[H-verkko] Väitökset: Comparing Military Cultures: Warfare in the Aegean Region from the Fourth Crusade to the Early Fifteenth Century

[Agricola - Suomen humanistiverkko]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi tapahtuma:
--------------------------------------------
Comparing Military Cultures: Warfare in the Aegean Region from the Fourth Crusade to the Early Fifteenth Century

4.12.2021 klo 12:15 -  klo 15:15 Porthania sali 674 https://www.google.com/maps/search/?api=1&query=Yliopistonkatu+3%2C+Helsinki%2C+Suomi
--------------------------------------------
FM Juho Wilskman väittelee 4.12.2021 kello 12.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Comparing Military Cultures: Warfare in the Aegean Region from the Fourth Crusade to the Early Fifteenth Century”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania sali 674 (70), Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Jukka Korpela, Itä-Suomen yliopisto, ja kustoksena on professori Heikki Mikkeli.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

***

Sotahistoriassa on karkeasti ottaen kaksi tapaa selittää, miksi sodat on sodittu kuten ne on sodittu. Ensimmäinen painottaa sodankäynnin universaaleja periaatteita ja että fyysinen todellisuus määrittää, miten sodat käydään. Toisen mukaan sodankäyntitavat ovat ennen kaikkea kulttuurisia konstruktioita. Lähestyn tätä ”sodankäyntikulttuuri-debattia” analysoimalla maa- ja merisodankäyntiä Egeanmeren ympäristössä alueella, joka oli kuulunut Bysantin valtakuntaan 1100-luvun lopulla. Käsittelyajanjakso ulottuu neljännestä ristiretkestä (1202–1204) aina 1420-luvun alkuun.

Valittu aikakausi ja alue sopivat erinomaisesti debatin teemoihin. Seudulle saapui 1200-luvulla kaksi valloittajaryhmää. Katoliset latinalaiset edustivat aikakauden länsieurooppalaisia sodankäyntitapoja, kun taas islaminuskoisten turkkilaisten sodankäynti pohjasi arojen ja idän perinteisiin. Molempien piti sopeutua seudun olosuhteisiin. Vastaavasti paikallisten ortodoksi-kristillisten, lähinnä bysanttilaisten, hallitsijoiden piti mukautua uuteen tilanteeseen.

Vertailen työssäni edellä mainittuihin kolmeen ryhmään lukeutuneiden toimijoiden sotavoimien kokoonpanoa ja niiden halukkuutta ryhtyä taisteluihin käsittelyalueen sodissa. Analysoin, mitä merkitystä kulttuuritaustalla näissä kysymyksissä oli. Tuotan uutta tietoa käsittelyaikakauden sodankäynnistä ja lisään ymmärrystä siitä, miksi osmani-turkkilaiset kykenivät valtaamaan suurimman osan seudusta.

Havaitsin, että ”kulturalistinen” selitysmalli toimii yleensä parhaiten tutkimissani kysymyksissä. Sodankävijät yrittivät muodostaa armeijansa ja käydä sotansa tavalla, jota kulttuuritausta ohjasi. Heidän piti jossain määrin sopeutua käsittelyalueen olosuhteisiin, mutta tässä oli enemmän kyse mukautumisesta seudulla vallinneisiin sosiaalisiin rakenteisiin ja vastustajiin kuin maantieteellisiin tai ilmastollisiin olosuhteisiin. Ajan kuluessa armeijat alkoivat muistuttaa enemmän toisiaan, mutta uusien joukkojen saapuminen alueen ulkopuolelta sekä uskonnolliset doktriinit vaikuttivat erojen säilymiseen.

Osmanit näyttävät hyödyntäneen tehokkaimmin alueidensa väestön sotilaallisen potentiaalin. Tämä oli varmasti yksi avaintekijä heidän menestykselleen. Kristityt vallat olivat kulttuurisista syistä taipuvaisempia laiminlyömään tiettyjen ihmisryhmien hyödyntämisen sodankäynnissä. He täydensivät usein joukkojaan palkkasotureilla ja liittolaisilla, joiden luotettavuus oli monesti epävarmalla pohjalla. Tästä aiheutui ikäviä seurauksia varsinkin Bysantille.

Halukkuudessa ryhtyä taisteluihin merkittävää oli, että kuinka luotettaviksi linnoitettujen kaupunkien asukkaat oletettiin. Tämä vaikutti tarpeeseen antautua taisteluun avoimesti kentällä. Toisaalta piiritysvarusteiden kuljettaminen ehkäisi mahdollisuuksia vältellä taisteluita. Latinalaiset osoittivat suurempaa valmiutta ryhtyä taisteluihin kuin muut alueella sotijat ja kuin mitä on yleensä keskiajan sotahistorian tutkimuksessa oletettu. Taustalla oli kulttuurisia syitä. Bysanttilaisten valmius käydä taisteluun taas vaihteli komentajasta, olosuhteista, ajanjaksosta ja vastustajasta riippuen.

Turkkilaisten ja aropaimentolaisten sodankäynti koostui paljolti ryöstöretkistä, joilla taisteluja välteltiin. Enemmän valmiutta ryhtyä taisteluihin ilmeni merkittävien muslimi-dynastioiden sodissa. Sama koskee tilanteita, joissa muslimi-johtajat taistelivat keskenään tai torjuivat alueelleen kohdistuvia kristittyjen hyökkäyksiä. Tämä saattoi tulla viimeksi mainituille yllätyksenä.


--------------------------------------------


Lisätietoja:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/335952

Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/event/comparing-military-cultures-warfare-in-the-aegean-region-from-the-fourth-crusade-to-the-early-fifteenth-century/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola