[H-verkko] Arvostelu: Tasapainoinen laillisuuden puolustus

[Agricola - Suomen humanistiverkko]

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Tasapainoinen laillisuuden puolustus
--------------------------------------------
10.1.2019 | Martti Häikiö
--------------------------------------------
Rasilan kuvaus on vuodesta 1918 on tasapainoista ja tarkkaa. Hän ymmärtää ja pohtii eri tulkintoja ja sattuman merkitystä historiassa ja näkee murhenäytelmän syvyyden. Päällimmäiseksi jää kuitenkin Suomen itsenäistymisen, laillisuuden ja kansanvallan selviytymisen suuri kertomus. 
--------------------------------------------
Rasila, Viljo: Suomi 1918. Amanita, 2018. 471 sivua. ISBN 978-952-5330-95-3.
--------------------------------------------

On heti alkuun todettava professori Viljo Rasilan monumentaalisen teoksen suurin ongelma. Kirja ei ole yleisesti saatavilla, ilmeisesti ei mistään eikä millään hinnalla. Yli kolmen kilon painoista, laadukkaasti kuvitettua ja sidottua suurteosta on painettu vain 1918 numeroitua kappaletta, joita ei ainakaan netistä löytynyt myytävänä.

Tilanne on sitä sitäkin ikävämpi, koska Rasilan teos on mielestäni paras kaikista itsenäistymisvaihetta käsittelevistä uusista kirjoista. Kustantajan pitäisi tehdä siitä sopuhintainen, kooltaan pienempi ja kevyempi uusi laitos.

Mikä kirjasta tekee niin hyvän? Rasilan kuvaus on tasapainoista ja tarkkaa. Hän ymmärtää ja pohtii eri tulkintoja ja sattuman merkitystä historiassa. Hän näkee murhenäytelmän syvyyden – ”Suomen kansan historian ehkä synkimmän ajan, johon sisältyi myös julminta mitä voi tapahtua”. Mutta päällimmäiseksi jää kuitenkin Suomen itsenäistymisen, laillisuuden ja kansanvallan selviytymisen suuri kertomus.

 


Sota ei ollut torpparikapina


Emeritusprofessori Viljo Rasila (s. 1926) väitteli tohtoriksi Suomen torpparikysymyksestä vuoteen 1909 (1961) ja kirjoitti siihen jatko-osan Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe (1970). Välissä hän julkaisi perustavan teoksen Kansalaissodan sosiaalinen tausta (1968). Se loi vuoden 1918 tutkimuksen tieteellisen perustan yhdessä Jaakko Paavolaisen trilogian (Punainen terrori, Valkoinen terrori, Vankileirit Suomessa) kanssa.

Perustutkimuksen vankalta pohjalta Rasila kuvaa nyt vuoden 1917 sosiaalisen rakenteet. Hän kumoaa perusteellisesti Väinö Linnan Pohjantähti-romaanista yleistyneen tulkinnan torpparikysymyksestä yhtenä sisällissodan pääsyynä.

 
”Propagandassa torppareista puhuttiin kurjalistona, joka eli orjuudessa ja joka oli vapautettava. Yleiseen kielenkäyttöön iskostui ’torpparivapautus’, mutta todellisuudessa torpparit olivat vapaita irtisanoutumaan torpistaan milloin tahansa. He olivat yhteiskunnan keskiluokkaa, joka oli verrattavissa itsenäisiin pienviljelijöihin.”
Toinen vinoutuma monien viime vuosien uusien kirjojen osalta on, että sisällissodan todellinen pääsyy – työväenjärjestöjen aseellinen kapina – jää sivuun. Kirja toisensa jälkeen on keskittynyt tappioon päättyneen vallankumouksen punaisten uhrien ja kärsimysten muistamiseen. Onneksi vuoden lopulla Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Seppo Aallon Kapina tehtailla. Kuusankoski 1918 (Siltala 2018). Se kuvaa kapinaan nousun, sodan ja raskaan jälkivaiheen koko kaaren yhden teollisuuspaikkakunnan järjestäytyneen työväestön näkökulmasta.

Pidän kuitenkin edelleen parhaana työväenliikkeen radikalisoitumisen yleisesityksenä Anthony Uptonin teosta Vallankumous Suomessa 1-2 (Kirjayhtymä 1981, 1982). Sitä syventää valtion rahoilla kirjoitettu perusteellinen Punaisen Suomen historia 1–4 (Opetusministeriö 1981–1986). Näitä yhdistää myös Rasilan jakama historianfilosofia:
”Historian kaikki tapahtumat, kaikki vaiheet ja kaikki käännekohdat ovat muotoutuneet sen mukaan, mitä tekoja ja mitä valintoja yksittäiset ihmiset eri aikoina ja eri tilanteissa ovat tehneet.”


Toinen olennainen menetelmä on tarkka kronologia. Viljo Rasila käy ajallisesti läpi itsenäistymisvaiheen päätapahtumat: Venäjän romahduksen, Suomen oman vallankumouksen, syöksyn sisäiseen sotaan, vihan ja koston kevään sekä sen, miten valtio nousi jaloilleen.  Hän paneutuu niistä jokaisen yksityiskohtiin ja tulkintoihin.


