[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Linnut, linnut...

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leena.rossi at icloud.com> FT, KK, tietokirjailija, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Leikola, Anto; Lokki, Juhani; Stjernberg, Torsten: von Wright -veljesten linnut.
Otava, 2017. 287 sivua.


Linnut, linnut...
---------------------------------------------------------

Lintujen sekä lintutaiteen ja -tieteen ystäviä ilahduttaa, että Anto
Leikolan, Juhani Lokin ja Torsten Stjernbergin teos von Wright -veljesten
linnut on taas saatavilla. Kirjan tarkistetun painoksen julkaiseminen liittyy
Ateneumin laajaan näyttelyyn ”Veljekset von Wright”, joka avattiin lokakuun
lopulla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ja on nähtävänä vuoden
2018 helmikuun lopulle. Sekä näyttely että Leikolan, Lokin ja Stjernbergin
teos tuovat esiin veljesten taide-, kulttuuri- ja tiedehistoriallista
merkitystä. 

 

Länsimainen lintutaiteen perinne juontaa juurensa antiikin Roomaan, mistä
Pompeijin seinämaalauksista löytyy lukuisia tunnistettavia lajeja. Keskiajalla
se jatkui 1240-luvulla Saksalaisroomalaisen keisarikunnan hallitsijan, Fredrik
II:n, haukkametsästyskirjassa, jossa on tuhansia miniatyyrejä linnuista.
Vuonna 1555 Ranskassa ilmestyi Pierre Belonin laatima lintujen luonnonhistoria
kuvitettuna yli sadalla puupiirroksella. 1700-luvulla lintujen kuvia maalailivat
useat luonnontutkijat: George Edwards Englannissa,  Buffon-nimellä tunnettu
kreivi Ranskassa ja Frischinä tunnettu henkilö Saksassa. 1800-luvun
tunnetuimmat lintumaalarit olivat Yhdysvalloissa toiminut John James Audubon
(1785–1851) ja englantilainen John Gould (1804–1881). Tutustuessani vuosia
sitten näiden kahden herran teoksiin, en ymmärtänyt, miksi niistä niin
kohistiin. Mielestäni näkemäni von Wrightin veljesten lintukuvat ovat
vähintään yhtä taidokkaita ja jopa tarkempia ja viimeistellympiä. – Samaa
mieltä näyttävät olevan myös nyt arvioitavan kirjan tekijät. – Voi vain
toivoa, että veljesten kuvia tunnettaisiin maailmalla paremmin.

von Wright -veljesten linnut-teoksen tuore painos ilmestyy samassa asussa kuin
vuonna 2003 ilmestynyt painos, joka perustui alkujaan vuonna 1986
ilmestyneeseen, kooltaan suurempaan Taiteilijaveljekset von Wright – Suomen
kauneimmat lintumaalaukset-teokseen. Uusi kirja kertoo Magnus, Wilhelm ja
Ferdinand von Wrightin työstä lintumaalareina ja lintutieteilijöinä.
Lähteinään kirjan tekijät, Leikola, Lokki ja Stjernberg, ovat käyttäneet
veljesten kirjeitä ja tekstejä sekä päiväkirjoja, jotka he toimittivat
Johan Ulfvensin kanssa vuosina 1996–2001. Teoksen kuvituksen ovat
suunnitelleet dosentit Lokki ja Stjernberg, mutta kirjoittajien muusta
mahdollisesta työnjaosta ei kerrota. Olen kuitenkin havaitsevinani hienoisia
tyylieroja ihmisiä ja lintuja koskevien lukujen välillä.

Teos alkaa katsauksella veljesten sukutaustaan ja jatkuu kolmella erillisellä
taiteilija-elämäkerralla. Magnusta koskeva luku on kuvineen 24-sivuinen,
Wilhelmiä koskeva luku 10-sivuinen ja Ferdinandia koskeva luku 15-sivuinen.
Luvuissa on pakostakin päällekkäisyyttä, koska veljekset toteuttivat
eräitä hankkeita yhdessä. Lienee ollut helpompaa laatia erilliset biografiat
kuin kirjoittaa nykyisin muodikas ryhmäelämäkerta, joka kertoisi kaikista
kolmesta miehestä samassa tekstissä.

