[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Löytöretkellä Helsingissä - kotikaupungin kätkettyä runoutta etsimässä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Petteri Kummala  FM, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Donner, Julia; Eskola, Taneli: Löytöretki Helsinkiin. Paikkoja,
polkuja, puutarhoja. Multikustannus, 2008. 167 sivua.


Löytöretkellä Helsingissä - kotikaupungin kätkettyä runoutta
etsimässä
---------------------------------------------------------

Taidehistorioitsija Julia Donnerin ja valokuvataiteilija Taneli
Eskolan yhteistyön tuloksena julkaistiin vuodenvaihteessa kirja
Helsingin puistoista ja puutarhoista. Kirja on monipuolinen ja
poikkeuksellisen hienosti kuvitettu tietoteos Helsingin puutarha- ja
puistosuunnittelun historiasta. Lisäksi se on kunnianosoitus
Helsingin kaupunkiluonnolle ja kutsu löytöretkelle kotikaupungin
poluille etsimään käyteytyneitä paikkoja ja puutarhoja.


Helsinki on kansainvälisellä mittapuulla melko pieni kaupunki.
Itämeren tytär on esimerkiksi mannereurooppalaisiin serkkuihinsa
nähden nuori ja sen kasvu urbaaniksi pääkaupungiksi on tapahtunut
melko myöhään ja maltillisesti. Tämän ansiosta helsinkiläisillä on
etuoikeus nauttia kotikaupungissaan poikkeuksellisen rikkaista
luontokokemuksista. Harvassa pääkaupungissa on aivan ydinkeskustan
tuntumassa esimerkiksi Suomenlinnan tai Keskuspuiston kaltaisia
paikkoja.

Pääosa luontokokemuksista kaupungeissa ei kuitenkaan liity edellä
mainitun kaltaisiin paraatikohteisiin. Luonto kaupungeissa on
yllättävän moninaista, sen jokapäiväisyyden takia emme vain tule
huomanneeksi sitä. Erikoisuudet sitä vastoin huomataan: Bubi-huuhkaja
valittiin toissavuonna vuoden kaupunkilaiseksi ja puistojamme tuhoava
kaniinipopulaatio saa jatkuvasti palstatilaa. Mutta varpuset,
voikukat, vaahterat, kalliot, meri, tuuli, räntäsade tai vuorokauden-
ja vuodenajanvaihtelut eivät ylitä uutiskynnystä. Toisaalta luonto on
rakennetun ympäristön puristuksessa kutistunut usein niin
pienipiirteiseksi, että sitä on lähes mahdotonta havaita. Tarvitaan
kaupunkiekologin tarkkaavaisuutta huomaamaan, että Senaatintorin
portailla kasvaa noin 70 eri kasvilajia. Yksittäisiä kasviyksilöitä
siellä kasvaa useita satoja, ellei tuhansia.

Helsinkiläisen ei silti tarvitse olla kaupunkiekologi pystyäkseen
törmäämään arkiympäristössään puhutteleviin luontokokemuksiin. Julia
Donnerin ja Taneli Eskolan kirja Löytöretki Helsinkiin. Paikkoja,
polkuja, puutarhoja on kutsu ja opas tutkimusmatkalle Helsingin
kaupunkiluontoon. Kirja kehottaa hiljentämään vauhtia ja antautumaan
avoimin aistein ja mielin kaupungille. Näin voi keskellä arkea
yllättäen välähtää näkymä salaiseen puutarhaan:

Se voi olla pientäkin pienempi tai avara ja laaja, näkijän ja kokijan
havainnosta riippuen. Puutarhan voi nähdä bussin ikkunasta
vilahtavassa näkymässä tai kallionkolossa syksyisellä rannalla. Se
voi olla yksittäinen puu puhelinkioskin kupeessa tai mustarastaan
laulu kevätyössä. Puutarha voi olla omassa mielikuvituksessa: se voi
olla oivallus jostain menneestä, tarina, joka tulee näkyväksi
jollakin tavalla, jossain hetkessä.

Kirjan pääosassa on siis Helsingin kaupunkiluonto. Se esittelee
tekstein ja kuvin toistakymmentä puistoaluetta kantakaupungin
kupeista, mutta paraatiesimerkkien ulkopuolelta. Lisäksi oman lukunsa
ovat saaneet voikukka, puut, Meilahti, puro ja joki, joiden kautta
kirja sivuaa myös kymmenittäin muita Helsingin puistoja. Donnerin
tekstit avaavat laajasti suomalaisen puutarha- ja puistosuunnittelun
kulttuurihistoriaa ja samalla Helsingin rakentumisen historiaa. Tässä
mielessä kirja on jokaiselle Helsinki-oppaalle suositeltavaa
lukemistoa.

Ainolan ja Suvirannan puutarhoista väitöskirjaansa valmistelevan
Donnerin asiantuntemus vakuuttaa ja teksti soljuu nautittavasti.
Erityisen virkistävää on, että Donner uskaltaa pudottaa myös painavan
sanan silloin, kun sille on tarvetta. Tästä oiva esimerkki on
Puut-luku. Antoisia ovat lisäksi pohdinnat kaupunkiympäristöjen
olemuksesta ja niiden kokemisesta, joita Donner pujottelee
faktapohjaisemman tekstin sekaan. Eskolan vuosina 2007 ja 2008
kuvaamat kauniit värikuvat linkittyvät tiiviisti tekstiin ja
näyttävät Helsingin alati muuttuvat kasvot puluista ja lahopuista
kesäiseen auringonlaskuun Töölönlahdella.

