[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Katseen ääretön avaruus

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Laitakari <malait at utu.fi> FM, visuaalisuuden tutkija, taidegraafikko STG,
Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Fredrik Lång: Kuva ja ajatus (Bild och tanke. Om det kategoriala seendets
genesis, Draken, Esbo 1999. ). Kääntänyt Jarkko S. Tuusvuori. Eurooppalaisen
filosofian seura ry / niin & näin., 2017. 269 sivua.


Katseen ääretön avaruus
---------------------------------------------------------

Eurooppalainen filosofian seura on julkaissut suomeksi Fredrik Långin teoksen
Kuva ja ajatus. Julkaiseminen tuo suomalaisyleisölle näkyväksi Långin
ajattelua filosofina ja luovana kirjailijana. Teos luo suuria kaaria visuaalisen
maailman historiaan ja avaa samalla lukijalle kuvataiteen filosofista perustaa.

"Myös tässä voimme tunnistaa jotain aiempaa, ja olemme eräällä lailla
jälleen lähtöpisteessä, …” (Fredrik Lång 2017).

Kulttuurimme hahmottaminen edellyttää paluuta kulttuurin syntypaikkaan.
Ateenan Akropoliksen laelta sijaitsee Parthenonin temppeli. Temppelivuorelta
avautuu katseltavaksi historian ääretön avaruus.  Aivan jalkojen juurella
näyttäytyy koko nopeasti sykkivä moderni kaupunki, toisaalta luoteessa
pilkistää muinainen Platonin akatemia ja etelään katsottaessa, näkyy
Pireuksen satama, josta laivat antiikin aikana purjehtivat kaikkialle
kreikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirin alueelle.

Paluu alkuun

Filosofi Fredrik Lång johdattelee katsojan kulttuurimatkalle länsimaisen
taiteen filosofiseen perustaan.  Uudessa teoksessaan Kuva ja ajatus Lång
lähtee liikkeelle taiteen ja filosofian syntypaikasta, pienestä
kaupunkivaltiosta Ateenasta. Ateena on keskeinen paikka, johon hän teoksessaan
yhä uudelleen palaa. Lång vie lukijansa antiikin Ateenan kautta keskiajan
Padovaan ja renessanssin Firenzeen sekä modernismin Pariisiin ja sitä kautta
postmodernin jälkeiseen aikaan asti. Lång esittelee kirjassaan taideteoksia
aina arkaaisen kauden kouros -veistoksista modernismin Fontaine-teokseen.
Långin monitahoinen ajattelu rakentaa laajoja ajatuskaaria antiikin ja meidän
aikamme välille. Fredrik Långin kirja auttaa ymmärtämään muinaista
kulttuuria, ja sitä kautta myös meidän postmodernismin jälkeistä aikaamme.
Lång lopettaa teoksensa ajatukseen kaiken paluusta lähtöpisteeseen, mutta:

”…toisella lailla jo äärettömissä etäisyyksissä." 

Lähestyn kuvantutkijana Fredrik Långin teosta Kuva ja ajatus. Tarkastelen
suomennetun teoksen rinnalla sen hyvin visuaalista alkuteosta Bild och tanke,
sekäsilmäilen kirjailijan muuta tuotantoa. Koetan pureutua Långin ajatteluun
hänen esittelemiensä länsimaisen kuvataiteen peruskuvien kautta. Lång
havainnollistaa antiikin veistosten muotoutumisen vapauden ilmaisijoiksi. Hän
esittelee meille muun muassa jumalkatseisten ikonien maailman ja renessanssin
uudesti löydetyn antiikin Leonardo da Vincin kuvaamana, sekä modernin
kuva-ajattelun ikonin Marcel Duchampin Fontaine-teoksen.

Katsomme antiikin hahmoja

Lång avaa tuoreesti kokonaiskuvaa antiikin maailmasta. Långin mukaan
kreikkalaisten itseymmärrys merkitsi vapaan miehen oikeuksia ja
velvollisuuksia, mutta se merkitsi myös orjalle orjan osaa sekä naisille ja
toiseudessa eläville arbaareille näkymättömyyttä. Långille antiikin
patsaat kertovat yhteiskunnan muutosprosesseista. Näissä veistoksissa yksilö
saa vähitellen muodon osana aikansa sosiaalista viitekehystä.

Katsomme kivestä esiin astuvaa ihmistä

Eri aikakausien ihmiset ovat saaneet kuvissa erilaisen hahmon. Antiikissa
kauneuden mittana oli näkemys ihmisestä. Veistosten tehtävä oli osoittaa
katsojille ihmisen (vapaan miehen) ideaali.  Lång osoittaa, miten yhteisössä
tapahtui itseymmärryksen muutos, kun kivestä astui esille vapaasti seisova
ihmisen kuva. (vrt. Kuva 8). Ihminen ei enää ollut luonnonvoimien alistama
objekti, vaan hän oli astunut itsenäiseksi toimijaksi (Kuvat 2-3).



Kuva 2: Kouros-veistos n. 600 eaa. Kuva 3: Veistos: Vasikankantaja.



Kuva 4: Galli ja hänen vaimonsa. Kuva 5: Laokoon-ryhmä. 


Katsomme orjan osaa ja vapauden kaipuuta

Osassa VI, Kiistetty instrumentalismi, Lång tarkastelee myöhäisantiikin
veistoksia kuvantekijän ja kuvattavien sosiaalisen aseman muutoksen kautta,
sekä pelättyjen muukalaisten ja halveksittujen orjien kuvan kautta. Lång
palaa yhä uudelleen teoksessaan vapaan miehen ja orjan suhteeseen. Hän
käsittelee antiikin filosofian suhdetta orjuuteen. Platonin mukaan
käsityöläinen tai orja ei voinut luoda mitään korkeampia ajatuksia.
Aristoteleen mukaan orjan osa oli luonnostaan orjan osa.

Asenteet kaikkia toiseudessa eläviä kohtaan muuttuivat vähitellen
myönteisemmiksi. Teoksessa Galli ja hänen vaimonsa(220 eaa.) orja ja
muukalainen asetettiin ensikerran taiteen jalustalle (Kuva 4). Veistos muutti
käsityksen toiseudessa olevien ihmisten osasta, ja samalla järkkyi myös
antiikin ihmiskäsitys.

Lång pyrkii osoittaman, miten yhteiskunnalliset muutosprosessit ilmenevät
veistosten muotokielessä. Lång esittelee ajanlaskun vaihteeseen sijoittuvan
veistoksen Laokoon-ryhmä (Kuva 5). Veistos sijoittuu aikaan, jolloin
kreikkalainen kulttuuri oli jo hiipumassa, ja Välimerestä oli tulossa
roomalaisten Mare nostrum. Samalla kun Laokoon-ryhmä ilmensi Pergamonin
joutsenlaulua, se rikkoi kreikkalaisen klassisen kauden kauneusihanteen rajoja
ja normeja. Veistos merkitsi vanhan visuaalisen järjestyksen tukehtumista ja
toisenlaisen kuvallisen ajattelun alkamista. Kun keskiajan hämäryyteen
unohtunut Laokoon-ryhmä löydettiin uudelleen vuonna 1506, se julisti
olemassaolollaan uudenlaista vapausihannetta. Veistoksen merkitys antiikin
uudelleen arvioinnille oli merkittävä. Antiikin veistosten löytäminen oli
renessanssille aatehistoriallisesti merkittävämpää kuin itse veistokset [1.]

Jumalkatseen valta



Kuva: Kristus Pantokrator.

