tehtävästään hyvin. Hän on ottanut työssään huomioon
Eckhartin alkuperäisen ja omaleimaisen raamatuntulkinnan sekä tekijän
kryptisen tieto-opin. Erityisesti monimerkityksellisen bekennen
(erkennen) -verbin osalta käännös tuonee ilmi merkityksiä, joita
tämän hetken Eckhart-tutkimus on ymmärtänyt tekijän tarkoittaneen jo
keskiaikaisessa terminologiassa, vaikka tuolloin kehittymätön sanasto
näitä pyrkimyksiä rajoittikin.

Jonkinlaisena ongelmana puolestaan voidaan pitää teoksen temaattista
hajanaisuutta. Ymmärrettävästi tavoitteena on ollut tuottaa
mahdollisimman kattava läpileikkaus Eckhartin filosofiasta ja tuoda
se suomalaislukijoiden ulottuville. Teoksen aloittava
Opetuspuheita-jakso on varhaisin Eckhartilta säilynyt kirjallinen
tuotos. Sitä seuraava saarnakokoelma puolestaan yltää tekijän
viimeisiin elinvuosiin saakka. Tämä aikajänne antanee lukijalle
mahdollisuuden hahmottaa Eckhartin ajattelun kehittymistä
'yleissävyisistä opetuspuheista kohti hänen myöhempien saarnojensa
mystistä virettä'. Toisaalta teoksen aihepiiri on varsin vaikea ja
monisyinen. Hengentuotteen merkitysten avaamista olisi voinut
helpottaa se, että teoksen korkealentoiset saarnat olisi jaettu
tematiikan perusteella omiksi luvuikseen ja kuhunkin olisi liitetty
erillinen kriittinen selitysosa. Mutta jääköön tämä varsinaisen
tutkimuksen tehtäväksi - kyseessähän on klassisen tekstikokoelman
käännös, ei klassikkoa ruotiva monografia. Nyt julkaistussa
muodossakin Sielun syvyys tarjoaa mielenkiintoisen ja
lukemisenarvoisen lähtökohdan Eckhartin filosofiaan.




---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/