[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Urheilusankarin anatomia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jouni Lavikainen <jouni.lavikainen at urheilumuseo.fi> Erikoistutkija, Urheilumuseo
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Virtapohja, Kalle: Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset, maine ja
perintö.. Docendo, 2017. 363 sivua.


Urheilusankarin anatomia
---------------------------------------------------------

Yhdeksän olympiakultaa, 20 virallista maailmanennätystä, miljoonia markkoja
starttirahoja, viisi patsasta ja kuolematon maine. Sellaista mittaria on vaikea
löytää, jolla Paavo Nurmi olisi jotain muuta kuin Suomen kaikkien aikojen
urheilija. Kalle Virtapohja kutsuu juoksijain kuninkaan Suomen satavuotisjuhliin
uudella kirjallaan Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset, maine ja
perintö.




 

Kirja Paavo Nurmesta on sinänsä paikallaan Suomen 100-vuotisjuhlavuotena.
Virtapohjan uusimmalle on silti esitettävä sama kysymys, jonka Helsingin
Sanomien kriitikko Juho Typpö esitti Tuntematon Sotilas -arvionsa alussa: miten
se perustelee olemassaolonsa? Nurmen elämästä, urheilu-urasta ja persoonasta
on ammennettu aineksia niin moneen, että kronologinen Paavo Nurmi-elämäkerta
tuntuu väkisinkin pölyiseltä aiheelta. Viimeisin Nurmi-kirja, Karo
Hämäläisen Yksin (2015), tarkasteli aihettaan fiktion keinoin ja pääsi
jokseenkin niin lähelle sulkeutuneen tähden persoonaa kuin mahdollista. Mitä
uutta Kalle Virtapohjalla on tarjota?

Ilmeisin peruste uudelle Nurmi-kirjalle liittyy kirjan lähteisiin ja edellisen
faktapohjaisen Nurmi-elämäkerran ikään: Paavo Karikon ja Mauno Kosken
perusteellinen mutta ajalleen tyypillisesti ilman viitteitä julkaistu Yksin
aikaa vastaan (1975) on ansiokas, mutta jo ajan patinoima teos.
Urheilujournalismista tohtoriksi väitellyt Virtapohja jatkaa edeltäjiensä
työtä laajentamalla aineistopohjaa, lisäämällä lähdeviitteet ja ottamalla
mukaan Nurmen urheilu-uran jälkeiset vaiheet. 691 lähdeviitettä ja useamman
sivun lähde- ja kirjallisuusluettelo asemoivat teoksen samaan
historiatieteellisten urheiluelämäkertojen jatkumoon kuin Ossi Viidan uraa
uurtaneet teokset Ville Ritolasta (1997) ja Hannes Kolehmaisesta (2003). Kolmas
– ja se menestynein – viime vuosisadan alun suurjuoksijoista sopii
kieltämättä hyvin joukon jatkoksi.

Kertaamista vai tulkitsemista?

Mies josta tehtiin patsas jäsentyy Nurmen elämänvaiheiden mukaisiin lukuihin.
Ensin lukija viedään 1900-luvun alun Turkuun, jossa Nurmi vietti lapsuutensa
ja nuoruutensa. Sitten käydään läpi nousu kansainväliselle huipulle ja
tähteyden tyly loppu Los Angelesissa 1932. Viimeisen kolmanneksen aikana
pääsemme tutustumaan Nurmeen valmentajana ja liikemiehenä. Loppuun on koottu
Nurmen perintöä ylläpitäneitä hankkeita urheilussa, kulttuurissa ja
tieteessä. Erikoinen unohdus on sattunut edellä mainitun Karo Hämäläisen
kirjan kohdalla, jota ei teoksessa mainita. Kronologiaa rikkoo vain Nurmen
hautajaisia käsittelevä ensimmäinen luku, jossa Virtapohja, kirjan tyyliä
tarkoituksella rikkoen, eläytyy presidentti Kekkosen mietteisiin hautajaisten
aikana.



Kuva: Kuvassa Urho Kekkonen haastattelee Paavo Nurmea 1967, keskellä Kalle
Kaihari ja oikealla Paavo Nurmi. Kuvaaja Håkan Sandblom,Yle.

