[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Meillä on oma kiria, oikialla murtehella

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

------------------------------------------------------
Saressalo, Lassi <lassi.saressalo at elisanet.fi>
ft, dosentti, Tampere
------------------------------------------------------

Meillä on oma kiria, oikialla murtehella

Rintala, Aulis: Kalevala eteläpohjalaisella murteella. LUMO: Gummerus
Kirjapaino 2008. 329 s.

Mun teköö kovastim miäli,
ajatteloo aivoniki,
ruveta runoolemahan
sukuvirttä sualtamahan
laatuvirttä laulamahan

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi, 
lähteäni laulamahan,
sukuvirttä suoltamahan, 
lajivirttä laulamahan

Kalevalan vuonna 2006 nykysuomeksi (Pilot-kustannus Oy) kääntänyt
Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala on jälleen
tempaissut tuottamalla kansalliseepoksemme Etelä-Pohjanmaan murteelle.
Eräässä mielessä Rintalan teos vapautti Kalevalan lukijat raskaasta
kalevalakielestä, jonka Lönnrot loi 1830-luvulla ja julkaisi ensin
vuoden 1835 vanhassa ja sitten uudessa Kalevalassa vuonna 1849.
Rintalan nykysuominen teos tuli tuolloin hyvänä lisänä Kai Niemisen
vuonna 1999 tuottamaan proosamuotoiseen Kalevalaan (SKS). Olikin jo
aika tehdä jotain. Onhan suomen kieli reilussa puolessatoista
vuosisadassa muuttunut, ja toisaalta Kalevalan kieli oli jo
syntyessään arkaaista ja runomuotoisena lähes kaikille verraten
vaikeaa omaksua ja ymmärtää. Mielenkiintoista on, että ennen
Kalevalaa nykykielelle -versiota, oli sitä helpointa lukea vuonna
1999 ilmestyneenä Lars ja Mats Huldénin erinomaisena ruotsinnoksena
(ATLANTIS). Kalevalan juhlavuonna 1999 ilmestyi myös Matti Lehmosen
savonkielinen Kalevala (Atena kustannus), joka ei kyllä
muunkielisille suomalaisille teoksen luettavuutta juurikaan
helpottanut, ja jonka runomitta herätti vaihtelevia mieltymyksiä.

Kalevalan harrastus on vähentynyt eikä sen opetus
kulttuurihistoriallisena kokonaisuutena vieläkään toimi. Kalevalaväki
odottaakin suurin toivein Kalevalaseuran ensi vuonna ilmestyvää
kansalliseepoksen kulttuurihistoriaan keskittyvää kokoomateosta.
Kuitenkin Kalevala elää syvällä suomalaisen mielessä ja erityisesti
kielessä. Siksipä Rintalan ajatusta tuottaa eepos oikeassa mitassaan
”kansankielelle” on syytä tervehtiä tyydytyksellä huolimatta siitä,
että joissain piireissä moista Kalevalan uudelleenmuotoilua ei
pidetäkään kovin suotavana – onhan eepos ollut ja on edelleen se pyhä
kirja, jonka kautta maallemme ja kansallemme avattiin sen
kirjoittamaton historia. Jo Lehmosen savonkielinen kiännös herätti
keskustelua, samoin jossain määrin jopa Niemisen proosaversio –
olihan molemmissa murrettu kalevalakielen pyhyyttä. Jo aiemminkin oli
eri käännösten yhteydessä keskusteltu oliko Kalevalan lyhentäminen
erikielisissä käännöksissä suotavaa ja erityisesti teoksen
esittäminen proosamuodossa on aikojen myötä oudostuttanut monia.

Itse itä-länsisuomalaisena on sanottava, että Rintalan käyttämä
eteläpohjalainen kielimuoto sointuu Kalevalaan paremmin kuin
savolainen kielimuoto. Jo yllä olevasta esimerkistä huomaa, että
Rintalan kieli/murre ”rimmaa” hyvin, onhan muun muassa Lönnrotin
Kalevalan kielimuodossa huomattava määrä pohjalais-vienalaisia
murremuotoja. Rintalan ortografia on kevyttä, sanansisäiset ja
sanaloppuiset mukautumisilmiöt oppii lukemaan helposti, vaikka niitä
ei totutusti kirjakielessä esiin kirjoitetakaan (kumpa, pöyräm
päälle, otak kiinni). Eteläpohjalainen kieliversio sopii myös
erinomaisesti kalevalamitan trokeen vaatimaan kahdeksaan tavuun. Tätä
prosessia helpottaa svaavokaalien käyttömahdollisuus (vanaha,
taharon). Tarkalleen ottaen Rintalan murre, jota hän tietenkin kutsuu
kieleksi, on lähinnä Härmänmaan seutukunnan murretta, jota kuulee
elävänä Alahärmässä, ylihärmässä, Kauhavalla ja Kortesjärven
lounaiskulmalla. Lähellä ovat myös Lapuan ja Nurmon murteet. Rintalan
mahdollisuuksia kielelliseen onnistumiseen ovat lisänneet
luonnollisesti elämän alkuvuodet kauhavalaisessa puhekulttuurissa,
jonne siteet ovat edelleenkin voimakkaat. Myöskin suomen kielen
opinnot Tampereella ja kiinnostuminen sekä Kalevalaan että murteisiin
ovat taanneet hyvän pohjan tehdyille töille. Mitallinen onnistuminen
taas oli odotettua: Rintalan käsialaa on nimittäin Kalevalaisen
Runokielen Seuran niin sanottu trokeemankeli, jonka avulla voi
testata kirjoittamansa kalevalamitan oikeellisuuden.

Rintala on ottanut vapauden muokata alkuperäistekstiä tarpeen mukaan.
Hän on jättänyt pois osan pitkästyttäviä Kalevalan tarinoiden kannalta
toisarvoisia osioita ja tarvittaessa täydentänyt runoja omilla
selittävillä säkeillään. Näin kyse ei ole Kalevalan orjallisesta
kääntämisyrityksestä toiseen kieli/murremuotoon vaan kalevalatekstien
esittämisestä eteläpohjalaisittain. Tekstien ymmärtämistä helpottaa
eteläpohjalais-suomalainen sanasto, jonka löytää kirjan lopusta.
Rintala itse toivoo, että lukija tapailisi kalevalamittansa taakse
perusmelodiaa, joka toki on jokaisen suomalaisen päässä
kansallisperimänä. Näin avautuvat sekä Kalevala että eteläpohjalainen
kielimaisema.

------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/index.php