[Kansanaanestys] [toriparkki] Julkilausuma- HALLOO! [1 Attachment]

anne.uotila at tyoterve.fi anne.uotila at tyoterve.fi
To Nov 26 22:13:06 EET 2009


Terve vaan kaikille

Julkilausuma on aiheellinen, mutta itse ehdottaisin sopuisampaa tekstiä, koska 
ihmisellä
on tapana loukkaantua, jos haukutaan tyhmäksi
 Olen alle tehnyt joitakin korjausehdotelmia. Tehkää lisää. 
En tosin tiedä taustaa, koska en ollut palaverissa.

Anne U.



 Turhuuksien Toriparkki ?liikkeen julkilausuma xx.xx.  2009
> 
> 
> OULUSSA JO JÄRKI VOITTI, KOSKA TURUSSA?
> 
> Turun  toriparkin yhden  paikoituspaikan hinta jopa 100.000 euroa
> 
> 
> Oulun kaupunki luopui lokakuussa keskustan kallioparkkihankkeesta. 
> Kaupunginjohtaja Matti  Pennasen mukaan keskustaluolan kaatoi se, että 
> tontinomistajat eivät sitoutuneet maankäyttösopimuksiin, ja että  
> parkkipaikkojen hinnat osoittautuvat tarkemmassa laskennassa 
> ennakoitua korkeimmiksi.  Oulun kaupungin laskelmien mukaan 
> 900-paikkaisen  keskustan kallioparkin hinnaksi olisi tullut 60 
> miljoonaa euroa, eli noin 67.000 euroa per paikoituspaikka.
> 
> Turun torinparkin osalta ei mitään kustannuslaskelmaa ole esitetty 
> missään vaiheessa. Oulussa paikoitusluolan asemakaavan liitteenä oli 
> myös kustannusarvio ? tosin alhaisempi kuin nyt tarkemmin laskettu. On 
> todennäköistä, että saveen rakennettavan   Turun toriparkin yhden 
> paikoituspaikan hinta lienee lähempänä 100.000 euroa tai jopa enemmän, 
> jos arkeologiset kaivaukset (säilytettävä muinaismuistot)  tai 
> maaperätutkimukset  (torilla on sijainnut huoltoasema) tai 
> rakennustilanne  (savirakentaminen) aiheuttavat lisäyllätyksiä. 
> 
> Turhuuksien Toriparkki ?liike kehottaa Turun Toriparkki Oy osakkaita 
miettimään vielä ainakin kerran, voiko  toriparkki koskaan olla kannattavaa 
liiketoimintaa niin kuin osakeyhtiölaki edellyttää.  Tässä vaihessa osakkaan 
olisi velä helppo irroittautua ankkeesta, koska rakentamista ei ole aloitettu.
 
> 
> On ilmeistä, että Turun Toriparkki Oy:n osakkaat, torin ympäristön 
> kiinteistöomistajat,  ovat vain kiinnostuneita toriparkkikaavaan 
> liittyvästä maanalaisesta  liikerakentamisesta  eli omien 
> kiinteistöjensä jalostamista. Ilman Turun kaupungin  eli turkulaisten 
> veronmaksajien merkittävää panostusta toriparkkihanke ei tule koskaan 
> toteutumaan.   Turun kaupungin ja  Turun Toriparkki Oy:n välisen  
> esisopimuksen mukaan hanke on  yhteishanke, ei  yksityisen 
> paikoitusyhtiön oma bisnes.  Turkulaisille veronmaksajille koituvia 
> kustannuksia ei ole juuri arvioitu, mutta  Yliopistonkadun ajoluiskan 
> osalta on laskettu, että  pelkät johtosiirtojen kustannukset olisivat 
> noin  200 000 ?.
> 

> Turhuuksien Toriparkki -kansalaisliike kehottaa Turun kaupungin 
> päättäjiä olemaan sitouttamatta turkulaisia veronmaksajia yhtään 
> enempää  tähän taloudellisestikin kyseenalaiseen hankkeeseenja vaatii, että  
Turun kaupunki 
> irtautuu  Turun Toriparkki Oy:n kanssa tehdystä esisopimuksesta 
> Esisopimus on molemminpuolisesti irtisanottavissa käytännössä 
> osapuolten harkinnan mukaan; nyt on se hetki jolloin Turun kaupungin 
> päättäjät voisivat kantaa taloudellista vastuuta ja antaa turkulaisille
> joululahjaksi toriparkittoman tulevaisuuden.
.
> 
> 
> 
> Lisätietoja: Saara Ilvessalo puh: ?.Asko Mäki puh: ?.?  Maarit Nermes, 
> varapuheenjohtaja, Meidän Turku ? Vårt Åbo ry  puh: 044-0610316  ???
> 
> 


----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: mhnerm at utu.fi
Päivämäärä: 26.11.2009 15:51
Vastaanottaja: 
Kopio: <toriparkki at yahoogroups.com>, <toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi>
Aihe: Re: [Kansanaanestys] [toriparkki] Julkilausuma- HALLOO! [1 Attachment]

<*>[Attachment(s) from Maarit Nermes included below]

Moi


Kukaan ei ole kommentoinut julkilausumaehdotusta, jota jo media kyselee...
pliis, voisitteko kommentoida, ainakin palaverissa olleet.

Maarit

> Hei !
> 
> Ohessa julkilausumaluonnos sekä leipätekstinä että liitetiedostona 
> (rtf), josta oli palaverissa puhe.
> 
> Kommentoikaa ja muokatkaa.
> 
> tere Maarit
> 
> ----
> 
> Turhuuksien Toriparkki ?liikkeen julkilausuma xx.xx.  2009
> 
> 
> OULUSSA JO JÄRKI VOITTI, KOSKA TURUSSA?
> 
> Turun  toriparkin yhden  paikoituspaikan hinta jopa 100.000 euroa
> 
> 
> Oulun kaupunki luopui lokakuussa keskustan kallioparkkihankkeesta. 
> Kaupunginjohtaja Matti  Pennasen mukaan keskustaluolan kaatoi se, että 
> tontinomistajat eivät sitoutuneet maankäyttösopimuksiin, ja että  
> parkkipaikkojen hinnat osoittautuvat tarkemmassa laskennassa 
> ennakoitua korkeimmiksi.  Oulun kaupungin laskelmien mukaan 
> 900-paikkaisen  keskustan kallioparkin hinnaksi olisi tullut 60 
> miljoonaa euroa, eli noin 67.000 euroa per paikoituspaikka.
> 
> Turun torinparkin osalta ei mitään kustannuslaskelmaa ole esitetty 
> missään vaiheessa. Oulussa paikoitusluolan asemakaavan liitteenä oli 
> myös kustannusarvio ? tosin alhaisempi kuin nyt tarkemmin laskettu. On 
> todennäköistä, että saveen rakennettavan   Turun toriparkin yhden 
> paikoituspaikan hinta lienee lähempänä 100.000 euroa tai jopa enemmän, 
> jos arkeologiset kaivaukset (säilytettävä muinaismuistot)  tai 
> maaperätutkimukset  (torilla on sijainnut huoltoasema) tai 
> rakennustilanne  (savirakentaminen) aiheuttavat lisäyllätyksiä. Onko 
> Turun Toriparkki Oy:llä ja sen  osakasyhtiöillä minkäänlaista 
> laskutaitoa  tai ajatusta siitä, miten he aikovat saada toriparkin 
kannattavaksi?
> 
> Turhuuksien Toriparkki ?liike kehottaa Turun Toriparkki Oy osakkaita 
> kaivamaan esille  laskutikut ja liiketaloustieteen oppikirjat  sekä  
> toteamaan se karu tosiasia, ettei  toriparkki voi koskaan olla 
> kannattavaa liiketoimintaa niin kuin osakeyhtiölaki edellyttää. Tämän 
> todettuaan osakkaat voivat ilmoittaa irtautuvansa koko hankkeesta, 
> niin kuin Oulussakin tehtiin. 
> 
> On ilmeistä, että Turun Toriparkki Oy:n osakkaat, torin ympäristön 
> kiinteistöomistajat,  ovat vain kiinnostuneita toriparkkikaavaan 
> liittyvästä maanalaisesta  liikerakentamisesta  eli omien 
> kiinteistöjensä jalostamista. Ilman Turun kaupungin  eli turkulaisten 
> veronmaksajien merkittävää panostusta toriparkkihanke ei tule koskaan 
> toteutumaan.   Turun kaupungin ja  Turun Toriparkki Oy:n välisen  
> esisopimuksen mukaan hanke on  yhteishanke, ei  yksityisen 
> paikoitusyhtiön oma bisnes.  Turkulaisille veronmaksajille koituvia 
> kustannuksia ei ole juuri arvioitu, mutta  Yliopistonkadun ajoluiskan 
> osalta on laskettu, että  pelkät johtosiirtojen kustannukset olisivat 
> noin  200 000 ?.
> 
> Turhuuksien Toriparkki -kansalaisliike kehottaa Turun kaupungin 
> päättäjiä olemaan sitouttamatta turkulaisia veronmaksajia yhtään 
> enempää  tähän katastrofihankkeeseen ja vaatii, että  Turun kaupunki 
> irtautuu  Turun Toriparkki Oy:n kanssa tehdystä esisopimuksesta 
> Esisopimus on molemminpuolisesti irtisanottavissa käytännössä 
> osapuolten harkinnan mukaan; nyt on se hetki jolloin Turun kaupungin 
> päättäjät voisivat käyttää järkeään ja antaa turkulaisille  
> joululahjaksi toriparkittoman tulevaisuuden.
> 
> 
> 
> Lisätietoja: Saara Ilvessalo puh: ?.Asko Mäki puh: ?.?  Maarit Nermes, 
> varapuheenjohtaja, Meidän Turku ? Vårt Åbo ry  puh: 044-0610316  ???
> 
> 
> Turhuuksien Toriparkki  on turkulaisten kansalaisliike, jossa ovat  
> mukana järjestöinä 
> Vasemmistonuoret, Turun opiskelevat vihreät, Maan Ystävät, Turun 
> vihreät nuoret ja Meidän Turku- Vårt Åbo  ry. Web-sivu: 
> http://www.toriparkki.net/ 
> 
> 
> 



<*>Attachment(s) from Maarit Nermes:


<*> 1 of 1 File(s) http://groups.yahoo.
com/group/toriparkki/attachments/folder/1832313040/item/list 
  <*> TurhuuksienToriparkkiJulkilausumaMarraskuu2009RTF.rtf

------------------------------------

Yahoo! Groups Links

<*> To visit your group on the web, go to:
    http://groups.yahoo.com/group/toriparkki/

<*> Your email settings:
    Individual Email | Traditional

<*> To change settings online go to:
    http://groups.yahoo.com/group/toriparkki/join
    (Yahoo! ID required)

<*> To change settings via email:
    toriparkki-digest at yahoogroups.com 
    toriparkki-fullfeatured at yahoogroups.com

<*> To unsubscribe from this group, send an email to:
    toriparkki-unsubscribe at yahoogroups.com

<*> Your use of Yahoo! Groups is subject to:
    http://docs.yahoo.com/info/terms/