KINFO: KK-INFO 2/07

Joonas Wahlberg jtwahl at utu.fi
Ke Helmi 7 00:05:41 EET 2007


Terve,

vuosi on pyörähtänyt kaikin puolin mukavasti käyntiin ja eikä meno 
kevään kuluessa ainakaan hyydy. Tässä ”lyhyt” yhteenveto menneistä 
tapahtumista joulukuulta saakka ja myös tulevista aktiviteeteista, 
koittakaahan jaksaa lukea:

1. Bileet ja muut tapahtumat
2. Tuutorit
3. Atk
4. Urheilu
5. Opintoasiat ja edunvalvonta
6. Kulttuuri
7. Ekskursiot


1. BILEET & MUUT

Jouluristeily sujui mallikkaasti ja railakkaasti Silja Europalla 7.-8.12 
ja TYK ry:n pikkujouluja vietettiin 13.12. mukavissa tunnelmissa 
Arcanumilla. Viimeisen tentin bileet Marilynissä 19.12. keräsi väkeä 
paikalle sankoin joukoin juhlimaan joululoman alkua. Tammikuu meni 
bilerintamalla joulukuusta toipuessa, Arcanumilla oli kuitenkin 17.1. 
peli-ilta. Tuutoreille järjestettiin 1.2. Kostajaiset, joihin liittyi 
hulvaton rastikilpailu ennen Lyniin siirtymistä ja siellä kisailua 
jatkettiin vielä muutaman suorituksen verran.

Kostajaisissa palkittiin myös ensimmäistä kertaa Megatuutorit ja 
Megapiltit. Kemian puolelta Megatuutoriksi valittiin Risto Savela, 
biokemialta Hely Tamminen. Megapiltin arvonimen saivat kemialta Antti 
Teirmaa ja Riina Solja, biokemialta Erno Sundberg ja Oili Hult.

Arcanumilla pelaillaan jälleen 12.2. eli ensi maanantaina. Laskiaisena 
20.2. on luvassa klo 22-04 Hybridi ry:n Liukuva laskiainen 2007 
Börsissä. Sitä ennen päivällä klo 14 alkaen TYYn mäenlaskua 
Vartiovuorenmäellä, jonka jälkeen etkosauna klo 18-22 Halisissa. 
Maaliskuun alussa eli 1.3. sitsaillaan Deltan kanssa Gilles Gårdenilla. 
Sitseistä tulossa lisäinfoa.

2. TUUTORIT

Tuutorihaku käynnistyi 1.2. ja se päättyy 28.2., hakulomakkeita saa 
toimistolta, ilmoitustaululta ja tiedekunnan opinto-ohjaajalta. Niitä 
voi palauttaa toimistolle, ainejärjestön postilaatikkoon tai 
opinto-ohjaajalle suoraan.

3. ATK

Toimistolle saatiin lahjoituksena modernihkoa rautaa. Ainejärjestön oma 
kuvapalvelin aukeaa lähipäivinä. Palvelimelle voivat kaikki jäsenet 
lähettää tapahtumista ottamiaan kuvia.

4. URHEILU

Keilailemassa oltiin 4.12. Aninkaisten hallissa ja 12.12. Megazonessa 
taisteltiin ankarasti. Sseuraava urheilusuoritus joululoman jälkeen oli 
29.1. käynti Turun kiipeilypalatsissa. Sammonmaljan 
lentopalloturnauksessa Kemistit voittivat P-Klubin 3-0 ja Opexin 3-2 ja 
tiukkaakin tiukempi finaali pelataan 14.2. klo 14.15  Iskerin 
urheiluhallissa. Helmikuun loppupuolella keilaillaan Kupittaalla, 
tapahtumasta tulossa lisätietoa.

