[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pariisin päiviä holokaustin varjossa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tommi Kotonen  YTM, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hélène Berr: Päiväkirja 1942-1944 (Journal dŽHélène Berr). Kääntänyt
Erkki Jukarainen. Tammi, 2009. 252 sivua.


Pariisin päiviä holokaustin varjossa
---------------------------------------------------------

Hélène Berrin päiväkirja kuvaa Pariisilaisen opiskelijan näkökulmasta
juutalaisvainojen kehitystä miehitetyssä Ranskassa. Kirjallisesti
taitavasti laadittu päiväkirja puntaroi myös hallitusti tapahtumien
kuvaamisen mahdottomuutta ja niitä vaikeita moraalisia valintoja
joita juutalaiset tuona aikana joutuivat kohtaamaan.


Päiväkirjat ovat kuuluneet keskeisellä tavalla tietoisuuteemme
holokaustista. Keskeisin ja kuuluisin on tietenkin Anne Frankin
päiväkirjat, mutta kaikkiaan on löydetty ja arkistoitu vähintään
satoja päiväkirjoja joissa käsitellään juutalaisten toisen
maailmansodan aikaista joukkomurhaa. Julkaistujakin päiväkirjoja on
varovaisestikin arvioiden kymmenittäin. Hélène Berrin päiväkirjat on
kiinnostava ja poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu lisä tähän
joukkoon.

Historiallista arvoa päiväkirjoilla on tapahtumien tallentamisessa
tuoreeltaan, ne antavat myös paljon yksityiskohtaista, asiakirjoista
selviämätöntä tietoa joukkomurhan toteuttamisesta.
Dramaattisimmillaan päiväkirjat ovat suoria kuvauksia teloituksista,
ja jopa Auschwitzin Sonderkommandon kirjoituksia, joissa esitetään
kaasutusprosessia yksityiskohtaisesti, onnistuttiin piilottamaan
jälkipolvien löydettäviksi. Samalla päiväkirjat säilyttävät muiston
niiden osalta jotka eivät sodan loppuun asti selvinneet, vainajat
elävät kirjoituksissa.

Jo varhain todettiin päiväkirjojen arvo todistusten välittäjinä.
Totalitarismin oloissa, jossa poliittisten kannanottojen esittäminen
julkisesti oli mahdotonta, moni pakeni päiväkirjansa suojiin
tyydyttääkseen tarvetta mielipiteensä esittämiseen. Päiväkirjojen
laatimiseen ja säilyttämiseen myös kannustettiin aktiivisesti
esimerkiksi pakolaishallitusten toimesta, ja jopa Anne Frank sai
innoitusta tällaisesta toiveesta.

Useat kirjoittajat uskoivat että juutalaisia oli kohtaamassa
täydellinen hävitys, ja siten moni koki tarvetta tallentaa edes
joitain muistikuvia katoamassa olevasta kansasta. Suurimittaisin
projekti lienee ollut Varsovan ghetossa historioitsija Emanuel
Ringelblumin johdolla toteutettu salaisen, koodinimellä Oyneg Shabes
kulkeneen yli 35 000 sivua käsittävän arkiston kokoaminen.

Holokaustista kertovia päiväkirjoja tutkinut Alexandra Garbarini on
teoksessaan Numbered Days: Diaries and the Holocaust todennut monien
kirjoittajien pyrkimyksen 'kirjoittaa itsensä tulevaisuuteen', säilyä
hengissä kirjoitusten kautta. Toisaalta Garbarini havaitsi, että
lukuisat kirjoittajat pohtivat myös representaation ongelmia:
kirjoittajat kokevat että kokemusta ei ole mahdollista välittää
kielen kautta ja erityisesti he kantoivat huolta siitä, että
historioitsijat, jotka eivät ole jakaneet heidän kokemuksiaan, eivät
kenties kykenisi täsmällisesti kuvaamaan tapahtumia.

Päiväkirjojakin on luonnollisesti monenlaisia: osa keskittyy lähinnä
yleisiin, julkisiin tapahtumiin ja kirjaa esimerkiksi Lodzin
ghettokronikan tavoin kaikki päivittäiset tapahtumat ilman omia
kannanottoja tai tuntemuksia, osa on puolestaan luonteeltaan
yksityisiä ja keskittyy pääasiassa tapahtumiin jossa kirjoittaja on
itse ollut osallisena. Yksityisluonteiset päiväkirjat voivat monesti
valottaa julkisia päiväkirjoja paremmin esimerkiksi sitä, mitä
tavalliset juutalaiset itse todella tiesivät vainoista ja mitä he
odottivat tulevaisuudelta. Yleensä kohtuullisen hyvin informoitujen
ghettojohtajien kirjoituksista tämä käy huonommin selville.

