KINFO: Haetaan vapaaehtoisia miehiä flavonoidiväriaineiden tutkimukseen

Jouni Kujala jotakuj at utu.fi
Ke Nov 20 15:28:03 EET 2013


Haetaan vapaaehtoisia miehiä flavonoidiväriaineiden tutkimukseen
 
Haemme terveitä, tupakoimattomia 18–45-vuotiaita vapaaehtoisia miehiä tutkimukseen, jossa selvitetään sinisten ja keltaisten perunoiden sekä mustikoiden flavonoidiväriaineiden vaikutusta aterianjälkeiseen sokeriaineenvaihduntaan ja näiden väriaineiden aineenvaihduntaa veressä ja virtsassa. Turun yliopiston Biokemian laitos sekä Kliininen laitos toteuttavat tutkimuksen kevään 2014 aikana. Tutkimus sisältää kullakin tutkittavalla kolme noin viiden tunnin tutkimuskäyntiä, joiden aikana nautitaan ateria ja otetaan verinäytteitä 4 tunnin ajan. Aterianjälkeen kerätään vuorokausi virtsaa. Tutkimuskäyntien välillä pidetään kahden viikon tauko ennen seuraavaa. Tutkimukseen valittavat henkilöt toimivat itsensä kontrolleina.
 
Tutkimukseen osallistumisesta maksetaan kertakorvaus 60 euroa (20 euroa / tutkimuspäivä) tutkimuksen päätyttyä koko tutkimuksen ajan mukana olleille koehenkilöille. Korvaus on veronalaista tuloa. Kunkin tutkimuspäivän päätyttyä tutkimushenkilöille tarjotaan välipalaa. Osallistujat saavat vähäflavonoidisia elintarvikkeita kotiin jokaista tutkimuspäivää edeltäväksi ja tutkimuspäivän jälkeiseksi päiväksi. Tutkimuksen lopuksi tutkittavat saavat kotiin runsasflavonoidisia elintarvikkeita.
 
Voitte soveltua tutkimukseen, jos:
* olette 18–45-vuotias mies
* olette terve ettekä käytä mitään säännöllistä lääkitystä
* ette tupakoi
* Painoindeksinne on 18,5-27
 
Tutkimuksesta ei ole odotettavissa tutkittavalle välitöntä pitkäaikaista hyötyä. Tutkimuksen aikana otettavien verikokeiden tulosten tietämisestä saattaa kuitenkin olla tutkittavalle hyötyä.
 
Mikäli olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen tai haluat lisätietoja siitä, ottakaa yhteyttä tutkijoihin niin lähetämme tutkimustiedotteen ja vastaamme kysymyksiisi.
 
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

FT, Dos Kaisa Linderborg
02 333 6874, kaisa.linderborg at utu.fi
 
MMT Anssi Vuorinen
02 333 6896, anssi.vuorinen at utu.fi

--

Viestin välitti:

Jouni Kujala
TYK ry, pj
jotakuj at utu.fi