KINFO: KK-info 02/2008

Joonas Wahlberg jtwahl at utu.fi
Mon Helmi 11 18:08:47 EET 2008


KK-Info 02/2008

1. BILEET & MUUT TAPAHTUMAT
2. KOULUTUSPOLITIIKKA
3. HALLINNOLLISET ASIAT
4. TUUTORIHAKU
5. URHEILU
6. SAUNAVUOROT



1. BILEET & MUUT TAPAHTUMAT

Menneet:

Tammikuun aikana järjestettiin bändi-ilta S-osiksella 18.1. sekä 
Kostajaiset Vegasissa 23.1., jota ennen oli tuutoreille tarkoitettu 
rastikierros. 31.1. pelailtiin Arcanumin aulassa ja laskiaisena 5.2. 
perinteiseen tapaan oli ensin TYYn laskiaisrieha, jonka jälkeen 
suunnattiin Halisiin etkosaunalle ja sieltä Börsiin Hybridin Liukuvaan 
laskiaiseen.

Tulevat:

Torstaina 14.2. järjestetään jo loppuunmyydyt sitsit IVA ry:n kanssa ja 
jatkopaikkana toimii Giggling Marlin, missä on Deltan ja Opexin bileet. 
Maaliskuussa (todennäköisesti 13.3.) pidetään Sotkulla 
PaskaJysäri-bileet ja teemana siis ysäri. Outotec oy esittäytyy kevään 
aikana opiskelijoille sitä varten järjestettävissä iltamissa ja 
ekskursiollekin lähdetään Tampereelle huhtikuussa mitä todennäköisimmin. 
Lisätietoa tulossa tapahtumista.


2. KOULUTUSPOLITIIKKA

Opetussuunnitelmien teon aika alkaa jälleen olla käsillä ja nyt on paras 
aika vaikuttaa, jos niissä tuntuu olevan ongelmia. TYK ry tulee 
järjestämään opiskelijoille palautteenanto- ja keskustelutilaisuuden, 
jossa on hyvä tuoda ilmi mahdollisia ongelmia ja puutteita.

Tiedekuntaneuvoston hallopedit vaihtuvat. Varsinainen opiskelijajäsen 
Kristiina Aalto jättää paikkansa ja tilalle nousee Hely Tamminen. 
Varajäsenenä jatkaa Jori Jurttila.


3. HALLINNOLLISET ASIAT

TYK ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 13.2. klo 18 Arc1:ssä. 
Kevätkokouksessa käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus, kuullaan 
tilintarkastajien lausunto taloudenpidosta ja päätetään tili- ja 
vastuuvapauden myöntämisestä vuoden 2007 hallitukselle. Muistakaa ottaa 
jäsenkortit mukaan ja hoitaa jäsenmaksunne kuntoon ennen kokousta!


4. TUUTORIHAKU

Tuutorihaku käynnistyi 1.2. ja se jatkuu 28.2. klo 14 saakka. Jos tunnet 
olevasi kiinnostunut uusien opiskelijoiden ohjaamisesta ja 
opastamisesta, hae ihmeessä tuutoriksi! Tuutorina toimiessa voi tutustua 
koko joukkoon uusia ihmisiä ja verkostoitua entistä tiiviimmin 
yliopistoyhteisöön, saada tuntumaa ryhmän ohjaamiseen ja kehittyä 
vuorovaikutustaidoissa, sekä hankkia lisää itseluottamusta, 
esiintymistaitoa ja organisointikykyä.

Kemialle tarvitaan 6, biotekniikan DI-puolelle 1 ja biokemialle 4 
tuutoria, myös parituutorointi on toki mahdollista. Hakulomakkeita saa 
TYK ry:n toimistolta, sopo-vastaava Tatu Hiitolalta ja 
opinto-ohjaajalta. Lomakkeet tulisi palauttaa täyttämisen jälkeen 
opinto-ohjaajalle, jonka toimisto löytyy LT-talot yhdistävältä käytävältä.

Lisätietoa osoitteesta 
http://www.sci.utu.fi/tdk/opiskelu/opiskelijalle/tuutori/index.html

Mikäli kansainvälisyys kiinnostaa, niin kv-tuutoroinnista löytyy infoa 
osoitteesta http://www.utu.fi/opiskelu/kv/tuutorointi.html


5. URHEILU

Erilaisia urheilutempauksia tullaan järjestämään kevään aikana. 
Salivuorot jatkuvat normaalisti eli keskiviikkona klo 18.30-19.30 on 
sählyä ja lauantaina klo 12.00-13.30 futsalia tai muita lajeja. 
Salivuorot ovat Proffan yläpuolella sijaitsevassa Iskerissä.


6. SAUNAVUOROT

Saunominen jatkuu tuttuun tapaan tiistaisin klo 20-21 Yo-kylä 10 A:ssa. 
12.2. on tyttöjen sauna, 19.2. poikien sauna, 26.2. sekasauna jne. 
Tervetuloa mukaan!

Muistakaa käydä myös nettisivuillamme http://tyk-ry.utu.fi/ !


***


Terveisin,
TYK ry:n hallitus