Ranskan juutalaisten kohtaloista on käsillä olevan teoksen ohella
eräänä keskeisenä dokumenttina säilynyt Raymond-Raoul Lambertin
vuonna 1985 julkaistu päiväkirja. Lambertin päiväkirja painottuu
paljolti byrokratian kiemuroihin tuoden kuitenkin myös
juutalaisjärjestö UGIF:n ('Union générale des israélites de France)
johtotehtävissä toimineen kirjoittajan moraaliset dilemmat esille.
Myös Berrin päiväkirja valottaa Lambertin johtaman järjestön toimia,
Hélène Berr toimi järjestössä lastenhoitajana.

 


Nuoren naisen päiväkirjat

Helene Berrin päiväkirjaa on mainostettu ranskalaisena Anne Frankina,
huolimatta siitä että Berrin päiväkirja on selkeästi vanhemman
henkilön kirjoittama, ja se on myös sekä kirjallisesti hiotumpi että
analyyttisempi historiatietoisuudeltaan. Yhteyksiäkin toki on, muun
muassa se että he kuvaavat samaa ajanjaksoa ja se että molemmat
päätyivät Bergen-Belseniin.

Berr kuvaa laajalti ja mielenkiintoisesti opiskelijaelämää
miehitysajan Pariisissa. Berr ei kuvauksessaan pane paljoa painoa
juutalaisuudelle muutamia lähinnä juhlapäiviin liittyviä
hajamerkintöjä lukuun ottamatta. Hélène Berr kuului sangen
maallistuneeseen osaan juutalaisväestöä ja kirjan alun kuvauksen
perusteella hän ja hänen perheensä edustivat tyypillistä ranskalaista
porvaristoa.

Päiväkirja on hyvin kirjallinen ja erityisesti päiväkirjan alkupuolen
ihmissuhdepohdinnat ovat huolellisesti kirjoitettuja ja antavat kuvan
pikemminkin romaaniyritelmästä kuin tyypillisestä
päiväkirjatekstistä. Yksittäisten päivien merkinnät saattavat olla
useita sivuja pitkiä, tekstissä käytetään runsaasti kirjallisia
lainoja, ja Berr antaa ystävilleen jopa tunnettujen
romaanihenkilöiden nimiä. Tapahtumien tiivistyessä huomio alkaa
keskittyä kuitenkin itse asioihin ja tyyliseikat jäävät sivummalle:
'Merkitsen tosiasiat hätäisesti muistiin jotten unohtaisi niitä,
koska niitä ei saa unohtaa'.

Hélène Berrin kertomuksessa tiivistyvät tapahtumat lomittuvat ensin
arkeen, muuttuvat sitten henkilökohtaisemmiksi ja koskevat lopulta
suoraan hänen perhettään ja itseään. Vaikka kuljetukset leireille
olivat alkaneet jo aiemmin, toukokuussa 1942 juutalaisille annettu
määräys käyttää keltaista tähteä on Hélènelle ensimmäinen
kouriintuntuva merkki juutalaisten eriävästä asemasta.

Keltainen tähti merkitsi yhtä askelta kohti 'sosiaalista kuolemaa',
juutalaisten lopullista syrjäyttämistä normaalista
yhteiskuntaelämästä. Samaan tähtäsivät lukuisat, aste asteelta
tiukentuvat pikkumaiset rajoitukset, kuten kielto käyttää arjalaisten
kanssa samoja vaunuja metrossa. Kuukautta myöhemmin kiellettiin jo
pääsy kaikkiin julkisiin tiloihin. Askelet olivat pieniä mutta
merkittäviä. Mitä pidemmälle juutalaisten eristäminen meni, sitä
helpompaa heidät oli sitten lopulta myös poistaa yhteisöstä kokonaan.

Asteittain toteutettaessa toimenpiteet eivät herättäneet muun väestön
eivätkä edes juutalaisten näkyvää vastarintaa. Ja vähittäisiin
alistustoimiin sopeutuminen kukistaa uhrien 'ylpeyden, arvokkuuden ja
vastarintahengen'. Berr kirjoittaakin että he 'haluavat tehdä
uhreistaan halveksittavia, eivät herättää ihailua heitä kohtaan'.
Tällöin muiden ei tarvitse osoittaa uhreille edes sääliä.