Biografioita täydentää luettelo veljesten elämän keskeisistä tapahtumista
sekä lyhyt selvitys heidän esi-isistään ja omaisistaan. Sekä sukutaustaluku
että biografiat on kuvitettu taiteilijoiden eri ikäisinä maalaamilla ja
piirtämillä maisemilla, asetelmilla, interiööreillä, lintu- ja muotokuvilla
sekä muutamilla nisäkäs-, kala-, hyönteis- ja kukkakuvilla. Töissä on
akvarelleja, litografioita, lyijykynäpiirroksia sekä kankaalle, paperille tai
pahville maalattuja öljyväritöitä. Litografiat ovat käsin väritettyjä ja
useita piirroksia on  korostettu vesivärein. Jokin guassi ja tussilaveeraus
löytyy myös joukosta. 

Kaiken kaikkiaan kirjassa on noin 250 kuvaa linnuista, parikymmentä maisemaa
sekä pari asetelmaa ja interiööriä. Muutamista kuvista on vaikea sanoa,
ovatko ne maisemia vai lintumaalauksia, mutta erottelu ei liene tarpeenkaan.
Erityisesti Magnuksen ja Wilhelmin litografioissa on kuvattuna pelkkä lintu,
mutta varsinkin Ferdinand kuvasi lintujaan luonnonmaisemassa tai pihapiirissä.
Veljekset olivat isänsä tavoin taitavia ampujia ja he käyttivät mallinaan
vasta-ampumiaan lintuja. Näin he saivat höyhenten värityksen näyttämään
mahdollisimman luonnolliselta, vaikka asennot eivät olisi aina olleetkaan aivan
luontevia. Lintukuvausperinteen mukaisesti veljekset esittävät lähes kaikki
lintunsa seisomassa maassa tai istumassa puussa. Vain kahdessa kuvassa on
lentäviä lintuja: Magnus on piirtänyt kahdeksan lentävää haapanaa (s. 87)
ja Ferdinand on maalannut öljyvärein kalliolle laskeutuvan merilokin (s. 170).



Kuva: Ferdinand von Wright, Lentävä juhlapukuinen merilokki 1859, Cygnaeuksen
galleria, Wikimedia Commons.

Kirjan lopussa on kauneimpien lintukuvien jälkeen kuuden sivun selostus Magnus
ja Wilhelm von Wrightin kuvittamasta Israel Adolf af Strömin teoksesta Svenska
Foglarna sekä luettelo ”Veljesten von Wright julkaistuja töitä”.
Luettelossa on 19 Wilhelmin, 17 Magnuksen ja 9 Ferdinandin julkaisua sekä kolme
artikkelia Julius-veljeltä, joka ei tehnyt lintukuvia. Kirjallisuusluettelo ja
hakemisto lintujen suomenkielisine, ruotsinkielisine ja tieteellisine nimineen
täydentävät teoksen.

Taiteilijaveljesten taustaa

Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin ensimmäinen tunnettu isänpuoleinen
esi-isä oli skotlantilainen aatelismies George Wright, joka pakeni 1600-luvulla
kotimaastaan Oliver Cromwellin vallankumouksen aiheuttamia levottomuuksia ja
päätyi Ruotsille tuolloin kuuluneeseen Narvaan. George elätti itsensä
kaupankäynnillä ja käsityöllä, mutta hänen poikansa Henrik antautui
sotilasuralle ja palveli mm. Savon rykmentissä nousten lopulta everstiksi.
Henrikin poika Jonas Mauritz palveli samassa rykmentissä vuosikymmeniä ja
erosi kapteenina palveluksesta. Vuonna 1772, kun Jonaksen veli,
everstiluutnantti Georg Henrik sai ruotsalaisen aateliskirjan, aateluus
ulotettiin myös hänen veljiinsä, joten Jonaskin sai sukunimensä eteen
von-liitteen.

