KINFO: TEKNIIKAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TES APURAHAT 2017
TYK ry tiedotus
tiedotus at tykry.fi
Pe Joulu 30 14:01:52 EET 2016
TEKNIIKAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TES APURAHAT 2017
Säätiö myöntää apurahoja tekniikan alan tutkimukseen. Apurahojen jaossa huomiota kiinnitetään tutkimuksen laadun lisäksi sen uutuusarvoon sekä uusia innovaatioita ja elinkeinoelämän uudistumista tukevaan vaikutukseen. Apurahojen haku alkaa 9.1.2017 ja päättyy 5.2.2017.
Säätiö haluaa kannustaa suomalaisia opiskelijoita kansainvälistymään ja ulkomailla opiskeluun. Säätiö myöntää apurahoja myös ulkomaisille post doc -tutkijoille, jotka työskentelevät suomalaisessa yliopistossa. Säätiö jakaa apurahoja ensisijassa jatko-opintoihin. Perusopiskelija-apurahoja on jaettavissa vain Aalto-yliopiston kemian tekniikan koulutusohjelmassa sekä Åbo Akademin kemiantekniikan laitoksella opiskeleville tekniikan ylioppilaille. Myös Gasumin kaasurahastosta voidaan myöntää apurahoja perusopintoihin liittyvien lopputöiden tekemiseen yliopistoissa.
Hakemus tehdään sähköisenä TES-verkkopalvelussa ja lähetetään liitteineen TES-verkkopalvelun kautta. Hakuohjeet ja linkki TES-verkkopalveluun ovat säätiön kotisivuilla osoitteessa: www.tekniikanedistamissaatio.fi.
Apurahahakemus on lähetettävä viimeistään 5.2.2017 klo 24.00.
Tarkempia tietoja apurahoista antaa projektipäällikkö Marianna Jokila, marianna.jokila at teknologiateollisuus.fi tai puh. 040 592 6478.
Säätiö ottaa huomioon myöntämissään apurahoissa apurahansaajien eläkeja sosiaaliturvaa koskevat säännökset. https://www.facebook.com/tekniikanedistamissaatio?
***********************************************'
Viestin välitti:
Jenni Peuhkurinen
Tiedotusvastaava, TYK ry
tiedotus at tykry.fi
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20161230/6ddf6686/attachment.html>
Lisätietoja postituslistasta Kinfo