[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Verkkoa rakennettiin, miehet muistelevat

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Petri Saarikoski  lehtori, digitaalinen kulttuuri (TY)
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ahonen, Paavo: Funet - Suomen tie internetiin. CSC - Tieteen
tietotekniikan keskus Oy, 2008. 189 sivua.


Verkkoa rakennettiin, miehet muistelevat
---------------------------------------------------------

Funet oli 1980-luvulla käynnistynyt tietoverkkohanke, jonka
tarkoituksena oli kehittää Suomen korkeakoululaitoksen
tietoliikenneyhteyksiä. Funet-verkon välityksellä Suomi liittyi myös
kansainväliseen Internetiin vuodenvaihteessa 1988-1989. Funet on sen
jälkeen vakiinnuttanut asemansa Suomen opetus- ja tutkimusverkkona.
Suomen Internet-toiminnan 20-vuotisjuhlallisuuksien alla verkkoa
operoivasta Tieteen tietotekniikan keskus CSC:stä on nyt julkaistu
historiikki joka osoittaa, että Suomen historiapainotteinen
Internet-tutkimus on edelleen alkutekijöissään.


Muistan vielä elävästi, kuinka 1990-luvun alussa historian
perusopiskelijana jouduin yliopiston sähköpostiosoitteen saamiseksi
erikseen perustelemaan mihin ihmeeseen minä, humanisti, oikein
käyttäjätunnusta tarvitsin. Turun yliopistomäellä, Juslenian
kellarikerroksessa sijaitsi tuolloin ahdas ja tunkkainen yleistila,
jossa me opiskelijat saimme asioida tylyn operaattorin kanssa
pikkuruisen luukun välityksellä. Sähköpostia luettiin
Unix-pohjaisella Pine-ohjelmalla, jossa tarvittavat komennot
annettiin näppäimistöltä. Väärin ajoitetun sisään kirjautumisen
aikana verkon käyttö oli usein hidasta ja turhauttavaa. Vastaavia
tarinoita ja kokemuksia on epäilemättä kaikilla oman sukupolveni
Juslenian sohvaryhmän kuluttajilla.

Edelliset muistot palasivat taas mieleeni, kun luin Paavo Ahosen
kirjoittaman yleisteoksen Funet - Suomen tie Internetiin. Teos on
historiikki Opetusministeriön hallinnoiman ja FUNET-verkkoa operoivan
Tieteen tietotekniikan keskus CSC:n toiminnan tärkeimmistä vaiheista.
Teos perustuu pitkälti CSC:ssä toimineiden (mies)asiantuntijoiden
haastatteluihin. Yleisteosta FUNET:n ja CSC:n toiminnasta on
kaivattu, koska aikaisemmin aiheesta on julkaistu vain yksi hyvin
suppea perusselvitys. Vajaan kahdensadan sivun paketti kattaa lähes
neljänkymmenen vuoden ajanjakson, pääpainon ollessa 1980-luvun
puolivälin jälkeisissä tapahtumissa.



FUNET-verkon menestystarina


Paavo Ahonen, joka työskentelee itsekin CSC:llä, on aikaisemmin
tullut tunnetuksi muun muassa varhaisten, 1990-luvun puolivälissä
julkaistujen Internet-oppaiden kirjoittajana. Hän lähtee liikkeelle
teoksessaan noin vuodesta 1970, jolloin yliopistojen keskuskoneiden
päätekäytön ympärille lähdettiin rakentamaan varhaisia
tietoverkkokokeiluja. Samassa yhteydessä Suomeen hankittiin vuonna
1971 Sitran rahoituksella Univac 1108 suurtietokone, joka
sijoitettiin Valtion tietokonekeskukseen. Myöhemmin tästä keskuksesta
kasvoi nykyinen CSC. Alkusysäyksestä huolimatta Suomen
korkeakoululaitoksen tietoverkottuminen oli varsin vähäistä koko
1970-luvun ajan. Teos esittelee, kuinka FUNET -projektin aloitus oli
ensimmäinen hyvin merkittävä pyrkimys yliopistojen keskinäisten
tietoverkottumisen ja ulkomaan yhteyksien kehittämisessä. Paljon
kehitystyötä oli toki tapahtunut ennen tätä. Ahonen esittelee hyvin
mutkattomasti kuinka pohjoismaisen ja eurooppalaisen yhteistyön
avulla Suomen korkeakoulumaailma avasi 1980-luvulla porttejaan
maailman kansainvälisiin tietoverkkoihin. Internetiin (tai sen
edeltäjään ARPANETiin) Suomi liittyi pohjoismaisen NORDUnet-hankkeen
myötä vuodenvaihteessa 1988-1989. Internet syrjäytti vähitellen muut
verkot käyttäjämäärissä 1990-luvulle siirryttäessä.

