[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vladimir Majakovski - vallankumouksen villi ampiainen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  Venäjä-tutkija, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jangfeldt, Bengt: Panoksena elämä. Vladimir Majakovski ja hänen
piirinsä. WSOY, 2008. 630 sivua.


Vladimir Majakovski - vallankumouksen villi ampiainen
---------------------------------------------------------

Ruotsalainen Venäjä-tuntija, venäläisen kirjallisuuden kääntäjä ja
kulttuurimies Bengt Jangfeldt (s. 1948) on tutkinut Majakovskin
vaiheita jo 1970-luvun alkupuolelta. Asiantuntemus näkyy
mammuttiteoksessa Panoksena elämä - Vladimir Majakovski ja hänen
piirinsä. Teos ei ole ainoastaan Majakovskin yksityinen elämäntarina.
Se on mitä suurimmassa määrin viiltävän realistinen läpileikkaus
venäläistä kulttuurielämää bolshevikkivallan ensi vuosikymmenenä.


Lokakuun viralliseksi vallankumousrunoilijaksi kanonisoitu Vladimir
Majakovski poukkoili viimeiset elinvuotensa pitkin ja poikin Moskovaa
ja Pariisia. Naisen luota toisen luo. Välillä hän huusi, itki ja
juopotteli - välillä runoili, irvaili ja uhkaili. Koska Majakovski
oli parhaimmillaan fanaattinen esiintyjä ja vikkelä riimittäjä, hän
pisti sanan säilällä montaa tielleen poikkiteloin asettunutta
vastustajaansa. Mutta vielä enemmän hän sai ilkeitä pistoja itse,
oikealta ja vasemmalta. Vähäinenkin mielipide-ero tarkoitti riitaa.
Keltaisessa futuristi-villapuserossaan Majakovski oli Moskovan
kujilla kuin viimeiseen lentoon noussut, nurkkaan ajettu ärsytetty
ampiainen. Suuri Runoilija oli rakastamiinsa naisiin ja ylistämäänsä
systeemiin yhtälailla pettynyt.

Mutta miksi hän turvautui lopulta 14.4.1930 Mauseriin eikä säkeisiin?
Syytä itsemurhaan on haettu niin vainoojista kuin itse uhrista, joka
oli runoilijapiireissäkin harvinaisen häiriintynyt narsisti.
Toisaalta, jälkikäteen on helppo ymmärtää ja hyväksyä Majakovskin
ratkaisu. Sergei Jeseninin lailla hänkin välttyi kokemasta
romantisoimansa utopian lopullisen luhistumisen, terrorin karmeuden,
ystäväpiirinsä tuhon ja oman yöllisen pidätyksensä tai aamuisen
teloituksensa odottelemisen 'sosialistisen realismin'
surrealistisilla saarekkeilla.

Ruotsalainen Venäjä-tuntija, venäläisen kirjallisuuden kääntäjä ja
kulttuurimies Bengt Jangfeldt (s. 1948) on tutkinut Majakovskin
vaiheita jo 1970-luvun alkupuolelta. Asiantuntemus näkyy
mammuttiteoksessa Panoksena elämä - Vladimir Majakovski ja hänen
piirinsä. Jangfeldt on haastatellut aikalaisia ja osallisia (joukossa
ovat Majakovskin monet rakastajattaret ja tytär) ja saanut käyttöönsä
niin OGPU / KGB / FSB:n kuin Britannian tiedustelupalvelun
aineistoja. Kirjan kuvitus on myös tästä syystä ainutlaatuinen.
Panoksena elämä ei ole ainoastaan Majakovskin yksityinen
elämäntarina. Se on mitä suurimmassa määrin viiltävän realistinen
läpileikkaus venäläistä kulttuurielämää bolshevikkivallan ensi
vuosikymmenenä. Jangfeldt kuvaa nimenomaan taiteilijaelämää ja
varsinkin varhaisen neuvostoliittolaisen kulttuurieliitin intrigejä
Majakovskin lähipiirissä.


