[Kansanaanestys] Vast: Uusi versio

Mäki Asko asko.maki at kaarina.fi
Ti Tammi 27 14:51:00 EET 2009


Hei,

Ohessa korjattu luonnos kansanäänestystä perustelevaksi mielipidekirjoitukseksi.


Allekirjoittajiksi olen merkinnyt nimensä käyttämiseen luvan selvästi
ilmoittaneet, esitetyt (Saara) ja tekstin muokkaamiseen aktiivisesti
osallistuneet (Anne).  Naisia on selvästi vähemmän kuin miehiä, joten toivon
useamman naisen vielä antavan nimensä käyttöön.  Olen tulkinnut niin, että
taustajärjestöjä ei merkitä, vaan luotetaan ihmisten tunnistavan nimien
perusteella eri tahojen olevan mukana.  Oman nimeni panin tietoisesti
ensimmäiseksi (tämän tekstin pohjan laatijana ja alkuperäisen aloitteen
tekijänä; tämä kirjoitus siis tavallaan jatkaa ensimmäistä asiasta
kirjoittmaani mielipidekirjoitustani, johon on liittynyt aika paljon ihmisiä),
muut aakkosjärjestyksessä.  Jos tätä ei pidetä sopivana, voin toki merkitä oman
nimeni myös aakkosjärjestyksen mukaiseen kohtaan.

Jos tämä on tällä selvä (siis nimiä kyllä vielä allekirjoittajiksi mielellään
lisää), lähetän tekstin huomenna (ke 28.1.) Turun Sanomien Mielipiteet
-toimitukselle.  Luulen, etä tätä on turha pantata, ja epäilen, ettei
julkaisuajankohdasta voi oikein neuvotellakaan.

Tapaamme kokouksessa tänään kello 17 Kirjakahvilassa.

Asko M 044 56 04 606

PS Voisiko joku ystävällisesti lähettää tämän viestin liitteineen vielä
uudestaan Kansanäänestyslistalle, kiitos.  Saan nimittäin uudenlaista vastausta,
jonka mukaan viesti ei mene perille kaikille (jollekin Yahoo.group:lle).  Vai
onko kyseessä vain jokin hämäys, mainos tms.?

Sama
-------------- seuraava osa --------------
Ei-tekstimuotoinen liite on poistettu...
Nimi: Kansanäänestys3.doc
Tyyppi: application/msword
Koko: 24064 bytes
Kuvaus: ei saatavilla
Url : https://lists.utu.fi/pipermail/toriparkkikansanaanestys/attachments/20090127/03fe5d6f/attachment-0001.doc