KINFO: Verenluovutustempaus

TYK ry sopo sopo at tykry.fi
To Marras 21 12:41:40 EEST 2021


Heippa!

Perustimme viime vuonna TYK ry:lle oman VeriRyhmän: TYK ry:n Punainen, ja tämän jälkeen olemme käyneet pari kertaa porukalla luovuttamassa verta. Lisäksi verta voi käydä luovuttamassa yksin TYK ry:n nimissä mainitsemalla paikan päällä VeriRyhmän nimen. Viime vuoden aikana ansaitsimmekin kultaisen kunniakirjan tästä toiminnasta!

Niille, joille VeriRyhmä on vieras käsite: VeriRyhmän on verta säännöllisesti luovuttava porukka. Sen voi perustaa kuka tahansa esimerkiksi työ-, harrastus- tai kaveriporukan kesken. Esimerkiksi 5 luovuttajaa auttaa kerralla jopa 15 potilasta. VeriRyhmässä sekä apu että auttamisen ilo moninkertaistuvat! Verta voi luovuttaa myös itsenäisesti ja mainita, että haluaa kirjata luovutuksen  Turun Yliopiston Kemistit TYK ry:n veripankkitilille.

Nyt olisi tarkoitus mennä taas luovuttamaan verta porukalla! Alustavasti ajankohta olisi marraskuun alussa, mutta sovitaan tarkempi ajankohta yhdessä, kun tarkempi ihmismäärä on tiedossa. Toivon, että olette yhteydessä minuun joko sähköpostilla (lajulai at utu.fi) tai vaihtoehtoisesti Discordin välityksellä Veriryhmä-kanavalla tai yksityisviestillä, mikäli olette kiinnostuneita!

Ottakaa yhteyttä mielellään lokakuun loppuun mennessä, ja sovitaan sitten tarkemmin ajankohdasta :)

Terkuin,
Laura Laihonen
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20211021/b1e03beb/attachment.html>


Lisätietoja postituslistasta Kinfo