[Kansanaanestys] vastineista

Anne Uotila anne.uotila at turuntyoterveysry.inet.fi
To Tammi 15 07:46:11 EET 2009


Kiitokset Maunolle ja ylelle eilisestä ( ja Kjisikillekin, joka vähän 
sekoitti pakkaa) !

Lybeckin mielipidekirjoitus vaatii todella kunnon vastineen/vastineita. 
Oma eilen TS:aan lähettämäni ei ole sellainen, koska halusin laittaa 
siihen kommenttini myös maanantaisesta keskustelutilaisuudesta ja 
monesta piti 2000 merkissä tinkiä.  Em. keskustelutilaisuudessa ymmärsin 
Seppo Lehtisen alustuksesta, että jos  valtuusto tekee toriparkin 
suhteen myönteisen päätöksen nopeasti, tori ehdittäisiin samaan 
pinnaltaan kuntoon vuoteen 2011, vaikka rakennustyöt muuten 
jatkuisivatkin (?). Lehtinen esitti myös, että kaupungin ja Toriparkki 
Oy:n sopimus on edelleen kehitteillä ja siitä tehdään sellainen, että 
kaupunki ei maksumieheksi joudu. Eri asia omasta mielestäni on, onko 
sellainen ylipäätään mahdollista.

Anne U.

Tämän tekstini lähetin TS:n mielipiteisiin


Toriparkki ja kestävä kehitys

Turun Toriparkin puolustajat pitävät keskustan kehittämisen tärkeimpänä 
lähtökohtana keskustan saavutettavuutta omalla autolla. He puolustavat 
toriparkkia muista kaupungeista saaduilla hyvillä kokemuksilla. Näissä 
kaupungeissa ei ole kuitenkaan Louhen kaltaista parkkihallia, josta 
löytyy tilaa ruuhkaisena joulunalusaikanakin.

Haja-asutusalueilla asuvat ja liikuntaesteiset tarvitsevat välttämättä 
omaa autoa ja toiset tarvitsevat sitä myös työnsä vuoksi. Me muut 
kaupunkilaiset voisimme kuitenkin vähentää oman auton käyttöä ja turvata 
näin paremmat elinolosuhteet nykyisille ja varsinkin tuleville sukupolville.

Christian Lybeck visioi (TS 14.1.), että maakunnan kauppakeskuksista 
autoilevat asiakkaat poikkeaisivat vielä Turkuunkin ostoksille, mitä 
tuskin tapahtuisi. Markettien parkkipaikathan ovat ilmaisia. Lybeck 
korostaa myös sitä, että kustannuksista vastaa Turun Toriparkki Oy eikä 
kaupunki. Lopuksi lasku kuitenkin perittäisiin meiltä turkulaisilta 
kuluttajilta kohonneina tuotteiden ja palveluiden hintoina. Arvion 
mukaan toriparkin autopaikka maksaisi kolminkertaisesti Louhen 
laajennuspaikan verran ja todennäköisesti enemmänkin, koska kaikkia 
rakennusteknisiä ongelmia ei ole toistaiseksi selvitetty, vaikka Lybeck 
niin uskookin.

Turun Työnantajain yhdistyksen tilaisuudessa 12.1. 
apulaiskaupunginjohtaja Virtanen markkinoi Turun toriparkkia kestävänä 
kehityksenä ja  ekologisena vaihtoehtona, koska siinä autot viedään maan 
alle! Myös Aleksi Randell ja Seppo Lehtinen ilmaisivat olevansa 
huolestuneita ilmastonmuutoksesta. Pelkkä huolestuminen ei kuitenkaan 
riitä, vaan tarvitaan tekoja. Elämäntapamme vaikutukset ilmastoon 
osoitettiin vastaansanomattomasti jo 70-luvulla. Jos edelleen ummistamme 
silmämme siltä, joudumme tulevaisuudessa autojen sijaan itse karkaamaan 
maan alle säätyyppien ääri-ilmiöiden yleistyessä. Myöskään ihmisen 
terveydelle ei ole hyväksi kehittää arjen ympäristöä aina vain 
fyysisesti helpommaksi. Tämä on tullut minulle valitettavan selväksi 
lähes 30-vuotisessa yleis- ja työterveyslääkärin työssäni.

Jos me turkulaiset ymmärtäisimme ilmastonmuutoksen torjumisen 
välttämättömyytenä, ymmärtäisimme myös vähentää yksityisautoilua, ja 
tällöin Turun keskusta luonnostaan saisi automarketeilta takaisin 
entisen asemansa kaupunkimme tärkeimpänä kauppakeskuksena.