[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirja yhdistystoiminnan haasteista, onnistumisista ja uudistumisen vaikeudesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Antti Malinen  FM, tohtorikoulutettava, Historian ja etnologian
laitos, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jaakkola, Risto; Kainulainen, Sakari; Rahkonen, Keijo (toim.):
Työväensuojelusta sosiaalipolitiikkaan. Sosiaalipoliittinen yhdistys
1908-2008. Edita, 2009. 238 sivua.


Kirja yhdistystoiminnan haasteista, onnistumisista ja uudistumisen
vaikeudesta
---------------------------------------------------------

Sosiaalipoliittisen yhdistyksen historiateos kuvaa mielenkiintoisesti
niin menestyksen hetkiä kuin yhdistystoiminnan arkeen liittyviä
haasteita.


Sosiaalipoliittisen yhdistyksen historiateoksen tavoitteena on
juhlistaa yhdistyksen merkkivuotta ja kertoa niistä edistysaskelista,
jotka ovat vieneet Suomea kohti pohjoismaista
hyvinvointivaltiota.  Kirjassa käsitelläänkin niin lainsäädännöllisiä
kuin tutkimuksellisia saavutuksia ja juhlistetaan yhdistyksen
keskeisiä merkkihenkilöitä. Kuitenkin teoksessa nostetaan esille myös
yhdistystoiminnan arkeen liittyneet haasteet ja hyvä niin. Kirjan
seitsemän artikkelia antavat mielenkiintoisen kuvan yhdistystoiminnan
arjesta ja toiminta- ja ajattelutapojen uudistamiseen liittyvistä
haasteista.

Kirja on rakennettu siten, että kuusi ensimmäistä artikkelia käy
kronologisesti lävitse vuodet 1908-2008. Mirja Satkan kirjoittamassa
seitsemännessä artikkelissa keskitytään sosiaalipolitiikan ja
sosiaalityön välisen suhteen muutoksiin ja kehityskulkuihin, jotka
johtivat Sosiaalityön Tutkimuksen seuran perustamiseen vuonna 1998.

Kirjan esipuheessa tuodaan esille, kuinka suurin osa kirjoittajista
on ollut aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa. Tämä
osoittautuu myös yhdeksi kirjan vahvuuksista, sillä kokemusten
omakohtaisuus tuo syvyyttä myös yhdistystoiminnan arkea käsitteleviin
tulkintoihin. Teoksen rikasta antia ovatkin kuvaukset niistä tavoista,
joilla yhdistys ja sen jäsenistö ovat pyrkineet reagoimaan muuttuviin
yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja vaatimuksiin.

Vaikka artikkeleita yhdistää kronologinen esitystapa, on artikkelien
sisäisissä painotuksissa huomattavaa vaihtelua. Painotuseroista
huolimatta kirjaan piirtyy kiintoisa kaari, joka kuvaa yhdistyksen
muutoksen sosiaalireformistien keskusteluareenasta julkisen vallan
instituutioihin kiinnittyneeksi toimijaksi. Yhdistys toimi pitkään
sosiaalipolitiikkaa koskevien erilaisten intressiryhmien välittäjänä
ja tämä rooli to  i yhdistyksen sisälle myös erilaisia arvoja ja
toimintaa koskevia painotuksia. Yhteiskunnallisen elämän eri
sektoreilla ja eri nopeuksilla tapahtuneet muutokset ovat
vaikuttaneet muun muassa tutkimuksellisiin painotuksiin. Sosiaali- ja
terveysministeriölle kuuluneiden tehtävien siirtyminen työministeriöön
vähensi mielenkiintoa muun muassa työpolitiikkaa ja teollisia suhteita
käsittelevän tutkimuksen osalta. Samoin tulopoliittisen
sopimusjärjestelmän vahvistuminen 1960- ja 1970-luvun vaihteessa
heikensi työmarkkinajärjestöjen yhdistykseen kiinnittämää
mielenkiintoa.

 

Sosiaalireformisteista sosiaalipolitiikan järjestelmäammattilaisiksi

Teoksen aloittaa Katri Hellstenin artikkeli, jossa hän käsittelee
laaja-alaisesti sosiaalipoliittisen yhdistyksen alkuvaiheita. Tekijä
nostaa ajoittain artikkelin käsittelytason yleisemmälle tasolle ja
sijoittaa suomalaisen sosiaalipoliittisen aikalaiskeskustelun
virkistävällä tavalla laajempiin yleiseurooppalaisiin
kehityspiirteisiin. Alkuvaiheessa yhdistys kantoi työväensuojelus- ja
sosiaalivakuutusyhdistyksen nimeä ja Hellsten tuo artikkelissaan
esille keskeisimmät perustajäsenet ja heidän taustansa. Jäsenistöä
yhdisti sitoutuminen porvarilliseen reformismiin, johon liittyi hyvin
aktiivinen yhteiskuntaelämään os  allistuminen. Toiminnan
alkuvaiheessa yhdistyksen keskeinen tavoite oli lisätä ymmärrystä
sosiaalisista ongelmista ja niiden erilaisista
ratkaisumahdollisuuksista ja tässä tekijän mukaan onnistuttiin hyvin
(s. 43-44).