Varsinaiset käsittelyluvut kertovat tyylilleen uskollisesti FUNET
-projektin menestystarinaa. Suomen korkeakoulujen
tietoverkkohankkeiden vastuuhenkilöt joutuivat toiminnan
kehittämiseksi jatkuvasti ratkaisemaan hyvin hankalia käytännön
ongelmia, joista vain osa oli teknisiä. Kilpailevat
tietoverkkoratkaisut yhdessä valtion jäykän byrokratian ja
kansallisen Posti- ja telelaitoksen monopoliaseman kanssa
hankaloittivat monella tapaa korkeakoulujen tietoverkottumista. Yksi
kaikkein merkittävimpiä haasteita lienee ollut myös
yliopistokoulutuksen saaneiden tietoverkkoasiantuntijoiden jatkuva
virta yksityissektorille. Pääsyynä on meille tiedemaailman
ammattilaisille perin tuttu: huonot palkat ja työsuhteiden
määräaikaisuus.

Historioitsijan kannalta teos on heikosti dokumentoitu, joten
lähteiden ja käsittelytekstin välinen yhteys jää hyvin hämäräksi.
Monessa kohtaa esitettyjä väitteitä ja tietoja olisi vähällä vaivalla
voinut avata myös leipätekstissä. Asiantuntijoiden kokemukset,
laitteistoarkkitehtuurien muutokset, ohjelmistojen päivitykset,
palvelujen ja toimintojen ylläpito, tietokonekeskusten määrärahojen
juoksutukset kulkevat yhtenä sekavana vyörynä halki sivujen.
Vaihtoehtoisia tulkintoja ja laajempia taustatekijöitä on tässä
yhteydessä turha etsiä. Ahonen viittaa tietoverkottumisen esteenä
olleisiin tiedepoliittisiin ristiriitoihin, mutta ei löydä niiden
välille mitään järkeviä yhteyksiä. Lisäksi FUNET:n syntymisen
taustatekijöinä olleista sosiaalisista verkoista olisi mielellään
kuullut lisää, mutta käytössä olleesta lähdemateriaalista on poimittu
ainoastaan valikoiden yksityiskohtia.

Tapahtumat ovat kirjassa myös usein puutteellisesti ajoitettuja. Ei
ole harvinaista, että samalla sivulla saatetaan hyppiä
vuosikymmenestä toiseen, ilman että ajallista siirtymää osoitetaan
ainoallakaan vuosiluvulla. Tekstissä vilistää välillä sinällään
käsittämättömiä lauseita, jotka on irrotettu omasta kontekstistaan,
kuten 'Internetin kehitystä koordinoinut Internet Engineering Task
Force valitsi bottom up -lähestymistavan'. Mikä Task Force? Miksi
bottom up? Jopa aiheesta tietävä lukija kohottelee kulmakarvojaan ja
jää ihmettelemään, mihin nämä toteamukset nyt liittyivätkään ja miksi
ne mainittu juuri tässä yhteydessä?


Kiinnostavia yksityiskohtia, käyttäjät taustalla

Teoksen puutteet ovat sikäli harmillisia, että kirjoittajalla on
ollut käytössään kohtuullinen määrä lähdeaineistoa. Osasyynä on
tietenkin tekijän verrattain vähäinen kokemus historian
kirjoittamisesta. Ahonen nostaa aika ajoin FUNET -projektin eri
vaiheista esiin varsin kiinnostavia yksittäisiä tapahtumia, joista
lukija olisi varmasti halunnut kuulla enemmän. Näitä ovat esimerkiksi
maininnat helppokäyttöisestä ja suositusta FUNIC
-tiedostopalvelimesta, jonka ansiosta Suomella oli 1990-luvun alussa
Yhdysvaltoihin nähden ainutlaatuinen 'negatiivinen bittitase' eli
Internetissä Yhdysvaltoihin siirrettiin Suomesta enemmän dataa kuin
Yhdysvalloista Suomeen.

Loppukäyttäjien kokemukset jäävät teoksessa muutamien yksittäisten
esimerkkien varaan. Näitäkin tarkastellaan usein portinvartijan
näkökulmasta mainitsemalla esimerkkejä 'häiriköistä', jotka
toiminnallaan aiheuttivat harmaita hiuksia järjestelmän
ylläpitäjille. Kiinnostavaa on esimerkiksi ohimennen heitetty juttu
Helsingin yliopistossa 1980-luvulla hankaluuksiin joutuneesta
kesäharjoittelijasta, joka oli vastuuttomasti käyttänyt
tietokoneaikaa tietokonepelien pelaamiseen ja verkossa
seikkailemiseen. Moisen edesvastuuttoman toiminnan seurauksena
atk-keskus päätti olla palkkaamatta seuraavana vuonna lainkaan
harjoittelijaa, vaikka pyrkimässä oli lukiolainen nimeltä Linus
Torvalds. Sinällään humoristinen on myös kertomus 1990-luvun alussa
Suomessa toiminnassa olleesta, pääosin aikuisviihdettä sisältäneestä
ftp-palvelimesta, joka oli aikoinaan maailmalla niin suosittu, että
kiihtynyt linjaliikenne uhkasi tukkia NORDUnetin ulkomaan yhteyden
Yhdysvaltoihin. Jää kuitenkin täysin avoimiksi mitkä näistä
tarinoista pitävät paikkansa ja mitkä ovat joko kokonaan tai osittain
värittyneitä.

Kiinnostavia ovat myös maininnat linjaliikennöintiin käytetyistä
laskutusperusteista, joissa humanistit oli laitettu jonon hännille
sillä olettamuksella, että he tulisivat käyttämään Internetiä
korkeintaan sähköpostin lukemiseen. Omat kokemukseni 1990-luvun
alkupuoliskolla näyttävät käyvän hyvin yhteen tämän maininnan kanssa,
vaikka sen laajemmin ei sähköpostin loppukäyttöä kirjassa
käsitelläkään. Teoksen loppupuolella on tosin mainintoja erilaisista
verkko-opetusympäristöistä ja virtuaaliyliopistohankkeesta, jotka
aika ennenaikaisesti luokitellaan 'menestystarinoiksi'.


Lisää kunnon perustutkimusta aiheesta, kiitos!

Funet - Suomen tie internetiin osoittaa jälleen, että
historioitsijoiden on välillä syytä huomautella painokkaasti, miten
tietotekniikan historiaa olisi hyvä kirjoittaa. Laitteisto-,
ohjelmisto- ja asiantuntijaorientoituneille perusselvityksille on
toki olemassa oma oikeutettu paikkansa, samoin tämän teoksen
kaltaisille historiikeille, mutta niiden rinnalla vaadittaisiin
ehdottomasti enemmän laajaa perustutkimusta aiheesta. Tämänkin
teoksen vuoksi joku ulkopuolinen voisi silmää räpäyttämättä väittää,
että FUNET:n historiaa ei tarvitse enää tutkia, sillä 'sehän on jo
tehty'. Ammattilaisina historioitsijoilla on kuitenkin valmiudet ja
kokemusta yhdistää tiedon sirpaleet paremmin toisiinsa ja luoda
lähdekriittisesti mielenkiintoisempi ja laajempi kuvan tutkittavaan
aiheeseen. Lähdekriittisen työn etuna on myös siipien katkaisu niiltä
perättömiltä tai värittyneiltä tarinoilta, joita aihepiiriin liittyy.

Informaatioteknologian ammattilaisten olisi välillä hyvä toimia
yhteistyössä alan historioitsijoiden kanssa. Bittimäärien kasvusta
kertovien menestystarinoiden sijaan kiinnostavaa olisi kuulla
laajemman ajallisen perspektiivin kautta niitä tarinoita, kokemuksia
ja tunteita, joita verkko on yleistyessään synnyttänyt. Miten
esimerkiksi sähköpostin käyttö otettiin vastaan yliopistoilla?
Millaisia ahaa-elämyksiä varhaisten Web-selainten käyttö herätti?
Onkin hämmentävää, että toistaiseksi Suomessa ei ole julkaistu
käytännössä yhtään ajallisesti kattavaa historiallista
perusselvitystä Internetin käytön ja vakiintumisen kansallisesta
historiasta.

Funet - Suomen tie internetiin on tyypillinen, ilmeisen kiireisellä
aikataululla tuotettu, instituutiopohjainen historiikki, joka
palvelee lähinnä oman kohderyhmänsä tarpeita. Puutteellisen
dokumentaation vuoksi sen tutkimuksellinen anti historiantutkimuksen
näkökulmasta on kuitenkin varsin vähäinen, vaikka se tarjoaakin
kiinnostavan 'sisäpiiriläisen' näkökulman tarkastelemaansa aiheeseen.
Teos on myös melko huonosti toimitettu, vaikka tekijä väittää
saaneensa tekstin muokkaamisessa arvokasta palautetta
haastateltavilta. Varsinkin teoksen loppupuolella tiettyjä
perusasioita toistellaan eri yhteyksissä kerta toisensa jälkeen.
Näiden asioiden uudelleenjäsentäminen ja karsiminen olisi tehnyt
julkaisusta huomattavasti jämäkämmän ja selkeämmän.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/