[H-verkko] Arvosteltavaksi: Docendon kevään 2018 kirjoja (2)

Ma Maalis 12 11:45:46 EET 2018

Agricola - Suomen humanistiverkko tarjoaa kirjoja arvosteltavaksi Agricolan kirja-arvostelujulkaisuun (ISSN 1796-704X). Jos haluat arvostelukappaleen lähetä sähköpostia osoitteeseen: <agricolan.arvostelut at gmail.com<https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko>> ilmoita kirjan nimi ja kustantaja sekä oma postiosoitteesi (maaposti!). Tiedot toimitetaan kustantajalle, joka lähettää sinulle kirjan. Perustele lyhyesti miksi juuri sinä haluaisit arvostella kyseisen kirjan.
***
Docendon kevään 2018 kirjoja

Saarrettu kaupunki Tampere ja Mannerheim 1918 (Antero Raevuori)

Pohjoismaiden suurimman kaupunkitaistelun tarina tamperelaisten, punaisten ja valkoisten näkökulmasta
Tampereen taisteluun maalis–huhtikuussa 1918 osallistui lähes 30 000 miestä. Se oli Suomen sisällissodan rajuin ja verisin taistelu.
Vastakkain olivat Tamperetta hallussaan pitävät punakaartilaiset ja kaupunkiin hyökkäävät senaatin eli hallituksen joukot, joita komensi Venäjältä Suomeen palannut kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim. Kaupungin puolustusta johti lähes loppuun asti Hugo Salmela, sahatyömies ja harrastelijanäyttelijä.
Tampereen operaation valkoiset aloittivat jo maaliskuun 15. päivänä. Mannerheim oli jakanut hyökkäysjoukot neljään itselleen alistettuun osastoon, jotka lähestyivät kaupunkia eri ilmansuunnista.
Pääsiäiseen mennessä Tampereesta oli tullut saarrettu kaupunki, jossa odotettiin ratkaisevaa taistelua. Se alkoi varhain huhtikuun 3. päivän aamuna. Valkoinen tykistö avasi tulen. Näytti siltä kuin taivas Tampereen yllä palaisi. Kaupunkia puolustavat punakaartilaiset oli tuomittu häviämään. He antautuivat huhtikuun 6. päivänä. Lähes 11 000 otettiin vangiksi.
Tärkeää roolia valkoisten voitossa esittivät Saksasta kotimaahan helmikuussa palanneet jääkärit. Merkittävä oli myös vapaaehtoisista muodostetun Vöyrin sotakoulun panos.
Tampereen valtaus oli tärkeä Mannerheimille. Hän halusi saada nimiinsä suuren voiton, ennen kuin saksalaiset ehtisivät tulla valkoisten avuksi. Tampereen jälkeen hän voisi kääntää katseensa Viipurin valtaukseen.
Tietokirjailija Antero Raevuoren teos pitää lukijaa otteessaan. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin vailla turhia pysähdyksiä. Koskettavia ovat sekä punaisten että valkoisten taistelijoiden kuin myös siviilien kohtalot. Hävinneitä kohtaa kosto: kuolemantuomioita jaetaan ilman oikeudenkäyntiä, Kalevankankaan punavankileirillä kuollaan nälkään ja tauteihin.
Tampereen taistelun arvet aristavat osin vieläkin – sata vuotta myöhemmin.
***
Korpivaellukselta vallan kahvaan – suomalaiskansallisen kokoomuspuolueen historia 1966–1987 (Vesa Vares)

Kokoomus palasi hallituspuolueeksi vasta 1987, kun Harri Holkerista tuli pääministeri.
Vuoden 1966 vaalit olivat eräänlaiset murrosvaalit, joista alkoi uuden ja pitkään politiikassa pysyneen sukupolven nousu. Kokoomus kärsi noissa vaaleissa tappion, kun taas sosialidemokraatit saivat merkittävän vaalivoiton. Vuosi 1966 nähtiinkin vanhan ja uuden aikakauden murroskohtana, jolloin uudet ja liberaalimmat arvot murtautuivat esiin.
Kokoomuksen historian neljäs osa kertoo puolueen vaiheista 60-luvulta murroksesta vuonna 1987 vihdoin koittaneeseen hallitusvastuuseen. Tuona aikana puolue muuttui vanhakantaisesta kypäräpappipuolueesta moderniksi oikeistopuolueeksi, jossa vanhat konservatiivit pysyivät nuorten esiinmarssista huolimatta mukana, kuten myös uskonto ja maanpuolustus puolueen henkisenä perustana.
Kokoomuksen valtapoliittinen asema ei kirjan kuvaamana aikana kuitenkaan muuttunut: puoluetta ei kelpuutettu hallitukseen. Välit presidentti Kekkosen kanssa olivat hankalat, ja Matti Virkkusen ehdokkuus vuoden 1968 presidentinvaaleissa huononsi välejä entisestään. Puolue ei ulkopoliittisestikaan ollut Kekkosen silmissä luotettavassa maineessa. Kekkosen kauden päättyminenkään ei helpottanut puolueen asemaa.
Vesa Vareksen kirjoittama historiasarjan neljäs osa ulottuu vuoteen 1987 ja se tuo puolueen historian lähemmäksi nykypäivää kuin minkään toisen suuren suomalaisen puolueen historia. Kirja käsittelee valtakunnanpolitiikan lisäksi myös kuntapolitiikkaa, jossa toiminta on valtakunnanpolitiikkaa pragmaattisempaa ja tavalliselle kansalaiselle tutumpaa.
***
Itsenäinen Suomi vakoilun maailmassa 1945–2018 (Jukka Seppinen)

Kiinnostavimmat vakoilutapaukset ja kattava kokonaiskuva vakoilun maailmaan!

Kommunistisen ja yleensä radikaalin vasemmiston nousu lainsuojattomasta olotilasta suoraan laillisiksi poliittisiksi toimijoiksi oli vavahduttava. Ensi rivin poliittisista toimijoista ns. ei-sosialistisesta leiristä vain J. K. Paasikivi ja Urho Kekkonen säilyttivät asemansa ja toimintakykynsä, mikä oli erittäin merkittävä asia länsimaiselle Suomelle. Heidän valtakautensa ulottui aina vuoteen 1981 saakka.

Lähtökohdat suosivat sittemmin suomettumisen nimen saanutta poliittista kehitystä Neuvostoliiton lisätessä pitkäaikaista painostusta. Kun Stalin tyytyi yya-Suomeen, hänen kuoltuaan alkoi pitkäaikainen kommunistinen pyrkimys saada Suomi siirtymään Neuvostoliiton leiriin.

Tähän poliittiseen tilanteeseen liittyneen neuvostovakoilun ja -vaikuttamisen torjuminen vastavakoilun keinoin muodostui vuonna 1949 toimintansa aloittaneen suojelupoliisin (Supon) keskeiseksi tehtäväkentäksi vuosikymmeniksi. Vuoteen 1972 saakka Supoa johti pitkän linjan poliisijohtaja Armas Alhava. Hän oli tiukka laillisuusmies, joka sai KGB:n vihat niskoilleen. KGB vaatikin Alhavalle seuraajaa, joka ymmärtäisi entistä paremmin ”ystävyyspolitiikan vaatimukset”.

Miten Supo selvisi tästä ajasta, on suorastaan kutkuttavan jännittävä asiakokonaisuus. Turvallisuuspoliisin päällikkö on merkittävässä asemassa laillisuuden vartijana. Toteutuiko tämä periaate Pentin ja Tiitisen aikana?

Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen aika analysoidaan myös tarkasti. Uudet uhkakuvat nousivat mitä moninaisimmissa muodoissa. Seppinen käy nämä vaiheet tarkasti tähän päivään asti ja ottaa selkeän kannan asioiden tilaan ja siihen, miten uudistuksia pitäisi suorittaa tiedustelumaailman suhteen.

Tohtori Jukka Seppinen keskittyy teoksessaan tiedusteluhistorian suuriin linjoihin. Suomen lisäksi Seppinen tarkastelee myös kansainvälistä yhteistyötä alalla. Teos on jatkoa syksyllä 2017 ilmestyneelle kirjalle, joka käsittelee vakoiluhistoriaa vuosilta 1917–1945.