Vuoden 1918 jälkipuolisko ei ollut laillisuuden haaksirikko
Kautta teoksen kulkee pohdinta tehtyjen päätösten laillisuudesta. Rasila käsittelee niin Venäjän väliaikaisen hallituksen, Suomen eduskunnan valtalailla suorittaman vallankaappausyrityksen kuin kuninkaan valinneen tynkäeduskunnankin laillisuutta. Koska edelleen eniten ovat esillä kesän 1918 oikeudenkäynnit, käsittelen niitä lähemmin.

Erityisesti oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkonen on vuosikymmeniä ollut sitä mieltä, että valtiorikosoikeudet olivat ”laillisuuden haaksirikko” ja ”jatkoivat sodan aikana alkanutta väkivaltaista vastustajaan kohdistunutta puhdistusta oikeuden keinoin”. (Lakimieskunnan ristiriitainen rooli sisällissodassa. Lakimiesuutiset 3/2018).

Mitä tästä sanoo Rasila? Hän käsittelee liki 90 sivulla sodan jälkeistä oikeudenkäyntiä. Hän katsoo, että sodan jälkeen kokoontunut eduskunta oli perustuslain näkökulmasta täysin laillinen, vaikka siitä puuttuikin huomattava määrä edustajia. Hänen mukaansa niin sanotun tynkäeduskunnan säätämä laki valtiorikosoikeuksista syntyi perustuslakien edellyttämällä tavalla, ”joten laissa määrätyt oikeuskäsittelyt voitiin hoitaa laillisesti”. Rasila lainaa paikallisiin kostotoimiin (ns. valkoiseen terroriin) viittaavaa eduskuntapuheenvuoroa, jonka mukaan ”tämän lain hyväksyminen on ollut varmin, ehkä ainoa keino suojella sotavankeja mielivaltaisista kuolemanrangaistuksista”.

Entä oikeusmenettely? Koska valtiorikokset tuli lain mukaan käsitellä hovioikeuksissa, noudattivat valtiorikosoikeudet hovioikeuden menettelyä. Asia käsiteltiin siksi vain yhdessä istunnossa ilman lykkäystä, ilman todistajia ja lähinnä vain oikeudelle toimitettujen kirjallisten lausuntojen nojalla. Tuomioista ei voinut valittaa. Oikeuskäsittelyn heikoin kohta oli todistusaineisto erilaisine lausuntoineen, koska ne olivat vahvasti yksipuolisia voittajien toimittamina. Paikallisten suojeluskuntien antamat lausunnot eivätkä monipuolinen todistusaineisto olivat usein tuomion perustana.

Rasila pohtii, miksi vähemmän syyllisiä ja ”harhaanjohdettuja” vankeja ei vapautettu heti keväällä. Olisiko kapinavankien oikeuskäsittely voitu hoitaa toisin?
”Rauhallisen kehityksen kannalta vaarallisten henkilöiden toiminta oli estettävä, mutta vaarallisuuden toteaminen edellytti tutkimusta.”
Muuta ratkaisua on Rasilan mukaan vaikea löytää.
”Vankeja oli paljon, kymmeniä tuhansia, eikä enemmän ja vähemmän syyllisiä voinut erottaa ilman tutkimusta.”
Ehkä kymmenesosa vangeista vapautettiinkin, kun kotipaikkakunnan suojeluskunta katsoi, että vanki oli syytön tai harhaanjohdettu. Joskus ”erehdyksessä” vangittuja voitiin hakea leiriltä. Kesäkuun puolivälissä lailla toteutettu ehdollisten tuomioiden mahdollistaminen vapautti vankeja eniten, sillä 60 prosenttia tuomioista (40 750) oli ehdollisia. Syksyn kahdessa armahduksessa ehdonalaiseen vapauteen pääsi ensin 10 206 vankia 30.10. ja sitten 6 519 vankia 7.12. armahduksessa. Vuoden 1918 lopussa oli vankiloissa enää 6 517 kapinavankia, kun heitä oli huhtikuun lopussa ollut yli 80 000.



Kolmas oikeudenkäytön heikko kohta oli pitkä vankeusaika ennen varsinaista oikeuskäsittelyä. Traagisinta on, että vaikka jälkeenpäin voidaan sanoa, että 76 000 vangin oikeuskäsittely muutamassa kuukaudessa oli millä tahansa vertailulla erittäin nopea, tuli päätöksen odotuksesta leirien surkeissa oloissa suurin tappaja kulkutautien, huonon hygienian ja puutteellisen ravinnon takia (yli 12 000 kuollutta).

Rasilan mukaan ”tuomitut rangaistukset olivat siis lainmukaisia, mutta olivatko ne eettisesti tai moraalisesti oikeudenmukaisia, siihen ei voida yksiselitteisesti vastata”.

Kokeneen tutkijan Viljo Rasilan suuri ansio on kypsä kokonaisharkinta, lähteiden ja tulkintojen punninta. Siksi pidän Rasilan teosta merkittävimpänä ja tasapainoisimpana kokonaisesityksenä vuodesta 1918.

Martti Häikiö on julkaissut viimeksi teoksen Suomen leijona. Svinhufvud itsenäisyysmiehenä (Docendo 2017). Hän on toimittanut yhdessä tohtori Jouko Kokkosen kanssa nettisivuston

http://itsenaisyys100.fi

 

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Martti Häikiö, Professori, Helsinki, martti.haikio at kolumbus.fi


Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/review/tasapainoinen-laillisuuden-puolustus/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola