[H-verkko] Arvostelu: Kiinnostava johdatus aate- ja oppihistoriallisen tutkimuksen perusteisiin

Agricola - Suomen humanistiverkko no-reply at agricolaverkko.fi
To Maalis 1 12:24:52 EET 2018


Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Kiinnostava johdatus aate- ja oppihistoriallisen tutkimuksen perusteisiin
--------------------------------------------
1.3.2018 | Anna Oja
--------------------------------------------
Ajatusten lähteillä johdattaa lukijansa aate- ja oppihistorian maailmaan. Se esittelee tieteenalojen perusteita tarjoten samalla esimerkkejä ajankohtaisesta suomalaisesta tutkimuksesta. Kirjoittajista valtaosa toimii Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian oppiaineen piirissä, ja teos onkin laadittu myös samaisen oppiaineen pääsykoekirjaksi.
--------------------------------------------
Myllykangas, Mikko ja Pietikäinen, Petteri (toim.): Ajatusten lähteillä. Gaudeamus, 2017. 423 sivua. ISBN 978-952-495-423-5.
--------------------------------------------

Teos jakautuu kahteen osaan. Niistä ensimmäinen keskittyy aatehistoriaan, toinen puolestaan oppi- eli tieteenhistoriaan. Kuten johdannossakin todetaan, aatehistorian tutkimuskohteena on menneisyyden ihmisten ajattelu. Oppihistoriaa puolestaan voidaan kutsua myös tieteenhistoriaksi. Petteri Pietikäinen ja Mikko Myllykangas painottavat johdannossa kuitenkin, että tämä ero ei ole ehdoton: ennen kaikkea kyse on eroista tutkimuskohteen valinnassa ja tutkimuskysymyksen muotoilussa. Kirjoittajat toteavat lisäksi, etteivät he halua määritellä aate- ja oppihistoriaa tiukasti. Turhan tiukat rajanvedot muihin historian erityisaloihin eivät heidän mielestään ole tarpeen eivätkä toivottavia.
Monenlaista aatehistoriaa
Ensimmäisessä, lukijaa johdattelevassa luvussa pohditaan aatehistorian merkitystä ja (työ)välineitä. Ari Helo ja Petteri Pietikäinen johdattavat lukijan siihen, mitä historiantutkimus ylipäätään (ja toisaalta aatehistoria tarkemmin) oikein on.

Seuraava luku, jonka on kirjoittanut Petteri Pietikäinen, keskittyy tarkastelemaan utopia-ajattelun historiaa. Pietikäinen käsittelee utopia-ajattelun peruspiirteitä sekä myöskin sitä kohtaan esitettyä kritiikkiä. Kuten artikkelissa todetaan, utopistit ovat kautta linjan uskoneet mahdollisuuteen muuttaa ihmistä paremmaksi. Pietikäinen käy läpi utopismin historiaa Thomas Mooresta (ja tämän edeltäjistäkin) aina nykyaikaan saakka. Utopioiden ja utopismin perinne jatkuu nykypäivänäkin: kuten Pietikäinen toteaa, ne tarjoavat mielikuvituksellisia vaihtoehtoja olemassa olevalle yhteiskunnalle.



Teoksen kolmas luku on nimeltään Yhdysvaltalaisen liberalismin edistyshistoriallinen luonne, ja sen on kirjoittanut Ari Helo. Aina maan itsenäistymisestä (1776) saakka Yhdysvaltoja on totuttu pitämään länsimaisen liberalismin suurvaltana. Liberalismin perinne käsitetään Yhdysvalloissa sangen omaleimaisella tavalla kansalliseksi. Erityisen mielenkiintoisen tästä luvusta tekee yhdysvaltaisen edistysajattelun ja historiakäsityksen käsittely. Yhdysvaltain historiaa kirjoitetaan ja se käsitetään usein vieläkin jonkinlaisena kansallisena edistyskertomuksena. Tämä lienee syytä muistaa, jos esimerkiksi haluaa ymmärtää maan poliittista kulttuuria.

Kari Väyrynen puolestaan tarkastelee kirjoittamassaan luvussa luontosuhteemme käsite- ja aatehistoriaa. Keskiössä on sen kuvaaminen, millä tavoin luontokäsite on historian saatossa muuttunut. Käsitteenä luonto on Väyrysen mukaan sangen moniselitteinen ja hämäräkin. Onkin mielenkiintoista, millaisia merkityksiä se on aikojen kuluessa saanut. Väyrynen toteaa, että luontokäsitteen kehitys voidaan jakaa viiteen vaiheeseen. Antiikin luontokäsitys oli alkuaan vitalistinen, elävää luontoa korostava. Myöhemmän, kristillisen ajan maailmankuva puolestaan oli jumalakeskeinen, ja siihen liittyy ihmiskeskeisen ja välineellisen luontokäsityksen nousu. Galileilaisen tieteen myötä vallalle pääsi fysikaalis-mekanistinen luontokäsitys. Valistuksen ja romantiikan taitteelle ominaista oli villin luonnon ihailu. Merkittävänä tapahtumana voi mainita valistuksen aikana sattuneen Lissabonin maanjäristyksen, joka oli merkittävä askel kohti kompleksisempaa luontokuvaa. Lopuksi Väyrynen mainitsee, että luontokäsityksen on nykyisin pitkälti korvannut ympäristön käsite.

Seuraava luku on nimeltään Klassiset tunneteoriat ja niiden muunnokset uuden ajan filosofiassa, ja sen on kirjoittanut Simo Knuuttila. Kuten Knuuttila toteaakin, antiikista ja keskiajalta peräisin olevat tunneteoriat muodostivat renessanssiajankin tunneteorioiden pääosan: välittyiväthän antiikin teoriat renessanssin oppineiden ajatuksiin. Uuden ajan alussa tunteista käyty keskustelu oli ylipäätään melko laajaa. Mielenkiintoisen artikkelinsa lopussa Knuuttila esittää joitakin yleisempiä huomautuksia tunteiden historiallisesta tutkimuksesta.



Kirjan ensimmäisen osan viimeinen luku tarkastelee historiallista tieteenfilosofiaa ja tieteen edistyksen ongelmaa, ja sen on kirjoittanut Jouni-Matti Kuukkanen. Teksti käsittelee tieteen edistyksestä 1900-luvun jälkipuoliskolla käytyä keskustelua. Historiallisista tieteenfilosofeista erityisen tarkastelun kohteena on Thomas Kuhn, jota voidaankin pitää heistä vaikutusvaltaisimpana. Kuhnin mukaan tieteenhistoria ei ole tietojen ja teorioiden ongelmatonta kumuloitumista, vaan mukana on katkoksia ja murroksia. Artikkelinsa lopussa Kuukkanen vielä käsittelee tieteenhistoriallisen ja -filosofisen lähestymistavan eroja.
Johdatusta tieteenhistorian kysymyksiin
Kirjan toinen osio tutustuttaa lukijansa tieteenhistoriaan, jota myös oppihistoriaksi kutsutaan. Se tarkastelee tieteiden, tieteellisten käsitysten ja tiedeyhteisöjen historiaa. Oppihistorian tutkimuskohteen voi siis todeta olevan aatehistorian tutkimuskohdetta suppeampi. Maija Kallinen ja Erkki Urpilainen ovat kirjoittaneet osion alkuun lyhyen johdannon.



Maija Kallisen kirjoittama luku Suurin murroksista? Skolastiikasta empiirisen tieteen tielle käsittelee tieteessä 1500- ja 1600-luvuilla tapahtuneita muutoksia. Mainittua ajanjaksoa voidaan todellakin pitää merkittävänä murroskautena. Tärkeimpiin muutoksiin lukeutuu havainnoinnin ja kokeellisuuden nousu tieteen ihanteiksi. Erkki Urpilaisen luku Tiedettä Suomessa puolestaan tarkastelee suomalaisen tieteenharjoittamisen hitaanlaista käynnistymistä ja merkkipaalujakin. Kuten Urpilainen toteaa, Suomi kuului tieteen reuna-alueisiin pitkälle 1900-luvulle asti.

Petteri Pietikäinen käsittelee evoluutioajattelun historiaa luvussa Älykkäästä suunnittelijasta sokeaan kelloseppään: evoluutioajattelun historiaa 1600-luvun lopulta Lajien syntyyn. Artikkeli tuo esiin sen, että evoluutioajattelun pitkät juuret ulottuvat 1600-luvun loppupuolen luonnonteologiseen ajatteluun saakka - mikä ei toisaalta lainkaan vähennä Darwinin teorian vallankumouksellisuutta.



Heini Hakosalon kirjoittama luku Tautisia tarinoita: lääketieteen ja tuberkuloosin historiaa lukeutuu koko teoksen mielenkiintoisimpiin. Lääketieteen historian ja kehityksen käänteitä havainnollistetaan "esimerkkisairaudeksi" valitun tuberkuloosin avulla, joka on sekä hyvin vanha että hyvin yleinen sairaus. Vaikka ihmisruumiin rakenne ja toiminta eivät historiallisena aikana ole merkittävästi muuttuneet, sitä sekä esimerkiksi sairausprosesseja on hahmotettu eri aikoina hyvinkin eri tavoin. Kuten artikkelistakin käy ilmi, lääketieteen historian suuret murrokset ovat heijastuneet siihen, millaisena tuberkuloosi on ymmärretty ja miten siihen on suhtauduttu.

Teoksen viimeisen artikkelin nimi on Hullun monta nimeä: mielisairauksien nimeäminen muuttuvassa yhteiskunnassa, ja sen ovat kirjoittaneet Mikko Myllykangas ja Petteri Pietikäinen. Tarkastelun kohteena on hulluuden/mielenterveyshäiriöiden ymmärtämisen ja nimeämisen pitkä historia. Hulluuden uskonnollisista merkityksistä on siirrytty lääketieteen (ennen kaikkea psykiatrian) valtakauteen, mutta sekään ei ole onnistunut käsittelemään tätä aihetta tyhjentävästi.
Mielenkiintoinen johdatus kotimaisen tutkimuksen kenttään
Pietikäinen ja Myllykangas toteavat teoksen johdannossa, että tarkoituksena on herättää kiinnostusta oppialaa kohtaan tutkimusesimerkkien avulla. Tässä teos onnistuukin: se tarjoaa kattavan näköalan kotimaisen aate- ja oppihistoriaan tutkimukseen. Tiedon ja näkökulmien määrä on suorastaan hengästyttävän runsas. Varsinaisten lukujen lomassa on myös lyhyempiä tietolaatikoita, jotka johdattavat lukijan esimerkiksi käsitehistoriaan sekä naisen paikkaan tieteenhistoriassa. Lukija saattaa toisaalta kuitenkin jäädä kaipaamaan vankempaa johdatusta tutkimuksen menetelmiin ja teorioihin. Toisaalta, kuten kirjoittajatkin toteavat, teos olisi nyt käsillä olevaa huomattavasti laajempi, jos niihinkin olisi keskitytty. Pääsykoekirjaksi nide soveltuu varmasti mainiosti. Se esittelee hakijoille kattavasti sitä, millaista oppiainetta nämä ovat aikeissa ryhtyä opiskelemaan, millaisia asioita ja ilmiöitä se käsittelee ja mitä alan kotimaisessa tutkimuksessa tällä hetkellä tapahtuu.

Toisaalta teos sopii kenelle tahansa lukijalle, joka on kiinnostunut aate- ja oppihistorian kysymyksenasetteluista ja ajankohtaisista kotimaisen tutkimuksen tutkimusaiheista. Aihepiiriensä vaativuudesta huolimatta suhteellisen helppotajuinen, sivistävä teos osoittaa havainnollisesti, miten monenlaisia tutkimusaiheita ja näkökulmia oppiaineen piirissä esiintyykään. Nimensä mukaisesti kirja johdattaa ajatusten lähteille: näkemään, että ajatuksemme ja uskomuksemme eivät synny tyhjiössä, vaan ovat paljolti siirtyneet meille perintönä aikaisemmilta sukupolvilta.

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Anna Oja, FM, suomentaja, kulttuurihistorian jatko-opiskelija, Turun yliopisto, annatuulikkioja at gmail.com


Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/?post_type=review&p=20756
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola


Lisätietoja postituslistasta H-verkko