Lång avaa katseen ja näkemisen käsitteitä osiossa Kaikkinäkevä silmä.
Muuttuva yhteiskuntajärjestys vaikutti siihen, miten katsottiin ja kuka tuli
nähdyksi. Samaan aikaan kun orja näki itsensä alisteisena, hallitsijalle oli
tärkeää nähdä kaikki se mitä valtakunnassa tapahtui. Katse merkitsi
valtaa.

Ikonissa katsomme jumaluuden ideaa. (Kuva 6). Jumalan katse kohdentuu ikoniin ja
ikonin jumalkatse kohdentuu alisteiseen ihmiseen. Keskeisperspektiivi muutti
katsojan ja katsottavan suhteita. Lång näyttää, miten ihminen loi
itsestään vähitellen jumalkatseen tekijän. Postmodernissa maailmassa elämme
kuitenkin kameran katseen maailmassa.

Firenzeläinen taidemaalari ja tutkija Leonardo da Vinci(1452–1519) kuvailee
piirroksessaan (n.1518), kuinka lehdet lepattavat tuulessa ja pensaiden oksat
kaartuvat myrskyn alla. (kts. Lång 1999, 194). Tieto maailmasta perustui
hänellä todellisten objektien katsomiseen, havaitsemiseen, piirtämiseen ja
tutkimiseen. Leonardo da Vincille todellinen maailma avautui näin hyvin
konkreettisena maailmana. Taide merkitsi tiedettä.

Viattomuuden aika on ohitse

Esteettisyys ja visuaaliset konventiot sekä visuaalinen järjestys olivat
perustuneet vuosisatoja yhteisön yhteisille normeille. Tultaessa 1900-luvulle
toistuvat klassiset taiteen kaudet olivat tulleet tiensä päähän. Usko
klassismin estetiikkaan ja jumalkatseen pyhyyteen oli sortunut. Viimeistään
ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa ihmisten usko yleviin ihanteisiin
romahti. Maailmansodan mainingeissa taideteoksen kauneusarvoilla ei ollut enää
merkitystä. Se, oliko jokin kuva kaunis tai ruma,oli merkityksetöntä.
Modernissa maailmassa oli tärkeää se, oliko teos yleensä lainkaan
kiinnostava. Kaikki oli taidetta.

Viimeiseksi Långin esittelyssä on klassisesta filosofiasta kiinnostunut
pariisilaistaiteilija Marcel Duchamp (1887–1968). Duchamp oli aikansa
avantgarden airut. Nostamalle Fontaine-teoksen (1917) veistoskorokkeelle, hän
samalla korottaa pisuaarin readymade-taiteena taiteen alttarille (Kuva 7).
Avantgardistina Duchamp rikkoi jatkuvasti sukupuoli-, säädyllisyys- sekä
yhteiskuntanormatiivisuuksia. Duchamp näyttäytyy tänään lähes
postmodernismin profeettana. Taide on teko.



Kuva: Marcel Duchamp, Fontaine, 1917.

Myös tässä voimme tunnistaa jotain aiempaa,

ja olemme eräällä lailla jälleen lähtöpaikassamme,

toisella lailla jo äärettömissä etäisyyksissä. (Lång 2017, 216).

Fredrik Lång lopettaa kirjansa metaforaan, jossa siirtymäriitissä
siirrytään neitsyydestä – vaimouteen. Viimeistään postmodernin
jälkeisenä aikana viattomuuden aika on lopullisesti takanapäin ja paluu
lähtöpisteeseen on alkanut. Lång sitoo antiikin rappion ajan postmodernin
jälkeiseen aikaan. Taide on nykyään todellisempaa kuin ajattelu. Oma aikamme
ei näyttäydy Långille kovinkaan lupaavana ajanjaksona. Onko yhteinen
(länsimainen) kulttuuriperinne häviämässä, suuret tarinat ja yhteinen kuva
maailmasta? Postmodernin ajan jälkeinen kulttuuri leikittelee
intertekstuaalisuudella. Kaikki on aikamme ihmisille yhtä merkityksetöntätai
merkityksellistä. Toisaalta postmodernille ihmiselle, samoin kuin antiikin
ihmiselle, hyvän elämän tavoittelu on yhä elämän tarkoitus: hyvä, kaunis
ja mukava.