Bagdadysta Moskovaan

Vladimir Majakovski (1893-1930) ei ollut rakkaudessaan kenellekään
uskollinen eikä ihmisenäkään mikään puhdas pulmunen, ei 'vain
vallankumousrunoilija' eikä bolshevikkikaan. Hän petti joka naisensa,
pulppusi agitaatioiskulauseita, mutta myös lyyrisen herkkää
'äärisubjektiivista' rakkausrunoa. Majakovski ei koskaan harkinnut
puolueeseen liittymistä, vaikka se olisi ollut 1920-luvun alussa
hänelle - kuten monelle nuorta taiteilijaälymystöä ja
vallankumoussukupolvea edustavalle - täysin ymmärrettävä valinta. Kun
vuosi 1930 läheni, tilanne mutkistui ja puoluebyrokratia alkoi olla
jokaisen yksittäisen tieteen ja taiteen 'suurmiehenkin' niskan
päällä. Siinä vaiheessa Majakovski teki kenties erään elämänsä
suurimman virheliikkeen - mutta vallitsevissa olosuhteissa aika
luonnollisen kompromissin - liittymällä Proletaarikirjailijoiden
liittoon (RAPP). Kirjailija Aleksandr Fadejevin (joka ampui itsensä
1956) johtama liitto oli puolueen suosiossa ja tuolla tempullaan
Majakovski käänsi selkänsä läheisille ystävilleen, futuristien
pienenevälle piirille.

Vladimir Vladimirovitsh Majakovski syntyi Georgiassa,
Bagdady-nimisessä vuoristokylässä, joka sijaitsi lähellä suurempaa
maakuntakeskusta, Kutaisia. Gruusialaisverta hänessä ei silti ollut
(vaikka joskus niin on väitetty): isä oli venäläiskasakkojen
jälkeläinen, metsänhoitaja, ja äiti ukrainalainen maalaisnainen.
Aikalaisten kertomuksista ja perhealbumin kuvista päätellen
Volodja-poika peri ulkonäkönsä äidiltä, mutta ruumiilliset raaminsa
(lähes 190 cm) ja kertomataitonsa isältä, joka oli armoitettu
tarinaniskijä. Pienestä pitäen hän oli intohimoinen lukija ja
loistava piirtäjä, mutta - runoilijatulevaisuutta ajatellen outoa
kyllä - myös täydellisen epämusikaalinen. Isä kuoli verenmyrkytykseen
Volodjan ollessa 12-vuotias ja pojasta tuli lähes neuroottinen
käsienpesijä ja siisteysintoilija. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti
Moskovaan, missä leskeneläkkeen varaan jäänyt äiti yritti kouluttaa
lapsensa, Ljudmilan ja Volodjan, taiteilijoiksi. Majakovski aloitti
Stroganovin kuuluisassa taideteollisuuskoulussa, mutta pian se, kuten
muutkin oppilaitokset, jäi häneltä kesken. Kiihkeä poliittinen kausi
alkoi.

Majakovski kiinnostui radikaaleista aatteista kymnaasissa. Jo
15-vuotiaana hän oli Moskovan miliisin rekisterissä ja istui parin
vuoden kuluttua ensimmäistä linnatuomiotaan. Butyrkan vankilasta tuli
osin myös 'yliopisto'; siellä hän luki venäläiset klassikot ja
tutustui suuriin runoilijoihin. Mutta Pushkin, Lermontov, Byron ja
Shakespeare eivät sittenkään tehneet nuorukaiseen kovin järisyttävää
vaikutusta. Enemmän innoittivat Andrei Belyi ja Konstantin Balmont
sekä muut symbolistirunoilijat, jotka rikkoivat perinteisen
runonkerronnan ja etsivät uutta muotoa. Yksityiselämässään nuori
Majakovski oli röyhkeän provokatiivinen keskustelija vailla
moskovalaisporvariston käytöstapoja: hienommassa seurassa hän saattoi
napata pöydällä olevasta täytekakusta itselleen puolikkaan tai haukkua
illan isännän.

Vladimir Majakovskin elämän käännekohdaksi muodostui kesä 1915. Hän
oli heinäkuussa käymässä Pietarissa, missä luki ääneen runoelmaansa
Pilvi housuissa. Seurueeseen sattui runoilijan ennakkomaineesta ja
säkeistä lumoutunut pariskunta - Lili ja Osip Brik. Lumous oli
kaikinpuolista. Kolmikon jäsenet rakastuivat toisiinsa
silmänräpäyksessä ja monet yksityiselämän kohtalot sinetöityivät
tuolloin 15 vuodeksi eteenpäin.


