KINFO: Kemiat kohtaa -toimikuntahaku! (FI/EN)

TYK ry puheenjohtaja puheenjohtaja at tykry.fi
Pe Tammi 20 19:27:23 EET 2023


In English below,


Heippa kaikki!



Kemiat kohtaa on vuosittain järjestettävä koko Suomen kemian alan opiskelijoiden yhteinen tapahtuma, johon sisältyy esimerkiksi päiväseminaareja ja yritysvierailuita, sekä rentoja tutustumistilaisuuksia, kuten sitsit, bileet ja pubivisoja. Vaikka nimi on "Kemiat kohtaa", on tapahtumaan osallistunut perinteisesti myös paljon biokemian ja muiden tekniikan alojen opiskelijoita. Ennen korona-aikaa tapahtuma veti osallistujia noin 100–200 ympäri Suomen. Kemiat kohtaa -tapahtuma järjestetään syksyllä 2023 Turussa, lokakuussa.


Tapahtuman suunniteltu kesto on kolme päivää, tapahtuma alkaa ensimmäisen päivän iltana ja loppuu kolmannen päivän aamuna. Ainejärjestömme järjestää tapahtuman yhteistyössä materiaalitekniikan killan Adamas ry:n ja Åbo Akademin Kemistklubbenin kanssa ja nyt etsimme järjestöistä koostuvaa toimikuntaa suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumaa. Tapahtuman karkea ohjelmarunko on jo suunniteltu ja ajankohta on mietitty.



Toimikunnan tehtävänä on olla yhteydessä muihin tapahtumaan osallistuviin järjestöihin, hankkia sponsoreita, kartoittaa ulkopaikkakuntalaisten vierailijoiden majoitusmahdollisuuksia, suunnitella tapahtuman ohjelma (mukaan lukien esimerkiksi sitsit, bileet, seminaarit, pubivisat yms.) ja haalarimerkki kokonaisuudessaan ja järjestää itse tapahtuma. Luvassa on tekemistä laidasta laitaan, toimikunta tekee hyvin monipuolisesti hommia koko tapahtuman sisällön saralla ja siksi tarvitsemmekin mahdollisimman monipuolisen joukon järjestämään tapahtumaa.



Onko sinulla visio siitä, minkälainen tapahtuma Kemiat kohtaa 2023 voisi olla, tai vaikkapa mitä ainutlaatuista juuri Turussa on, mitä haluaisit ulkopaikkakuntalaisille (ja ihan turkulaisillekin) vierailijoille näyttää? Minkälainen tapahtuman ohjelma jää tapahtumaan osallistuvien mieleen vielä vuosienkin ajaksi?



Lähde mukaan toimikuntaan! Akateemisella iällä, aikaisemmalla kokemuksella tai opiskelemallasi alalla ei ole väliä, tärkeintä on motivaatio. Toimikunta sopii keskenään tapaamisten ajat ja määrät.


Jos sinulla on kysyttävää tapahtumasta tai haluat lisätietoa toimikuntaan lähtemisestä, vastaa tähän viestiin tai laita viestiä: puheenjohtaja at tykry.fi.



Jos haluat toimikuntaan mukaan, liity telegram-ryhmään tästä: https://t.me/+UiyjBqWT1kE4YzJk


Lähde rohkeasti mukaan!


________________


Hello everyone!


Kemiat kohtaa is an annual event for all chemistry students in Finland, which includes, for example, seminars and company visits, as well as casual get-to-know-you events, such as parties, sitz parties, and pub quizzes. Although the name is "Chemistries meet", the event has traditionally also been attended by many students of biochemistry and some fields of engineering. The event usually attracts around 100–200 participants from all over Finland. The event will take place in the fall of 2023 in Turku, in October. Our organization organizes the event in cooperation with Adamas ry and Åbo Akademi's Kemistklubben, and now we are looking for a committee consisting of all three organizations to plan and organize the event.


The task of the committee is to be in contact with other organizations participating in the event, acquire sponsors, search for accommodation possibilities for visitors from outside the area, to plan the program of the event (including, for example, parties, sitz parties, seminars, pub quizzes, etc.) and an overall badge, and to organize the event itself. There is a lot to do, the committee does very diverse work in the area of the content of the entire event, and that is why we need as versatile a group as possible to organize the event.


Do you have a vision of what kind of event Kemiat kohtaa 2023 could be, or what is unique about Turku that you would like to show visitors from outside the city (and even from Turku)? What kind of event will the participants remember for years?


Join the committee! It doesn't matter your academic age, previous experience, or field of study, what matters is your motivation. After the application deadline, the people from different organizations will join together and start planning the event.


If you have any questions about the event or want more information about joining the committee you can answer this email.


If you want to join the committee, here is a link for the committees telegram group: https://t.me/+UiyjBqWT1kE4YzJk



________________


Ystävällisin terveisin / With best regards,


Maisa Pikkarainen ja Malviina Nikola

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

Turun Yliopiston Kemistit TYK ry

puheenjohtaja at tykry.fi

-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20230120/686900ad/attachment.html>


Lisätietoja postituslistasta Kinfo