Lång rinnastaa monessa merkityksessä oman aikamme ja antiikin ajan elämän
toisiinsa. Siinä, missä antiikki käytti hyväkseen orjia, meidän aikamme
riistää luontoa. Luonto on ihmisen omalaatuinen keksintö.

Juurisyiden etsintää

Taide on osa laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta, se ei ole neutraali
sille mitä sen ympärillä tapahtuu. Taide ei näyttäydy vain taiteen
jalustalla, vaan se on osa yhteisönsä muuta toimintaa. Tutkijana Lång etsii
taideteosten synnyn juurisyitä.



Kuva: Kaavio syysuhteista (Lång: Bild och tanke, 1999, 188).    

Antiikin filosofia tukeutui vertauskuvissaan käsityön prosesseihin.
Alkuperäisteoksen Bild och tanke kaavio tekee näkyväksi sen, miten
kivenhakkaajan työstämisen prosessi samaistuu yleispätevään ajatukseen
syysuhteista (kts. Lång, 1999, s. 188)  (Kuva 8). Aristoteleen syysuhteet
kiteytyivät syyhyn (idea) tehdä ja tekoon, joka toteuttaa idean. Ajateltiin,
että kuvanveistäjä tarvitsi valmiin tuotoksen tekemiseen materiaalin (kivi).
Mutta kuvanveistäjällä oli aloittaessaan jo valmiina ajatuksissaan ideahahmo
lopullisesta työstä. Moukarin isku marmorin pintaan oli ratkaiseva teko, jolla
idea tehtiin näkyväksi. Valmis tuotos on siis syysuhteiden jatkumon tulosta.
Myöhemmin, 1600-luvun alussa Francis Baconille (1561-1626) teosta itsestään
tuli ratkaiseva tekijä. Teko oli valtaa.

Lång viittaa kirjoituksessaan usein antiikin ajattelijoihin: Pythagoraan,
Homerokseen, Sapfoon, Sokrateehen, Platoniin ja Aristoteleehen. Osiossa
Välineellinen näkökulma Lång asettaa jatkumoksi Aristoteleen ja Descartesin
luontoa objektivoivat käsitykset. Lång käsittelee taiteen kadotettua
suuruuden aikaa, jolloin taide vielä todensi maailmaa. Immanuel Kantille
 kauneus ei ollut taiteen kauneutta, vaan kauneus ilmeni ennen kaikkea
luonnonkauneutena. Lisäksi Kant näki luonnon ihmisen omalaatuisena
keksintönä.

Lång ei viittaa niinkään taidehistorian tutkijoihin kuten Edmund Burge,
Arnold Hauser, Roland Barthes, Aby Wartburg tai Umberto Eco, vaan hän
keskustelee teoksessaan filosofien kuten Descartesin, Heideggerin, Hegelin,
Kantin, Nietzschen ja von Wrightin kanssa.

Tarkastelemme kirjoittajakuvaa

Lång ajattelee yhteisöllisesti ja rakentaa pitkiä kaaria eurooppalaiseen
kulttuurikehitykseen [2]. Långin teosta ei voi käsitellä avaamatta hänen
muuta kirjallista tuotantoaan. Kirjoittajana Fredrik Lång palaa eri teoksissaan
samoihin teemoihin yhä uudestaan. Esseekokoelmassa Jaget, duet och kärleken
och andra idéhistoriska essäer Lång käsittelee samoja teemoja kuin teoksessa
Bild och tanke. Uudessa esseekokoelmassaan Ansiktet i månen (2016) hän palaa
Vasikankantajaan ja Galli-veistoksiin.