***
Maailma muuttuu – muuttuuko koulukin? (Jouni Välijärvi, Joonas Mannonen, Oona Huttunen, Hilma Ojanen, Wilhelmiina Koskelo)

Oppimista uudistamaan! Mihin suuntaan koulutusta on kehitettävä?
Kesäkuisena aamuna neljä nuorta opiskelijaa starttaa Armi-minibussillaan tutkimusmatkalle. Matkan tuloksena syntyy kirja, joka on kattava läpileikkaus suomalaisten oppimiskokemuksista. Yksittäisiä ihmisten tarinoita myös peilataan tutkimustietoon ja havaintoihin muun muassa PISA-arvioinneista. Kirjoitustiimissä on mukana arvostettu koulutuksen professori Jouni Välijärvi.
Nuoret kuulivat ja taltioivat erilaisten suomalaisten kokemuksia koulusta ja oppimisesta. Haastatteluissa heille välittyi mittava määrä ideoita siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutusta pitäisi tulevaisuudessa viedä.
Osa tarinoista on kipeää luettavaa. Koulukiusaaminen on jättänyt haavoja, joiden kanssa kamppaillaan koko loppuelämä. Kipeisiin asioihin puuttumalla koulu voi kuitenkin myös muuttaa elämää paremmaksi.
Yhteisöön kasvamisen mahdollistajana koulun merkitys on korvaamaton.
Tarinat ovat kuitenkin pääosin myönteisiä, opettajia, koulua ja saatua oppia arvostavia. Monia asioita haluttaisiin kuitenkin myös muuttaa. Tulevaisuus edellyttää valmiutta elää jatkuvan muutoksen keskellä, sosiaalisia taitoja, kulttuurista joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja intoa muuttaa maailmaa, tiimityön hallintaa, yrittäjyyttä, digitaitoja… Moni kantaa huolta myös nuorten terveydestä, hyvinvoinnista ja tasavertaisista mahdollisuuksista harrastaa.
Tämä kirja on tärkeää luettavaa kaikille koulutuksen ammattilaisille ja koulutuksesta kiinnostuneille.
***
Alvar Aalto – muotoja ja tarinoita (Harri Taskinen)
Mainio matkaopas Aallon maailmaan: elämään, tuotantoon ja merkitykseen

Alvar Aalto – muotoja ja tarinoita kuvaa kansantajuisesti Aallon elämäntyötä sekä esittelee ja kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia arkkitehtuurista ja muotoilusta sekä Aallon elämästä. Kirja ei kaihda kertomasta myös tarinoita, jotka eivät ehkä ole aivan totta, mutta kulkevat kansan suussa.

Miksi Muuratsalossa sijaitsevaa Aallon kesäasuntoa kutsutaan ”Koetaloksi”?
Kuinka monessa maailman maassa on Aallon suunnittelemia rakennuksia?
Millainen oli Aallon suunnittelema vene ja miksi sillä on niin omituinen nimi?
Millaisia ystäviä Aallolla oli ympäri maailmaa – kuka lienee kuuluisin?
Onko sinulla kotonasi Aallon suunnittelema naulakko tai tuoli?
Missä Aalto kävi häämatkallaan 1924 – ja kuinka hän sinne matkusti?
Kirjasta saat vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin! Aiheita on noin 60: Aallon kaupungit, akustiikka, epäsuora valo, huonekalut, kankaat, kirkot, L-jalka, muodot, ovenkahvat, ruoka ja alkoholi, sukulaiset, varallisuus, raha-asiat, vene, värit…

Asioita esitetään selkeästi ja tarvittaessa havainnollistetaan kaavioiden, kuvien ja karttojen avulla. Kohteista, joissa lukija voi myös vierailla, annetaan lisäksi paikka-, aukiolo- ja yhteystiedot kunnon matkaoppaan tyyliin. Kirja onkin mainio opas omatoimiseen Aalto-matkailuun ja tuntemattomampienkin kohteiden löytämiseen.

