[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kuvia ja mielikuvia sodasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Saressalo, Lassi <lassi.saressalo at elisanet.fi> dosentti, Turun yliopisto, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kleemola, Olli: Valokuva sodassa. Neuvostosotilaat, neuvostoväestö ja
neuvostomaa suomalaisissa ja saksalaisissa sotavalokuvissa 1941–1945..
Sigillum, 2016. 335 sivua.


Kuvia ja mielikuvia sodasta
---------------------------------------------------------

Kleemola tuo perinteisen kuvatutkimuksen rinnalle uuden semantiikkaan ja kuvien
metalukemiseen perustuvan näkökulman. Teos ei ainoastaan kerro mitä sotakuvat
esittävät, vaan nimenomaan kuka kuvia on ottanut, miksi niitä on otettu, kuka
niitä julkaisi, missä, miksi ja kenelle. Kuvien propagandistinen käyttö ja
sitä myötä manipulatiivinen vaikutus kuvan katsojaan tuodaan hyvin esille.

 

Heti aluksi pitää kiittää Matti Hakosta, joka on taitollisesti saanut niin
varsinaisen tekstin kuin lähdeviitteetkin mahdutettua aina samalle sivulle
läpi koko teoksen. Kun teos on taitettu vaakasuoraan, on temppu onnistunut.
Lukijan kannalta tämä on oiva ratkaisu, näin ei viitteitä tarvitse lähteä
joka kerta etsimään takasivuilta niin kuin perinteisesti tapa on ollut.
Muutenkin taitto on avara, eleetön, mutta hyvin sisällön tarjoava.

On myös syytä kiinnittää huomio kustantajaan, turkulaiseen monipuoliseen
kulttuuriyritykseen Sigillum Oy:öön, joka on rohkeasti lähtenyt
julkaisutoimintaan mukaan, eikä millään turhalla teoksella. Kustantaja
ilmoittaa pyrkivänsä julkaisemaan kolmesta viiteen tutkimusteosta vuosittain,
pääpaino on historiantutkimuksella ja arkeologialla.

Käsillä olevat teos on Olli Kleemolan poliittisen historian alan
väitöskirja, joka tarkastettiin Turun yliopistossa 17.12.2016. Kleemola on
sotahistoriakeräilijä, tietokirjailija ja tutkija. Kleemolan kokoelmiin
sisältyy mm. 15 000 sota-ajan valokuvaa. Kokoelman merkittävyyttä lisää se,
että se sisältää rintamasotilaiden luvatta ottamia kuvia.  Eipä siis ihme,
että Kleemolaa kiinnosti lähteä tutkimaan sota-ajan valokuvia myös
tieteellisestä näkökulmasta.

Sotakuviahan on julkaistu Suomessa ja muualla maailmassa lukemattomissa
valokuvateoksissa. Uusimmat ovat viime vuodelta, joissa on jo käytetty
kuvamanipulointia ja saatettu rinnakkain sodan tuhokuvia ja kuvaa tämän
päivän vastaavista kohteista (Irincheev & Larenkov: Sodan pitkät varjot.
Minerva 2016). Nämä kuvateokset, niin uudet kuin vanhatkin, ovat usein vain
katsastavia, usein kronologisesti eteneviä taisteluja ja niiden jälkiä
dokumentoivia.



Kuva: TK-kuvaaja on keksinyt näköpiiristään mielenkiintoisen aiheen. Kuvassa
TK-Lönnberg.
Jyrkönmäki 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Esko Manninen.

Kolme näkökulmaa sotavalokuviin

Kleemola ei ole halunnut tyytyä tähän.  Hän asettaa itselleen kolme
haastavaa tutkimustehtävää. Ensimmäiseksi hän lähtee erittelemään niitä
mielikuvia, joita sotavalokuvien avulla haluttiin ja tietoisesti pyrittiin
antamaan vihollisista – näkökulma on toisaalta suomalaisten, toisaalta
saksalaisten näkemys vastustajasta. Toisena kysymyksenä on selvittää, miten
kuvamateriaalia tuotettiin ja julkaistiin osana selkeää propaganda-aineistoa
ja se miten haluttu sanoma kuvien avulla saatettiin eri julkaisukanavien avulla
julkisuuteen. Kolmantena näkökulmana Kleemola ottaa esiin tavallisten – ei
siis sotavoimien propagandakoneiston – kuvaajien ottamia kuvia sekä se
millaisen kuvan vastustajasta, ”vihollisesta”, nämä kuvat antavat.



Kuva: ”Haavoittunut ryssä Omelian kylässä” Omelia 1941, kuvateksti ja
kuva SA-kuva. Kuvaaja kapteeni E. J. Paavilainen.