Urheiluhistoriakirjojen perisyntinä on liiallinen nojaaminen
tapahtumahistoriaan. Kun leipäteksti ahdetaan täyteen henkilöitä,
saavutuksia ja tuloksia, lopputulos on yleensä kuivakka kronikka.
Tapahtumahistoriaa tulisi mielestäni pitää enemmänkin mausteena
varsinaiselle pihville, joka muodostuu syvällisemmistä kysymyksistä
tapahtumien merkityksestä valituille konteksteille. Mies josta tehtiin
patsas on tätä analogiaa käyttäen turhan mausteinen. Nurmen kilpailut
tuloksineen käydään läpi paikoin luettelomaisesti, mikä on mielestäni
tarpeetonta, etenkin kun kilpailuista löytyy kattava lista kirjan lopusta.
Virtapohja rekonstruoi Nurmen elämää pieteetillä, mutta toisinaan hieman
suuripiirteisempi tyyli olisi ollut paikallaan. Keskivaiheilla lukijalle
tarjoillaan lähes 10 sivun pituinen referaatti yhdestä SVUL:n kokouksesta,
jossa käsiteltiin Tahko Pihkalanja Paavo Nurmen välirikkoa syksyn 1927
Ruotsi-ottelun alla. Oliko Nurmen välejä Suomen urheilujohtoon myrkyttänyt
kokous sittenkään aivan näin käänteentekevä?



Kuva: Nurmi poseeraa Douglas Fairbanksin ja Mary Pickfordin kanssa
Pohjois-Amerikan kiertueellaan 1925. Urheilumuseo.

Teoksen historiatieteellisen merkityksen kannalta keskeistä on, millaisia
tulkintoja kirjoittaja tekee isoista kysymyksistä. Miten juoksijasuuruus
asemoitui kansakuntaa rakentavassa, yhteiskunnallisten ristiriitojen halkomassa
Suomessa? Miten amatööriyteen ja ammattilaisuuteen liittyvät kysymykset
vaikuttivat Nurmen uraan ja elämään? Millainen kansainvälinen merkitys
Nurmella oli? Tässä suhteessa mausteiden alta löytyy onneksi myös pihvi.

Virtapohja kirjoittaa journalistisella tyylillä ilman suurempia maalailuja ja
pidempiä pohdintoja, mutta tutkimusotettakin löytyy. Nurmen sankaruutta
tarkastellaan useammalta kantilta, eikä teos uppoa perinteiseksi
suurmieshistoriaksi, mikä aihe huomioiden olisi ollut hyvin mahdollista. Mies
josta tehtiin patsas -nimi tukee keskeisintä väitettä osuvasti: sankaruus ei
Nurmen kohdalla syntynyt itsestään, pelkkien saavutusten kautta, vaan se
rakennettiin. Paavo Nurmi nousi esiin sellaisena hetkenä, jolloin Suomen valtio
tarvitsi sankareita kansakunnan rakennuspalikoiksi. Varautunut Nurmi näytteli
hänelle kirjoitettua roolia elämänsä loppuun saakka, koska koki kansakunnan
edun sitä vaativan, ei siksi, että hän olisi roolistaan tai sen tuomasta
huomiosta nauttinut.



Kuva: Wäino Aaltonen muotoilee Paavo Nurmen patsasta.

Nurmi-myyttien purkua

Esipuheessa luvattua lähteiden kriittistä luentaa tarjoaa Nurmi-myyttien
perkaaminen. Nurmeen liittyviä tarinoitahan riittää: juoksuharjoittelu junan
perässä juosten, starttirahojen hinnoittelu markka per metri -periaatteella,
ammattilaistuomion synnyttämä katkeruus ruotsalaisia kohtaan, vanhemman iän
kylmä suhde urheiluun. Jos Ossi Viita purki myyttiä Hannes Kolehmaisesta ja
Suomen juoksemisesta maailmankartalle, Virtapohja tekee saman monelle
Nurmi-myytille. Osa osoittautuu todeksi, osa taruksi, osa sinne välille.

