[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Viipurin rakennukset kertovat kaupungin historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Tuija Mikkonen 
FT, KTM
------------------------------------------------------


Viipurin rakennukset kertovat kaupungin historiaa

Viipurissa lomittuvat, sekoittuvat ja sulautuvat yhteen monet
historialliset aikakaudet. Kaupunki oli liki viisisataa vuotta
Ruotsin itävartio aina vuoteen 1710 saakka. Sen jälkeen
Viipuri siirtyi Venäjän keisarikunnan haltuun ja vuonna
1812 osaksi Suomen suurruhtinaskuntaa. Sisällissodan
jälkeen Viipuri ehti olla itsenäisen Suomen eräs
merkittävimpiä kaupunkeja vain parinkymmenen vuoden ajan
1918-1939. Kuitenkin juuri nuo vuodet ovat tehneet kaupungista
monelle suomalaiselle ikonin, jota yhä toistamiseen kiillotetaan
puheissa ja teksteissä. Sotavuosina vaihtuivat
valtaapitävät Viipurissa useaan otteeseen, kunnes vuodesta
1944 alkoi vajaa viisikymmentä vuotta kestänyt
neuvostoaika. Vuoden 1993 jälkeen on kaupunkikuva muuttunut
markkinatalouden keinoin. 
 
 Viipurin monivaiheinen
historia ja sen lukuisat kerrostumat ovat yhä
näkyvissä Viipurin historiallisella ydinalueella. Petri
Neuvonen opastaa kirjassaan ”Viipuri - rakennusperinnön
seitsemän vuosisataa”, mitä rakennukset voivat kertoa
ja miten ”kivistä kuvakirjaa” voi tulkita.   


 Teos on syntynyt tarpeesta päivittää Neuvosen
vuonna 1994 julkaisemaa kirjaa ”Viipurin historiallinen
keskusta - Rakennusperinnön nykytila”. Uusi teos ei ole
pelkästään päivitys, vaan uusi laitos, jossa
asioita on osittain syvennetty, laajennettu ja ryhmitelty uudestaan.
Kirjan formaatti ja rakenne ovat kuitenkin säilyneet
entisellään. Tutkimus rajautuu maantieteellisesti Viipurin
historialliseen ydinkeskustaan käsittäen keskiaikaisen
linnan, Linnoituksen kaupunginosan ja Pyhän Annan kruunun
linnoituksen. Näiltä alueilta löytyykin
epäilemättä rikkaimmat kerrostumat. Teos koostuu
kahdesta osasta: kronologisesta historiakatsauksesta, jossa
selvitetään rakennettuun ympäristöön
vaikuttaneita tekijöitä, ja rakennuskohtaisesta
inventointiluettelosta. Jälkimmäinen on
sivumäärältään hieman ensimmäistä
suppeampi. 
 
 Nojatuolimatka 
 
 Neuvonen kutsuu
lukijansa nojatuolimatkalle. Istahdan siis mukavasti nojatuoliini ja
lähden Neuvosen avustamana lukemaan Viipurin ristiriitaista
rakennusperintöä ja pyrin ymmärtämään,
miten Viipuri on syntynyt. Kirjan koko (26 x 22,5 cm) tuntui alkuun
hankalalta, mutta toki panoraamakuvat tulevat edukseen aukeaman yli
levittäytyvinä horisontaalisina nauhoina. 
 

Neuvonen tulkitsee rakennuksia lähteinä ja hänen
tutkimusotteensa on lähinnä kaupunkiarkeologinen, vaikkei
hän itse tartukaan kameraa järeämpiin
työkaluihin. Tutkija käyttää
rakennusympäristön kerrostumisesta termiä palimpsesti,
joka tarkoittaa alun perin kirjoitusmateriaalin, esimerkiksi
pergamenttien, kierrätystä merkityksessä
”uudestaan raaputettu”. Neuvonen käyttää
termiä tässä yhteydessä kuvaamaan sitä,
että historiallinen kaupunki koostuu eri aikoina
syntyneistä kerroksista, jotka kuultavat toistensa läpi -
siis aiemmin kirjoitettu kerrostuma näkyy osittain vanhan alta.
Näiden kuulloksien avulla Neuvonen tarjoilee Viipurin historiaa
lukijoilleen. Lukiessaan kiviseiniä tutkija toteaa kriittisesti
tulkitsevansa näkemäänsä ja lukemaansa omalla
tavallaan myöntäen, että joku muu saattaisi kutoa
samoista aineksista toisenlaisen kudoksen. Näinhän
tutkimusta yleensäkin tehdään - kukin omalla tavallaan
päätyen omiin johtopäätöksiinsä, jotka
hyvin perusteltuina voivat itse kukin olla yhtä
päteviä tuloksia.  
 
 Kirja on kirjoitettu
erityisesti suomalaisille lukijoille suomalaisista
lähtökohdista. Neuvosella on eräinä
tärkeinä lähtökohtina ollut Juha Lankisen
tekemä vuoden 1939 tilannetta kuvaava Viipurin pienoismalli ja
Lankisen pienoismallia varten laatimat kartat. Neuvonen
väittääkin 1930-luvun muodostaneen suomalaisten
kollektiivista muistia. Toki tätä käsitystä
vahvistamaan on julkaistu kirja toisensa jälkeen, mutta
väitän, että valtaosalle suomalaisista Viipuri on
lähes tuntematon tai ainakin ilman nostalgiaa kohdattava
venäläinen kaupunki, jossa on ehkä hennosti jotakin
mukavan tuttua. Viipuria tulisikin vihdoin oppia lukea avoimin silmin
ilman lähtöasetelmia. Nostalgiakirjallisuutta on jo kylliksi
julkaistu, eikä Neuvosen kirja missään nimessä
tähän luokkaan lukeudukaan. 
 