Jonaksen poika Henrik Magnus, josta tuli myöhemmin taiteilijaveljesten isä,
joutui jo 11-vuotiaana Haapaniemen kadettikouluun ja myöhemmin Savon
jalkavälirykmenttiin. Hän kunnostautui monissa taisteluissa, mutta
haavoituttuaan pahasti hän siirtyi majurina eläkkeelle ja asettui Kuopion
lähelle, Haminalahden kartanoon, jonka hänen isänsä oli saanut Tawastien
sukuun kuuluvan puolisonsa kautta apeltaan. Veljesten äiti, Maria Elisabet
Tuderus oli Leppävirran rovastin tytär, ja hänen puoleltaan aukeni yhteyksiä
useihin tunnettuihin pappissukuihin. Henrik ja Maria saivat 15 lasta, mutta
näistä vain yhdeksän varttui aikuisikään. Kun Maria Elisabet kuoli 1846 ja
Henrik Magnus 1850, perheen kaikki lapset olivat jo täysi-ikäisiä.
Sukutaustaluvussa on kymmenen Wilhelmin 1843–1844 Haminalahdessa piirtämää
kuvaa perheenjäsenistä.

Kansallisen taiteen uranuurtaja



Kuva: Magnus von Wright: Katajanokalta, 1868. Kansallisgalleria / Ateneumin
taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Kirjan tekijät luonnehtivat veljeksistä vanhinta, Magnusta (1805–1868)
”kansallisen taiteemme uranuurtajaksi”, Wilhelmiä (1810–1887)
”mestarilliseksi eläinkuvaajaksi” ja sisarusparven nuorimmaista,
Ferdinandia (1822–1906) ”rakastetuksi lintumaalariksi”. Magnus alkoi
maalailla lintuja 13-vuotiaana ja 16–17-vuotiaana hän arveli voivansa verrata
töitään Svensk Zoologissa näkemiinsä kuviin. Hän haaveili luonnontutkijan
urasta, mutta ei suorittanut ylioppilastutkintoa. Hän täytti ampumiaan lintuja
ja antoi niitä myös ”Sällskapet för Finsk Zoologie och Botanik”
-yhdistykselle (myöh. ”Societas Fauna et Flora Fennica”), jonka jäseneksi
hän liittyi 1824. Magnus opiskeli Tukholmassa 1826–1827 muutaman kuukauden
ajan akvarelli- ja maisemamaalausta. Hän pääsi myös tekemään litografioita
Svenska Foglar -teokseen (1828–1838), ja kun työ paisui, 17-vuotias
Wilhelm-veli tuli avuksi. Magnus teki muitakin kuvituksia ja kirjoitti vuodesta
1826 lähtien lintuja koskevia huomioita eri julkaisuihin.

Magnus palasi Suomeen 1829, mutta teki myöhemminkin kuvituksia Ruotsiin. Hän
pääsi 1831 kartanpiirtäjäksi ja 1836 varamaanmittariksi Helsinkiin
maanmittauskonttoriin. 1837 hän solmi avioliiton Christina Sofia Sallménin
kanssa, ja perheeseen syntyi 9 lasta, joten miehen oli hankittava elantoa
monista läheistä. Hän toimi mm. intendenttinä ja ikonografina Fauna et Flora
Fennicassa ja kirjoitti teoksen Grunder i Teckna och Rita (1838). Hän
osallistui Z. Topeliuksen kirjoittaman Finland framställd i teckningar -teoksen
(1845) kuvittamiseen 18 litografialla. Hänestä tuli 1845 yliopiston
anatomisten kokoelmien konservaattori ja 1847 piirustusmestari; tätä
tehtävää hän hoiti kuolemaansa eli vuoteen 1868 asti.

Virkatehtäviensä lisäksi Magnus opetti kouluissa piirustusta, järjesti
eläintieteellisen museon uudelleen ja kuvitti professori E. J. Bonsdorffin
vertailevan anatomian julkaisuja. 1846 hän oli perustamassa taideyhdistystä ja
toimi myös sen johtokunnassa. 1848 ilmestyi hänen tutkielmansa Helsingin
seudun linnustosta ja 1859 Finlands Foglar -teoksen 1. osa; J. A. Palmen
toimitti 2. osan 1873. Öljyvärein maalatut maisemat tulivat Magnuksen
taiteessaan yhä tärkeämmiksi ja niihin tuli realistisempi ote sen jälkeen,
kun hän oli käynyt vuonna 1857 Düsseldorfissa opiskelemassa parin
maisemamaalausta.