Risto Jaakkola käsittelee artikkelissaan sotien välistä aikaa, jonka
kuluessa yhdistyksen nimi muuttui Sosialireformiyhdistykseksi ja
lopulta Sosiaalipoliittiseksi yhdistykseksi. Yhdistyksen toiminta oli
ajoittain melko hiljaista, mikä näkyi muun muassa jäsenmäärän laskuna
ja kokoukseen osallistujien vähäisyytenä. Yhdistyksen vetovastuu oli
pääasiassa sosiaalihallinnon virkamiesten harteilla ja kirjoittaja
toteaa muun muassa yhdistyksen suurelle yleisölle suunnatun
valistustyön olleen passiivisempaa kuin autonomian aikana. Osaltaan
yhdistystoiminnan hiljaisuuteen vaikutti varmastikin se, että
virkamiehet olivat enemmän kuin työllistettuja sisällissodan
jälkeisinä vuosina. Sosiaalihallintoa kuormittivat niin kriisin
jälkihoito (muun muassa punaorpokysymys) kuin hallinnolliset
uudistukset ja niukat resurssit. Luvussa olisi kenties voinut tuoda
vielä voimakkaammin esille ajanjakson poliittiset ja
yhteiskunnalliset kontekstit. Vaikka sosiaalireformistien piiri oli
edelleen laaja  sisällissodan jälkeen, tulkittiin monissa
yhteiskuntaryhmissä sosiaalinen uudistustoiminta yhä herkemmin
vasemmistolaiseksi politiikaksi. Helppoa sosiaalipoliittisen
keskustelu ylläpitäminen ei o  llut myöskään 1930-luvulla
äärioikeistolaisen liikehdinnän ja kannatuspohjan kasvaessa. Tätä
taustaa vasten onkin ymmärrettävää, kuinka tärkeää oli, että yhdistys
kykeni tarjoamaan 'vapaan foorumin' ajankohtaisista kysymyksistä
keskusteluun (s. 51)

Johanna Raino-Niemi käsittelee osiossaan yhdistystoiminnan
kehittymistä ajanjaksolla 1949-1963. Artikkelissa painotetaan
erityisesti yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Heikki Wariksen
roolia ja hänen vaikutustaan tutkimustoiminnan suuntaajana. Sodan
jälkeisinä vuosina niin työmarkkinasuhteissa kuin tutkimuksessa
alettiin puhua 'työn ja pääoman välisen ristiriidan' sijaan
neutraalimmin 'teollisista suhteista' (s. 90). Sopimuspolitiikan
vahvistuminen paransi työmarkkinajärjestöjen suhteita ja niin Suomen
Ammattijärjestöjen Keskusliitolla kuin Suomen Työnantajain
Keskusliitolla oli edustajansa yhdistyksen johtokunnassa. Uudenlaisia
näkökulmia teollisia suhteita koskevaan tutkimukseen toi Heikki Waris,
joka perehtyi syvällisesti angloamerikkaiseen sosiaalitieteelliseen
tutkimustraditioon.

Kirjan pisimmässä artikkelissa Olavi Riihinen tarkastelee ajanjaksoa
(1957-1969), jota leimasivat niin nopea yhteiskunnallinen muutos kuin
poliittiset ristiriidat. Sosiaalipoliittisten järjestelmien kasvun
myötä yhdistyksen asema ja vaikutusvalta vankistui. Artikkelin
keskiössä on kuvaus, kuinka yhdistys ponnisteli saadakseen aikaan
sosiaalipolitiikkaa käsittelevän 'pitkäntähtäimen ohjelman'. Hanketta
ryhtyi vetämään Pekka Kuusi, ja projektin tuloksena julkaistiin vuonna
1961 teos '60-luvun sosiaalipolitiikka'. Teoksen kirjoittamista oli
tukenut laaja asiantuntijaryhmä, ja artikkelissa käydään
yksityiskohtaisesti lävitse sen eri laatimisvaiheita ja julkaisun
jälkeen käytyä laajaa keskustelua. Hankkeena '60-luvun
sosiaalipolitiikka' oli menestys ja toi esille sosiaalipolitiikan
yhtenä taloudellisen kasvun mahdollistajana. Ajanjakso oli muutenkin
vahvaa yhdistyksen yhteiskunnallisen vaikuttamisen aikaa. Muun muassa
terveyspoliittisen keskustelun suuntaajana yhdistyksellä oli
merkittävä rooli (s. 137).