5. OPINTOASIAT & EDUNVALVONTA

Uudet laitosneuvostot ovat aloittelemassa kolmivuotiskausiaan, 
järjestäytymiskokoukset on jo pidetty. Biokemian ja elintarvikekemian 
laitoksen johtajaksi valittiin yksimielisesti elintarvikekemian 
professori Heikki Kallio ja varajohtajaksi biokemian professori Jyrki 
Heino. Kemian laitoksen johtajaksi valittiin yksimielisesti orgaanisen 
kemian professori Harri Lönnberg ja varajohtajaksi lehtori Jorma 
Arpalahti (molemmat toiselle kaudelle).

Jatkossa ainejärjestö järjestää aina ennen laitosneuvostojen kokouksia 
keskustelutilaisuuden, jossa käsitellään kokouksessa esillä olevia 
asioita. Näin kaikki halukkaat pääsevät ilmaisemaan kantansa neuvostojen 
opiskelijajäsenille, jotka ovat mukana tekemässä päätöksiä mm. 
opetussuunnitelmista, tenttiaikatauluista ja assistenttien virkojen 
täytöstä. Toimistolle ilmaantuu piakkoin opintoasiakansio kaikkien 
jäsenten käyttöön, josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa 
koulutuspoliittisista asioista, säädöksistä, edunvalvontatoiminnasta ja 
tietysti myös palautteenantomahdollisuus kursseista ja laitosten 
toiminnasta yleensä (sekä myös ainejärjestön edunvalvonnasta). 
Laitosneuvostojen esityslistat ovat luettavissa toimistolla (heti oven 
jälkeen vasemmalla oleva kaappi, ovessa oleva muovitasku) heti niiden 
saavuttua.

Viime vuoden puolella päätettiin myös matemaattis-luonnontieteellisen 
tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokoonpanosta uudelle 
kolmivuotiskaudelle. Opiskelijajäsenten kokoonpanon muodostusta 
koordinoi tiedekuntajärjestömme Hybridi ry. TYK ry sai 
tiedekuntaneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi biokemisti Kristiina Aallon 
ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi kemisti Jori Jurttilan. Uusi 
tiedekuntaneuvostokin on ehtinyt jo järjestäytyä, dekaanina jatkaa Jarmo 
Hietarinta. Ensimmäisenä varadekaanina (vastuualueena 
perustutkintokoulutusasiat) jatkaa biokemian professori Reijo Lahti.

Turun yliopiston ylioppilaskunta päätti loppuvuodesta Turun yliopiston 
hallituksen (joka sekin juuri aloitti kolmivuotiskautensa) 
opiskelijajäsenten valinnasta. Meidän tiedekunnasta mukaan pääsi 
varsinaisena jäsenenä Tuomo Liljenbäck (biokemia) ja hänen 
henkilökohtaisena varanaan Aki Halonen (tietotekniikka, elektroniikka ja 
tietoliikennetekniikka).

Muistathan ottaa yhteyttä ainejärjestön kopovastaaviin Tuomoon tai 
Mikkoon mikäli jokin asia laitosten opetuksessa tai toiminnassa ei tunnu 
olevan kohdallaan!

6. KULTTUURI

Kulttuuria harrastettiin pariin otteeseen, Pähkinänsärkijää käytiin 
katsomassa 14.12. Aurinkobaletissa ja Shakespearin koottuja 10.1. 
Linnateatterissa.

7. EKSKURSIOT

Joulukuussa (14.12.) järjestettiin yritysvierailu Galilaeukselle. 
Galilaeus mm. parantelee mikrobikantoja ja fermentointia 
lääketeollisuuden käyttöön. Yhtiöllä on vahvat kontaktit biokemian ja 
elintarvikekemian laitokseen. Osallistujia oli kymmenkunta ja 
tutustumisreissu oli oikein antoisa.

Maaliskuun lopussa (28.-29.3.) on tarkoitus suunnata ChemBio-messuille 
Helsingin suuntaan ja huhtikuussa (8.-14.4.) on mahdollisuus päästä 
Saksaan ekskursiolle Deltan mukana. Molemmista tapahtumista on tulossa 
lisäinfoa piakkoin.


terveisin,
hallitus