Mestarillinen eläinkuvaaja

Wilhelm (1810–1887) oli ollut taitava lintujen kuvaaja jo lapsena ja
17-vuotiaana hän pääsi Magnuksen kanssa kuvittamaan edellä mainittua Svenska
Foglar -teosta (1828–1838). Hän jäi Ruotsiin pysyvästi, vaikka Magnus
palasi Suomeen. 1833 hänestä tuli Tukholman tullikamarin kirjuri ja 1834
Ruotsin kansalainen. 1835–1848 hän toimi taideakatemian piirtäjänä. Vuonna
1838 hän sai kamarijunkkarin arvonimen, ja 1839 hänestä tuli taideakatemian
jäsen. 1845 hän meni naimisiin Maria Margareta Bildtin kanssa ja asettui
Bohusläniin. Pariskunta ei saanut omia lapsia, mutta otti kasvateikseen kaksi
Marian veljentytärtä.



Kuva: Wilhelm von Wright: Sinihuulikala, koiras, 1836–1857. Kansallisgalleria
/ Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Ainur Nasretdin.

Lintujen lisäksi Wilhelm kuvasi nisäkkäitä (Svenska Däggdjur), nilviäisten
kuoria (Fossila Snäckor 1835), kaloja (Skandinaviens Fiskar, 1836–1857) sekä
perhosia ja hyönteisiä (Svenska Fjärilar julkaistiin 1989!). Hän kuvitti
myös Tidskrift för Jägare och Naturforskare –aikakauslehteä ja piirsi 83
linnunpäätutkielmaa pieneen lintuoppaaseen Svenska Foglarna (1839). Oman
panoksensa lintutieteeseen Wilhelm antoi 1850 ilmestyneellä perusteellisella
artikkelilla Bohuslänin linnuista. Siinä hän osoitti, että merikotkia on
vain yksi laji eikä kahta, kuten yleisesti uskottiin.

Vaikka Wilhelm lähetti 1830- ja 1840-luvulla lintu- ja kalakuviaan
taideakatemian näyttelyihin, 1855 Pariisin teollisuus- ja taidenäyttelyyn
sekä 1866 skandinaaviseen yhteisnäyttelyyn, hän ei pitänyt itseään
taiteilijana. Koska kuvien tekeminen ei antanut hänellekään riittävää
toimeentuloa, hän suostui 1855 ottamaan vastaan Bohuslänin
kalastuksentarkastajan tehtävän. Jo 1856 hän sai halvauksen, joka jätti
jälkeensä jatkuvan hermosäryn eikä hän enää pystynyt metsästämään,
kalastamaan, samoilemaan luonnossa tai edes piirtämään. Hän joutui
viettämään loppuelämänsä eli 31 vuotta vuoteenomana ja taloudellisten
huolten rasittamana.

Rakastettu lintumaalari

Ferdinand (1822–1906) aloitti lintujen maalaamisen vielä nuorempana kuin
veljensä, ja Magnuksen oleskelu Haminalahdessa 1830–31 vaikutti hänen
kehitykseensä ratkaisevasti. 9-vuotiaana hän oli maalannut 22 lintua luonnosta
ja 38 veljiensä kuvista jäljentäen. Magnuksen mielestä pikkuveli oli jo
saavuttanut vanhempien veljiensä tason. Vain 15-vuotiaana Ferdinand matkusti
1837 Ruotsiin auttamaan Wilhelmiä Skandinaviens Fiskar -teoksen kuvittamisessa.
Samaan tapaan Wilhelm oli 17-vuotiaana päässyt auttamaan Magnusta Svenska
Foglar -teoksen kuvittamisessa. Pistäydyttyään välillä Suomessa 1838
Ferdinand palasi Ruotsiin ja jäi maahan kuudeksi vuodeksi. Hän auttoi taas
Wilhelmiä kuvitustöissä, mutta teki itsenäisiäkin kuvituksia. Hän maalasi
akvarelleja niittykukista ja nilviäisistä sekä teki eläinpiirroksia.
Veljekset maalasivat yhdessä kookkaita lintuakvarelleja, joista valtaosa on
Tukholman Kuninkaallisen Tiedeakatemian Kirjastossa ja muutama Helsingin
yliopiston kirjastossa.