Tähden myötä Berr kokee eräänlaisen 'sosiaalinen kuoleman' hänen
joutuessaan kestämään ihmisten tuijotukset ja välittömän
identifioinnin juutalaiseksi.  Keltainen tähti koituu hänen isänsä
kohtaloksi, ja jälleen kovinkin pikkumaisella tavalla: isän
pidätyksen syy oli se että tähti oli huonosti kiinnitetty.

Toisaalta pidätystä seuraa ensin romahdus ja tunnottomuus, toisaalta
pyritään jatkamaan kuten ennenkin ja asiat puetaan hetkittäin
normaaliuden kaapuun. Jatkuvasti kuitenkin kuuluu, kuin kaikuna,
vihjeitä synkemmästä todellisuudesta, pidätyksistä, kuolemista,
leireistä. Merkitys tuntuu katoavan ja kodin normaalius hajoavan.
Hélène tavaa isän Drancysta lähettämää korttia ymmärtämättä tekstiä:
'En onnistunut yhdistämään kirjoitusta merkitykseen, sanojen
merkitykseen. [--] kotona viipyvän isän ja kortin Drancyssa
kirjoittaneen isän välille alkaa avautua kuilu'.

Perhe yrittää jatkaa vainosta ja pidätyksistä huolimatta entisten
kaavojen mukaan, rituaalit pitävät elämän näennäisesti
järjestyksessä. Hélène uppoutuu normaalielämään ja merkitsee
päiväkirjaansa että 'uskoin kaiken muun olevan unta'. Pian kuitenkin
kuilu leirille vietyjen ja kotiin jääneiden välillä alkaa umpeutua
pidätysten muuttuessa jokapäiväisiksi ja saksalaisten toimien
raaistuessa, toimenpiteet koskevat koko naapurustoa ja toteutetaan
enempiä salailematta.






Horror! Horror!

Kuljetuksia ja uusia vainotoimia jatkuvalla syötöllä kohtaavassa
Pariisissa tunnelma on kuin keskitysleirissä, Hélènen
päiväkirjamerkintä syyskuulta 1942 kuvastaa lähinnä toivottomuutta:
'[t]ulevaisuudessa tai edes ylihuomisessa ei ole mitään toivottavaa
vaan yksinomaan pelättävää [--] Jokainen valmistautuu ja odottaa
aivan kuin edessä olisi draaman viimeinen näytös.'

Berr kirjoittaa heinäkuun alussa kirjautuneensa juutalaisten
avustusjärjestön suojiin, järjestön jäsenyys suojasi ainakin
periaatteessa vainotoimilta, joskin väliaikaisesti. Järjestöön
kuuluminen on Hélènen mukaan hinta joka jäämisestä on maksettava,
vaikka häntä 'inhottavat kaikki ne enemmän tai vähemmän sionistiset
liikkeet, jotka pelaavat saksalaisten pussiin aavistamatta sitä
itsekään'. Kritiikki järjestöjen ja juutalaisneuvostojen politiikkaa
kohtaan nousi sodan jälkeen voimakkaasti esille erityisesti Hannah
Arendtin Eichmann-kirjan yhteydessä, mutta kuten Berrin päiväkirjakin
todentaa, juutalaisorganisaatioiden politiikan ongelmat nähtiin jo
sodan aikana.

Tietoa juutalaisten lopullisesta kohtalosta tihkui vähitellen.
Kesäkuun lopulla 1942 tiedettiin itään kuljetettujen olevan jollain
leirillä Krakovan lähellä. Marraskuussa 1943 Berr mainitsee jo
huhuttavan että kuljetettavia tapetaan kaasulla Puolan rajalla.
Pariisissa tunnelmat vaihtelevat epätoivon ja kuoleman odotuksen tai
toivomisen välillä. Lopun lähestyessä Berrin pohdinnat kääntyvätkin
jälleen sisäänpäin ja toisaalta pyrkimyksiin ylittää kärsimyksen ja
kuvauksen välinen kuilu, joka tuntuu mahdottomalta ylittää.

Draaman kaari täyttyy kun koko perhe joutuu pidätetyksi ja Berr
päättää päiväkirjansa hänelle ominaiseen tapaan kirjallisella
viittauksella, tällä kertaa Machbetin sanoin: 'Horror! Horror!
Horror!'.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/