Suomalaisten ”viralliset” sotavalokuvat olivat lähinnä TK-kuvaajien
tuottamia ja niiden julkaisemista valvottiin sensuurin toimesta tarkkaan.
Tästä aiheestahan Helena Pilke on julkaissut useita ansiokkaita tutkimuksia.
Saksalaisilla oli selkeästi propagandatuotantoon perustetut yksiköt
(PK-kuvaajat) ja niiden tuotoksia käytettiin monipuolisesti mielikuvien
muokkaamiseen niin vihollisesta kuin omistakin ”sankareista”.

Suomalainen aineisto on pääosin Puolustusvoimien Kuvakeskuksesta ja
saksalainen lähinnä Bundesarchiviin sodan jälkeen tallennettua materiaalia.
Kleemola on käynyt ainakin kursorisesti läpi satoja tuhansia kuvia ja valinnut
sitten niistä käyttökelpoisimmat tutkimustaan varten. Myös sodanaikaisten
lehtien julkaisema kuvamateriaali on ollut tutkimuksen aineistona. Todettakoon
vielä, että pelkkä kuva ei ole tekijälle riittänyt vaan hän on myös
analysoinut kuvatekstejä ja niiden suhdetta kuvien oletettuun
tarkoitusperään.

Sarjallis-ikonografinen tulkintamalli

Perinteinen ikonografinen tutkimus on keskittynyt kuvien sisällön erittelyyn.
Mitä kuvassa näkyy ja mikä on nähdyn kulttuurinen sanoma. Ikonografiaan
liittyy myös voimakkaasti kuvan symboliikan hakeminen, esimerkkinä vaikkapa
raamatulliset maalaukset, joiden sanomia on kautta aikojen etsitty.
Kuvasisältöjen erittely on ollut yksi kulttuurien tutkimuksen väline.
Laajoilla hakemistoilla on pyritty erittelemään kustakin kuvasta keskeiset
elementit ja laatimaan niistä kuvakohtainen luettelo. Ajatuksena on, että
samankaltaisia kuvaelementtejä seuraamalla voitaisiin havaita kulttuurissa
(vaikkapa pukeutumisessa) muutoksia ja tätä kautta päästä myös eri
kulttuurien vertailevaan kuvatutkimukseen. 1980-luvulla perinnetieteissä
kokeiltiin amerikkalaista HRAF- tietokantaa kuvien erittelyyn (Human Relation
Area Files), mutta sen aikaisella tietotekniikalla ei toivottuun tulokseen
päästy.



Kuva: ”Sotavankeja matkalla maantietöihin. / Ryssät viedään töihin.”
Alakurtti, Salla, 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Heikki Roivainen.

Kleemola lähtee tästä rohkeasti pitemmälle. Hän etsii kuvatulkintaa
semiotiikasta ja löytää Erwin Panowskyn kolmivaiheisen
ikonografis-ikonologisen tulkintamallin ja siitä kehitetyt jatkotulkintamallit.
Kuvan sisällön kuvailun (erittelyn) lisäksi tähän kuuluu lähdekritiikin,
kuvan kontekstin tutkiminen. Toinen kehitysvaihe on kuvan asettaminen
historialliseen kontekstiin – ikonografis-historiallinen analyysi. Kolmannessa
näkökulmassa edellisiin analyyseihin liitetään meta-analyysi, joka voisi
tarkoittaa sen pohtimista miksi kuva on otettu, ja mitä sillä halutaan
viestittää. Kun tähän vielä liitetään suurten kuvamassojen käyttö
analyysissa, päästään Kleemolan tutkimusmalliin, jota hän kuvaa
käsitteellä sarjallis-ikonografinen tulkintamalli.

Aineistona tässä suomalaista ja saksalaista kuvamateriaalia analysoivassa
tutkimuksessa ovat valokuvat, jotka kuvaavat a) sotavankeja ja naissotilaita, b)
neuvostoliittolaisia kaatuneita sotilaita ja kuolleita siviilinaisia, c)
neuvostosotilaan ja neuvostohallinnon toiminnan jälkiä ja d) vallattuja
alueita ja niiden väestöä.

Johdantoluvussa, joka on varsin laaja, Kleemola käy läpi käsitteistöään,
termejä ”toiseus”, joka perustuu pitkälti stereotypisointiin vastakohtana
”meikäläisyys” sekä ”viholliskuva” ja ”vihollisuus”.
”Vihollinen” on äärimmäinen kategoria. Kaikki ”viholliset” ovat
”toisia”, mutta kaikki ”toiset” eivät ole ”vihollisia”. Tässä
syntyy ensimmäinen selkeästi suomalaista ja saksalaista aineistoa erottava
tekijä. Saksalaiset näkivät valloittamiensa alueiden ihmiset yksinomaan
”toisina”, kun taas suomalaisille vallatut alueet Itä-Karjalassa olivat
etnisesti suomalaista, vaikka siellä asuikin myös ”toisia”. Taustana
tälle näkemykselle on luonnollisesti karelianismin henki ja ajatus siitä,
että valloitetut alueet kuuluivat luontaisesti Suur-Suomeen.