Kuva: Ferdinand von Wright, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/ K.E.
Ståhlberg.

Ainakin 1842 Ferdinand opiskeli jonkin aikaa Tukholman taideakatemiassa ja
syksyllä 1844 Suomeen palattuaan sai Turussa R. W. Ekmanilta ohjausta
öljyvärimaalauksessa. Kotona Haminalahdessa hän maalasi muotokuvia,
lintuaiheita ja asetelmia. Suomen taideyhdistys tilasi häneltä 1846 kuusi
lintutaulua. 1850 hän matkusti taas Wilhelmin luo ja viipyi Ruotsissa kaksi
vuotta aloittaen isojen dramaattisten eläinmaalaustensa sarjan. Hän sai
hyvää mainosta töilleen, kun kruununprinsessa Louise osti yhden lintutaulun.
Palattuaan Suomeen syksyllä 1852 Ferdinand ryhtyi tarmokkaasti maalaamaan.
Kesällä hän asettui Haminalahteen pysyvästi ja maalasi siellä lintuja sekä
yhä enemmän maisemia. Kun perintöruhtinas Aleksandr – keisarina Aleksanteri
II – osti 1854 ”Näköalan Haminavuorelta” ja lahjoitti sen
taideyhdistykselle, Ferdinandista tuli hetkessä koko maan tunnetuin taiteilija.



Kuva: Ferdinand von Wright: Haminalahden puutarhassa, n. 1856-57.
Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria.

Matkustaessaan 1857 Düsseldorfiin Magnus oli halunnut Ferdinandin mukaansa,
mutta tämä oli kieltäytynyt lähtemästä. Seuraavana vuonna tämä kuitenkin
matkusti itse Dresdeniin, missä hän opiskeli norjalaisen eläinmaalarin
johdolla pari kuukautta. Suomeen palattuaan hän asui ja maalasi taas
Haminalahdessa, jota hänen Adolf-veljensä hoiti. 1863 hän hankki sinne oman
talon; tässä Lugnet-nimisessä paikassa hän asui parikymmentä vuotta, mutta
ei perustanut omaa perhettä missään vaiheessa. Lintujen lisäksi hän maalasi
kesä- ja talvimaisemia, asetelmia ja henkilökuvia. Hänellä oli myös
muutamia oppilaita, mm. Torsten Waenerberg, Berndt Lindholm sekä Matti
Karppanen, joka jatkoi lintumaalauksen perinnettä. 1870-luvulla, vasta 50
vuotta täyttänyttä miestä alkoivat jäytää monet vaivat, ehkä
luulosairauskin. Kun eläminen Lugnetissa kävi vaivalloiseksi, Ferdinand muutti
kartanon päärakennukseen. Huolimatta siitä, että hän alkoi saada
halvauskohtauksia 1880-luvulla ja joutui usein vuoteenomaksi, hän jatkoi
maalaamista ja teki mm. kaikkein tunnetuimman teoksensa ”Taistelevat metsot”
(1886).

Kuikasta peltosirkkuun

Taiteilijaveljesten kiehtovista elämäntarinoista huolimatta tärkeimmän osan
von Wright -veljesten linnut-teoksesta muodostaa osa ”Suomen kauneimmat
lintumaalaukset”. Siinä esitellään sadalla aukeamalla satakunta lintua,
jossa veljesten tietämystä on täydennetty nykytiedoilla. Kunkin aukeaman
vasemmalla sivulla on kookas akvarelli, litografia tai öljymaalaus lajin
yhdestä tai useammasta edustajasta ja oikealla sivulla on tiheä teksti ja sen
lisäksi pienehkö kuva saman tai läheisen lajin erilaisesta edustajasta tai
kuva maisemasta, jossa laji esiintyy. Jos pääkuvan lintu on vaikkapa koiras
tai nuori lintu, pikkukuvassa on naaras tai täysi-ikäinen yksilö. Veljekset
näyttävät olleet erityisen tarkkoja huomaamaan eri-ikäisten yksilöiden
höyhenpuvun eroja.