Asioita ja tarinoita liitetään yhteen lukijankin ajatuksenjuoksua ennakoiden. Vaikkapa ovenkahvoja käsiteltäessä voidaan kertoa niissä käytetyistä materiaaleista – esimerkiksi nahasta ja pronssista. Lukija voi helposti siirtyä kirjassa aukeamalle, jossa esitellään rakennus, josta kuvatut ovenkahvat löytyvät. Rakennusmateriaaleille taas on pyhitetty oma aukeamansa, jossa esitellään Aallolle tyypillisiä materiaaliratkaisuja. Ne puolestaan liittyvät aikakausiin, joista kirjassa on selkeä ja visuaalinen aikajana.

Media-alan moniosaaja, toimittaja ja kouluttaja Harri Taskinen on perehtynyt Alvar Aallon elämään ja tuotantoon. Hän asuu Säynätsalossa ja opastaa kävijöitä kesäisin tutustumaan Aallon suunnittelemaan kaupungintaloon.
***
Haastaja Saksasta – von der Goltz ja Mannerheim 1918 (Touko Perko)

Saksalaiskenraalin valtava rooli vuoden 1918 ratkaisuissa Helsingin valtauksesta Mannerheimin syrjäyttämiseen
Sisällissodassa 1918 valkoisilla oli kaksi kokenutta ylipäällikköä, vapaaherra Gustaf Mannerheim ja kreivi Rüdiger von der Goltz. Kenraalien perustehtävissä oli paljon samaa: kukistaa kapinaan nousseet punaiset ja estää bolševismin leviäminen Suomeen. Kreivin ensisijainen tehtävä oli hankkia Saksalle luja jalansija Suomessa ja Itämerellä. Voittojensa myötä hänestä tuli ”pelastajakreivi”, Etelä-Suomen vapauttaja. Mannerheimin osa oli profiloitua pohjoisemman Suomen vapauttajana.
Kenraalien suhde oli kilpailun sävyttämä. Saksalaisille oli tärkeintä varmistaa, ettei von der Goltz joutunut Mannerheimin komentoon, ja kun se onnistui siirtämällä maihinnousu Porista Hankoon, kreivi pystyi käymään oman sotansa. Myöskään Mannerheimilla ei ollut halua yhteistyöhön. Hän ei halunnut jakaa kunniaa voitoista, eikä yhteistyö entisen viholliskenraalin kanssa muutenkaan houkutellut.
Mannerheim ei arvioinut von der Goltzia sotilaana, mutta moitti tätä ”poliittiseksi kenraaliksi”, jollainen hän itsekin oli. Sen sijaan von der Goltzin arvio Mannerheimin taidoista oli murskaava: tämä oli korea ja korostetun aristokraattisesti käyttäytynyt ”operettikenraali”.
Globaalisti ajatteleville aatelismiehille sota ei ollut kapina eikä vapaussota vaan osa suursotaa, jossa ratkaistiin bolševismin ja heidän omien keisarikuntiensa kohtalo. Molemmat ajoivat bolševismin tuhoa vielä 1919, Mannerheim Suomen valtionhoitajana, von der Goltz saksalaisena komentajana Latviassa.
Valkoisen Suomen kirjallisuus on vähätellyt Saksan roolia. Haastaja Saksasta nostaa von der Goltzin sodan toiseksi ratkaisijaksi.
Dosentti Touko Perko on kirjoittanut aiemmin elämäkerran nobelisti A. I. Virtasesta (Mies, liekki ja unelma, Otava 2015).
***
Aapeli – aika hyvä kirjailijaksi (Jukka Parkkinen)