Kuva: ”Karjalainen perhe teellä”, 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja
Erkki Viitasalo

Kolme kuvaajatyyppiä

Kleemola esittelee myös sodan kuvaajat, suomalaiset TK-kuvaajat, saksalaiset
PK-kuvaajat sekä kolmantena kategoriana rintamamiehet sotaansa kuvaamassa.
Viime mainittujen joukossa oli myös kuvillaan kauppaa tekeviä miehiä, joiden
kuvasaaliiseen ja -sisältöön ei virallinen sensuuri juurikaan päässyt
vaikuttamaan. Kuvat nyljetyn vihollisen nahasta levisivät laajalti, samoin
kuvat sotilaspukuisista kaatuneista naisista, joiden intiimit alueet saattoivat
olla vielä lisähoukuttimena näkyvillä.

Kuvamateriaalissa neuvostosotilas on erityisesti saksalaisessa aineistossa
kavala, julma, kauhutekoja tekevä, raaka, ruma musikka, ja siksi oikeutettu
hyökkäyksen kohde, kannibaali tai selustan partisaani. Rinnalle tuotiin kuvia
uljaasta germaanisotilaasta, joka oli hakemassa Lebensraumia tulevaa Suur-Saksaa
varten. Kauhupropaganda motivoi taistelijoita ja kotirintamaa, etenemisvaiheessa
kuvattiin (myös suomalaisessa aineistossa) sotavankeja, sotavankirivistöjä,
hävinneitä ”ryssiä”. Kun vankimäärät lisääntyivät ja vankien
sijoittelu ainakin suomalaisella alueella alkoi, tuotettiin kuvia siitä, miten
hyvin vankeja kohdeltiin (suuresta kuolleisuudesta huolimatta kuolleita vankeja
ei tietenkään näytetty). Esiin nousevat ihmistyypit, vieraan näköiset
”toiset”, huvittavat ja säälittävät vastakohtanaan meikäläisten
sankaripojat.

Naissotilaat propagandan välineenä

Kuvat naissotilaista olivat erityisesti saksalaisen propagandan väline. Ase
kädessä taistelevat neuvostonaiset kuvattiin teksteissä raivottariksi, jopa
lapsia ja vanhuksia kuvataan sodankävijöinä. Myös ihmisuhrit olivat
aineistoa, jolla voitiin kuvata vastapuolen epäinhimillisyyttä – omista
teoista ei luonnollisestikaan aineistoa ole olemassa. Tässä nousevat
suomalaisessa aineistossa esiin partisaanien hirmutekojen uhrit koillisessa
Suomessa.



Kuva: ”Ryssän naisvankeja.” Lyykylä 1941, kuvateksti ja kuva SA-kuva.
Kuvaaja Kapteeni H.Gripenberg.

Valloitettujen alueiden väestö oli myös kuvapropagandan väline. Saksalaiset
korostivat neuvostomaan kurjuutta, ihmisten köyhyyttä, asuinolosuhteiden
likaisuutta, yleistä takapajuisuutta ja alempirotuisten ominaisuuksia. Stalin
ja muut henkilökultin manifestaatiot olivat molemmilla kuvaajaryhmillä
suosittuja. Bolševismi sai kohtelunsa, tähän liittyy myös suomalaisten
mieliaihe, kirkollisten rakennusten häpäiseminen neuvostovaltiossa. Kurjuuden
sijaan suomalaine TK-mies kuvasi ihastuneena Itä-Karjalan romanttista
köyhyyttä ja maisemien kauneutta.



Kuva: ”Kurkijoen kirkko, Ryssien kulttuuritalo, joka on ollut
elokuvateatterina ym. Kirkko oli täynnä kaikenlaisia propagandajulisteita ja
neuvostopomojen kuvia.” Kurkijoki 1941. Kuvaaja Tauno Norjavirta.

Olli Kleemolan väitöskirja on monia ajatuksia herättävä. Hän analysoi
kohteitaan still-kuvien avulla, varsinaiset propagandafilmit on tarkoituksella
jätetty ulkopuolelle. Viisas ratkaisu. Toinen vaihtoehto olisi lisännyt
sivumäärää ja vienyt ehkä teoriamuodostukselta keskeisimmän ytimen. Aivan
toinen asia on, miten tämän päivän ihminen sotaelokuvissa,
uutislähetyksissä, dokumenteissa ja lehtiartikkeleissa kokee sotapropagandan
– vai kokeeko.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/