Filosofi Långin ajatusmaailmaan pureutuminen edellyttää kaunokirjailija
Långin romaaneihin paneutumista. Kirjailija Långin kiinnostus kieleen näkyy
hänen ruotsinkielisissä alkuteoksissaan. Lång on saanut suomennoksiin myös
hyviä kielen tulkitsijoita.  Kirjailija Lång on kirjoittamisen luova tekijä,
joten hänen on ollut helppo porautua myös kuvan tekemisen luovuuden
prosesseihin.

Tutustuminen kirjailija Långin romaanituotantoon avaa syvemmän näkymän
hänen ajattelunsa maailmaan. Kaunokirjailijana hän havainnoi tutkijan
uteliaisuudella kulloistakin kohdettaan. Romaanissa Elämäni Pythagoraana
(2005) Lång kuvailee minäkertojana kreikkalaisten ja egyptiläisten arkista
elämänmenoa. Romaanissa näyttäytyy elämän syklisyys, kun Pythagoras syntyy
yhä uudelleen eri aikakausina ja eri hahmoisena (vrt. Bild och tanke1999, 31).
Romaanissa Ajatuksen ja tunteen matka(1991) romaanihenkilö tekee tutkimusmatkan
Leonardo da Vincin aikakauteen. Tutkimusmatkalla tutkittu fakta ja fiktio
rakentavat muotokuvaa Leonardo da Vincistä. Romaanin Av vad är lycka (2012)
romaanihenkilöinä ovat antiikin hahmot. Taide ja tiede kirjautuvat teoksessa
lopulta samaan ajatuksen ja tunteen kirjaan.

Taiteilijat koetaan helposti taiteen tutkimuksen objekteiksi. Taiteilijan työn
sisäinen problematiikka on tutkimuksessa jäänyt piiloon. Tekijän kokemus
teoksesta on toinen kuin katsojan tai tutkijan. Taiteen ja kirjallisuuden
tekeminen lähtee tekijän intentiosta ja työ voi olla hapuilevan
intuitiivista, mutta se voi olla myös proosallisen konkreettista.

Otan visuaalisuuden ajattelusta vertailukohteeksi kirjailija ja semiootikko
Umberto Econ, joka on myös tutkineet taidetta ja jonka tuotannossa ilmenee
ehkä joitain samuuksia Långin ajattelun kanssa. Umberto Eco on kokenut kuvat
osana kulttuurista faunaa, ja hän on hahmottanut taiteen eri ilmiöitä
kuvasarjoina. Hän on käsitellyt myös kuva-aiheiden jatkumoa ja kulkeutumista
kulttuuripiiristä toiseen osana muuta ihmisten toimintaa. Ecolle postmodernin
vastaus modernismille oli, että menneisyyttä ei voi hävittää, mutta sen voi
ironisoida. Kuten Lång, myös Eco puhui viattomuuden menettäneestä
aikakaudesta. [3.]

Tutkailemme ajankiertoa

Långin ajatusmallit ilmentävät ajatuksia yhteiskunnasta ja vallasta. Lång
vertaa samankaltaisia aikakausia toisiinsa. Alkuperäisteoksen Bild och tanke
kaavio tekee näkyväksi (kts. Lång, 1999, s. 31) sen, miten Långin
historia-ajatus etenee spiraalimaisesta aikakaudesta toiseen



Kuva: Kaavio, aikakauden hengen kehityskulku (Lång 1999, 31).

Jokaisen näkemämme kuvan takana on edellisen kuvan pitkä historiallinen
jatkumo. Taiteen muisti on yli-ikäpolvista ja siksi uudet ikäpolvet antavat
teoksille uusia merkityksiä. Pythagoras syntyi yhä uudelleen eri aikakausina
(Lång 2005, Mit liv som Pythagoras). Taideteos (esim. Kuva 3. Vasikankantaja)
maailman osana syntyy merkityksiä kantamaan ja syntyy uudelleen, uutena aikana,
aivan uusia merkityssisältöjä kantamaan. Kuvien jatkumo johtaa antiikin
Akropoliksen temppelivuorelta meidän päiviimme, ja aikamme filosofian juuret
sijaitsevat Platonin akatemiassa Ateenassa.