Yhdistyksen toiminta politisoitui voimakkaasti 1970-luvulla ja Jorma
Sipilä tarjoaa artikkelissaan kiinnostavan näkökulman niin
yhdistystoiminnan arkikysymyksiin kuin poliittisiin ulottuvuuksiin.
Yhdistys oli pitkään toiminut sosiaalipolitiikkaa koskevien
erilaisten yhteiskunnallisten intressien ja intressiryhmien
välittäjänä (s. 147), mutta 1970-luvulla tultaessa itse yhdistys
muuttui hetkellisesti valtakamppailun areenaksi. Yhdistyksen
toimintalinjasta käytyä kamppailua (1975-1977) koskeva analyysi tuo
esille yhdistyksen erilaiset institutionaaliset kytkökset ja
toisaalta uuden tutkijasukupolven tavoitteet. Tarkasteluajanjaksolla
uusia tuulia puhalsi myös julkaisutoiminnan saralla. Tieteellinen
julkaisutoiminta muuttui aktiivisemmaksi ja lisäksi vuonna 1977
julkaistiin yhdistyksen ensimmäinen vuosikirja. Uutena
toimintamuotona yhdistys aloitti myös vuosittaiset Sosiaalipolitiikan
päivät.

 

Paluu haastajan asemaan

Kahden viimeisen vuosikymmen vaiheita käsittelevät yhdistyksen
entiset puheenjohtajat Jouko Kajanoja ja Jussi Simpura. Ajanjakson
kuluessa vanhojen sosiaalipoliittisten järjestelmien ja käytäntöjen
soveliaisuus asetettiin kyseenalaiseksi ja samalla myös tieteenala
joutui miettimään omia lähtökohtiaan ja suuntaansa. Artikkelin
keskiöön nostetaankin kysymys yhdistyksen uudistumiskyvystä. Tekijät
tarkastelevat miten he ja muut yhdistyksen toimijat pyrkivät
vastaamaan sosiaalipolitiikan muuttuneen aseman luomiin haasteisiin.
Tiiviit sidokset erilaisiin sosiaalipoliittisiin instituutioihin
olivat antaneet yhdistykselle vaikutusvaltaa ja voimavaroja aiempina
vuosikymmeninä, mutta olivat samalla tuoneet sosiaalipolitiikkaan
ajatteluun voimakkaasti sosiaalipoliittisten järjestelmien
näkökulmia.

Yhdistyksen alkuvaiheessa toimintaa olivat pyörittäneet
sosiaalireformistit, joille aktiivinen osallistuminen erilaisiin
järjestöihin oli samanaikaisesti niin velvollisuus kuin ilmentymä
tietynlaisesta elämäntavasta. Erilaisiin toimintaverkostoihin
liittyneet toimijat jakoivat yhteisen näkemyksen tulevasta
kehityksestä. Sosiaalipoliittisten järjestelmien
institutionalisoituessa myös yhdistystoiminnan muodot vakiintuivat,
mikä näkyi muun muassa johtokunnan pitkäikäisissä jäsenyyksissä ja
kiintiöpaikoissa; Kajanoja ja Simpura luonnehtivatkin kehitystä
järjestelmäsosiaalipolitiikan ja järjestelmäammattilaisten
käsitteillä. Kirjoittajien mukaan jännitettä toimintaan on
synnyttänyt kysymys, miten sosiaalipoliittinen tutkimus voi säilyttää
kriittisen potentiaalinsa heikentämättä toisaalta liiaksi
olemassaolevien järjestelmien ja käytäntöjen legitimiteettiä (s.
174-175).

Toinen yhdistyksen toimintaan vaikuttanut jännite on syntynyt kahden
soveltavan oppialan, sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön välisen
suhteen muutoksista. Kirjan päättävässä artikkelissa Mirja Satka
hahmottelee sosiaalityötä koskevan itseymmärryksen eri
kehitysvaiheita ja -polkuja, joista yksi johti Sosiaalityön
tutkimuksen seuran perustamiseen vuonna 1998. Huolimatta oppialojen
eriytyvistä tiedonintresseistä ja kehityssuunnista on yhteistyö
jatkunut muun muassa tieteellisen julkaisutoiminnan saralla. Samalla
sosiaalityön oman identiteetin ja aseman hakeminen on pakottanut myös
Sosiaalipoliittisen yhdistykseen arvioimaan omia käytäntöjään ja
lähtökohtiaan.

Satkan artikkeli kiinnittää lukijan huomion yhdistyksen erilaiseen
jäsenistöön, jonka luonnetta ja suhdetta yhdistysjohtoon käsitellään
eri artikkeleissa valitettavan vähän. Samoin vain yksittäisten
huomioiden varaan jää Tampereelle, Joensuuhun ja Turkuun
perustettujen paikallisjärjestöjen rooli. Kaikkia teemoja ei
luonnollisesti yhdessä teoksessa voida käsitellä, onneksi kirjan
moninaiset liitteet auttavat lukijaa hahmottamaan yhdistyksen
harjoittaman toiminnan eri ulottuvuuksia. Yhdistyksen satavuotista
historiaa käsittelevä teos tuo joka tapauksessa kiinnostavalla
tavalla esille yhdistyksen arjen ja aktiivijäsenet, jotka omalla
työllään eri vuosikymmeninä ovat pitäneet toiminnan elossa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/