 Ajan
siivillä
 
 Kirjan ensimmäinen osa - kronologinen
kertomus - soveltuu mainiosti nojatuolimatkailuun. Tarina etenee
sujuvasti, joskin upeat panoraamakuvat ja mielenkiintoiset kuvakulmat
pysäyttävät välillä lukijan. Kameratyö
on paikoitellen sävähdyttävää ja tuo esille
kauneuden moninaisuuden ja rosoisuuden. Neuvonen on
löytänyt jopa Vesiportinkadun kliseemäiseen
kuvakulmaan yllättävää vaihtelua. 
 

Lähdetyöskentely on vakuuttavaa, joskin perustietoja on
ammennettu pitkälti suoraan aiemmasta painoksesta tai sen
taustatyöstä, mikä ei luonnollisestikaan heikennä
niiden painoarvoa. Vaikka Neuvonen mainitsee rakennukset
itsessään tärkeimmiksi tutkimuslähteikseen, ei
hän jätä sanomaansa omien mielipiteidensä varaan,
vaan juoksuttaa tunnollisesti lähdekirjallisuutta ja
arkistolähteitä todistusaineistonaan. 
 
 Kirjan
lopussa on sarja huolella piirrettyjä karttoja, joihin eri
aikoina syntyneet rakennusvaiheet on havainnollisesti merkitty eri
värein. Karttojen sijoittamisella pelkästään
kirjan loppuun on ongelmansa. Kirjan tekstiä ja erityisesti
inventointiluetteloa tutkittaessa kartat olisi hyvä olla
esillä erikseen tai edes osina tekstin yhteydessä.
Inventointiosuudessa olisin kaivannut myös enemmän kuvia
rakennuksista. 
 
 Kirjoittamattomana
lähtöolettamuksena on, että lukija jo tuntee Viipurin
kohtalaisen hyvin. Ensikontaktina Viipuriin kirjan alkuosa avaa
kyllä ansiokkaasti kaupungin ja sen rakennetun
ympäristön historiaa, mutta paikkojen keskinäisen
sijainnin tunteminen olisi alkuosaakin lukiessa
hyödyllistä. Historiaosuus soveltuu hyvin
nojatuolimatkalaiselle, eikä lukijan tarvitse olla edes
arkkitehtuurin asiantuntija. Inventointiluetteloa sen sijaan on
parempi tutkia työpöydän äärellä kartan
avulla. Luettelo antaakin sukututkijoille ja muille
yksittäisistä rakennuksista kiinnostuneille arvokasta
tietoa. Joidenkin rakennusten tarkka sijoittaminen kartalle on tosin
hankalaa katuosoitteiden puuttuessa, vaikka tonttijaotukseen
viittaava numerointi onkin useimmissa tapauksissa riittävä.

 
 Kirjan kaksijakoinen rakenne on hieman ongelmallinen.
Vuoden 1994 painoksessa - ottaen huomioon, että se aikanaan
syntyi Neuvosen diplomityön pohjalta - kaksiosaisuus on
ymmärrettävissä. Uutta laitosta suunniteltaessa olisi
nojatuolikirjaa kannattanut laajentaa sekä tekstin että
kuvituksen osalta erilliseksi kirjaksi. Inventointiluettelolle
puolestaan olisi varmaan kysyntää tutkijoiden parissa omana
erillisenä tuotteenaan. Lisäksi jäin pohtimaan
inventointiluettelon päällekkäisyyttä ja suhdetta
Neuvosen, Tuula Pöyhiän ja Tapani Mustosen yhdessä
kirjoittamaan ”Viipuri - opas kaupunkiin” (1999)
-nimiseen suurempaa aluetta käsittelevään opaskirjaan.

 
 Nykyviipurilaisten tarinat
 
 ”Viipuri -
Rakennusperinnön seitsemän vuosisataa” on onnistunut
päätavoitteessaan johdattaa lukijat
ymmärtämään rakennusten sanomaa. Petri Neuvonen
on myös ansiokkaasti lisännyt Viipuri-kirjallisuuden
pitkää rivistöä tuomalla uutta tietoa ja uusia
näkemyksiä kaupungista. Ansiokasta on myös
restaurointi- ja suojeluhistorian esittäminen osana
rakennushistoriaa. Joissakin kohdissa tieteellinen todistusvoima
ontuu tai asioiden yhteys tutkimusaiheeseen jää
epäselväksi. Esimerkkeinä tästä mainittakoon
kieli- ja kansallisuuskysymykset ja tutkijan näkemys suomalaisten
kollektiivisesta muistista Viipurin yhteydessä eli aiheet, jotka
eivät ole Neuvosen vahvinta osaamisaluetta.
 
 Petri
Neuvonen on määrätietoisesti pyrkinyt avoimeen
tutkimusotteeseen onnistuen siinä sangen hyvin. Myös Suomen
sisällissodan vaiheet ja niiden liittyminen Viipurin paikkoihin
tuodaan lyhyesti esille. Viimeisten 60 vuoden aikaa
esiteltäessä olisin odottanut hieman syvempää
venäläisten lähtökohtien huomioimista, mutta
tätä puutetta paikatakseen Neuvonen esittääkin
jatkotutkimuksen kimmokkeeksi ajankohtaisen kysymyksen: onko
kaupungin nykyisillä asukkailla oma kertomuksensa kaupungista?
Varmasti on. Nykyviipurilaisten tarinoiden tutkiminen toisi taatusti
uuden vahvan kerrostuman Viipurin rakennushistoriaan
täydentämään Neuvosen kokoamaa kuvaa.



------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/