Lili, Osip ja Volodja -  erottamattomat

Osip Brik (1888-1945) oli joukon vanhin. Hän oli rikkaan
juutalaissuvun perillinen, kulttuurimesenaatti ja kirjallisuuden
tutkija, jolla oli myös 1920-luvulla toinen elämänsä salaisen
poliisin (VTsIK/OGPU) palveluksessa. Brik oli sittemmin myös
futuristisen Taiteen vasemmistorintaman (LEF) organisaattoreita. Hän
järjesti kotonaan vaimonsa Lilin kanssa jatkuvia
salonki-illanviettoja, joissa radikaali neuvostokulttuurieliitti
kokoontui. Osip Brikistä tuli Majakovskin mesenaatti, kirjallinen
tukijalka ja tien avaaja parempiin piireihin. Vaimo, Lili Brik
(1891-1978) oli uuden, emansipoituneen naissukupolven täydellinen
ruumiillistuma. Hänellä oli kymmeniä rakastajia ja jokunen
rakastajatarkin, joista vapaamielinen Osip oli täysin tietoinen. Eikä
mustasukkainen lainkaan. Majakovski oli vain yksi Lilin miehistä ('ei
kummoinenkaan rakastajana'), mutta runoilijalle tummasta
kaunottaresta tuli pitkäksi aikaa täydellinen muusa, piina ja
mustasukkaisen intohimon kohde, jolle monet runot omistettiin.
Kolmikko myös asui jonkin aikaa yhdessä, joskin Majakovskilla oli
yleensä oma pieni kommunalka-kämppänsä lähistöllä.

Noustessaan viralliseksi vallankumousrunoilijaksi Majakovski pysyi
edelleen narsistisena ja neuroottisena keskenkasvuisena
pojankloppina, jonka tunne-elämä oli yhtä pahasti vinksahtanut kuin
Venäjän Eino Leinolla, 'viimeisellä maaseuturunoilijalla' - Sergei
Jeseninillä. Majakovski oli myös uhkapeluri: korttipakka ja
biljardipöytä olivat elämän keskipisteitä siinä kuin parikymppiset
naiset. Naimisissa olevan näyttelijätär Veronika Polonskajan
(1908-1994) epäröivään vastarakkauteen pettyneenä hän juopotteli
itsensä epätoivon ja deliriumin partaalle myös huhtikuussa 1930.
Itsemurhalaukaus seurasi Moskovan Lubjankalla heti kun Veronika oli
poistunut Majakovskin luota. Samaan aikaan toinen rakastajatar,
emigrantti Tatjana Jakovleva oli kyllästynyt odottelemaan runoilijaa
Pariisiin ja mennyt siellä rikkaisiin naimisiin. Salainen poliisi
OGPU viivytti Majakovskin ulkomaanmatkaa minkä ehti. Se oli
ennenkuulumatonta ja todisti suhdanteiden muuttumisesta.

Lili Brik - Moskovan itseoikeutettu Anais Nin! - oli ainut nainen,
jota Majakovski ilmeisesti arvosti, rakasti ja jolle hän oli ainakin
tunteissaan uskollinen elämänsä loppuun saakka. On sanottu, että
elleivät Lili ja Osip Brik olisi sattuneet olemaan ulkomaanmatkalla
juuri huhtikuussa 1930, Majakovski ei olisi käyttänyt Mauseriaan.
Lili oli lopulta myös se, joka kirjoitti 24.11.1935 Stalinille
kirjeen, missä vaati ex-rakastajansa palauttamista venäläisen
runouden kärkikaartiin. Ja kun Stalin määräsi toveri Nikolai Jezovin
toimimaan kirjeen edellyttämällä tavalla, Majakovski kuoletettiin
toisen kerran kun hänet 'ylistämällä alistettiin' pelkäksi
vallankumousagitaattoriksi. Lyyriset säkeet sensuroitiin ja halvat
agitaatioiskulauseet nostettiin taivaisiin - ainakin kulttuuritalojen
seinille ja katoillekin. Lilin kirjeen tehovoima osoittaa kuinka
läheiset suhteet hänellä oli puoluejohtoon: Lili ja Osip Brik
toimivat kulttuuririentojensa ohella mitä todennäköisimmin molemmat
OGPU:n agentteina ja saivat siitä syystä myös matkustella hyvin
vapaasti lännessä. Siitäkin huolimatta, että Lilin äiti ja nuorempi
sisko Elsa (aivan ilmeisesti myös Majakovskin rakastajatar) asuivat
Englannissa ja Ranskassa vuoden 1917 jälkeen. Elsa oli myöhemmin
naimisissa kuuluisan ranskalaiskirjailijan ja kommunistin Louis
Aragonin (1897-1984) kanssa


