[H-verkko] Arvostelu: Haaksirikkojen ja hylynryöstäjien jäljillä

Ma Helmi 11 12:37:02 EET 2019

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Haaksirikkojen ja hylynryöstäjien jäljillä
--------------------------------------------
11.2.2019 | Helena Pilke
--------------------------------------------
Saaristomeren etelälaidalla makaa pohjassa kaksi 1700-luvun kauppalaivaa, jotka ovat antaneet aihetta moneen tarinaan. Historian professori Yrjö Kaukiainen ratkoo uusimmassa kirjassaan aarrelaivojen arvoituksia. 
--------------------------------------------
Kaukiainen, Yrjö: Aarrelaivat ja harhatulet. Turunmaan ulkosaaristo 1700-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018. 151 sivua. ISBN 978-952-222-982-3.
--------------------------------------------

Vuonna 2005 ilmestyneessä Rantarosvojen saaristo -teoksessa Suomen tunnetuin merihistorioitsija, emeritusprofessori Yrjö Kaukiainen, kartoitti itäisen Suomenlahden historiaa lähinnä 1700-luvulta. Teos oli mainiosti kirjoitettu, joten se jäi alansa klassikoksi ja on muun muassa ollut historian pääsykoekirjana ainakin Tampereen yliopistossa.

Kaukiaisen tuorein teos Aarrelaivat ja harhatulet vie Turunmaan saaristoon, alueille joista on löytynyt useita raskaassa lastissa purjehtineita ja karille ajaneita kauppalaivoja. Tunnetuin niistä on Jurmon vesillä lepäävä, syksyllä 1771 uponnut ja vuonna 1999 löydetty hollantilainen Vrouw Maria, mutta melkoista aarrelastia kuljetti myös Borstön vesillä vuonna 1747 haaksirikkoutunut St. Mikael.
Muistitiedosta romaaniksi ja elokuvaksi
Vaikka Kaukiaisen kirjassa liikutaan Turunmaan ulkosaaristossa – välillä jopa kauempana – laajemminkin, on teoksen keskiössä kaksi saarta, Borstö ja Trunsö.

Vänön ja Jurmon välissä, Nauvon ulkosaaristossa sijaitseva Borstö oli esikuvana Arvid Mörnen 1920-luvun alussa kirjoittamalle romaanille Inför havets anlete. Uuno Kailas on suomentanut kirjan nimellä Meren kasvojen edessä, siitä on tehty saman niminen mykkäelokuva vuonna 1926, ja tv-draama 1960-luvun lopulla.

Mörnen romaani on hieno, tyyliltään ja kieleltään ehkä vanhentunut, mutta erityisesti veneilijän mielestä silti kiinnostava kuvaus saariston ankarista oloista. Karut elämisen ehdot pakottivat asukkaat hankkimaan toimeentuloaan myös laittomin keinoin. Erityisesti Borstön, joka romaanissa kantaa nimeä Vrakö, asukkaat olivat muistitiedon mukaan suorastaan kuuluisia hylynryöstäjiä. Jotkut muka jopa rikastuivat tuolla puuhalla.

Kaukiainen lähtee liikkeelle Arvid Mörnen romaanista sekä niistä runoista ja kuvauksista, joita tämä innokas purjehtija kirjoitti Saaristomeren maisemien ja siellä kuulemiensa tarinoiden innoittamana. Historioitsijan (joka kyllä hänkin purjehtii) metodi on toinen: hän sukeltaa arkistoihin ja etsii käsiinsä maa- ja perunkirjat, oikeuksien pöytäkirjat ja paljon muuta sellaista aineistoa, joka voisi kertoa, ovatko perimätietona säilyneet kertomukset laivahylkyjen ryöstämisestä ja merimiesten murhista totta vai ei. Entä pitääkö paikkansa, että saaristolaiset polttivat rannoilla pimeinä syysöinä nuotioita houkutellakseen kapteenit ohjaamaan laivansa päin pahimpia karikoita?
Rantavoudit ja sukelluskomppaniat hoitivat meripelastusta
Ruotsin merialueilla – siis myös Saaristomerellä – meripelastus oli järjestettyä jo 1700-luvulla. Pitkin rannikkoa asui rantavouteja, joiden tehtävänä oli ilmoittaa havaitsemistaan haaksirikoista ja niiden seurauksena rantavesiin ajelehtineesta tavarasta. Heidän tuli myös osallistua laivojen pelastamiseen ja värvätä avukseen muita saariston asukkaita.

Rantavoutien esimiehiä olivat sukellusvalvojat, joita oli yleensä yksi kutakin rannikkopitäjää kohti. Turussa, Helsingissä ja Ahvenanmaalla toimivat sukelluskomissaarit johtivat piireissään meripelastusta, ja koko järjestelmää kutsuttiin sukelluskomppaniaksi. Sillä oli yksinoikeus pelastaa laivahylkyjä ja korjata talteen niistä saatu tavara; palkkiokseen sukelluskomppania sai 10–30 % talteen otetun lastin arvosta.