Esimerkiksi käy Nurmen väitetty katkeruus ruotsalaisia kohtaan. Virtapohjan
mukaan Nurmi päinvastoin arvosti ruotsalaisia, mikä näkyi muun muassa
ystävyydessä toimittaja Henry Rydahliin ja läheisessä suhteessa Tukholman
kaupunkiin. Tätä arvostusta ei vähentänyt Kansainvälisen yleisurheiluliiton
(IAAF) hallituksen ruotsalaisjäsenten J. Sigfrid Edströmin ja Bo Ekelundin
aktiivisuus Nurmelle rahapalkkioiden takia annetussa kilpailukiellossa Los
Angelesin olympialaisten alla. Virtapohja tulkitsee perustellusti, että
Nurmi-myyttiä kilpailukielto itse asiassa vahvisti. Katsomossa istuva Nurmi loi
kuvan kaltoin kohdellusta kansallissankarista, jolta kateelliset ruotsalaiset
olivat ryöstäneet uran viimeisen triumfin. Ei ole sattumaa, että kateellisiin
ruotsalaisiin törmää Nurmi-diskursseissa tänä päivänäkin: kertomus istui
suomalaiseen urheilukulttuuriin vaivattomasti pitkään 1930-luvun jälkeen,
vaikka tarina seisoi alun pitäenkin huteralla pohjalla. Edströmiä, Ekelundia
ja kolmantena päätekijänä Nurmi-jutussa häärinyttä Avery Brundagea
motivoivat kansallisuuskysymyksiä enemmän pyhän amatööriurheilun varjelu.
Näiltä amatööriyden apostoleilta eivät olleet turvassa heidän oman
maansakaan urheilijat – kuten ruotsalaisjuoksijat Gunder Hägg ja Arne
Andersson myöhemmin saivat huomata. Tärkeä, joskin jo Karikon ja Kosken esiin
nostama seikka on myös se, että 35-vuotias Nurmi kärsi Los Angelesissa
akillesjännetulehduksesta, eikä olisi välttämättä selvinnyt itse juoksusta
edes maaliin.

Virtapohja painottaa aiheellisesti Nurmen kansainvälistä merkitystä.
1920-luvulla olympialaiset kasvoivat merkittävästi isommaksi tapahtumaksi kuin
ennen ensimmäistä maailmansotaa: dominoivat juoksut Pariisissa 1924 ja
seuraavan vuoden kilpailukiertue Amerikassa tekivät Nurmesta aivan eri
profiilin tähden kuin ensimmäisestä suomalaisesta suurjuoksijasta, Hannes
Kolehmaisesta. Varjoon jäi myös Nurmea vuoden vanhempi Ville Ritola, joka
juoksi lähes yhtä monta olympiamitalia. Suomen tunnetuksi tekijänä Nurmi
vertautuu Jean Sibeliukseen ja Alvar Aaltoon. Paavo Nurmen nimi täytti katsomot
Tukholmasta, Pariisista ja Berliinistä New Yorkiin, Montrealiin ja Los
Angelesiin. Tällaisen tähden ulkomaan kilpailumatkat eivät olleet vain
urheilujärjestöjen asia: Nurmen ulkomaan kilpailuihin liittyvä kirjeenvaihto
kulki ulkoministeriön kautta. Hohtoa ei himmentänyt edes urheilu-uran
päättyminen. Nurmen saapuessa valmennettavansa Taisto Mäen kanssa
Yhdysvaltoihin varainkeruukiertueelle talvisodan aikana valokeila oli enemmän
valmentajassa kuin juoksijassa, joka sentään oli moninkertainen
maailmanennätysmies hänkin.



Kuva: Paavo Nurmi ja Taisto Mäki silmäilevät karttaa ennen Amerikan matkaa
1940, seinällä Olympiakisat Helsingissä 21.VII - 4.VIII.1940 –juliste, Otso
Pietinen, Museovirasto. Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0.

Uusia lähteitä

Runsaan kirjallisen aikalaismateriaalin lisäksi aineistossa on yllättävän
paljon kirjallista ja suullista muistitietoa. Virtapohja on haastatellut suuren
joukon ihmisiä, joilla on Nurmeen liittyviä muistoja, ja viittaa useasti
vuoden 1997 Nurmi-kirjoituskilpailun satoon. Aikalaisaineiston osalta aiempiin
Nurmi-kirjoihin nähden uutta on erityisesti Nurmen kirjoittamien kirjeiden
suuri painoarvo. Virtapohja kirjoittaa halunneensa antaa kirjeille paljon tilaa,
koska ne ovat autenttisia jälkiä Nurmen ajattelusta. Tämä toteutuukin varsin
hyvin. Kirjeet asettavat nykylukijan etuoikeutettuun asemaan: suorat lainaukset
avaavat Nurmen mieleen ikkunan, jota hänen aikalaisillaan ei ollut. Tuovatpa
kirjeet myös uusia tiedonjyväsiä. Nurmen juoksupalkkioita on arvuuteltu
1920-luvulta lähtien, ja nyt tiedämme ainakin sen, että jalkapalloilija Max
Viinioksan silminnäkijäkuvauksen mukaan hän saapui Amerikan kiertueelta 1925
kassissaan kaksi miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 600 000 euroa). Osan
rahoista Nurmi talletti pankkiin ja osan hän käytti prameaan Chrysler Six
-menopeliin. Amatöörisääntöjen takia auton kerrottiin julkisuudessa olleen
lahja Turun Urheiluliitolta.

