[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Väkivaltaviihdettä Colosseumilla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Inkeri Kinnari  FM, jatko-opiskelija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Meijer, Fik: Gladiaattorit. Taistelijat kuoleman areenoilla
(Gladiatoren. Volksvermaak in het Colosseum). Kääntänyt van Leeuwen,
Sanna. Otava, 2008. 255 sivua.


Väkivaltaviihdettä Colosseumilla
---------------------------------------------------------

Kuolemaan päättyvät kaksintaistelut ja hallitusten toimeenpanemat
julkiset teloitukset ovat olleet yleisiä pitkään Rooman valtakunnan
hajoamisen jälkeenkin. Antiikin roomalaiset nauttivat kuitenkin
erityistä kuuluisuutta tavastaan yhdistää nämä kansaa viihdyttäväksi
instituutioksi, verisiksi näytännöiksi amfiteattereissa.
Hollantilainen antiikin historian professori Fik Meijer esittelee
kirjassaan Gladiaattorit tämän kansanhuvin historian sellaisena kuin
se antiikin lähteiden perusteella näyttäytyy.


Miksi julmat gladiaattoritaistelut olivat niin suosittuja
roomalaisten keskuudessa? Kysymykseen ei ole helppo vastata, mutta
vähänkin historian tapahtumia muistellessa tulee mieleen, ettei
ilmiölle ehkä olekaan muuta selitystä kuin ihmisyys. Väkivaltaiset
näytännöt palvelivat vallanpitäjien intressejä antiikissa, ja nykyään
pidetään kansalaiset tyytyväisinä tarjoamalla ketsuppia valkokankaalla
ja nyrkkitappeluita jääkiekkokaukalossa. Lisäksi, kuten Meijer
huomauttaa, oli roomalainen yhteiskunta julma, sotaisa ja säälimätön,
joten sellaisia olivat huvituksetkin.

Gladiaattoritaistelut liittyvät kiinteästi keisareihin, jotka
pönkittivät omaa asemaansa tuhlaamalla valtavia rahasummia toinen
toistaan näyttävämpiin teurastuksiin. Kaikkialle valtakuntaan kohosi
amfiteattereita, joista kuuluisin on Rooman Colosseum. Teatterien
yhteydessä toimineet gladiaattorikoulut olivat rangaistuslaitoksia,
joihin tuomitut saivat mahdollisuuden kuolla kunniakkaasti taistellen
sen sijaan että joutuisivat häpeällisesti teloitetuiksi. Kouluun
saattoi myös kirjautua vapaaehtoisesti, jolloin taisteluista
maksettiin palkkio. Koulutetuilla taistelijoilla oli tilastollisesti
'vain' 10 prosentin mahdollisuus menettää henkensä näytännössä. Osa
siis selvisi pitkästäkin urasta voittajana ja saattoi siirtyä
siviiliammattiin rikkaana miehenä. Naispuolisiakin gladiaattoreita
kyllä oli, mutta vain harvinaisena erikoisuutena.

Amfiteatterinäytännöillä oli tärkeä rooli valtiollisen propagandan
sekä kuolemanrangaistusten toimeenpanon välineenä. Gladiaattorien
ympärillä pyöri myös todellista liiketoimintaa. Monien
gladiaattorikoulujen johtajat vartioivat, valmensivat ja välittivät
taistelijoita yksityisyrittäjinä. Areenoilla taisteli ja sai surmansa
ihmisten lisäksi myös eläimiä, ja villien luontokappaleiden
pyydystäjät, kuljettajat ja kauppiaat muodostivat omat
ammattiryhmänsä. Eläimiä käytettiin metsästysnäytöksissä sekä
taistelutettiin keskenään; esimerkiksi karhun ja härän yhdistelmää
pidettiin varmana vetonaulana. Eläimet saivat myös toimia rikollisten
teurastajina. Koulutettuja eläimiä käytettiin myös kevyempiin
viihdenumeroihin, joihin ei sisältynyt tappamista.

Gladiaattorinäytäntöjen pitkä historia käydään kirjassa läpi niitten
synnystä aina Colosseumin myöhäisempään historiaan saakka.
Gladiaattorien taustoja, koulutusta, rakkauselämää, aselajeja ynnä
muuta käsitellään kattavasti. Kirjan kiinnostavinta antia on luku
Päivä Colosseumilla, jossa Meijer kuvaa tyypillisen näytäntöpäivän
kulkua aamupäivän metsästyksineen ja keskipäivän teloituksineen,
unohtamatta kertoa sitäkään, kuinka ihmisten ruumiit ja eläinten
ruhot - joita saattoi olla tuhansittain suurimpien näytösten jäljiltä
- hävitettiin. Meijer käsittelee laajasti myös näytäntöjen alasajoa
myöhäisemmässä antiikissa. Ensimmäinen näytäntöihin puuttunut
hallitsija oli keisari Konstantinus, joka määräsi vuonna 325, että
ennen gladiaattoreiksi tuomitut rikolliset tuli siitä lähtien tuomita
kaivoksille. Syynä tähän lienee ollut lähinnä kivilouhoksilla
vallinnut työvoimapula, koska näytännöt jatkuivat edelleen. Vielä
varsinaisten gladiaattoritaistelujen häviämisen jälkeenkin jatkuivat
metsästysnäytökset käytännössä niin pitkään, kun Rooman valtakunnan
mahdista oli edes jotakin jäljellä.

Meijer sanoo johdannossa tarkoittaneensa tämän kirjan sellaisille
lukijoille, joiden aikaisempi tietämys gladiaattoreista pohjautuu
lähinnä Hollywood-elokuviin. Luvussa Gladiaattorit elokuvissa Meijer
käykin läpi kuuluisimpien gladiaattorielokuvien (Spartacus v. 1960 ja
Gladiaattori v. 2000) esitettyjen taistelukuvausten todenperäisyyttä.
Spartacusta hän pitää historiallisesti melko tarkkana esityksenä,
mutta Gladiaattori-elokuvasta hän luettelee lukuisia virheitä niin
lavastuksen ja puvustuksen kuin tapahtumien kulunkin suhteen. Meijer
itse käyttää antiikin lähteitään keskimääräistä
Hollywood-käsikirjoittajaa asiallisemmin. Hän siteeraa lukuisia
aikalaiskirjoittajia runoilijoista historioitsijoihin ja kiinnittää
jonkin verran huomiota myös antiikin tekstilähteiden käytön
haasteisiin. Lähdeluettelo on suppeahko, mutta sisältää varmasti
keskeisimmät jatkolukemisen alkuun saattajat. Suomennokseen on
lisätty luettelo niistä tässä teoksessa käytetyistä antiikin
teksteistä, jotka on julkaistu suomeksi. Asialliset hakemistot ja
liitteet (aikajana, sanasto, luettelo amfiteattereista) lisäävät
kirjasta löydettävissä olevaa tietomäärää. Tieteelliseen
pikkutarkkuuteen ei Meijer kuitenkaan ryhdy, joten Gladiaattorit jää
kevyen yleistajuiseksi ja sujuvasti luettavaksi historialliseksi
esitykseksi.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/