KINFO: Hybridi goes Islanti

TYK ry tiedotus tiedotus at tykry.fi
La Syys 23 01:49:13 EEST 2017


Oletko aina halunnut käydä Islannissa? Niin mekin!

Nyt sinulla on mahdollisuus lähteä mahtavalla opiskelijaporukalla tuohon geysirien ja islanninponien luvattuun maahan, kun Hybridi järjestää excursion Reykjavikiin 1.11.-4.11.

Tarkempi ohjelma varmistuu myöhemmin, mutta luvassa on näillä näkymin ainakin yritysvierailua ja tutustumista paikalliseen opiskelijaelämään, kaupunkiin sekä Islannin upeaan luontoon. Ohjelman ulkopuolista vapaa-aikaa jää myös rutkasti. Tämän jokainen voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Vain mielikuvitus on rajana!

Majoitumme hostellissa keskustan välittömässä läheisyydessä, josta vierailukohteet ja nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä. Yöpymisen hinta kolmelta yöltä on yhteensä noin 120e per henkilö. Hybridi varaa yhteismajoituksen.

Lennot kohteeseen tulee varata itse. Näin ollen voit myös esimerkiksi halutessasi pidentää reissua saapumalla paikan päälle jo aiemmin tai jäädä kaupunkiin excun jälkeen. Tällöin joudut kuitenkin varaamaan virallisen excun ulkopuolisen ajan majoituksen itse.

Ilmo aukeaa ensi viikon tiistaina 26.9. klo 12:00.
Linkki ilmesty tapahtumasivulle myöhemmin viikolla!

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/320359718435217

Huikea matka tiedossa, nähdään Islannissa!

TL;DR
Mitä? Islanninponeja!
Missä? Islannissa!
Milloin? 1.-4.11.
Miksi? Koska Islanti.
Mitä maksaa? Majoitus n. 120e, muut matkakulut oman valinnan mukaan.?



**************************************
Viestin välitti:
Matias Kari
Tiedotusvastaava, TYK ry
tiedotus at tykry.fi

-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20170922/f72dc8b4/attachment.html>


Lisätietoja postituslistasta Kinfo