Majakovski Manhattanilla

Myös Vladimir Majakovski sai matkustella vapaasti Berliinissä ja
Pariisissa aina vuoteen 1929 saakka. Vuonna 1925 hän teki neljän
kuukauden matkan 'uudelle mantereelle'. Se alkoi huonoissa merkeissä,
koska jo Pariisissa hän pelasi uhkapelissä koko matkakassansa ja
joutui anelemaan Moskovasta uutta rahalähetystä. Sitten USA ei aluksi
päästänyt 'pahaa bolshevikkia' maaperälleen ja Majakovski odotteli
viisumiaan lähes kuukauden Meksikossa. Lopulta hän pääsi New Yorkiin
ja runokiertueelle.

Amerikan matka kesti melko tarkalleen kolme kuukautta, heinäkuun
lopusta lokakuun loppuun 1925. Sinä aikana Majakovski ehti rakastua
tulisesti New Yorkissa sattumalta tapaamaansa Elly Jonesiin, joka oli
oikealta nimeltään Jelizaveta Siebert (1904-1985). Elly oli syntyisin
Uralilta; hän oli kulttuurikodin kielitaitoinen kasvatti ja päätynyt
1920-luvun alussa naimakaupan kautta Amerikkaan. Siis ihanteellinen
opas Brodwayn, Viidennen Avenuen ja Greenwich Villagen maisemissa.
Tämä tulinen - ja jatkuvaa juhlintaa täynnä oleva suhde päättyi yhtä
nopeasti kuin leimahti. Seurauksena oli se, että Elly synnytti vuonna
1926 tyttären, jonka Majakovski näki ensimmäisen ja ainoan kerran
elämässään vasta Ranskassa kolme vuotta myöhemmin. Lapsensa hylännyt
isä ei pystynyt tämän kokemuksen jälkeen sietämään pikkuväkeä
lähelläänkään. Tytär, Patricia J. Thomson salasi pitkään syntyperänsä
ja toimi sittemmin USA:ssa naistutkimuksen professorina. Hän julkaisi
1993 pienen kirjasenkin, Mayakovsky in Manhattan, joka perustuu
äitinsä sanelemaan tekstiin ja nauhoitettuun haastatteluun.

Majakovskin Amerikan vaiheet ovat huonosti tunnettuja kahdestakin
syystä. Lili Brik, kaikessa vapaamielisyydessään, ei voinut sietää
sitä että hänen kuuluisalla rakastajallaan olisi lapsi, rakkauden
hedelmä - edes kaukomailla. (Lili on tiettävästi peitellyt ja
sensuroinut muutakin hallussaan olevaa Majakovski-aineistoa.)
Toisaalta Elly piti mahdollisimman matalaa profiilia ja salasi
tyttärensä isyyden. Patrician todistuksen mukaan hänen äitinsä
pelkäsi myös henkensä puolesta - Lev Trotskin vuonna 1940 Meksikossa
tapahtuneen salamurhan jälkeen monet näkyvät venäläisemigrantit
lännessä piileksivät ja vaikenivat julkisuudessa pelätessään Stalinin
pitkää kättä, kostoa.

Majakovskin lyyriset runot syntyivät useimmiten epätoivosta tai uuden
rakastumisen kohteen, usein Lilin innoittamina. Agitaatio oli muutaman
minuutin tilaustyötä, jota Majakovski teki elääkseen. Komsomolskaja
Pravda ja monet muut tahot maksoivat Suurelle Runoilijalle ruplia sen
mukaan montako riviä hän kulloinkin sepusti neuvostovallan tai Leninin
ylistykseksi.