Rakastettu humoristi otti kantaa myös yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Simo Puupponen, kirjailijanimeltään Aapeli, oli 1940- ja 1950-lukujen merkittävimpiä ja omaperäisimpiä pakinoitsijoitamme. Perinteisen humoreskin pohjalta Aapeli kehitti sanomalehtipakinoittensa rakennetta novellimaisiksi esikuvanaan Anton Tšehov. Suorat ajankohtaiset poliittis-yhteiskunnalliset aiheet väljenivät vähitellen ajattomammiksi kritiikeiksi suvaitsemattomuutta, ahneutta ja pikkuporvarillisuutta kohtaan.
Aapelin tyylitaituruus tuli esille kuvauksen keskityksessä ja kielen eri rekisterien käytössä. Hänen empaattinen ja altruistinen tarkastelutapansa ei osoittanut vaan näytti. Tyylissään hän oli kohtuuden taituri, joka oli luonut omakseen eleettömän ja puheenomaisen ilmaisun. Matti Kuusen mielestä Aapeli on päätänsä pitempi muita ikäpolvensa pakinoitsijoita.
Elämäkerta Aapeli – aika hyvä kirjailijaksi seuraa nuoren Simo Puupposen määrätietoista itsensä kehittämistä kirjoittajana ja hakeutumista sanomalehtimiehen kutsumusammattiin. Hän oli tuottelias ja nopea kirjoittaja, joka kirjoitti heti valmista tekstiä. Hän otti rohkeasti kantaa poliittisina vaaran vuosina sotasyyllisyyteen, asekätkentään ja Valtiollisen poliisin toimintaan, mutta oli aina myös marginaalissa olevan pienen ihmisen puolella.
1960-luvun alussa Aapeli jätti sanomalehtipakinoinnin ja keskittyi romaanien ja pakinakokoelmien kirjoittamiseen. Hänen tunnetuimpia proosateoksiaan ovat Siunattu hulluus, Meidän Herramme muurahaisia ja Pikku Pietarin piha. Ne ovat menestyneet myös näytelmä-, televisio- ja elokuvaversioina.
Lämminhenkinen, optimistista filosofiaa ja humaania ymmärrystä tuotannossaan välittänyt kirjailija on jäänyt ainutlaatuiseksi ilmiöksi suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän oli osoittelemattomuudessaan osuva ja niukkasanaisuudessaan laaja. Hänellä oli taitoa, voimaa ja lahjakkuutta särkeä ne rajoitukset, jotka pahimmin kahlitsevat suomalaista pakinoitsijakuntaa.
Jukka Parkkinen on palkittu kirjailija, joka on julkaissut kymmeniä teoksia. Hänen tuotantonsa kattaa niin runoja, romaaneja kuin asiaproosaakin. Hän on kirjoittanut elämäkerran myös Yrjö Kokosta (Yrjö Kokko – sadun ja luonnon runoilija, WSOY 2003).
***
Kekkonen urheilumiehenä – kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi (Kalle Virtapohja)

Kekkonen hiihti, mutta miten kävi Kekkoselta urheilulla politikointi?
Historiankirjoituksessa on jäänyt hyvin vähälle huomiolle se seikka, että Suomen kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin presidentti Urho Kekkonen nousi pääministeriksi ja tasavallan presidentiksi urheilukokemustensa ja -tovereidensa tuella. Kekkosen pitkää presidenttikautta puolestaan osin selittää se, että hän harrasti säännöllisesti liikuntaa ja eränkäyntiä valtionpäämiehen kiireistään huolimatta. Kekkonen hiihti ja Kekkonen kalasti.
Urheilujohtajana Kekkonen oli tottunut käyttämään valtaa kotimaassa ja kansainvälisissäkin yhteyksissä. Kekkonen johti muun muassa Paavo Nurmen puolustusta ammattilaissyytöksiä vastaan. Presidenttinä hän ei arkaillut käyttää urheilua sisä- ja ulkopoliittisena työkalunaan.
Liikunta ja kansaterveys olivat lähellä Kekkosen sydäntä. Monen suomalaisten muistissa on Kekkosen lause, jonka mukaan ”kaikki syyt jotka estävät meitä liikkumasta ovat tekosyitä”.
Kalle Virtapohja avaa kiinnostavan näkökulman siihen, miten urheilu, politiikka ja valta kietoutuivat yhteen Kekkosen pitkällä uralla.
FT Kalle Virtapohja (s. 1962) on tietokirjailija ja toimittaja, joka on perehtynyt urheiluhistoriaan. Hän on pitänyt useita esitelmiä Urho Kekkosen urheiluharrastuksesta. Hänen pääteoksensa on Paavo Nurmen elämäkerta Mies josta tehtiin patsas.  Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö (Docendo 2017).
***
Tuntemattomat – Suomen suosituimman tarinan monet maailmat (Satu Jaatinen)

Me kaikki tunnemme Tuntemattoman sotilaan – vai tunnemmeko sittenkään?
Suomen tunnetuimman konekiväärikomppanian miehet lähtivät liikkeelle 1940-luvulla maasta, joka erosi nyky-Suomesta monin tavoin. Lehto oli kasvanut sisällissodan jälkeen kulkukoirana Tampereella, Koskela oli punavangin poika Hämeestä ja Rokka ja Suentassu olivat tilansa menettäneitä evakoita Kannakselta. Lähtökohtien lisäksi myös miesten arkielämä oli toisenlaista. Pannussa porisi korvike ja suupielessä savusi kessu. Nykylukijalle ei ole välttämättä selvää, miksi Rokka veisti lampunjalkoja, kuka oli ”von Tööpel”, missä kalorit oli laskettu ja miten konjakkia leikataan?
Oman kertomuksensa lisäksi Väinö Linnan romaani synnytti uusia tarinoita jo ennen julkaisuaan. Teoksen nimi keksittiin vasta viime hetkillä ja kansikuva vaihdettiin piirtäjän tietämättä. Suomen luetuin kirja sai osakseen maan kuuluisimman kirja-arvostelun ja jatkosota vaihtui kirjasotaan. Ei suomalainen sotajermu kansainvälisiin raameihinkaan helpolla istunut. Miten kävi kirjan nimen Saksassa, entä mitä tapahtui lotta Kotilaiselle Ruotsissa?
Kun Tuntematonta sotilasta tulkitaan, on kohu aina varma. Smedsin versiossa ammuttiin ministereitä ja Tampereella näyttämön yli lennettiin lentokoneella. Näyttelijöitä ei ole päästetty helpolla. Edvin Laineen juoksuhaudoissa katkesi hampaita ja luita, Rauni Mollbergin kuvauksissa ei saanut olla hauskaa ja Aku Louhimiehen joukkueissa eräolosuhteet otettiin tosissaan.
Tuntemattomat on tietopaketti sekä romaanin jo lukeneille ja elokuvat nähneille että tarinaan ensi kertaa tutustuville. Velikullat eivät jätä ketään kylmäksi.
Satu Jaatinen on turkulainen tietokirjailija, joka julkaisi syksyllä uuden Tuntemattoman ohjaajan Aku Louhimiehen elämäkerran.

***
Sydän saaliina – romanssihuijarit verkossa (Elina Juusola)

Miten voi joutua nettihuijarin valeromanssin uhriksi – ja selvitä siitä, uhriutumatta.

Kesällä 2014 Elina Juusola, 60, tutkija ja tunnettu feministi, eli ankeaa kautta elämässään. Hän oli vastikään menettänyt äitinsä, oli masentunut ja kärsi monista terveysongelmista. Elämä ei hymyillyt. Sattumalta hän huomasi internetissä kumppaninhakupalvelun, joka oli tarkoitettu yli 40-vuotiaille. Miksipä ei, hän ajatteli ja rekisteröityi sivustolle.

Elina alkoi pian saada romanttisia yhteydenottoja hurmaavalta mieheltä. Amerikkalaismajuri Stephen viestitteli ahkerasti, imarteli ja myötäili Elinan mielipiteitä. Nopeasti mies sai Elinan ihastumaan korviaan myöten… Kunnes ”Stephen” sanoi olevansa pulassa ja tarvitsevansa rahaa. Sydän täynnä myötätuntoa Elina lähetti miehelle rahaa, mutta samalla hälytyskellot soivat hänen päässään. Kaikki ei ollut kuten pitää.

Elina pyysi aikuista poikaansa tutkimaan ”Stephenin” taustoja. Ilmeni, että ”Stephen” oli valeprofiili, häntä ei oikeasti ollut olemassa! Valokuvat yhdistyivät lukuisia romanssihuijauksia tehneeseen henkilöön. Tajuttuaan tulleensa petetyksi Elina otti yhteyttä poliisin, joka kuitenkin oli voimaton rikoksen edessä: huijaus oli tehty ulkomailta käsin.

