[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naarastiikereitä vai naisia?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Tiina Lintunen <tiina.lintunen at utu.fi>
VTL, Turun yliopisto
------------------------------------------------------

Naarastiikereitä vai naisia?

Hoppu, Tuomas: Tampereen naiskaarti. Myytit ja todellisuus. Ajatus
Kirjat: Jyväskylä 2008. 272 s.

FT Tuomas Hoppu on tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen tutkiessaan
Tampereen naiskaarteja vuodelta 1918. Punakaartiin liittyneet
aseistetut naiset olivat tuohon aikaan huomiota herättävä ilmiö niin
kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Sotivista naisista oli saatu jo
esimakua mm. Venäjän vallankumouksen yhteydessä ja nuo
naispataljoonat toimivatkin pitkälti suomalaisten naisten esikuvina.
Sisällissodan aseistetuista naisista on tehty tutkimuksia jo
aiemminkin, mm. kaksi vuotta sitten julkaistiin Anu Hakalan pro gradu
–työ Housukaartilaiset, jossa käsitellään Maarian naiskaartin
vaiheita. Toinen merkittävä, edellistä varhaisempi, tutkimus on Marja
Piiroinen-Honkasen vuonna 1995 valmistunut, julkaisematon pro gradu
–työ Punakaartin aseelliset naiskomppaniat Suomen sisällissodassa
1918. Piiroinen-Honkanen on siinä tutkinut naiskaartilaisia
laajemmin, sillä hänen aineistoonsa kuuluivat Lahden, Maarian,
Mäntsälän, Uuraan ja Viipurin komppaniat sekä osa Helsingin ja
Tampereen naiskaartilaisista. 

Tuomas Hopun tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on tarkastella
kriittisesti naiskaartia sisällissodan aikana. Hoppu etenee työssään
perinteisen kronologisesti. Hän ryhtyy käsittelemään aihetta
paneutumalla ennen sisällissotaa vallinneeseen yhteiskunnalliseen
tilanteeseen ja etenee sen jälkeen naiskaartien perustamisesta
taisteluihin ja naisten saamiin tuomioihin. Loppuluvussa hän
käsittelee vielä muutaman naisen myöhempää kohtaloa. 

Tarvitaanko sitten tätä uutta tutkimusta aseellisista naisista? Onko
sillä jotain uutta annettavaa? Kyllä, sillä tällä tutkimuksellaan
Hoppu murtaa useita näihin naisiin kohdistuneita myyttejä. Hän itse
toteaa, ettei tutkimuksen tarkoituksena ole ollut myyttien
murtaminen, vaan muodostaa mahdollisimman totuudenmukainen kuva
sisällissodan todellisuudesta. Oli tarkoitus mikä tahansa, hän
kuitenkin tulee osoittaneeksi tietyt elämään jääneet legendat
naiskaartilaisista vääriksi. Yksi tamperelaisia naisia koskenut
myytti, jonka Hoppu murtaa, on naisten väitetty hurjuus ja
sankarillisuus taisteluissa. Esimerkiksi punaisten luomassa
luokkasotakirjallisuudessa esiin nostettu naisten hurja hyökkäys
Onkiniemessä osoittautuu sepitteeksi, koska tamperelaiset naiset
olivat kyseisenä aikana toisaalla, mistä on todisteena useampia
dokumentteja. Hoppu todistaa myös, että monet naiset tahtoivat antaa
kiväärinsä pois ja kieltäytyivät joukolla lähtemästä rintamalle.
Tampereen naiset eivät siis osallistuneet merkittävästi taisteluihin,
vaan tosipaikan tullen monet heistä tahtoivat lähteä kotiin. Todeksi
osoittautuu kuitenkin se väite, että kaupungin kukistumisen ollessa
lähellä, naiset vielä vaativat jo luovuttamassa olleita miehiä
jatkamaan taistelua viimeiseen saakka. Punaisten
muistelmakirjallisuudessa naisista on luotu myyttisiä sankareita,
jotka ratkaisevasti vaikuttivat taisteluiden kulkuun Tampereella.
Punaiset eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka liioittelivat naisten
tekoja, vaan siihen syyllistyivät myös valkoiset: sotapropagandassa
naisten osallisuutta suurenneltiin ja heistä luotiin kuvia
raakalaismaisina petoina. Naisia nimiteltiin niin susinartuiksi kuin
naarastiikereiksikin. Valkoisten lehdistössä heidät tuomittiin
luonnonvastaisina ja heille toivottiin ankaria rangaistuksia.

Edelliseen liittyen, eräs sitkeästi elämään jäänyt myytti on ollut
myös se, että kaikki miesten housuissa esiintyneet naiset ammuttiin.
Muutamat tutkijat ovat jo aiemmin todenneet, että asekaartilaisen
yleinen vaatetus, miesten housut, ei merkinnyt välitöntä teloitusta.
Myös Tuomas Hoppu allekirjoittaa tämän väitteen Tampereen osalta.
Itse asiassa hän toteaa, että tamperelaisia naisia teloitettiin
huomattavasti vähemmän kuin Turun tai Maarian asekaartilaisia. Hopun
löytämä selitys tuntuu loogiselta: hänen mukaansa Tampereen
asekaartilaisten onneksi koitui se, että he toimivat vain
kotipaikkakunnallaan. Siellä heidät tunnettiin ja heidän sotaa
edeltävä menneisyytensä oli tiedossa. Tutusta puuvillatehtaan Idasta
ei muodostunut mielikuvaa tehotappajana. Kaikkia ase kädessä
tavattuja nuoria tyttöjä ei edes vangittu, vaan heidät komennettiin
koteihinsa. Turun ja Maarian naiset sen sijaan jäivät kiinni kaukana
kotoaan ja joutuivat tuomiolle Hämeenlinnassa ja Lahdessa saaden
osakseen ankarampaa kohtelua.

Hoppu kumoaa mm. myös sen aiemmin vallalla olleen käsityksen, että
naiskaarteja olisi alun perin perustettu vain vartiotehtäviin,
vapauttamaan miehiä rintamalle. Tampereen osalta voidaan ainakin
sanoa, että naisia koulutettiin nimenomaan taistelutehtäviin ja
lähtemään rintamalle. Tästä kielii mm. erään naiskaartilaisen kirje:
'Tänään meille sanottiin että ei ennen perusteta toista
naiskomppaniaa ennen kuin tämä komppania on saatu oppiin ja
rintamalle lähetettyä että nähdään kykeneekö se mihinkään' (s.72).
Kirje on maaliskuun puolivälistä, ajalta jolloin punaiset eivät
suinkaan olleet ryhtyneet vielä epätoivoisiin viivytystaisteluihin.
Naiskomppania siirrettiin miliisitehtäviin vasta sen jälkeen, kun he
olivat osallistuneet ensimmäiseen taisteluunsa.

Hopun tutkimus on paikallinen ja koskee nimenomaan tamperelaisia
naisia, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Paikallisuus tuo
mukanaan sen edun, että tutkija pystyy pureutumaan syvemmälle
tutkittavien elämään. Hoppu kirjoittaa naisista näiden oikeilla
nimillä ja valottaa heidän taustojaan. Varsinkin muutamien naisten
osalta selvitetyt sisällissodan jälkeiset ajat ovat hyvin antoisia ja
niistä olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin. Hoppu on
vertaillut omia tuloksiaan mm. Porin, Maarian ja Turun naisiin ja
tätä valtakunnallista kokoavaa otetta kirjassa olisi voinut olla
laajemminkin. Henkilöitä ja yksityiskohtaisia tapahtumakuvauksia
kirjassa esiintyy melkoisesti, muutamissa kohdin lähes uuvuttavissa
määrin. Kaiken kaikkiaan kysymyksessä on huolellisesti tehty
tutkimus, joka tarjoaa uutta, merkittävää ja erittäin kiinnostavaa
tietoa naisista, jotka vuonna 1918 tarttuivat aseisiin.


------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php