[Kansanaanestys] Lehdistötiedote-ehdotus
Mauno Joukamaa
darth_mauno at yahoo.com
Su Helmi 8 13:20:43 EET 2009
Hei,
En valitettavasti ehtinyt tätä aikaisemmin tarttumaan asiaan, enkä tiedä ehtiikö tästä olla enää kuinka paljon iloa, mutta tässä olisi jonkinlainen ehdotus lehdistötiedotteeksi mielenosoituksesta.
Terveisin,
Mauno
Kansanäänestys Turun toriparkista -liike järjestää mielenosoituksen 16.2.
Kansanäänestystä Turun kauppatorin alle kaavaillusta parkkiluolasta ajava kansanliike järjestää mielenosoituksen maanantaina 16.2. ennen valtuuston kokousta, jossa asiasta päätetään. Mielenosoitus lähtee liikkeelle kauppatorilta klo 17 ja siirtyy sieltä kaupungintalon eteen.
Mielenosoituksella vaaditaan päättäjiä huomiomaan yli 13 000 turkulaisen kanta, jonka mukaan toriparkin rakentamisesta tulee järjestää kansanäänestys. Kansanliike pitää pöyristyttävänä demokratian pilkkana kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen 6.2. kaupunginhallitukselle tekemää esitystä jättää kansanäänestys järjestämättä. Esitystä perustellaan mm. kansanäänestyksen järjestämisen kustannuksilla, toriparkkiasian laajalla esilläololla kunnallisvaalien yhteydessä sekä sillä, että kansanäänestyksen tulos ei saisi rajoittaa kaupunginvaltuuston päätöksentekoa. Nämä perustelut ovat kuitenkin kestämättömällä pohjalla, sillä vaalien jälkeen useat kaupunginvaltuutetut ovat muuttaneet julkisesti ilmaisemaansa kantaa asiaan. Äänestäjät eivät siis pysty nykyoloissa luottamaan edustuksellisen demokratian toimivuuteen. Myöskään ei voida pitää mielekkäänä hintalapun laittamista demokratialle.
Liike järjestää myös tiedotustilaisuuden mielenosoituksesta edeltävänä tiistaina 11.2. klo 11 Turun kauppatorilla.
Kansanäänestys Turun toriparkista -liike