Långille taide edustaa kunkin aikakauden olennaisuuksia ja auttaa
ymmärtämään kulloisenkin ajan henkeä. Länsimaisessa
maailmanymmärryksessämme on olemassa keskeisiä taideteoksia, jotka auttamaan
meitä hahmottamaan eri aikakausien olemusta. Långin esittelemät kreikkalaiset
veistokset, ikoniset kuvat, Giotton, da Vincin ja Duchampin teokset muuttavat
meitä itseymmärryksessämme. Teoksien yhteydessä voimme jakaa yhteisiä
kokemuksia, yhteisiä muistoja tai jäsentää kokemusmaailmamme käsitteitä. 

Lopuksi

Olen kuvaillut vain muutamia Långin esittämiä kuvia ja eräitä  ajatuksia
niiden takaa. Mutta jokainen voi lukea Långin teosta omien intressiensä
mukaisesti. Kokonaisuudessaan Långin teos johtaa filosofisesti hyvin
perusteltuun näkemykseen kuvasta oman aikansa kuvastimena. Lång ylittää
monia konventioiden raja-aitoja ja vie lukijan kohti uusia ja kiinnostavia
aiheita, jotka kyseenalaistavat totuttuja ajatusmalleja. Alkuteoksessa Bild och
tanke vahva visuaalinen kerronta, runsaiden kuvien ja selventävien graafien
käyttö havainnollistivat kerrontaa. Alkuteoksen ja suomenkielisen teoksen
ilmestymisen välillä on tapahtunut paljon; maailma on tullut yhä
visuaalisemmaksi, siksi kuvien ja graafien vähentäminen suomalaisessa
versiossa hieman hämmästyttää. Kuten Lång jo Kuva ja ajatus -teoksen
alkusanoissaan toteaa, kirjan suomenkielinen laitos ilmestyy postmodernismin
kuoleman jälkeen. 

Eurooppalaisen filosofiaseuran julkaisema Kuva ja ajatus painottuu filosofiseen
ajatukseen kuvasta. Kirjan julkaiseminen suomenkielisenä versiona on
merkittävä tapaus. Se lisää visuaalisen järjestyksen, taiteen historian
erilaista ymmärrystä ja ehkä myös lisää rakkautta kuvaan sinänsä.
Niinpä voin päättää Filostratoksen viisaisiin sanoihin, joilla Fredrik
Lång aloitti teoksensa Kuva ja ajatus:

Joka ei rakasta maalaustaidetta,

se loukkaa totuutta ja

loukkaa viisauttakin …

Filostratos.

Loppuviitteet:

1. Laokoon-veistos sai myöhemmin aivan uuden merkityksen, kun rauniomelankolia
ilmeni 1700-luvulla Hubert Robertin maalauksessa The Finding of the
Laocoon(1773). Hubert Robert kuvaa maalauksessaan Laokoon-ryhmää
mahtipontisissa klassismin kulisseissa. Maalaus kuvaa romantiikan nostalgista
suhtautumista antiikkiin ja aikakausien loputtomuus kuvastuu pylväikköjen
jatkumossa.  (Kuusamo, Altti, Rauniomelankolia, Diderot ja Hubert Robert.
Synteesi 1-2/2017).

[2.] Fredrik Långin lisensiaattityö, När Thales myntade uttryck, 1982,
käsitteli varhaisinta kreikkalaista filosofiaa.

Fredrik Långin väitöskirja, Det industrialiserade medretandet 1986,
käsitteli Platonin ja Nietzschen filosofiaa.

[3.] Eco, Umberto. Kauneuden historia. (Storia della bellezza, 2004.).
Suomentanut Pekka Tuomisto. Helsinki. Rosso1983. Keskusteluja Umberto Econ
kanssa.  Synteesi 3-4/1983.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/