Saaristolaisten käsitys asioista oli aivan toinen: heille kaikki rannoille ajelehtiva tavara oli merenantia, jonka löytäjä sai pitää ja vaikkapa myydä edelleen. Kun Suomenlahtea pitkin kulki vilkkaasti liikennöity Pietarin merireitti, haaksirikkoja tapahtui suhteellisen usein. Ja kun lastit olivat monesti suuria ja arvokkaita, saariston asukkaiden saaliiksi jäi erilaisia arvokkaita elintarvikkeita kuten kahvia, käyttöesineitä teeastiastoista liitupiippuihin, joskus ihan selvää rahaakin jollei kapteenin kirstu uponnut omistajansa myötä.

Muutamia noista haaksirikoista Kaukiainen käsittelee muita tarkemmin. Yksityiskohtaisimmin hän tarkastelee Borstön vesille uponnutta St. Mikaelia. Se tunnettiin pitkän aikaa vain ”Borstön hylkynä”, ja ilmeisesti tämän hollantilaisaluksen (joka välillä purjehti myös ns. mukavuuslippulaivana eli Venäjän tunnusten alla) haaksirikkoon kietoutuu monta saaristossa kerrottua kummitustarinaa.

St. Mikael onnistuttiin paikantamaan 1950-luvulla, ja tuolloin se myös osoittautui varsinaiseksi aarrelaivaksi: sukeltajat löysivät hylystä kilpikonnanluisia ja hopeisia, timantein ja rubiinein koristeltuja viuhkanosia, kultaisia ja hopeisia nuuskarasioita ja taskukelloja ja kaikenlaista muuta arvotavaraa.

Hylystä löytyi myös merkkejä sen myötä uponneista matkustajista tai miehistön jäsenistä. Heidän koettelemuksiaan ja kokemuksiaan Kaukiainen selvittää asiakirjojen perusteella; nykysukeltajien raportitkin valottavat sitä, mitä laivalla melkein 300 vuotta sitten mahdollisesti tapahtui.

Niukoista lähteistä täyteläinen kuva
Arvostettu merihistorioitsija ei tyydy vain raportoimaan ja pohtimaan laivojen, niiden miehistöjen ja mahdollisten matkustajien kohtaloa, vaan piirtää kirkonkirjoja, perunkirjoituksia, tuomiokirjoja sekä muita ajan asiakirja-aineistoja selatessaan monivivahteista kuvaa saariston ja saaristolaisten elämästä.

Kaukiaisen mukaan Saaristomeren ulkolaidan kylät – kuten kirjan keskiössä olevat Borstö ja Trunsö – muodostivat ”oman sosiaalisen mikrokosmoksensa”. Se oli pitkä mutta kapea: itä-länsisuunnassa se ulottui Hiittisistä Korppoon länsirajalle ja vielä Kökarin puolellekin, mutta etelä-pohjoissuunnassa Nauvon ja Korppoon pääsaaret eivät enää kuuluneet siihen.

Ulkosaariston elämänmuoto oli kolmisensataa vuotta sitten – ja varmaan pitkälti vielä sen jälkeenkin, vaikka kirja ei myöhemmistä ajoista kerrokaan – aivan omanlaisensa. Meren äärellä miesten piti osata nuotanveto ja hylkeenpyynti, tietää missä kulkivat turvalliset väylät kun meri oli sula ja missä uskalsi liikkua jäiden aikana. Naiset toki tekivät saaristossa perinteisiä ”naisten töitä”, mutta myös kutoivat verkkoja, ja lehmänlypsyyn piti usein mennä soutamalla. Niinpä sitten puoliso noudettiin naapurisaaresta, lähitienoilta palkattiin myös piiat ja rengit.

Kotisaarten ja kalamajojen elämästä, arkisesta työstä ja kaupunkeihin (lähinnä tietysti Turkuun) suuntautuneista kauppamatkoista välittyy kirjassa kiinnostava ja monipuolinen kuva. Sitä täydentävät vanhat valokuvat saariston maisemista ja asukkaista, kartat ja piirrokset. Karttojen joukossa on vanhoja merikarttoja, joita tekee mieli verrata nykyisiin. Myös laivahylkyjen paikat voivat olla nykypurjehtijan mielestä kiinnostavia, vaikka ne ovatkin sen verran syvällä, etteivät haittaa huviveneilyä. Aivan kirjan loppuun sijoitetusta värikuvaliitteestä taas näkyy, millaisia aarteita St. Mikaelista on nostettu ja millaisissa olosuhteissa sukeltajat ovat siellä työskennelleet.

Aarrelaivat ja harhatulet on vankalle asiakirjapohjalle rakennettu, mutta suorastaan koukuttavasti kirjoitettu teos. Erityisesti suosittelen sitä luettavaksi, jos oma mökki sijaitsee Saaristomerellä tai kesän veneilyreitti kulkee Nauvon, Korppoon tai Jurmon tienoilla.

--------------------------------------------

Lisätietoja:
Teoksen sisällysluettelo kustantajan sivulla: https://media.kirjavalitys.fi/onix/media/2182573
Vedenalainen kulttuuriperintö (Museovirasto): https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/vedenalainen-kulttuuriperinto
Sankt Mikael, Borstön hylky (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto): https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1648
Suomen Merimuseo: https://www.kansallismuseo.fi/fi/suomenmerimuseo
Forum Marinum: http://www.forum-marinum.fi/fi/

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Helena Pilke, tietokirjailija, FT, Helsinki, helena.pilke at gmail.com

Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/review/haaksirikkojen-ja-hylynryostajien-jaljilla/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola