[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Metsästä metroradan varteen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Matti Kykyri 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lehtonen, Joel: Putkinotko : kertomus laiskasta viinatrokarista ja
tuhmasta herrasta. Otava, 1989. 430 sivua.


Metsästä metroradan varteen
---------------------------------------------------------

Joel Lehtosen romaani Putkinotko samoin kuin Ilmari Kiannon
Ryysyrannan Jooseppi ovat tunnetuimmat kaunokirjalliset esitykset
maamme maaseudulla 1800-1900-lukujen taitteessa aina kansalaissotaan
saakka vallinneista ankeista oloista köyhän kansan keskuudessa.
Kaupungistuminen Suomessa tapahtui muita länsimaita myöhemmin ja
nopeammin. Suomalaisuuden sanotaan elävän edelleen alkukodissaan
metsässä. Sittemmin maaseutu on tyhjentynyt, ihmiset muuttaneet
kaupunkeihin, lähiöihin, kontuloihin.


Lehtosen teos Putkinotko julkaistiin kahdessa osassa vuosina 1919-20.
Kirja kertoo yhdestä elokuisesta päivästä Juutas Käkriäisen
monilapsisessa perheessä. Kirja on samalla kuvaus aikansa
yhteiskunnasta, jossa hyvinvointiyhteiskunnan hellimiin
sosiaalietuuksiin on vielä pitkä matka, kansalaissotakin oven takana.
Joel Lehtonen kuvaa perheen isän ja huoltajan laiskaksi
viinatrokariksi, jonka työtä vieroksuva asenne on suistanut perheen
köyhyyden kurimukseen.

Heti kansalaissodan jälkeen ilmestyneessä Putkinotkossa torppari
Juutas Käkriäinen perheineen vertautuu eläimiin ja intiaaneihin.
Juutas itse on metsäihminen, poppamies, Juudas ja paholainen.
Lehtonen kuvaa romaanissaan aikaa ennen kansalaissotaa mutta
kirjoittaa tietoisena sodasta. Juutaksen groteski laiskuus ja
herroihin kohdistuva salaviha päätyy kansalaissotaa enteilevään
kuuluisaan laukaukseen Juutaksen pojan Ananiaksen ampuessa pimeässä
kohti herran ja vuokraisännän huvilaa.

Vuokraisäntä Aapeli Muttinen on tehnyt sopimuksen Käkriäisten kanssa
huvilansa ja puutarhansa hoidosta. Korvaukseksi Käkriäiset saavat
asua Muttisen mailla torpassa, jota Juutas ei ole laiskuuttaan saanut
korjatuksi. Koko perhe asustelee kesän saunassa. Ja sieltä saunasta
venyttelee vuorotellen koko Käkriäisten katras anoppia myöten
kesäiseen aamuun ja päivään, jonka moninaisia vaiheita Lehtonen käy
kuvailemaan.

Elämä oli suistanut myös Juutaksen esikuvan, Lehtosen velipuolen
Aleksander Muhosen perheineen, syrjään elämän pitkospuilta. Kirjan
julkaisemisen jälkeen veljesten vihanpito johti välirikkoon. Muhonen
loukkaantui joutuessaan tahtomattaan kirjalliseksi esikuvaksi
teokseen, joka ei millään tavalla mairittele kohdettaan. Lehtosen
Putkinotkon kuuluisassa kohtauksessa Käkriäinen pistäytyy
pitäjänherra Könölinin 'hovissa' lainaamassa jauhoja. Käkriäinen
istuu aikansa isäntää odottamassa salissa, jossa on avattavat ikkunat
ja sohvat Pietarista. Käkriäinen istuu ja odottaa, itsetunto alhaalla,
tukka silmillä ja hattu päässä. Herrasväki jututtaa originellia
Juutasta ilmoista ja sodista. Juutas on ymmärtänyt, että häntä
tarvittaisiin kaurahalmeeseen karanneita vatsavaivaisia lehmiä
hoitamaan. Juutaksessa kun on luonnonparantajan vikaa. Mutta paikalle
tulee oikea eläinlääkäri kaupungista. Juutakselle naureskellaan.

Mieli maassa ja lainattu jauhosäkki selässä Käkriäinen aloittaa
kotimatkan, joka päättyy onnettomaan kuperkeikkaan. Jauhosäkki
repeää. Juutas menettää itsehillintänsä ja juoksee kotipihaan ja lyö
raivonpuuskassa ensi töikseen kanan hengiltä aidanseipääseen.
Seuraavaksi hän ryntää sisään mökkeröönsä, jossa anoppi liekuttaa
pienintä lasta kätkyessä. Juutas on vähällä heivauttaa kätkyen
seinään. Mummokin on hengenvaarassa. Juutas teutaroi aikansa sisällä,
saa hyllyltä naulalaatikon päähänsä, tulee sen verran järkiinsä, että
ryntää ulos aidan päälle istumaan. Hän suunnittelee polttavansa koko
mökin asukkaineen. Siinä aidan päällä istuessaan raivo muuttuu
haikeudeksi. Surulliseksi ja väsyneeksi tuntee Käkriäinen itsensä.
Katselee näkymiä ja alkaa haaveilla paremmasta elämästä.

