[Antiquitas] Katosiko kamerasi? Kysely tutkimusaineistojen hallinnasta humanististen alojen tutkijoille
Manna Satama
manna.satama at gmail.com
Ti Joulu 9 13:17:59 EET 2025
Kutsumme teitä, hyvät humanististen alojen tutkijat, osallistumaan kyselyyn
aineistonhallinnasta.
Oletko joskus pudottanut juuri valmistuneet muistiinpanot vesilätäkköön,
hukannut kamerasi tai sen muistikortin kriittisellä hetkellä tai oletko
ehkä keksinyt aivan mainion tavan pitää arkistoaineistosta ottamasi
valokuvat erinomaisessa järjestyksessä?
Haluaisimme kuulla teiltä, millaisia ajatuksia aineistonhallinta herättää,
millaisia sattumuksia tutkijanuralle on kenties mahtunut tai mikä
aineistonhallinnan ohjeistuksissa eniten hämmästyttää tai närkästyttää.
Finn-ARMA-verkostoon kuuluva Humanistien aineistonhallinnan työryhmä* on
luonut erityisesti humanististen alojen tutkijoille suunnatun kyselyn
aineistonhallinnasta, joka liittyy laajempaan tutkimushakkeeseen: “Eihän
minulla ole dataakaan!”**.
Kysely toteutetaan siten, että emme kerää suoria henkilötietoja ja pyrimme
anonymiteettiin. Täyttä anonymiteettiä emme voi kuitenkaan taata, sillä
esimerkiksi kollegasi voi tunnistaa sinut jonkin yksityiskohdan
perusteella. Pyrithän siis vastauksissasi siihen, ettet ilmaise omia tai
muiden henkilötietoja tai mainitse esimerkiksi tutkimusorganisaatiota tai
paikkakuntaa nimeltä. Jos vastauksissa on mukana yksilöiviä henkilötietoja,
poistamme ne mahdollisimman pian aineiston joukosta.
Juuri sinun näkemyksesi ovat korvaamattomia kehitettäessä
aineistonhallinnan käytäntöjä ja ohjeistusta palvelemaan mahdollisimman
hyvin myös humanististen alojen tutkijoita.
Kysely löytyy osoitteesta: https://redcap.link/uvylnt49
Kyselylomakkeelta löytyy linkki tietosuojailmoitukseen. Kyselyn
yhteyshenkilöt: Manna Satama (manna.satama ät uef piste fi) tai Aleksi
Peura (aleksi.peura ät helsinki piste fi).
Lämmin kiitos osallistumisestasi!
* Finn-ARMA-verkosto on korkeakoulujen perustama laaja-alainen
yhteistyöverkosto, joka toimii tutkimushallinnon, tutkimuksen tuen ja
tutkimuspalveluiden alueella. Verkostoon kuuluu useita itsenäisesti
toimivia alatyöryhmiä, joista yksi on Humanistien aineistonhallinnan
työryhmä. Työryhmään kuuluu humanistitaustaisia asiantuntijoita useista
korkeakouluista.
** Tiivis kuvaus tutkimushankkeesta ”Eihän minulla ole dataakaan!”
Perinteisten humanististen tutkimusaineistojen hallinnan ongelmia ja
ratkaisuja
Tutkimuksemme tavoitteena on auttaa perinteisiä humanistisia aineistoja
hyödyntävää tutkimusta omaksumaan avoimen tieteen ja FAIR-periaatteiden
käytäntöjä sekä kehittää ohjeistusta, joka tukisi tutkijoiden arjen työtä
ja toimintatapoja. Taustalla on havainto, että tällaisiin aineistoihin
nojaava tutkimus ei nykyisin näy eikä vaikuta täysimääräisesti – sen
potentiaali ja merkittävyys jäävät osin piiloon niin yksittäisten
tutkijoiden työssä kuin aineistoja ylläpitävien taustaorganisaatioiden
toiminnassa.
Tutkimustavoitteidemme kannalta on olennaista saada tutkijoiden jo olemassa
olevat hyvät käytänteet ja vinkit jaettavaksi koko tiedeyhteisölle
kartoittamalla epäformaalia ja risteävää keskustelua. Tutkimuksemme tulokset
eivät ole vain perinteistä humanistista aineistoa käyttävän tutkimuksen
hyväksi, vaan niitä voidaan hyödyntää laajemmin tutkimuksen
aineistonhallinnan ohjeiden ja käytänteiden kehittämisessä.
Tutkimusongelma kytkeytyy avoimen tieteen, aineistonhallinnan ja ns.
perinteisten humanististen aineistojen tutkimuksen väliseen hankaukseen.
Keskeiset kysymykset ovat:
· Miten humanististen alojen tutkijat hallinnoivat
tutkimusaineistojaan?
· Millaisia aineistonhallinnan käytännön kokemuksia heillä on?
· Millaisia hyviä käytäntöjä tunnistetaan?
· Millaisia ohjeita ja millaista tukea tutkijat kaipaavat?
· Miten tutkijoiden arkipäivän tutkimuskäytänteet suhteutuvat
avoimen tieteen linjauksiin, suosituksiin ja toimenpideohjeisiin?
Julkaisemme tutkimushankkeemme tulokset tieteellisinä, ammatillisina ja
yleistajuisina artikkeleina. Tuloksia voidaan hyödyntää opetuksessa,
ohjeissa ja organisaatioiden tukipalveluiden kehittämisessä.
Tutkimuksemme keskeisenä aineistona toteutamme kyselyn “Katosiko
kamerasi?”. Täydennämme aineistoa mahdollisesti haastatteluin.
Tutkimuksessa kartoitamme myös aiheeseen liittyvää tutkimusta ja olemassa
olevia relevantteja ohjeita.
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/antiquitas/attachments/20251209/cdc95f5d/attachment.html>
Lisätietoja postituslistasta Antiquitas