Kuva: Fazerin Paavo Nurmi makeisrasia, Helsingin kaupunginmuseo.

Suurin osa kirjasta käsittelee Nurmen uraa juoksijana, mutta alussa ja lopussa
pääsemme häneen kiinni myös ihmisenä. Nurmi syntyi turkulaiseen
työläisperheeseen, josta hän päätyi huolehtimaan jo nuorella iällä
perheen isän Johan Fredrik Nurmen kuoltua ennen aikojaan. Taustastaan johtuen
Nurmen sympatiat aikakauden luokkaristiriidoissa olivat työväen puolella,
mutta poliittista aktiivisuutta hänestä oli turha etsiä. Sisällissodan
aikana Nurmi keskittyi Virtapohjan mukaan kahteen asiaan, perheensä
elättämiseen ja juoksuharjoitteluun. Nurmen harjoittelussa aikaansa edellä
oli lähinnä suunnitelmallisuus, eivät niinkään menetelmät, vaikka niihin
joitakin omaperäisiä keinoja kuuluikin, muun muassa edellä mainittu
juokseminen junan perässä askeleen pidentämiseksi. Kun harjoittelu yhdistyi
yksioikoiseen mieleen ja taktiseen älykkyyteen, olivat suurjuoksijan ainekset
kasassa. Sitä jäin miettimään, mikä lopulta nosti Nurmen yhdessä vuodessa
lupaavasta kansallisen tason juoksijasta kansainväliseksi tähdeksi. Kovinkaan
moni tarkkailija ei kesällä 1919 nähnyt 22-vuotiaassa Nurmessa juoksijaa,
joka vuoden kuluttua voittaisi Antwerpenissa kolme olympiakultaa.

Juoksu-uransa jälkeen Nurmi jakoi valmennustietouttaan juoksuvalmentajana ja
aloitteli uraansa liikemiehenä. Liike-elämässä Nurmi hyödynsi urheilijana
saamiaan kontakteja ja osin myös rahoja, joskin kirjan perusteella
alkupääomat olivat peräisin enemmän pörssikaupoista kuin ruskeista
kirjekuorista. Rakennusbisneksiään perustamansa miestenvaateliikkeen
takahuoneessa hoidellut Nurmi rakennutti lopulta Helsinkiin kolmisenkymmentä
taloa. Nurmi menestyi liikemiehenä verraten hyvin, mutta vastoinkäymisetkin
tulivat tutuiksi, ennen muuta tappiollisessa toiminnassa laivanvarustajana.

Kun kyse on tieteelliseksi itsensä määrittelemästä elämäkerrasta, on
viitteiden sijoittelusta tekstiin annettava pieni moite: viitteet tapaavat olla
virkkeiden sisällä, sanojen perässä, kun sopivampi paikka olisi virkkeen tai
kappaleen lopussa. Lopun kirjallisuusluetteloon on urheiluhistoriakirjoissa
yllättävän yleisen tavan mukaisesti sijoitettu lähteiden puolelle kuuluvia
aineistoja. Kyse ei ole triviaalista seikasta, sillä se, käytetäänkö
aineistoa lähteenä vai osana tutkimuskirjallisuutta, vaikuttaa perustavalla
tasolla siihen, millaisen roolin sille tekstissä voi antaa. Tiedonlähteet on
sinänsä viitoitettu kattavasti, eikä lukijalle jää epäselväksi, mistä
mikäkin tieto on peräisin.

Mies ei josta tehtiin patsas ei suuremmin uudista traditionaalisuuteen
taipuvaista urheiluhistorian kenttää, mutta ei vie taaksepäinkään.
Aiheestaan se onnistuu vanhan kertaamisen lisäksi tuottamaan uuttakin tietoa ja
asettaa aiempia tietoja uuteen valoon. Suomalainen suurmies seisoo tässäkin
teoksessa jalustalla, mutta linssin alla on yhtä paljon jalusta kuin itse mies.



 Kuva:Nurmi istuu katsomossa Los Angelesissa 1932. Urheilumuseo.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/