Mutta ei Juutas pitkään ennätä elämän surkeutta taivastella. Lapset
ovat löytäneet mäyrän pesän. Lapsenomainen Juutas rientää avuksi.
Valtavilla voimillaan hän nostaa pesän päältä kiven, joka on niin
suuri, ettei syliin mahdu. Käkriäinen ojentautuu, huohottaa vähän,
katselee sitten ympärilleen iloisesti välkähtävin silmin ja hiukan
ivallinen hymy kaarevilla huulillaan. Ja hän lausahtaa lapsilleen:

- Siinähän se nyt on, potatti. Mitä nyt tuollainen...miehen käsissä..

- Per-r-kele! Juutas kun..., ihailee isäänsä sorakielinen Topi. 

Juutaksella ei ole tapoja. Erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa
hänellä on vaikeuksia. Hän tunnistaa kummallisuutensa ja outoutensa
vieraassa seurassa. Heikko itsetunto vaivaa. Itsehillintä pettää
usein ja helposti. Moraalin kanssakin on välillä niin ja näin.

Juutas on esimerkki ja ihailun kohde lapsilleen. Lapset rakastavat
häntä ja Juutas rakastaa lapsiaan ja hän myös osoittaa sen
omaperäisellä tavallaan. Toimintatavat ja tapa ajatella seuraavat
mallioppimisen kautta matkaansa sukupolvilta toisille. Lapsi ihailee
vanhempiaan ja alkaa käyttäytyä kuten vanhempansa. Aggressiivinen
käyttäytyminen, huutaminen ja uhkailu, voi olla perheessä esimerkiksi
ainoa tapa saada äänensä kuuluviin.

Kirjan tapahtumapaikka on Säämingin pitäjä Etelä-Savossa. Suomi on
vielä osa valtavaa Venäjän maata, sen hallintokulttuuri on
ruotsalainen, ihmiset, nuo taivaan papanat, suomalaisia, jotka
vuosisadan vaihteen naturalismi kuvaa aivan toisessa hengessä kuin
Runebergin ajoista saakka oli totuttu. Saarijärven tolkusta Paavosta
sukeutuu idealististen Suomi-ystävien mieliharmiksi nuoren
kirjailijakaartin käsittelyssä Käkriäisen ja Ryysyjoosepin kaltaisia
pussipolvisia kummajaisia. Monessa kansallisesta julkikuvasta huolta
kantaneessa pappilassa ja puustellissa lienee siunailtu ja kiitelty
Suomen luonnon metsäisyyttä ja sen asukkaiden ylle langettamaa pitkää
kaiken kätkevää varjoa. Kummajaiset lähtivät kuitenkin liikkeelle.
Määränpäänä kaupunki. 'Käkriäisen katraan' vaiheet ovat
luonnollisesti ehostuneet ja siistiytyneet vuosikymmenien myötä.
Sosiaalisia kontakteja on lisännyt ja metsäsuomalaisen karheaa pintaa
hionut jo neljänkymmenen vuoden ajan kaupunkiasuminen.

Suomalaisten on sanottu kaipaavan jollakin tasolla yksinkertaista
yhteiskuntaa, jossa kaikille on työtä ja kohtuullisesti turvaa. Onko
tilanne maassamme muuttunut? Jos 1990-luvulta alkunsa saanut
tietotekniikka- ja tietoliikennealan johtama henki ruokkii
menestymisen odotuksia, kuinka vastaa siihen metroradan varteen
pesänsä rakentanut nykyjuutas. Kalle Kontulalainen on taatusti
heikoilla, jos nykyihminen nähdään itseensä luottavana ja riskeihin
varautuvana omaa pätevyyttään hyödyntävänä ihmisenä. Jos uusi
moraalitalous pyrkii tekemään yksilöt näkyviksi, tarkkailtaviksi,
luokiteltaviksi ja tilivelvollisiksi - kontulalainen
'eastendiläisenä' löytänee itsensä eri kategorioista kuin
'westendiläinen.' Jos ihmisten kohtalo katsotaan heidän omaksi
ansiokseen tai viakseen, onko kohtuullista odottaa aikamme
juutaskäkriäisiltä lojaaliutta yhteiskuntaa kohtaan? Kovassa
maailmassa selviytymiseen juutaskäkriäisillä on tutut kolmen neljän
sukupolven takaa tulevat keinonsa. Silloin kana ja vähän muutakin saa
kyytiä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/