Pettymys mielessä kirvellen Elina alkoi tutkia miten tällaiset huijaukset ovat mahdollisia, miten ne tapahtuvat ja miten niitä voitaisiin estää. Hän kirjoitti kirjan Sydän saaliina varoitukseksi kaikille, jotka seikkailevat seuranhakupalstoilla etsien sielunkumppania. Elina luennoi aiheesta ja on romanssihuijausuhrien tukiryhmässä. ”On tärkeää, että ihmiset oppivat tunnistamaan sosiaalisessa mediassa ne merkit, joista voi päätellä kyseessä olevan valeprofiili. Emme pääse teknologiasta eroon, eivätkä huijaukset ole teknologian syy. Huijareita tulee vain enemmän.”

Sydän saaliina kertoo miksi olemme hyväuskoisia ja alttiita uhreja ammattihuijareille, paljastaa nettihuijauksen tunnusmerkit ja toimii vertaistukikirjana.

Elina Juusola on Australiassa asuva, suomalaissyntyinen kirjailija, aate- ja oppihistorioitsija ja feministi, joka on pitkään tutkinut muun muassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
***
Suomen jääkärit Itsenäisyytemme kärkijoukko (Jääkärisäätiö)

Noin 2 000 salateitse Saksaan matkustanutta nuorukaista muodosti Suomen armeijan kantajoukon.
Suomen jääkärit olivat osa Suomen kansallista vapausliikettä. Saksaan vuosina 1915–1917 salateitse lähteneestä noin 2 000 vapaaehtoisesta muodostettiin jääkäripataljoona. Se oli Suomen itsenäistyessä hyvin koulutettu armeijan kantajoukko.
Jääkärit kouluttivat ja johtivat Suomen muodostumassa olevan armeijan osastoja vapaussodassa, riisuivat venäläisen sotaväen aseista ja kukistivat punakaartin. Jääkäreissä oli runsaasti työväkeä, mikä aiheutti lojaalisuusongelmia mutta ei kuitenkaan päässyt vaikuttamaan sotatoimiin.
Jääkärien sopeutuminen taistelemaan tsaarinarmeijassa palvelleiden suomalaisten, kuten ratsuväenkenraali Mannerheimin, rinnalla ei ollut sekään ongelmatonta. Rauhan vuosina 1920–1939 jääkärit kouluttivat Suomen nuorta armeijaa ja kehittivät sen taktiikkaa sekä eri aselajeja, suojeluskuntia ja rajavartiointia. Sodissa 1939–1945 jääkärit olivat sotatoimissa marsalkka Mannerheimin alaisina, jo keski-iän saavuttaneina sotilaina armeijakunnan komentajista rivimiehiin. Kirjoittajat ovat sotahistorian tutkijoita ja jääkäriperinteeseen syventyneitä eri alojen ammattilaisia.

***
HUOMIO! Uusia arvostelukappaleita toimitetaan vain niille jotka ovat vanhat arvostelunsa kirjoittaneet. Kirjoista on kova kysyntä, joten jos et saa arvosteluasi kirjoitettua lähetä saamasi arvostelukappale Agricolan toimitukseen, jotta sitä voitaisiin tarjota uudelleen arvosteltavaksi. Kirja-arvostelun voi julkaista myös muussakin julkaisussa – muualla julkaistun arvostelun voi julkaista myös Agricolassa.

Liitä valmis arvostelusi suoraan sitä varten tehtyyn lomakkeeseen Agricolan sivulle: https://agricolaverkko.fi/arvostelut/ josta se lähetetään ensin Agricolan toimittajalle, joka tarkistaa ja julkaisee arvostelun. Arvostelu lähtee sen jälkeen H-verkko ja Kultut- listan tilaajille sähköpostina sekä tallentuu "Agricolan kirja-arvostelut" julkaisun sivulle: https://agricolaverkko.fi/arvostelut/.<https://agricolaverkko.fi/arvostelut/>

-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/h-verkko/attachments/20180312/1f8e7856/attachment-0001.html>