KINFO: Kysely opiskelijoiden työnteosta

Salli Keinänen salli.k.keinanen at utu.fi
Mon Elo 31 12:26:53 EEST 2015


Arvon kemistit!

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto, Agronomiliitto, Metsänhoitajaliitto ja Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto toteuttavat joka toinen vuosi opiskelijoiden työmarkkinatutkimuksen, jolla selvitetään opiskelijoiden työllistymistä kesän ja lukukauden aikana. Tietoja käytetään kesätyötilanteen seuraamiseen, ja tilastotietojen kartuttamiseen siitä, miten suuri osa opiskelijoista pääsee opiskeluaikana oman alan töihin. Kyselyn vastausten perusteella muodostetaan myös opiskelijoiden palkkasuositukset eri sektoreille, joita voi käyttää oman palkkatason tarkistamiseen. Mikäli olet jo liiton jäsen, olet saanut sähköpostiisi henkilökohtaisen vastauslinkin, jonka kautta voit vastata kyselyyn.

Mikäli et ole vielä jäsen, voit vastata avoimen linkin kautta: http://survey.taloustutkimus.fi/WebProd/cgi-bin/AskiaExt.dll?Action=StartSurvey&SurveyName=14096_4L

On tärkeää, että mahdollisimman moni luonnontieteiden opiskelija vastaa kyselyyn. Vaikka et olisikaan ollut töissä kesällä tai lukuvuonna, kyselyyn vastaaminen on tärkeää, sillä saamme tällöin tiedon myös töitä tekemättömien lukumäärästä. Mitä suurempi vastaajamäärä kyselyllä on, sitä paremmin voimme harjoittaa edunvalvontaa eduksesi. Aikaa kyselyyn vastaamiseen menee 10-15 minuuttia.

Tutkimus toteutetaan Agronomiliiton, Luonnontieteiden Akateemisten Liiton, Metsänhoitajaliiton ja Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton yhteistyönä. Tietoja käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti, eikä vastaajan henkilöllisyys käy ilmi missään tutkimuksen vaiheessa.

Vastaathan kyselyyn 15.9.2015 mennessä.

Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se selaimen osoiteriville hiiren avulla.

Suurkiitos ajastasi!

---
Antti Väisänen
Opiskelija-asiamies, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry
puh. 044-0944487
antti.vaisanen at luonnontieteilijat.fi
LinkedIn: fi.linkedin.com/in/avaisan
Luonnontieteiden Akateemisten liitto LAL / Antti Väisänen,
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A, 00130 Helsinki


---

Viestin välitti:

Salli Keinänen
Tiedotusvastaava, TYK ry
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on poistettu...
URL: https://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20150831/c97bd299/attachment.html