Veljesten lintukuvien rinnalla on kiintoisaa silmäillä jotakin nykyistä
lintukirjaa värivalokuvineen ja verrata teosten tietoja toisiinsa. Itse
lueskelin Pertti Koskimiehen ja Juhani Lokin Kotimaan lintuja (2002). Se alkaa
linnuista alkukantaisimmalla kuikalla kuten veljesten lintumaalauksetkin.
Wilhelmin tekemää kuikka-akvarellia (1829) seuraa hänen öljyvärein
maalaamansa suula (1851), jonka taiteilija on kuvannut Ruotsin länsirannikolla.
Mahtavan kellanvalkoisen melajalkaisen linnun kuva on öljymaalaus, joita
Wilhelm teki todella vähän. Suomessa suula on vain satunnainen vieras toisin
kuin kirjan seuraava lintu, merimetso. Vaikka kuinka inhoaisi tätä viime
vuosikymmeninä valtavasti yleistynyttä pelikaanilintua, ei voi olla
ihailematta Wilhelmin siitä maalaamaa majesteetillista akvarellia (1838).

Lintukuvien esittely jatkuu laulujoutsenesta alkaen tukkakoskeloon
merenrannoilla ja sisävesillä elävillä sorsalinnulla, joiden kuvia ovat
tehneet kaikki veljekset. Myös petolintujen kuvia on joka veljekseltä, mutta
näyttävimmät ovat Ferdinandin öljymaalaukset merikotkasta (1891), jolla on
alli saaliinaan, ja siipiään kohottavasta kotkasta (1890). Haukkojen kuvat
ovat niiden rinnalla melkeinpä lempeitä. Kanalintuja on kirjassa maatiaiskanan
ja -kukon lisäksi pyitä, riekko, teeri sekä teerikukon ja naarasmetson
risteymä, korpimetso. Kun varsinaiset metsot taistelevat jo toisaalla kirjassa,
ovat Ferdinandin linnut tässä yhteydessä soitimella (1862).

Rantakanojen, kahlaajien, lokkilintujen, kyyhkyjen ja käen jälkeen tuleva
Ferdinandin huuhkaja-kuva (1860) poikkeaa kirjan muista kuvista, sillä siinä
pääosassa on linnun lisäksi myös saalis, talvipukuinen jänis. Parin
pöllön jälkeen esiteltävää kehrääjää ei – lintuharrastajia lukuun
ottamatta – kovinkaan moni ole nähnyt. Magnuksen akvarellissa lintu istuu
puun oksalla ja odottaa sireenikiitäjän lentävän kitaansa. Kirjoittajien
mukaan kuvassa on kaksi virhettä; kehrääjä näet saalistaa aina lennosta ja
istuu oksalla pituussuunnassa toisin kuin muut linnut. Liekö taiteilija ollut
tietoinen virheistään?



Kuva: Ferdinand von Wright: Huuhkaja iskee jänikseen, 1860. Kansallisgalleria /
Ateneumin taidemuseo. Kuva: Museokuva.