Voi ajatella millaista luovan työn skitsofreniaa Majakovski sairasti
riimitellessään esimerkiksi Neuvostoliiton passista:
Rahtikirja / se paras on / mainen : / Lukekaa! / Olen /
Neuvostoliiton / kansalainen…
verrattuna Lili Brik-rakkautta pursuavaan lyriikkaan:
Missä tundraan kuolee maailma, / missä tinkii virtain kanssa
napatuulet, / siellä nimen Lilja kahleisiini kaiverran, / siihen
painan pakkovangin yössä huulet…


Itsemurha? Majakovskin kolme kuolemaa

Bengt Jangfeldtin Majakovski-elämäkerran suurin ansio on siinä, että
tekijä pääsee niin lähelle Majakovskin lähipiiriä, myös runoilijan
omaa tuskaa ja hurmiota. Joskus Majakovskin yksityiselämän
kiemuroiden kuvaukset tuntuvat rasittaviltakin, vaikka Jangfeldt ei
sorru missään vaiheessa juoruiluun tai halpahintaiseen vihjailuun.
Hän pitäytyy faktoissa - myös silloin kun kuvaa Majakovskin viimeistä
amok-juoksua huhtikuussa 1930.

Toisenlaisen version itsemurhasta antaa historioitsija-journalisti
Valentin Skorjatin vuonna 1998 ilmestyneessa skandaalikirjassaan
Vladimir Majakovskin surman salaisuudet. Skorjatinin huipennus on
johtopäätös, että Suuri Runoilija murhattiin OGPU:n toimesta.
Juonenkulku olisi ollutkin sellainen, että kun Veronika Polonskaja
poistui Majakovskin luota, huoneeseen tunkeutui käytävässä väijynyt
OGPU-agentti. Murhaaja, ainakin murhan organisaattori, olisi ollut
mahdollisesti Majakovskin lähipiiriin kuulunut Jakov Agranov
(1893-1938) joka oli sittemmin mukana Suuren Terrorin vainojen
toteuttamisessa ja tietysti myös itse päätyi teloitettavaksi.
Skorjatinin murhaväite perustuu olettamuksiin, että juuri Agranov oli
paikalla harvinaisen vikkelästi ja vastasi kaikista itsemurhan
jälkiselvittelyistä, esimerkiksi ruumiin pikaisesta siirtämisestä
Gendrikovin kadun asuntoon. Skorjatin on myös löytänyt 'todisteita'
siitä, miten itsemurhassa käytetty Mauseri olisikin yllättäen
vaihtunut toiseen aseeseen…

Tietysti 1930-luvun Moskovassa kulki paljon huhuja Majakovskin
kuolemasta. Eräs itsemurhaa epäilevä oli tuolloin elokuvaohjaaja
Sergei Eisenstein: 'Majakovski piti korjata pois - ja niin myös
tehtiin.' Eisenstein arvosti runoilijaa myös esiintyvänä
taiteilijana, pienten elokuvaroolien esittäjänä sekä ennen muuta
näytelmäkirjailijana. Majakovskin näytelmät Buffamysteeri, Lude ja
Sauna olivat olleet Vsevolod Meyerholdin ohjaamina valtavan
kulttuurikeskustelun kohteena koko 1920-luvun.

Bengt Jangfeldtin elämäkertatutkimus Panoksena elämä päättyy
mielenkiintoiseen arvioon Majakovskin 'kolmesta kuolemasta'.
Ensimmäisen, itsemurhan jälkeisen kuoleman jälkeen seuraa nopeasti
toinen - Lili Brikin Stalin-kirjeestä alkanut sensuurivaihe, jolloin
lyyrikko-Majakovski muokataan, 'tapetaan' Neuvostoliiton
agitprop-runoilijaksi. Kolmas kuolema on tuoreempaa tekoa. Kun
Neuvostoliitto romahti, vallankumouksen Suuri Runoilija menetti
kaiken virallisen auktoriteettinsa. Vladimir Majakovskin
pakkoluennalla kouluissa oli kyllästetty liian monta sukupolvea.
Vuoden 1991 jälkeen hänet samastettiin epäonnistuneeseen systeemiin.
Seurasi kolmas kuolema: täydellinen unohdus. Majakovski katosi niin
koulujen opetusohjelmista kuin venäläisten kirjakauppojen hyllyiltä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/