Teos ei ole kuitenkaan pelkästään tietokirja, vaan se avaa muitakin
tasoja. Donnerin teksteistä välittyy vahvan asiantuntijataustan
lisäksi omakohtainen, syvästi koettu suhde kotikaupunkiin ja
valittuihin kohteisiin. Tätä korostavat myös läpi teoksen kulkevat
viitteet kaunokirjallisuuteen, etenkin lyriikkaan. Tyylilaji ei ole
helppo, mutta Donner onnistuu välttämään sentimentaalisuuden ja
subjektivismin sudenkuopat. Teksti puhaltaa kohteisiinsa hengen, joka
tekee niistä enemmän kuin tutkijan havaintoja sunnuntaikävelyillään.
Kotikaupungin kartalle piirtyy vahvasti koettuja paikallisuuksia.

Paikka ei ole mikä tahansa kohta kaupungissa tai maantieteellinen
sijainti kartalla, vaan se syntyy ihmisen eksistenssiä puhuttelevista
aineksista. Paikka on enemmän kuin puutarha, sillä se ei synny
hetkessä, vaan vaatii syvemmän ajallisen suhteen. Donnerin sanoin:
'tärkeät paikat kasvavat kiinni ihmiseen hitaasti mutta varmasti kuin
sammal kallioon'. Juuri tämä ajallinen syvyys tekee paikoista
ihmiselle erityisen tärkeitä. 'Ihmisen identiteetti, käsitys omasta
itsestä rakentuu paikoissa. (...) Paikat, jotka koskettavat ja joihin
kiintyy tavalla tai toisella, kiinnittävät meidän aikaan ja omaan
elinympäristöön'. Toisin sanoen, ihmisen identiteetille on olennaista
suhde ja vuorovaikutus toisten kanssa ja toinen voi olla myös paikka.

Eskolan poikkeuksellisen aistivoimaiset kuvat säestävät nimenomaan
tätä puolta kertomuksessa. Kirjan loppusanoissaan Eskola vertaa
valokuvaajaa kirjailijaan. Molemmat välittävät merkitystihentymiä
ajassa ja paikassa, kokemusten paikkoja. Eskolan kuvat ovat tästä
erinomainen esimerkki. Hän onnistuu vangitsemaan kuvaushetken
tunnelman niin voimakkaasti, että kuvaajan kokemasta tilanteesta
tulee yhteisesti jaettava.

Eskolan kuvien keskiössä on usein elävä luonto, mutta niissä on myös
kolme erittäin olennaista, toisiinsa linkittyvää lisätekijää.
Ensinnäkin kuvissa on ihmisiä. Kaupunki on ihmisen luomus ja lähes
läpikotaisin inhimillinen ympäristö. Ihmisen vaikutus yltää
kaupungeissa melkein kaikkeen, myös kaupunkiemme luontoon. Tästä
syystä kaupunki on myös kertomus ihmisestä ja siitä, mitä me pidämme
arvokkaana.

Eloton luonto on silti tekijä, joka pakenee ihmisen hallintaa.
Eskolan kuvissa elottomalla luonnolla on keskeinen rooli muun muassa
kallioiden, vesistöjen, säätilojen sekä vuoden- ja vuorokaudenaikojen
kautta. Nämä seikat muodostavat arkipäiväisimmät luontokokemuksemme
kaupungissa ja vaikka haluaisimme, pakkasta, tuulta tai sateita emme
pysty säätämään. Rakennetun ympäristön yksi perustavimpia tehtäviä on
suojata meitä juuri näiltä luonnon ominaispiirteiltä.

Rakennettu ympäristö on kuvien kolmas tärkeä tekijä, usein taustalla
ja tarkoituksellisesti epäterävänä, mutta silti läsnä. Eskola tuo
mielenkiintoisesti esiin rakennetun ympäristön ja kaupunkiluonnon
kytköksiä. Näiden kahden väliset rajapinnat eivät ole kaupungissa
selkeitä.

Kaupunki on nimenomaan näiden kolmen tekijän - ihmisen, rakennetun
ympäristön, ja luonnon - muodostama elävä kudos. Jokaiselle tämän
liiton jäsenistä on ominaista jatkuva muutos, mutta lisäksi linkki
historiaan ja muistoihin. Siksi kaupunki on aina mennyt, oleva ja
tuleva, kuten Donner sanoo. Tämä muutoksen ja pysyvyyden dynamiikka
tekee kaupungista merkityksiltään jatkuvasti syvenevän ja uusiutuvan
kokonaistaideteoksen. Siten se pystyy myös tarjoamaan jatkuvasti
uusia rakennuspaikkoja ihmisen identiteetille.

Ensin ajattelin, että löytöretkeilijälle pieni karttakuva puistojen
sijainneista olisi ehkä ollut paikallaan, kunnes tajusin, että se
sotisi kirjan eetosta vastaan. Aito kaupunkilöytöretkeilijä ei kulje
kartan ja kompassin kanssa, vaan vaistojensa varassa 'flanööraten',
omia polkujaan. Paras tapa kokea kaupunki kaikessa rikkaudessaan on
kävellen. Tämä polkujen taso on kirjan kolmas taso, johon se
itsessään voi vain kutsua, kannustaa ja antaa pientä opastusta.
Jokaisen on lopulta itse löydettävä omat polkunsa ja salaiset
puutarhansa ja luotava omat paikkansa. 

Taneli Eskolan valokuvat ovat esillä 24.5.2009 asti myös Suomen
valokuvataiteen museon Asfalttipuutarhat - Paratiiseja
kaupunkirakenteen katveessa -näyttelyssä. 
(http://www.fmp.fi/fmp_fi/muvieras/nayttely/vaihtuva/2009/asfalttipuutarhat/index.htm)



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/