Von Wrightin veljesten lintujen joukossa on vielä useita värikkäitä, jopa
eksoottisen näköisiä lintuja, esim. sininärhi, tikat, tilhi, sinirinta,
punakylkirastas, kuhankeittäjä, närhi, tikli, leppälintu, käpylinnut,
taviokuurna ja punatulkku. Useimpien naaraiden höyhenpuku on kuitenkin
vaatimattomampi. Mutta linnustossa on myös hillityn kirjavia ja huomaamattoman
värisiä lajeja, esim. luotokirvinen, satakieli, pajulintu ja varpunen. On
myös mustia, mustavalkoisia ja musta-valko-harmaita lintuja: mm.
räystäspääsky, koskikara, mustarastas, kirjosieppo, harakka, kottarainen ja
västäräkki. Näidenkin naaraiden höyhenistö voi olla hillitympi kuin
urosten. Suuri osa kirjassa kuvatuista linnuista on kirjavuudessaankin
väreiltään ”hienostuneen tyylikkäitä”, sellaisia, että maallikkokin
voi oppia erottamaan ne toisistaan. Näitä ovat mm.  rautiainen, kivitasku,
tiaiset, pikkulepinkäinen, pähkinähakki, peippo, järripeippo, lapinsirkku,
pulmunen ja peltosirkku.

von Wright -veljesten linnut-teos ei voi esitellä kaikkia Suomen nykyisiä
pesimälajeja, sillä niitä on melkein kaksi ja puolisataa ja koska osa niistä
on varsin uusia tulokkaita. Mutta kirjan linnuista olisin mielelläni lukenut
enemmänkin kuin sivun verran. Tekstit ovat nimittäin kiehtovia, ja ne on
kirjoitettu selvästi rakkaudesta lintuihin ja niiden kuvaajiin. Olisin myös
toivonut, että tekstit olisi tarkistettu, jottei kirjaan olisi jäänyt
esimerkiksi toteamusta (s. 171): ”Merilokin yleistymisestä huolimatta
Itämeren haahkakannat ovat nykyään runsaammat kuin koskaan.” Merikotkien
lisääntymisen vaikutus haahka- ja merimetsokantoihin olisi ollut hyvä tuoda
esille. Upean kokonaisuuden kannalta nämä ovat kuitenkin pikkuseikkoja.    

Taiteentuntijat ja maallikot eri mieltä

Vuonna 1919 ilmestynyt Tietosanakirjatoteaa Ferdinandin ”Merikotkasta”
(1861) ja ”Tappelevista metsoista” (1886):

”Niissä on luontaista eloa ja havainnon välittömyyttä, ja maisema ja
eläimet muodostavat värivaikutukseltaan paljon eheämmän kokonaisuuden kuin
vanhemman veljen tauluissa, jos kohta hänkään ei ole osannut ilmaista
sellaista elollisen ja elottoman luonnon yhteenkuuluvaisuutta kuin esim. ruots.
eläinmaalari Bruno Liljefors.”

Samassa teoksessa kirjoitetaan Magnuksen maisemista, että ”niistä puuttuu
ennen muuta ehyt kokonaisvaikutus, värit eivät sulaudu yhteen ja
ilmaperspektiivin puute tekee ne koviksi ja kaavamaisiksi. Samaten vaikuttavat
hänen lintunsa aina enemmän tai vähemmän täytetyiltä ja elottomilta. Sitä
vastoin ne ovat luonnontieteellisen tarkkoja.”

von Wrightin veljesten kuvia arvostettiin aikanaan ja taiteilijoita tekijöitä
kunnioitettiin. Ferdinand sai jopa valtioneläkkeen. Heidän maisemamaalaustensa
katsottiin edustavan ennen kaikkea isänmaallista tunnetta. Mutta jo 1800-luvun
lopulla alkoivat taiteessa puhaltaa uudet tuulet, mikä näkyy
Tietosanakirjankin huomautuksissa, joita Leikola, Lokki ja Stjernberg eivät
sisällytä omaan kirjaansa. Suuri yleisö ei kuitenkaan piitannut
taiteentuntijoiden mielipiteistä. Mitä vanhentuneempana he pitivät
Ferdinandin taidetta, sitä suuremman suosion se saavutti kansan silmissä.
Tätä osoittavat ne sadat, ehkä tuhannet ”Taistelevat metsot” joita
ilmestyi vuosikymmenten kuluessa harrastajamaalareiden tuottamina kopioina
ihmisten kotien seinille. Jonkun kulttuurihistorioitsijan olisi syytä tehdä
noista tauluista tutkimus, ennen kuin ihmiset tuhoavat ne kaikki. 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/