[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Britit matkalla Suomessa 1774-1863

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Katri Lento  tutkija, FM, Helsingin yliopiston historian laitos
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kyläkoski, Kaisa (toim.): You must not forget to take your own
harness. Travel reports from Southern Finland, between Eckerö and
Viipuri; Written in English 1774-1863; Selected for this publication
by Kaisa Kyläkoski. Books on Demand GmbH (omakustanne), 2008. 376 s.
sivua.


Britit matkalla Suomessa 1774-1863
---------------------------------------------------------

Kaisa Kyläkosken omakustanteena julkaiseman matkakertomuskokoelman
nimi tulee John Murrayn vuonna 1837 kirjoittamasta ohjeesta Suomeen
matkustaville: 'Älkää unohtako ottaa mukaan omia valjaita,
riittävästi vahvaa köyttä ja rasvaa vankkurien pyörille' Tämä, kuten
moni muu hyödyllinen ohje Suomeen matkaavalle, löytyy kokoelman
kahdeksastatoista matkakertomuksesta.


Matkakertomukset on koottu kronologiseen järjestykseen alkaen
1700-luvun viimeisestä neljänneksestä noin 1800-luvun puoliväliin
sakka. Suurin osa kirjoittajista on luultavimmin brittejä, minkä
lisäksi joukossa on ainakin muutama amerikkalainen. Kokoelmaan
valitut Suomen kuvaukset ovat osia laajemmista, usein
Pohjois-Eurooppaan tai Venäjälle suuntautuneista matkakertomuksista.
Kertomukset päättyvätkin juuri ennen kuin saavutaan joko Tukholmaan
tai Pietariin. Niissä matkataan reitin Tukholma, Ahvenanmaa, Turun
saaristo, Turku, Helsinki, Loviisa, Hamina, Viipuri ja Pietari
välillä.

Kokoelmaa kannattelee meillä aina niin suosittu teema 'mitä muut
meistä suomalaisista ajattelevat'. Suomi-kuvaa niistä löytyykin yllin
kyllin. Ulkoministeri Stubb silti tuskin riemastuisi jos ne koskisivat
nyky-Suomea, sillä huomiot Suomesta ja suomalaisista ovat usein
vähemmän mairittelevia. Esimerkiksi Nathaniel William Wraxallin
vuoden 1774 kokemusten mukaan Abo (Turku) on viheliäinen barbaarisen
provinssin pääkaupunki, suomen kieli on käsittämätöntä mongerrusta ja
karjalaiset luonteeltaan nöyristeleviä.  Jatkuvan huomioinnin kohteena
ovat aikakauden tyylin mukaan väestön ulkonäkö ja rodullisten
piirteet.  Silloiset suomalaiset ja heidän elinolonsa näyttäytyvätkin
eräänlaisen antropologisen tarkastelun kohteena. Suomalaisten
ulkonäköä ja käytöstapoja luokitellaan suhteessa venäläisiin tai
ruotsalaisiin. Esimerkiksi William Coxe korostaa vuoden 1779
kertomuksessaan suomalaisten poikkeavan venäläisistä ulkonäkönsä ja
vaatetuksen puolesta.  Coxe kertoo suomalaisten olevan usein
vaaleaihoisia, punatukkaisia (!), parrattomia ja suosivan keskipään
jakausta pitkissä hiuksissaan. Charles Boileau Elliot taas vertaa
viisikymmentä vuotta myöhemmin suomalaisia aasialaisiin ja kertoo
hiusten likaisuuden olevan tunnusomaisin piirre suomalaisten miesten
ulkonäölle.

Kertomusten tyyli on yhtenevä ja niissä kiinnitetään huomiota hyvin
samantyyppisiin asioihin. Tämä ei ole sattumaa, sillä
matkakertomukset olivat 1700- ja 1800-luvuilla hyvin suosittua
lukemistoa ja tarkan kaavan mukaan kirjoitettuja. Mitään
absoluuttisen totuudenmukaista kuvaa sen ajan Suomesta ei
kertomuksista tietystikään kannata hakea, vaan ne kuvaavat yhtä
paljon oman aikansa ajattelutapoja kuin varsinaista matkakohdettaan.
Käsitys jostain tietystä paikkakunnasta on usein matkantekijöiden
kulloistenkin oikkujen ja satunnaisten sattumien varassa. Sateisena
päivänä kaupungin ankeus korostuu tai yksittäisen majatalonpitäjän
ystävällisyydessä nähdään suomalaisen kansanluonteen kehittyneisyys.
Kehittynyttä vai ei, se onkin matkakertomusten suuri kysymys, jota
raportoijat arvioivat tarkalla silmällä. Kehittyneisyyden astetta
mitataan muun muassa analysoimalla asuinrakennusten alkeellisuutta
(puu- vai kivitaloja), tapojen hienostuneisuutta, tarjottujen
ruokalajien runsautta, viinin saatavuutta ja laatua tai pukujen
materiaalia. Subjektiivisten arvioiden vuoksi näkemykset vaihtelevat
runsaasti; esimerkiksi Turun tuomiokirkko kuvataan ankeana ja
mitättömänä vuonna 1774 ja vuonna 1824 jo loisteliaana ja juhlavana.
Tosin välissä ollut restauraatioprojekti on varmasti vaikuttanut
rakennuksen todelliseen ulkomuotoon.

Kertomuksissa on runsaasti kiinnostavaa Ahvenanmaan ja Turun
saariston elinolojen kuvausta. Matkakertomusten kautta lukijalle
aukeaa kuva saariston elämän karuudesta ja elannon eteen tehtävän
työn moninaisuudesta. Tukholmaan kulkevan reitin varrella asuneet
harvat perheet saivat kalastuksen oheen sivutuloja matkalaisten
majoittamisesta. Usein ainoana lisähuoneena ollut kamari olikin
varattu matkailijoille isäntäväen nukkuessa tuvassa. Matka Turusta
Tukholmaan pienillä veneillä saarten välistä puikkelehtien kesti
useampia päiviä ja pahimmassa tapauksessa kelirikon aikaan
saaristossa jouduttiin odottelemaan useita viikkoja, kuten George
Greenille kävi vuonna 1805. Greenin matka Pietarista Tukholmaan kesti
saaristoon juuttumisen takia yli kuukauden, mistä hän saikin erityisen
runsaasti valituksen aihetta alkaen iljettävästä oluesta ja pahasta
suolakalasta saariston naisten maskuliiniseen ulkomuotoon.

Kokoelman kertomusten kautta lukijalle näyttäytyy Helsingin kasvu
pienestä muutaman tuhannen asukkaan varuskuntakaupungista autonomisen
Suomen pääkaupungiksi ja Suomen merkittävimmäksi kaupungiksi.
Ensimmäisessä kertomuksessa vuodelta 1774 Helsinki mainitaan lähinnä
sivulauseessa matkailijan keskittyessä sen edustan saarella olevaan
linnoitukseen. Aikalaisten silmien kautta saakin kuvan siitä, miten
nopeasti Venäjän vallan alaisuuteen siirtymisen jälkeen kaupunkia
kasvatettiin. Jo vuonna 1830 Charles Colville Frankland ylistää
Helsinkiä 'kauneimmaksi ja mielenkiintoisemmaksi uudeksi kaupungiksi
minkä tuntee'. Helsingin kasvua seuratessa aukeaa kääntöpuolena myös
Turun nopea vajoaminen maan johtavasta kaupungista provinssiin. S.S.
Hill kommentoi Turkua 1850-luvulla jo lohduttomana ja autiona
kaupunkina, jossa observatoriokin oli enää jälkeenjäänyt tyhjä kuori
entisen kaupunkielämän paettua Helsinkiin.

Kokoelma tarjoaa erittäin hauskan lukukokemuksen. Ei ole myöskään
ihme että matkakertomukset ovat tutkijoiden usein käyttämää
lähdemateriaalia, sillä sen lisäksi että ne kertovat aikakaudestaan
kirjoittajiensa maailmanhahmotuksen kautta, niissä esitellään
pikkutarkasti esimerkiksi ruoka- ja esinekulttuuria. Kaisa Kyläkoski
on tehnyt suuren työn valitsemalla kertomukset ja keräämällä ne
yksiin kansiin. Silti on pakko todeta että edes vähäisellä
toimitustyöllä kokoelmasta olisi saanut huomattavan paljon enemmän
irti. Paikannimien suomentaminen ja muuttaminen nykylukijalle
tunnistettavaksi ei olisi ollut kovin suuri työ ja ehdottoman
tarpeellista. Entä keitä matkaajat olivat? Edes lyhyet esittelyt
heistä olisivat olleet paikallaan. Kirjoittajista ei anneta muuta
tietoa kuin nimet ja joidenkin kohdalla julkaisun nimi, jossa
kertomus on alun perin julkaistu. Samoin matkakertomusperinnettä
avaava johdanto olisi ollut hyödyllinen kertomusten ymmärtämiselle.
Kokoelmassa on yhteensä vain muutama alaviite, nekin kirjoittajien
itsensä tekemiä, joilla asioita selitetään aikalaislukijoille. Lukija
2000-luvulla jää kuitenkin usein ymmälleen ja kaipaamaan
lisävalaistusta. Kokoelma sopiikin erityisen hyvin heille, joilla on
intoa ja taitoa itse ottaa selville puuttuvat tiedot.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/